20241228

28.12.2024.

Totuuden sanominen ja toisen ihmisen tuomitseminen -

nämä voivat mennä meillä joskus sekaisin.

Tiedämme kyllä - vai tiedämmekö - 

että totuuden sanomiseen tarvitaan rakkautta.

Ilman sitä voimme olla julmia.

Vaikka totuus onkin totta,

voimme toimia sen kanssa kuin heittäisimme likasangon toisen naamalle.

Meitäkin koskeva totuus on, 

ettei meillä ole oikeutta tuomita.

Tämäkin koskee meitä:

On rakkaudetonta olla sanomatta totuutta silloin,

kun se pitää sanoa.

Tässä on hyvä -

voi kun sen muistaisi -

toimia niin kuin haluaisi toisten kohtelevan minua.

Näissä me saamme käydä - 

ja joudumme käymään -

koulua, josta lihamme ei aina tykkää.

Se voi mennä esim. sen kautta,

että juuri minä lankean syntiin,

ja saan sen jälkeen kokea Jumalan armahtavaisuutta ja anteeksiantamusta

omalle kohdalleni.

Tämän kautta sormeni ei enää osoitakaan toista vajavaista ihmistä tuomitsevana  sormena,

vaan tie, jota haluan kulkea, on toinen.

Jumalalla oli uusi alku minulle.

Matkani jatkui "puhtaalta pöydältä."

Jumalalla on uusi alku myös sille toiselle:

Sillä Jumala on uusien alkujen Jumala.

(Jouko Kuusjärvi)

_______________________________

Sydämelliset onnittelumme, miniällemme, Pialle, nimipäivän johdosta!

Lauantai. 6.1. astetta myöhäisen ylösnousun aikaan. Selkeä taivas. Aurinko.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta.

Kävin viemässä kutsun - ilmoituksen - pariin paikkaan ke. 8.1.2025. klo 19 olevasta SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisestä Paasto- ja Rukouspäivästä ja sen illalla Vapaakirkossa olevasta Rukousillasta.

Laitoin tulen takkaan.

Ruokaa ja kahvia.

Olen tehnyt tänään valmisteluja Pajupuron vanhalla koululla, pe. 17.1.2025. klo 18, olevaa Uuden elämän iltaa varten, sekä pe. 28.2.2025. klo 18 Viitasalo-salissa olevaa SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteistä rukousiltaa varten.

Poljeskelin kuntopyörää 40 min. Samalla lueskelin kirjaa. 

Kävin saunanlöylyissä.

Iltapalaa ja teetä.

Kirjoitin vähän.

Luin Jaakobin kirjettä.

Siunausta!

Ps. "Jumala on kansojen kuningas, Jumala istuu pyhällä istuimellansa" (Ps. 47:9).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti