Kiehisen vuolijan Blogi

1.8.2023.

RUKOUS APOSTOLIEN TEOISSA 35.

(Edellinen kirjoitus tämän otsikon alla löytyy 27.7.2023 päivän kohdalta.)

Jumala johdatti Filippuksen Samarian kaupungista - herätyksen keskeltä - autiolle tielle, kohtaamaan yhden miehen, Etiopian kuningattaren hoviherran. Näemme tässä kaikessa täysin selkeän johdatuksen, joka perustui kaikilta osiltaan Jumalan puheen kuulemiseen ja sen tottelemiseen.

Pyhän Hengen ohjauksessa Filippus johdatetaan vaunujen lähelle. Seuraava askel on, kun hoviherra pyytää hänet vaunuihin, istumaan viereensä. Asetelma on hyvä tehtävän suorittamisen kannalta. Hoviherra oli lukemassa vaunuissaan Jesajan kirjaa, kun nämä miehet kohtaavat:

"Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa. Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä" (Apt. 8:32-33).

Jumalan ajoitus Hänen johdatuksessaan on tarkka. Hoviherra on lukemassa juuri Jeesuksen sovitustyöstä kertovaa kohtaa Jesajan kirjasta. Se löytyy Jesajan luvusta 53.

Meillekin voi tapahtua samalla tavalla, kun kuulemme Jumalan puheen ja olemme sille kuuliaisia; saamme kokea tarkkaa johdatusta siinä tehtävässä, josta Jumala on meille puhunut. Olemme varmasti saaneet sitä kokeakin.

Jumalan tahtoma asia etenee oikeaan suuntaan:

"Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"

Ihmisellä, joka ei tunne Raamattua, on monenlaisia kysymyksiä. Kysymys, jonka etiopialainen, "korkeantason" mies, hoviherra, esittää, on evankelistalle erittäin otollinen kysymys:

"Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta" (Apt. 8:35).

Vaunuissa istuvat miehet ovat aivan evankeliumin ytimessä. Filippus näyttää olevan mies, joka ei puhellut "ummet ja lammet", sitä sun tätä; hän julisti evankeliumia. Kun käsittelimme hänen toimintaansa Samarian kaupungissa, saimme lukea: "Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta, ... Ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa" (Apt. 8:5, 8).

Nyt, yhden ihmisen ollessa kyseessä: "...lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta."

Mekin voimme "avata suumme" ja julistaa evankeliumia Jeesuksesta. Voimme tehdä sen henkilökohtaisen todistuksemme kautta niille ihmisille, joille Jumala johdattaa meidät todistamaan. Meidän tulee sitoa todistuksemme evankeliumin sanaan. Ihminen voi pelastua vain evankeliumin kautta. Jumala on erittäin halukas johdattamaan meitä tässä asiassa. Rukouksessa voimme kertoa Hänelle, että olemme käytettävissä ja pyytää Hänen johdatustaan. Huomaamme, että tilaisuuksia, olla Hänen käytössään, alkaa tulla.

Emme tiedä, kuinka kauan Filippuksen ja hoviherran viipyminen elämämme ydinkysymyksen äärellä jatkui. Uskon siihen liittyneen keskustelua; kysymyksiä ja vastauksia. Näemme,että se asia, miksi Jumala oli johdattanut autiolle tielle, meni Jumalan tahtomaan päätökseen:

"Tietä kulkiessaan he tulivat veden ääreen. Hoviherra sanoi: Tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua? Silloin Filippus sanoi hänelle: Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon. Hoviherra vastasi: Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet (Apt. 8: 36-38).

Kun matkaa tehtiin ja Filippus julisti evankeliumia, syntyi usko Jeesukseen hoviherran sydämessä. Jumalan sanassa sanotaan, että "usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta." Näin tapahtui tämän kaipaavan etiopialaisen miehen sydämessä.

Filippus oli puhunut hänelle - ilman muuta - myös kasteesta, joka kuuluu, mikäli mahdollista, uskoontulon alkuhetkiin. Näin kävi hoviherralle. Omasta halustaan hän halusi ottaa tämän askeleen; mennä kasteelle. Hänen kysymyksensä oli hyvä: "...katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Filippuksen kysymyksestä ja hoviherran vastauksesta näemme, että esteitä ei ole. Sama asia on voimassa tänäänkin: Jos ihmisellä on sydämen usko Jeesukseen, kasteelle ei ole olemassa mitään esteitä. Se ainoa Jumalan sanan mukainen este on juuri tällainen; muunlaista sieltä on turha etsiä:  

1. Ensin sydämen usko Jeesukseen.

2. Sen jälkeen kaste.

Kasteen tapa tulee myös hyvin esille tässä hoviherran kasteessa: Filippus - kastaja, ja hoviherra - kastettava, astuvat molemmat veteen. Kaste tapahtuu niin, että Filippus upotti hoviherran veden alle ja nosti hänet ylös. Näin hänen kastettiin Jeesukseen Kristukseen; Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.

"Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten" (Apt. 8:39).

Filippuksen tehtävä hoviherran suhteen oli loppuun suoritettu. Sen jälkeen Herran Henki tempasi hänet pois hoviherran luota. "Tempasi"-sana alkukielessä puhuu sen puolesta, että se tapahtui yliluonnollisesti; niin, että Filippus ei kulkenut seuraavaa etappia jalan, vaan hänet siirrettiin sinne Jumalan toimesta yliluonnollisesti.

Hoviherra kuitenkin jatkoi matkaansa vaunuissaan kohti Etiopiaa, mutta ei samanlaisena kuin siihen asti - vaan iloiten. Jos evankeliumin vastaanottaminen sai aikaan suuren ilon Samarian kaupungissa, teki se saman myös hoviherran elämässä.

Voimme ajatella seuraavaa: Minkälainen vaikutus hoviherran uskoon tulolla oli hänen kotimaassaan, kun hän saapuisi sinne? Hänestäkin oli tullut taivaallisen ilon jakaja.

Entäpä evankelista Filippus?:

"Mutta Filippus tavattiin Asdodissa; ja hän vaelsi ympäri ja julisti evankeliumia kaikissa kaupungeissa, kunnes tuli Kesareaan" (Apt. 8:40).

Jumala, joka Filippusta johdatti, näki, että hänen on tarve mennä nopeasti uuteen kohteeseen, siirsi hänet sinne yliluonnollisesti. Työ jatkui. Filippus vaelsi ympäri ja julisti evankeliumia. Hänellä oli näky, jonka Jeesus oli sytyttänyt hänen sydämeensä.

Etsikäämme mekin Herran kasvoja. Eläkäämme rukouselämää ja antakaamme Hänen johdattaa meitä siunaukseksi - evankeliumin kautta - toisille ihmisille!

Jatkan - jHs.

_________________________________

Niin se vain vaihtui - kuukausikin - taas.

Tiistai. 19.9 astetta ylösnousussa. Pilvipoutaista silloin.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin Luukkaan evankeliumia.

Kävimme kylällä M-L:n kanssa. Hän kävi kaupassa- ostamassa jotain Nuotioiltaa varten. Minä vein Rintamaposteja postiin.

Kahvia.

M-L meni mustikkaan Kusiaismäkeen. Minä menin kyydissä Paavonrinteeseen. Kaksi kertaa kävin laskettelurinteen ylös ja alas; ylhäällä molemmilla huipuilla aina. Sauvakävelyä. Kokeilin oikeaa polvea, joka tuli vaelluksella kipeäksi. Alaspäin tullessa vähän tuntui, mutta ei haitaksiasti. Aurinkoista. Tulin kävellen kotiin. M-L kohta myös.

Kahvia.

Kirjoitin.

Ruokaa ja kahvia.

Luin vähän kirjaa.

Uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat" (Ef. 4:29).