18.8.
Niinpä se tuli perjantai. Noustessani 22.4 astetta auringossa. Marja-Leena kävi aamulla viemässä Emilian ja Danielin kouluun. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Johanneksen ilmestystä - se on mielenkiintoinen kirja. Isoja asioita vielä tulee tapahtumaan - todella isoja ja monenlaisia. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. M-L kävi aiemmin jo kylällä asioilla.
12 hain Danielin koulusta meille. 13 haki M-L Emilian.
Koetin huokailla ylöspäin ja pyydellä siunausta illan tilaisuuteen ja sanottavaa puhumiseen.
Söimme. M-L paistoi myös lettuja.
Terhi-Marja kväi töistä tullessaan tavoittelemassa lapsiaan. Menivät Emilian kanssa kylälle kauppa-asioille. Danielin ottivat sieltä tullessaan meiltä.
17 maissa lähdin ajelemaan Pylkönmäelle telttakokoukseen, jossa olin puhumassa. Tilaisuus alkoi klo 18. Harmillista oli se kun kokous oli ilmoitettu lehdessä ja seurakunnan netti-ilmoituksissa alkavaksi klo 19. Kymmenkunta ihmistä tuli vasta siihen aikaan kokoukseen. Puhuin lopuksi. Suhteellisen avointa puhua. Muutama tuli rukouspalveluun. Lopuksi oli kahvitarjoilu. Uskovien kokous.
Tilaisuuden jälkeen tulin kotiin.
Iltapalaa.
Tänään olen vain lepäillyt - fyysisesti. Oli sunnuntaina se 10 km kävelykilpailu ja sen jälkeen monena päivänä tuota melko rankkaa visaisten puiden halkomista, niin lepokin tekee hyvää.
Tänään tulleessa Enontekiön sanomat -lehden (17.8.2017, Nro 32, s. 4.) viikon sanassa, oli huomionarvoista tekstiä Susanna Siepiltä, lastenohjaajalta, Muonion seurakunnasta:
"...Olemme kuitenkin hyvin erilaisia ja meillä on erilaisia taipumuksia. Toiset ovat jo hyvin nuoresta asti olleet ahkeria ja aikaansaavia, pysähtyminen voi olla jopa vaikeaa. Ei vain osaa olla tekemättä mitään, niin että on työnarkomaani. Yleensä sen huomaa läheiset, ei itse. Jotkut meistä taas voivat vältellä töitä hyvin taitavasti, yrittäen päästä mahdollisimman helpolla kaikesta. Tässä nyt ne äärilaidat - kuitenkin moni osaa tasapainottaa työn ja levon määrän elämässään.
Raamattukin puhuu ahkeruudesta. Se on hyve. Kuitenkaan Jumala ei ole tarkoittanut, etteikö meidän tulisi myös levätä. Lepo ei ole laiskuutta. Silloin, kun tunnistamme väsymyksen kehossamme ja mielessämme, on se jo merkki, että pysähtyäkin pitää. Kuinka usein ihminen pysähtyy vasta kun on pakko, loppuunpalamisen tai sairastumisen kohdatessa. Jossakin kulkee raja, mutta kuinka vaikeaa sen tunnistaminen onkaan. Täytämme arkemme ja jopa vapaa-aikamme asioilla, joista teemme itsellemme loputtoman vaatimuslistan. Huokailemme, kun pitää jaksaa, ei ehdi sitä eikä tätä...
...Kesäloman jälkeen on hyvä miettiä suuntaa. Mikä on tärkeintä elämässäni? Voisinko tulla toimeen vähemmällä työllä vai pitäisikä hankkia lisää työtä, että toimeentulo olisi taattu. Mutta mikä on tarpeeksi? Voisiko jostain säästää? Keräänkö aarteita maan päälle, tekemällä töitä niin, etten ehdi pysähtyä nauttimaan läheisteni seurasta, harrastamaan ja toteuttamaan unelmiani?
Tiedätkö, että voit olla rikas, ilman että omistat mitään? Jumalalla on meille varattuna sellainen perintö, joka säilyy kuolemamme jälkeen. Se on ikuisuus Hänen kanssaan. Taivaallinen perintö. Ottaessamme vastaan Poikansa Jeesuksen saamme myös Hänen lapsenaan mittaamattoman rikkauden, joka alkaa jo täällä. Uskon, joka tuo rauhan ja levon sydämeen kiireen keskellä. Ilon, joka näkyy ja pysyy."
Sydämelliset onnittelunmme täältä meiltäpäin myös Huttusen Tapiolle, joka palkitaan Enontekiön kunnan 140 v -juhlassa - 26.8. - Enontekijät -palkinnolla, neljän muun kanssa. Palkinto jaetaan nyt ensimmäisen kerran. "Enontekijä on myönteisessä hengessä edistänyt Enontekiön vetovoimaisuutta ja tehnyt Enontekiötä tunnetuksi ja näkyväksi myös kunnan ulkopuolella." Näin kertoo Enontekiön Sanomat nro 32.
Siunausta!
Ps. "Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä ylhäällä on, jossa kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä" (Kol. 3:1-2).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti