20220703

 3.7.2022. Nousimme uuteen päivään - ei varhain - pienessä Mäntyluoto-nimisessä saaressa. Yöllä oli satanut. Harmaahko taivas. Aamupalaa ja kahvia - kolmea elävää taulua silmäillen. Ts. ikkunoista järvelle katsellen. Samalla kuuntelimme radiosta Kansanlähetyspäivien tilaisuutta kuunnellen. Myöhemmin myös Evankeliumijuhlilta (SLEY). Luin Jesajan kirjaa. Kahvia! M-L:n puhelimesta seurasimme vähän Vapaakirkon Kesäjuhlia. Tämän päivän kuntoilu oli soutua. Soudimme itärannalla olevien saarien ympäri, 1 h 20 min. Aurinko paistoi. Valkopilviä. Pieni tuulenvire. Kävimme uimassa soutelun jälkeen. Lueskelin kirjaa, kongilla.  Söimme mökin kongilla: Etu- ja jälkiruoka, kahvi. Luin kirjaa. Siinäpä samalla tuli seurailtua luonnon elämää. Oikaisin kumirensulla vinossa olevan, putoamisvaargssa olevan, pesäpöntön. Lintu sinne aina pujahtaa. 20 maissa laitoin saunan lämmite. Kohta jo istuin vastomassa eilisellä vastalla, joka oli vielä hyvässä iskussa. Iltapalaa ja teetä. Tänään seurasimme M-Ln puhelimesta seurakuntamme Ehtoollisjuhlan. Istuskelin ja kirjoittelin kongilla. Seurasimme kalalokin poikasia tuossa etelärannalla. Isoja köllyköitä. Auringonsilta Pohisselän yli oli kaunis. Samoin auringonlasku, ennen 23:a. Hetekalle sen jälkeen. Siunausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti