29.7.2022. Olihan se klo juuri sivuuttanut ison numeron kun nousin. M-L jo kahvin tuoksua ilmoille saatteli. Mäntyluodossa. Pilvistä. Kolme isoa elävää taulua seinissämme - ikkunat - kertoivat, että tuuli oli edelleen aika kova. Taisi lounaasta. Ei kylmä. Aamupalaa ja kahvia. Luin Jaakobin kirjettä. Rukousta. Laitoin kaasulämmittimen lämmittämään, vaikka 20 oli sisällä. Toinen kaasupullo on tyhjä, mutta hellastahan voi vaihtaa. Kahvia. Laitoin nuotiopaikalle tulet. Vanhalla mustalla nokikattilalla, joka on ollut joskus vaelluksellakin, keitin tulilla uusia perunoita. Halstarissa paistoin loimussa makkaroita. Samalla ladoin pieniä kiviä nuotiopaikan ympärille. Oli siinä vieressä kiviraunio. Osa taisi olla vanhoja kiuaskiviä. Söimme ja joimme lämmitettyä kahvia. Kävin vähän soutelemassa, että saa vähän liikuntaa. Hissukseen kiersin Lehtosaaren; 55 min. Se on tuossa itäpuolella. Sen aikana hetkeksi aurinko näkyi. 19.15 laitoin saunan lämmite. 21 tulin pois. M-L:lla polvi kipeä. Tuuli jatkuu. Taivaalta heijastui keltaista väriä pilvistä järveen. Söimme iltapalaa ja joimme teetä. Eilen huomasin, tuolta tämän pienen saaren itäreunasta, rannasta, karhun käyneen saaressa. Oli jätöksensä sinne tehnyt. Mökistä 50 m. Huussin lähelle. No, se oli lukossa, niin jonnekinhan sitä. 22 maissa saaren asukkaat, vanha pariskunta, kävivät hirsisen mökkinsä hetekoille, pimeän laskeutuessa ja yön ollessa tulemassa... Siunausta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti