11.4.
Lauvantai.
Pojanpoika, Nooa täyttää tänään vuosia. Sydämelliset onnittelut Nooalle vielä tässäkin! Taivaan Isän siunausta mukavalle miehenalulle tuleviin hetkiin ja vuosiin! Eihän siihen mene kuin hetkonen, niin pojasta on jo tullut mies. Niin se vain nopsaan tuo aika juoksee - se on sellainen nopsajalka. Sekin kuuluu tähän elämän menoon.
Aarinko paistoi kovasti noustessamme - sitä olikin mainostettu tätä päivää kevään lämpimämpänä. Lumet sulivat silimissä - ei sentään silimistä. Söimme aamupalaa ja joimme sitä kahavia kaekessa raohassa. Lujin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjan luvun. Rukoilimme yhdessä keittiön pöyvvän ääressä.
Valmistauduin huomiseen puhumiseen Karstulan Vapaaseurakunnassa.M-L ulkona hommaili - lehtiharavan kanssakin näkyi puuhailevan.
Meille saapui käymään pyöräilevä perhe - Emilia, Daniel, Terhi-Marja ja Denis. Niin se kevään lämpimin päivä vain saa liikkeelle ja pyörien päälle. Kahvit ja mehut juopasimme.
Kävin kylällä hakemassa itselleni kebab-salaatin ja M-L:lle pizzan. Nautimme net. Laitoin tulen takkaan.
Jonkin ajan kuluttua syömisestä lähdin 8.3 km "kävelynomaiselle" lenkille Tarvaalan suuntaan. Menopuolikkaan menin 7.58 min/km, paluupuolikkaan 7.41. N. 4-5 astetta lämmintä. Emilia ja Daniel juoksivat luokseni mennen tullen mennessäni heidän kohdallaan. Emilia esitteli uutta takkiaan ja Daniel "rahanippuja" joitaoli ostanut menomatkalla. Paluumatkalla Emilia nuken syöttötuolia, jonka oli tänään saanut. Daniel lihapala haarukan nokassa - kehui olevan hyvää.
Lenkin jälkeen pääsin heti saunaan - M-L oli napsauttanut kiukaan kuumenemaan. Loikoilin lauteilla ja nakkelin vesiä kiville.
"Uskovat ovat valitettavan usein "kasvihuonekristittyjä", jotka kukoistavat niin kauan kuin saavat pysyä suojatussa, huolellisesti säädellyssä ympäristössä kaukana pelosta, ahdistuksesta ja vainosta. "Jumala varjelkoon, ettei Jeesuksen nimen mainitseminen vain maksaisi meille mitään."
Kerta toisensa jälkeen olemme nähneet, että jos kasvihuonekristitty siirretään pois suojatusta ympäristöstään todelliseen maailmaan, jossa vastoinkäymisten tuulet puhaltavat ja surun sateet lankeavat; jos hänen on kestettävä auringon kuumuutta ja sen mukanaan tuomaa kuivuutta, hän huomaa, ettei hänellä olekaan juuria.
Jumala on ottanut minut sellaiseen koulutukseen, että minun on ollut pakko tarkistaa käsityksiäni siitä, mitä uskovaisuus pohjimmaltaan merkitsee. Jos ympäristön on oltava täydellinen, jotta Jumalan läsnäolo tulisi elämässämme näkyviin, niin johtopäätökseni on se, ettei vainotuilla kristityillä ole Jumalaa. Kuinka heillä voisikaan olla? Eihän heillä ole raamattukouluja, kuoroja eikä uusinta ylistysmusiikkia. Heillä ei ole ilmastointia, ovimiehiä, lastenhoitohuoneita, sähköisiä kuulutuslaitteita, kokolattiamatoilla varustettuja kirkkosaleja, eikä palkattuja sielunhoitajia. Heidän jumalanpalvelusmiljöönsä on hirvittävä. Jos heidät tavataan pitämästä jumalanpalvelusta, heidän on maksettava siitä kauhea hinta. Luin kerran kertomuksen ryhmästä kiinalaiskristittyjä, jotka saatiin kiinni pitämästä jumalanpalvelusta. Viranomaiset asettivat keskelle kaupunkia hevosten ruokintakaukalon ja pakottivat jokaisen seurakuntalaisen virtsaamaan siihen. Sitten he hukuttivat pastorin kaukaloon kaikkien nähden.
Osaatko arvata, mitä tapahtui? Seurakunnan jäsenmäärä kaksinkertaistui kahdessa viikossa, eikä syynä ollut sen kaunis kirkkosali eikä dynaaminen ylistysryhmä. Seurakunnan aito kasvu - niin vapauden kuin vainonkin aikana - johtuu yhdestä ainoasta asiasta: läheisestä suhteesta elävään Jumalaan" (Tommy Tenney).
Siunausta!
Ps. "Hän tuli omiensa tykö, mutta Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan" (Joh. 1:11).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti