13.4.
Minä vetelin hirsiä kun Marja-Leena meni viemään/laittamaan Emiliaa ja Danielia kouluun. Aurinko paistoi noustessani - enhän minäkään nyt vallan mahottoman pitkään koisinut. Aamuista palaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-L kävi kylältä hakemassa yhestä paekasta tarpeita, kun laittaa niistä ruokaa Majakalle torstaiksi - Mannin Eeron kanssa taitavat sinne ruokailuun ruokia silloin laitella. Minä en oikein osaa/uskalla laittaa ruokaa kuin korkeintaan itselleni. Ne on hyvin harvat ruokalajit, joita meikäläinen voisi laittaa - tai muuten pitäisi olla koko ajan nenä kiinni keittokirjassa kun aineita pataan heitteleisi.
Sovin vastuita tuleviin tilaisuuksiin. Laittelin ilmoituksia lehteen kokouksista.
13 maissa kävin hakemassa Emilian ja Danielin koulusta. Daniel ajoi kotinsa kohdalta pyörällä meille - eikä poika kauan viipynytkään.
Kävimme kylällä neljisin - Emilia, Daniel ja met vanhyukset. Kaapassa ja joitakin muita asioita.
Emilialle ja Danielille osti mummi sellaisen rullalaudan.
Palattuamme kotiin söimme kaupan pizzaa - ennen sitä piti Lasten kokeilla tuolla naapurivwerstaan asfalttipihalla uusia rullalautojaan.
Denis kävi töistä tullessaan hakemassa lapsensa kotiin.
Menimme M-L:n kanssa "Timoille" Höytiän "perämetsiin". Siellä oli lunta paljon enemmän kuin täällä meillä päin. Vettä alkoi sadella. Menimme jo olleiden Miron ja Timon synttäreiden rääppiäisille. Ympäristö oli heidän luonaan muuttunut kun Timo kaateli monia kymmeniä runkoja isoja kuusia pois. Joimme kahvia ja söimme VHH-täytekakkua, sekä tikussa olevia hyvänmakuisia pikkupaloja. Pikkuneiti Milena se kyllä vetää huomion puoleensa.
Palattuamme kotiin lähdin 10 km "kävelynomaiselle" lenkille, jonka tein sulalla Saarijärven urheilukentällä, km-ajoin 7.37., 7.34., 7.32., 7.41., 7.14., 7.25., 7.16., 7.11., 7.07., 6.55. Klo 21 maissa tulin lenkiltä.
Iltapalaa.
Watchman Nee, saarna 1.1.1951 (viimeisiä häneltä säilyneitä saarnoja):
"Kaikki (kristillinen) palvelu on riippuvainen Jumalan siunauksesta. Me saatamme olla hyvin tunnontarkkoja ja ahkeria, uskomme Hänen voimaansa ja rukoilemme Häntä osoittamaan voimaansa. Mutta jos Jumalan siunaus puuttuu, silloin kaikki tunnontarkkuutemme, ahkeruutemme, uskomme ja rukouksemme ovat turhia. Mutta toisaalta, vaikka teemme virheitä ja vaikka edessämme olisi toivoton tilanne, tuloksena on hedelmää, jos meillä on Jumalan siunaus.
Ajatelkaa leipien ja kalojen ihmettä. Tärkeätä ei ollut, miten paljon tarpeita oli tarjolla, vaan siunaus niiden yllä. Meidän on ennemmin tai myöhemmin tunnustettava, ettei tärkeintä ole seurakuntamme rahavarojen määrä tai se, miten paljon annamme lahjoja. Ihminen on olemassa vain Jumalan siunauksen varassa. Tulee päivä, jolloin omat mahdollisuutemme, voimamme, ponnistelumme, uskollisuutemme osoittautuvat turhiksi. Tulevien päivien valtava pettymys paljastaa meille täydellisen riittämättömyytemme.
Tämän läksyn oppiminen ei ole helppoa. Monien toiveet keskittyvät vain käsissä oleviin leipiin, eivät Herran siunaukseen. Meillä on tarjottavana niin surkean vähän, mutta kuitenkin jatkuvasti laskemme sen varaan. Mitä enemmän laskemme, sitä vaikeammaksi käy työ. Veljeni ja sisareni, ihmeet ovat lähtöisin Herran siunauksesta. Sallikaa siunauksen levätä leipien yllä ja ne lisääntyvät. Siellä missä on siunaus, tuhannet tulevat ravituiksi; mistä siunaus puuttuu, eivät edes paljon enemmän kuin kahdensadan denarin leivät riitä heitä ruokkimaan. Jos tämän tunnustaisimme, lakkaisimme kyselemästä: "montako leipää meillä on?" Silloin ei olisi tarvetta manipuloida eikä väistellä; silloin ei tarvittaisi ihmisviisautta eikä liehakoivia puheita. Kykenisimme luottamaan Jumalan siunaukseen ja odottamaan sitä. Saisimme usein huomata, että vaikka olemme sotkeneet asiat, jotenkin kaikki vain kääntyy oikeinpäin. Pienikin Jumalan siunaus kantaa yli suurten vaikeuksien.
Mitä on siunaus? Se on Jumalan toimintaa tilanteessa, jossa Hänen toimintaansa ei voida mitenkään selittää. Me laskemme esimerkiksi, että yhdellä denaarilla päivässä pitäisi saada denaarin arvosta jotakin. Mutta ellemme ole maksaneet sitä denaaria, ja Jumala on antanut meille kymmenentuhannen denaarin edestä, silloin meidän laskelmillemme ei ole mitään perustaa. Kun viisituhatta ihmistä saa ruokaa viidestä leivästä ja murusia jää kaksitoista vakallista, voimme puhua siunauksesta.Tai voisimme kärjistää asian sanomalla, että jos meidän epäonnistumisemme otetaan huomioon, ei aherruksestamme voisi kasvaa mitään hedelmää. Mutta kun hedelmää kuitenkin on, voimme puhua siunauksesta. Monet meistä odottavat tuloksia vain sen perusteella, mitä me olemme itsessämme, mutta siunaus on aivan suhteetonta hedelmää verrattuna siihen, millaisia me olemme. Tässä ei ole kysymys vain syystä ja seurauksesta. Tehdessämme laskelmiamme sen perusteella, mitä meillä on annettavaa, suljemme tien Jumalalta, joka voisi toimia yli sen, mitä me olemme laskeneet. Jos toisaalta kiinnitämme sydämemme Jumalan siunaukseen, näemme tuloksia, joihin kykymme eivät riitä alkuunkaan; koemme sellaista, mistä emme ole edes osanneet uneksia."
"Siunauksien täyttämän elämän", Watchman päätti, "pitäisi olla normaalia elämäämme kristittyinä. Työn, jossa on Jumalan siunaus, pitäisi olla normaalia työtämme" (Agnus I. Kinnear).
(Watchman Nee oli Maon aikalainen, mies, josta kasvoi Kiinan myrskyisinä vuosina luja hengellinen johtaja. Hänen vaikutuksensa on yleismaailmallinen. Hän oli kymmeniä vuosia vankeudessa Kiinassa).
Siunausta!
Ps. "Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta mininaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljon kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä" (1. Piet. 1:6,7).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti