19.8.
Aikainen nousu. 15.0 lämmintä. Harmaata. Kahvia ja vähän aamupalaa. Valmistautumista Mannin Eeron hautajaistilaisuuteen. Uskon, että Herra auttoi.
Marja-Leena lähti Terhi-Marjan kyydissä kohti Karstulaa 11.15 maissa. He menivät auttamaan muistotilaisuuden tarjoilujutuissa. Muistotilaisuus oli Karstulan Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella.
Minä lähdin vähän myöhemmin samaan suuntaan, karstulan hautausmaalle, jonne Eero-veljemme haudattiin. Siunaustilaisuus alkoi klo 13. Arkku ja saattokulkue meni kappelilta avoimelle haudalle, jossa siunaus tapahtui. Koskettava hetki seisoa siinä avoimen haudan äärellä, jonne arkku on laskettu. Se kertoo selvääkin selvemmin "karua kieltään" siitä, että kuolema kuuluu ihmisen osaan - maanpäällinen elämä on eletty, se on loppunut. Aluksi lauloimme siinä haudan äärellä Eeron mielilaulun: "Siunattu varmuus, Jeesus on mun. Oi, mikä riemu on pelastetun..." Sen jälkeen oli minun vuoroni astua avatun haudan äärelle, saattoväen eteen. Surevien läheisten, sukulaisten ja ystävien edessä puhuin sen, minkä olin valmistellessani saanut - olinhan rukoillut asian puolesta päiviä. Lopuksi siunasin - siunasimme - Eeron maallisen majan odottamaan vanhurskasten ylösnousemusta - sitä hetkeä, jolloinka Jeesus tulee noutamaan omansa maasta. Silloin saamme - ja Eerokin saa - Jeesuksen kirkastetun ruumiin kaltaisen ruumiin, ylösnousemusruumiin. Raamattu opettaa ruumiin ylösnousemisesta. Siunauksen jälkeen lauloimme haudan äärellä toisen laulun, joka sekin oli Eeron mielilauluja: "Golgatan veressä voima on, voima niin siunattu verraton..." Eero oli elämässään tehnyt suurimman ja parhaimman ratkaisun, kun kutsui Jeesuksen omaan elämäänsä ja sydämeensä jo vuosikymmeniä sitten. Siksi emme haudan äärellä olleet toivottomat, niinkuin ne, joilla ei toivoa ole. Jeesus kristus oli tuonut iankaikkisen elämän toivon evankeliumin kautta Eeron sydämeen. Ero ei ole lopullinen niiden kohdalla, jotka uskovat Jeesukseen - se on vain väiaikainen. Puheeni oli siunauspuhe - mutta se oli myös "evankelistan puhe."
Haudalta saattojoukko siirtyi Karstulan Helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle muistotilaisuuteen. Sinne saavuttuamme lauloimme toisen kerran: "Siunattu varmuus, Jeesus on mun...-laulun, jonka jälkeen siirryimme aterialle. M-L ja Terhi-marja olivat auttamassa tarjoilussa. Aterian jälkeen oli muistotilaisuus, joka alkoi yhteislaululla. Sen jälkeen minä puhuin. Veikko Rahkonen puhui. Lapset muistelivat isäänsä. oli musiikkiesityksiä, adressien luku ja mitähän olikaan. Eero oli toivonut, ettei kukkia ostettaisi haudalle, vaan halukkaat voisivat laittaa rahaa muistotilaisuudessa olevaan lippaaseen. Tuotto menisi Kosovon romaanilasten hyväksi. Näin toimittiin. Lapsista Erno johteli muistotilaisuutta. Lopuksi nautimme erinomaiset kahvit, monenlaisten hyvien kakkujen ja tarjoilujen kanssa.
Päivässä oli surua - mikä on luonnollista - mutta se ei ollut surullinen. oli surua ja iloa, sillä paljon oli niitä asioita, jotka olivat ilonaiheita.
Taivaan Isän siunausta ja huolenpitoa Eeron perhekunnalle tuleviin päiviin! Jeesus on luvannut olla kanssamme joka päivä ja joka hetki, aina aikakauden loppuun asti! Olkoon Eeron poismeno vetämässä meitä kaikkia lähemmäs Jeesusta!
Eeron muistoa näillä muutamilla vaatimattomilla sanoilla haluan kunnioittaa.
Tulin Terhi-Marjan kyydissä Karstulasta kotiin. M-L jäi vielä sinne laittamaan paikkoja kuntoon. Satoi. Haudalla ei satanut, vaan oli aika lämmin pilvipouta.
Kotiin tultuani vaihdoin vaatteet ja lähdin n. 7.6 km hiljaiselle kävelylle tarvaalan suuntaan. otin taskuun muutaman Jumalalla on sinulle asiaa -vihkosen - kun sain sydämelleni vielä yksi niistä yhteen paikkaan. Pari muutakin sitten meni. Tuuleskeli, mutta lämpöisesti. Vähän tihkutti vettä hetkellisesti. Ollessani jo n. 700 m päässä kotoa, ajoivat "Terhit" meiltä päin. Kysyivät, olenko lähdössä matkailuvaunua katsomaan nyt. On ollut nimittäin muutamana päivänä puhetta tietystä asuntovaunusta. Nousin heidän autoonsa siitä ja tulimme meille. Lähdimmekin sitten heti matkaan - M-L ja minä meidän autolla ja "Terhit" omallaan. Ajelimme Peltokylälle, Veikolle ja Irmalle. Siellähän se vaunu oli. Katselimme porukalla sisältä ja ulkoa. Siisti. Hyvin pidetty. Mekin olemme vuosien mittaan puhuneet - ja viime aikoinakin - että voi kun olisi asuntovaunu, tai -auto. Lienemme rukoilleetkin asian puolesta. Tämän nyt kyseessä olevan vaunun kohdalla tuntui jotenkin sellainen "johdatuksen helppous" - asiat vain menivät eteenpäin. Tuli tällainen mahdollsuus, kun Veikko ja Irma eivät tarvinneet enää vaunua. Sovimme, että vaunu lähtee niiltä sijoiltaan heti meidän mukaamme - meidän, sillä ostimme sen yhdessä Terhi-Marjan perheen kanssa. Hinnasta sovittiin, kättä päälle ja vaunu Deniksen Volvon perään. Tuntui hyvältä asialta kaikin puolin - kaikki osapuolet olimme Jeesukseen uskovia.
21 jälkeen tulimme kotiin. M-L teki voileipäkakkua yhden pikku-prinsessan huomisille synttäreille. Täältä sitä ovat mummi ja vaarikin tulossa sinua juhlimaan, Milena! Minä tein kutsun/julisteen nuotioiltaa varten. Laitankin sen tämän jutun loppuun - niin, että otahan kutsu vastaan ja tule tulille!
Siunausta!
Ps. Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" (Joh. 11:25-26).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti