23.12.2024.
Tämä onkin sitten viimeinen lainaus, jatkoksi edellispäivien lainailuun:
"...Aikamme hengellisellä elämällä on kaksi tunnusmerkillistä piirrettä. Ensimmäinen on se, että huvielämä saa uskonnollisen leiman - esimerkkinä Jesus Christ Superstar. Toinen tunnusmerkki on seurakunnan elämän maailmallistuminen. Kummatkin piirteet kuuluvat saatanan strategiaan, sillä ne suovat ihmiselle tilaisuuden uskonnollisten tarpeittensa tyydyttämiseen ilman, että hänen tarvitsee rikkoa välejään synnin ja maailman kanssa.
Raamattu on ennustanut tämän kaiken kuvatessaan lopun ajan ihmisiä: "Ihmiset ovat silloin...hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman". (2 Tim. 3:1-5).
(Thoralf Gilbrant, Ennustukset toteutuvat 2, s. 30, 31, Ristin Voitto 1975).
- olemme jo noista ajoista - vaikka ne eivät ole kovin kaukana - edistyneet jumalattomuudessa pitkin askelin huonoon suuntaan. Tuollainen kehitys turruttaa, kun se tapahtuu koko ajan. Siksi meidän uskovien on oltava valveilla - valvottava omaa tilaamme. Se tapahtuu jatkuvan rukouselämän ja Jumalan sanan lukemisen kautta - erityisesti. On tärkeää, että Jumalan sana voi uskossa sulautua meihin, sillä muuten se ei hyödytä meitä. Jumalan lasten, Jeesukseen uskovien on oltava myös Jumalan mielenmukaisena äänenä maailmassa.
Lainaukset loppuvat tähän.
___________________________________
Hyvää, Jumalan siunaamaa, Joulua; Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa! Tämä toivotus on jokaiselle, jonka silmät osuvat näille riveille!
__________________________
Maanantai. 1.4 astetta plussalla ylösnousussa. Harmaa taivas.
Aamupalaa ja kahvia.
Kävin hakemassa joulukuusen tuolta vuokratontin kulmasta. Laitoin sen permannolle seisomaan ja koristelin - eli "Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella." Mutta namusia ei ole ripustettu kuusen oksille.
M-L kävi kylällä kaupassa.
Rukousta. Luin 2. Johanneksen kirjettä.
Ruokaa ja kahvia.
Laitoin tulen takkaan.
Kirjoitin hieman.
M-L on leiponut tänään ja laittanut ruokia.
Mukavasti kuusestakin - kuten muutkin jouluiset valot - loistelevat.
Ollut tänään soitoin ja tekstiviestein lähetettävien joulutervehdysten vuoro. Joulukortteja jonkin verran lähetimme. Ristin Voitto -lehdessä laitoimme myös joulutervehdyksen. Tietenkin fb:ssa ja tässä ns. blogissa.
Poljeskelin kuntopyörää 30 min. Samalla lueskelin kirjaa.
Iltapalaa ja teetä.
Seurasimme uutisia.
Siunausta!
Ps. "Auta meitä sinä, pelastuksemme Jumala, nimesi kunnian tähden, pelasta meidät ja anna meidän syntimme anteeksi nimesi tähden" (Ps. 79:9).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti