20240831

31.8.2024. 

Lauantai. 15.0 astetta lämmintä ylösnousussa. Harmaa taivas. Yöllä satoi ja oli ukkosta.

Aamupalaa ja kahvia.

Menimme kylälle M-L:n kanssa. M-L kauppaan ja minä palautin Nuotioillassa olleen kaluston rukoushuoneen varastoon. Palautin kärryn Denikselle.

Rukousta. Luin 1. Korinttolaiskirjettä. Takapihan puolella. Pientä sateen tihkuttelua.

Ruokaa ja kahvia.

Kirjoitin SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Rintamapostin 95. Lähetin sen s-postilla niille, jotka saavat sen siten. Laitoin Rintamapostin paperiversiot kuoriin.

Kahvia.

Seurasin Suomi - Ruotsi yleisurheilumaaottelua.

M-L on leiponut tänään - mm. huomiseen tarjoiluun rukoushuoneella kokouksen jälkeen. Terhi-Marjaa siellä avustaa.

Iltapalaa. Hyvää, tänään tehtyä piirakkaa.

Seurasimme uutisia - minä myös Israelista.

Maaottelun seurailua.

Siunausta!

Ps. "Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti" (Ps. 121:8).



20240830

30.8.2024.

"Hieno saarna on niitä ensimmäisiä asioita, jotka ovat esteenä hengellisten tulosten aikaan saamiselle.

Hienossa saarnassa saarnaaja käyttää voimansa saadakseen välitettyä suuria ajatuksia, tehdäkseen puheestaan yhtä aistikkaan kuin taideteos, opillisesti täydellisen, puheopillisesti hiotun, miellyttävän ja suositun.

Todellisessa saarnassa puhe tulee ihmisestä. Se on osa häntä, sillä se virtaa hänen elämästään. Hieno saarna erottaa ihmisen saarnasta. Sellaiset saarnat tekevät vaikutuksen, mutta kyse ei ole samasta vaikutuksesta, jonka Pyhä henki saa aikaan. Ne voivat vaikuttaa ihmisiin, mutta vain vähän - jos lainkaan - hengellisesti. Nämä saarnat eivät kosketa omaatuntoa, niitä ei ole edes suunnattu omaantuntoon"

(E. M. Bouds, "rukouksen profeetan", yli 100 v sitten sanomaa tekstiä).

__________________________

Voimme kenties pitää yliampuvana tätä Urho Muroman käyttämäksi sanottua ilmaisua:


Missä on paljon rukousta, siellä on paljon siunausta.

Missä on vähän rukousta, siellä on vähän siunausta.

Missä ei ole ollenkaan rukousta, siellä ei ole ollenkaan siunausta.


Siinä taitaa olla kuitenkin aikalailla perää!

(Jouko Kuusjärvi)

_____________________________________

Perjantai. 16.5 astetta lämmintä ylösnousussa. Aurinko. Tuuleskeli.

Aamupalaa ja kahvia.

M-L tehnyt aamusta alkaen valmisteluja Nuotioiltaa varten; kasannut tavaroita, tehnyt lettutaikinaa ämpärillisen - Lehtomäet tekevät toisen - paistanut valmiiksi gluteenittomia lettuja, yms.

Rukousta. Luin 1. Korinttolaiskirjettä. Takapihan puolella.

Kirjoitin vähän.

Ruokaa ja kahvia.

16 jälkeen lähdimme M-L:n kanssa - tykötarpeet ja "kalustokärry" perässä kohti Pylkönmäen toria, jossa Nuotioilta tänä iltana pidettiin. Lehtomäen Matti tuli kalustoineen - jotka ovat elintärkeitä tässä työssä - myös paikalle. Pystyttelimme "leirin" kuivan sään vallitessa. Oli satanut ja luvannut kovia sateita. Saatuamme kaiken paikalleen, alkoikin sataa. Lahtelan Veikko pystytteli äänentoiston paikoilleen ja hoiteli sen puolen hyvin tilaisuuden aikana.

Kun Nuotioilta alkoi klo 18, oli aurinko alkanut paistelemaan lämpimästi siniseltä taivaalta - siitä huolimatta, että klo 18 oli luvattu Pylkönmäellä alkavaksi sadetta ja ukkosta.

Johtelin illan. Aluksi Jani Lakonen - trubaduuri, lauluntekijä, mutta myös bändimies, Jumalan armosta lauloi ja laulatti. Sen jälkeen Martti Takalo - elokuvantekijä, vuoden 2024 Saarijärven Paavo, käytti "minun tarinani" -puheenvuoron ja myös lauloi tekemänsä laulun - sillä Martti on myös hyvien laulujen tekijä ja musiikkimies. Jani Lakosen laulujen jälkeen käytti "minun tarinani" -puheenvuoron Matleena Johansen. Hänkin lauloi puheenvuoronsa jälkeen kaksi laulua - ammatti-ihminen kun musiikin suhteen on. Matleena - ja hänen miehensä Eivind - ovat olleet vuosia lähetystyössä. Lakosen Janin laulun jälkeen julistikin Eivind Johansen evankeliumia, jota oli ilo kuunnella. Tulkkina toimi Pekka Kääriäinen - jonka tulkkaus tuntui luonnolliselta ja iloiselta. Kun hän sanoi aamenen puheelleen, alkoi tihkua vettä taivaalta. 

Jumalan kunniaksi haluan tähän sanoa: Itse olin rukoillut, että Jumala antaisi iltaan seuraavia asioita: että ei sataisi, että ei olisi kylmä, että ei olisi kovaa tuulta. Niin tapahtui. Tiedän, että oli muitakin, jotka rukoilivat, että ei sataisi. Yksi yksityiskohta oli huomionarvoinen: Rukoilin, että ei sataisi myöskään silloin, kun laitetaan penkkejä, kojuja, jne. Ei satanut. Mutta en rukoillut, ettei sataisi myöskään silloin, kun laitamme paikkoja kuntoon ja kalusteita kärryihin tilaisuuden jälkeen. Satoi aikalailla - ja kotimatkalla kovasti, sekä salamoi. Ja yöllä satoi. Nousi ajatuksiin Yonggi Shon - Etelä-Korelaisen ison seurakunnan pastori - kokemus. Aloittelevana saarnaajana hän rukoili itselleen kolmea asiaa: pöytää, tuolia ja polkupyörää. Kun ei vastausta alkanut kuulumaan, kyseli Cho Jumalalta, että miksi Hän ei ole antanut näitä asioita? Jumala vastasi, että Cho ei ole sanonut, minkälaisia näiden hänen rukoilemiensa asioiden tulisi olla. Niinpä hän kertoi pikkutarkasti Jumalalle, millaisia niiden tulisi olla. Ja hän sai juuri sellaiset. Tässähän saattaisi olla meillekin opiksi otettavaa -  ja siinä, että yleensä anomme, pyydämme ja rukoilemme.

Illan lopuksi Lakosen jani lauloi vielä muutaman laulun, joiden  aikana tuli muutama ihminen esirukouspalveluun.

Illan aikana pelasi tarjoilu "nonstoppina" - eli nokipannukahvia, lettuja ja makkaroita sai käydä hakemassa "paisto/tarjoilukojulta" omaan tahtiin vapaaehtoisella maksulla. Lettuja siellä paistelivat Matti lehtomäki ja Sirpa Sauranen, Niitä ja nokipannukahvia ihmisille tarjoili Marja-Leena Kuusjärvi. Makkaroiden grillailusta vastasivat Tuula ja Tuomo Bågman. Nokipannukahvia keitteli Tarmo Moisio.

Väkeä illassa oli n. 60 henkeä.

Nopeasti saatiin "leiri" purettua ja tavarat kärryihin. Yhtä asiaa taas ihmettelin: Deniksen ripeyttä ja "pelisilmää" tällaisissa asioissa. Tarttuu asioihin ja tekee ne sujuvasti. Ei kannata ainakaan minun lähteä kokeilemaan samaa. Toinen, joka "pisti silmään", oli Emilia, jolla on samanlaisia otteita. Tietenkään ketään muuta unohtamatta. Se on yhteuis/kokonaispeliä.

Kiitos Jumalalle illasta! Iloitsin siitä. Saimme olla yhdessä pitämässä esillä elämän Sanaa. Kiitos myös kaikille erilaisissa vastuissa olleille, sekä kaikille mukana olleille!

Seuraavav - kesän viimeisen - Nuotioillan kutsun laitan tähän. Tulehan tulille!


Kotona vielä iltapalaa ja teetä.

Satoi kovasti. Ukkosti.

Siunausta!

Ps. "Herra, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet" (Ps. 144:3).

20240829

29.8.2024.

Puhumme läpimurrosta, odotamme läpimurtoa, seurakuntien elämään ja Jumalan valtakunnan työhön, evankeliointiin.

Miten sellainen voi tapahtua?

Se luultavasti ei tule tapahtumaan miettimällä pöydän ääressä mahdollisia uusia juttuja, joilla voitaisiin tavoittaa ihmisiä ja saada heitä liikkeelle.

Se tuskin tapahtuu julistusta, opetusta ja erilaista musiikkia lisäämälläkään.

En edes viitsi jatkaa erilaisten vaihtoehtojen luettelemista, koska läpimurto, jota odotamme, ei tule niiden kautta.

On olemassa vanha, koeteltu ja hyväksi havaittu tie, jota meidän tulee käyttää - kutsua ihmisiä rukoilemaan.

Sieltä se avautuu.

Kun seurakunnat - ja niiden uskovat - kääntyvät Herran puoleen rukouksessa - ja pysyvät siinä - tekee itse Jumala sen, mitä kukaan muu - eikä mitkään menetelmät - voi tehdä.

Salaisuus löytyy mm. täältä:

Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä"

(Jaak. 4:8).

Jumala ei ole tehnyt asioita monimutkaisiksi.

(Jouko Kuusjärvi).

______________________

Sydämelliset onnittelut Huttusen Tapiolle, syntymäpäivän johdosta, Enontekiön Leppäjärvelle!

Torstai. 22.0 astetta lämmintä ylösnousussa. Auringossa. Sininen taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin 1. Korinttolaiskirjettä. Takapihan puolella.

Kahvia.

Kävimme M-L:n kanssa hakemassa peräkärryn Deniksen pihasta ja kävin lastaamassa kaluston - huomista Nuotioiltaa varten - rukoushuoneelta kyytiin. Ennen sinne menoa kävimme puraisemassa lounaan Halpa-Hallissa. M-L kävi myös kaupassa samalla reissulla. Aurinko paistoi.

Kirjoitin vähän.

Terhi-Marja ja Emilia käväisivät. Toivat vähän omenia ja kasvihuoneen antimia.

Lueskelin vähän kirjaa.

Denis toi lisää erilaisia omenia.

Iltapalaa ja kahvia.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Kaikki, joissa henki on, ylistäkää Herraa! Halleluja!" (Ps. 150:6).




20240828

28.8.2024.

Ajatuksia aikaan, jota elämme - enkä usko niiden olevan vain oman pääni tuotosta.

Perusasiat - ne oleelliset - ohitamme sangen herkästi; unohdamme, tai haluamme tehdä jotakin muuta.

Yksi - oleellisista oleellisin - asia on rukous; Raamatun mukainen rukous.

Kun pysähdymme ajattelemaan sitä, mikä on perusasia yhteydenpidossa Jeesuksen kanssa, Isän kanssa ja Pyhän Hengen kanssa, niin löydämme vastauksen: Se on rukous.

Kun haluamme, että Jumala tekee työtään elämässämme, joudumme kasvokkain asian kanssa, jonka nimi on rukous.

Ilman rukousta - rukouselämää - olemme yksilöinä ja seurakuntina "ulkokehällä."

Ilman rukouselämää emme voi elää uudistuksessa ja kokea sitä, tuoreutta, jota Jumala on meille valmis antamaan Pyhän hengen kautta.

Jos emme rukoile, voimme saarnata mistä aiheesta vain; ja voimme opettaa seurakuntaa loputtomasti, mutta ei kuitenkaan tapahdu asioita, joita elämässämme ja seurakunnissa pitäisi tapahtua: Ei täytytä Pyhällä Hengellä, armolahjat eivät toimi, emme paranna sairaita, emme ole Jeesuksen todistajia, emme kuule Jumalan puhuvan meille, eikä meillä ole näkyä asioista, jotka tulevat Jumalalta.

Jos olisimme viisaita, vaikuttaisimme siihen, että rukouselämä olisi keskeisin asia elämässämme ja seurakunnissamme. Muutos, jota mielissämme haluamme, tulee sitä tietä kulkien.

(Jouko Kuusjärvi)

________________________________

Keskiviikko. 15.4 astetta lämmintä ylösnousussa. Harmaahko taivas. Tuuleskeli.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin 1. Korinttolaiskirjettä, Takapihan puolella. Alkoi vähän tihkutella sadetta.

Kahvia.

Kirjoitin vähän.

Ruokaa ja kahvia.

Poljeskelin kuntopyörää n. 55 min. Samalla lueskelin kirjaa.

Kävimme saunassa.

19:ksi ajelin helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan. hain Salmen mukaan. 8 henkeä.

Iltapalaa ja kahvia.

Seurasin uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Ylistäkää häntä helisevillä kymbaaleilla, ylistäkää häntä kumisevilla kymbaaleilla" (Ps. 150:5).



20240827

27.8.2024.

 Jumalalla on suunnitelma elämällemme.

Peruslähtökohta sen löytymiselle on elämän antaminen Jeesukselle.

Voimme kukin valita, kuinka Hänen suunnitelmansa ja tahtonsa pääsee toteutumaan elämässämme.

Johdatuksen pyytäminen Jumalalta, tässä asiassa, kertoo, että sydämessämme on halu tehdä elämässämme Jumalan tahtoa.

Pyhä henki johdattaa meitä aina oikeaa tietä -

siunauksen tietä; 

tietä, joka on siunaukseksi itsellemme, sekä toisille -

ja kunniaksi Jumalalle.

(Jouko Kuusjärvi)

_______________________________

Tiistai. 17.7 astetta lämmintä ylösnousussa. Aurinko paistoi. Tuuleskeli.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin 1. Korinttolaiskirjettä. Takapihan puolella.

Kirjoitin SAAEIJÄRVEN JA KANNONKOSKEN KYLÄT TARVITSEVAT EVANKELIUMIA - info 13. Koskee kylillä tehtävää työtä. Lähettelin sen niille, jotka ovat mukana ko. työssä.

Ruokaa ja kahvia.

Poljeskelin n. 40 min. kuntopyörää. Samalla lueskelin kirjaa.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme illan mittaan uutisia - myös Israelista.

Siunausta.

Ps. "Ylistäkää häntä vaskirummuilla ja karkelolla, ylistäkää häntä kielisoittimilla ja huiluilla" (Ps. 150:4).



20240826

26.8.2024.

 Pysähdy ja mieti hetki:

Mikä on suurin asia elämässäsi juuri nyt?

Itsekin vastaan tähän:

Usko Jeesukseen - ehdottomasti.

(Jouko Kuusjärvi).

__________________________

Maanantai. 12 astetta, himpun yli, lämmintä klo 5.30.

Aamupalaa ja kahvia.

6.00:ksi ajelin Runeberginpuistoon Aamurukoushetkeen. 3 henkeä.

Torkkumista.

Kahvia.

12:ksi ajelin Mahlulle, josta otin Vilkkilän Paulin kyytiin. Ajoimme Pylkönmäelle, jossa jakelimme kutsut postilaatikoihin ja laitoimme kauppojen- ym. ilmoitustauluille ilmoitukset, Nuotioiltaa varten, joka on tämän viikon perjantaina Pylkönmäen torilla klo 18  Tervetuloa mukaan! Kävimme välillä ryyppäämässä munkkikahvit Eväskontissa. Eli: verkot on heitetty Pylkönmäelle.

Aurinko paistoi ja tarkeni.

M-L oli leipomassa kun tulin kotiin. Aamusta lähtien sitä hommaa. 

Ruokaa ja kahvia.

Kirjoitin vähän. Nuotioiltaa ja kristittyjen yhteistä rukous- ja paastopäivää, sekä sen rukousiltaa varten valmistelua.

Poljeskelin kuntopyörää 45 min. Samalla lueskelin kirjaa.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Ylistäkää häntä pasunan pauhulla, ylistäkää häntä harpuilla ja kanteleilla" (Ps. 150:3).




20240825

25.8.2024.

Sunnuntai. Heräilimme Terolla ja Marilla M-L:n kanssa. Tero tosin oli työmatkalla. Eilisen GLÖV-festivaalin jälkeen olimme yötä siellä. Viimeinen konsertti siellä - Nokia-Areenalla - alkoi 21.45. Se oli legendaarisen Petran konsertti - yhtye oli 50 v-juhlakiertueellaan. 

Aamupalaa ja kahvia.

Kiitos marille yöpaikasta!

Ajelimme - aurinkoisehkoa tietä - kotia kohti. Keuruun ABC:llä kävimme syömässä.

14 jälkeen olimme kotona. Kahvia.

Lueskelin hetken kirjaa. Torkuimme.

16:ksi ajelin Runebergin puistoon, jossa oli helluntaiseurakunnan järjestämä tilaisuus.

Palattuani kotiin poljeskelin n. 40 min. kuntopyörää. Samalla lueskelin kirjaa.

Kävin saunassa.

Seurasimme uutisia.

Siunausta!

Ps. "Ylistäkää häntä hänen voimallisista teoistansa, ylistäkää häntä, sillä hänen herrautensa on suuri"  (Ps. 150:2).

24.8.2024. 

Lauantai. 15.9 astetta lämmintä 6.55.. Tuuleskeli. Aika selkeää.

Aamupalaa ja kahvia.

Ajelimme M-L:n kanssa Uuraisten, Multian kautta Tampereelle. Söimme matkalla Orituvalla - ABC.

Tampereella menimme ensin Pyynikin urheilukentälle, jossa saimme seurata jalkapallo-ottelua. lapsenlapsemme, Eelis, pelasi toisessa joukkueessa. Sinne menomme syy oli se, että Eelis vei meidät meidän autolla Nokia-Areenalle ja vei automme heille.

Tampereelle menomme syy oli Nokia-Areenalla järjestettävä GLOW-gospelfestivaali. Sisälle pääsi klo 14. Festivaali alkoi klo 15. Saimme Terolta ja Marilta syntymäpäivälahjaksi liput tapahtumaan. Oli hieno lahja! Kiitos! 8 tuntia gospelia - eikä mitä tahansa sellaista. En ala luettelemaan esiintyjiä, mutta kattaus oli komea - ja koskettava. Vettä tuli välillä muualtakin kuin nenästä. Oli legendoja lavalla ja vähän uudempia. Paikalla varmaan ainakin liki 9000 henkeä. Hieno kokemus! Terhi-Marja, Denis ja Emilia olivat myös paikanpäällä.

Marin kyydissä pääsimme M-L:n kanssa heille yöksi.

Siunausta!

Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä hänen väkevyytensä taivaanvahvuuksissa" (Ps. 150:1).

20240823

23.8.2024.

Tuomari ja tuomittu.

Syyttäjä ja syytetty.

Tämä toimii oikeussalissa.


Tuomari ja tuomittu.

Syyttäjä ja syytetty.

Tämä ei toimi avioliitossa.

Eikä perheessä -

Eikä seurakunnassa.

(Jouko Kuusjärvi)

___________________________

Perjantai. 16.5 astetta lämmintä ylösnousussa. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin 1. Korinttolaiskirjettä.

10.15:ksi menin tk:een diabeteshoitajalle.

Kahvia.

Rukousta. takapihan puolella.

M-L oli lähdössä kauppaan ja huomasi, että toinen takapyörä on vähäilmainen - varsinkin alapuolelta. Ei siinä muuta kuin vararenkaan vaihtoon. Kauppareissulla vein renkaan paikattavaksi tuohon lähellä olevaan korjaamoon.

Ruokaa ja kahvia.

Kävin hakemassa renkaan "paikkaamolta" ja laitoin sen autonalle.

Luin hetken kirjaa.

Poljin kuntopyörää 35 min. samalla lueskelin kirjaa.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "...sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima" (1. Kor. 1:18).

20240822

22.8.2024.

On suurenmoista löytää lähde,

kun kairankulkijan kurkkua jano kuivaa.

Sen ääreltä elpyneenä lähdet,

taas määränpäätä askel tavoittaa.


On suurenmoista löytää Lähde,

kun elämänmatkaajan sydäntä jano kalvaa.

Sen ääreltä uudistuneena lähdet,

uutta määränpäätä askel tavoittaa.

(Jouko Kuusjärvi)

_________________________

Torstai. 16.3 astetta lämmintä ylösnousussa. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin 1. Korinttolaiskirjettä. Takapihan puolella.

Ruokaa ja kahvia.

Kävin kylällä pienellä asialla.

Kirjoitin vähän.

Luin hetken kirjaa. Torkuin.

Poljeskelin kuntopyörää n. 40 min. Samalla lueskelin kirjaa.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen" (Gal.  5:1).


20240821

21.8.2024.

Lyhyt  hetki elämässä -

tai prosessi, joka kestää kauemmin -

voi muuttaa tien, jota ihminen kulkee.

Eilen hän askelsi suuntaan,

jota piti hyvänä hänen elämälleen.

Tänään tie on vaihtunut

ja suunta muuttunut.

On tapahtunut suunnanmuutos.

Mieli on muuttunut - 

mielenmuutos tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Tai pidemmän prosessin kautta.

Elämään tuli muutos.

Joko hyvään tai huonoon suuntaan.

Kun ihminen tulee uskoon, 

avaa sydämensä Jeesukselle,

pelastuu,

edeltää sitä mielenmuutos.

Se voi tapahtua lyhyessä,

tai pidemmässä ajassa.

Tämä tapahtuu,

kun ihminen vastaa Jumalan kutsuun myönteisesti.

Jeesuksen aloittaessa julkisen toimintansa, Hän sanoi:

"Aika on täyttynyt ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi"

(Mark. 1:15).

Parannuksen tekeminen ei ole elämän parantelua,

vaan Jumalan puoleen kääntymistä.

Kun ihminen aikaisemmin meni väärään suuntaan,

hän tekee täydellisen kääntymisen päinvastaiseen suuntaan - 

oikeaan suuntaan.

Uudempi raamatunkäännös sanoo edellä lukemamme näin:

"Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma"

(Mark. 1:15).

Vapaampi käännös, Elävä uutinen sanoo saman:

"Lopultakin aika on tullut! Jumalan valtakunta on lähellä. Jättäkää syntinen elämänne ja uskokaa ilosanoma"

(Mark. 1:15).

Parannuksenteossa ihminen tunnustaa syntinsä Jumalalle ja haluaa hyljätä syntielämän. 

Ennen kaikkea hän avaa sydämensä Jeesukselle syntiensä sovittajalle, ja ottaa Hänet vastaan elämäänsä.

Hän lähtee seuraamaan Jeesusta.

Näin elämän suunta muuttuu.

Kokemuksesta tiedän: 

Tämä toimii!

(Jouko Kuusjärvi)

__________________________________

Keskiviikko. Heräilimme kotijärven saaressa, hirsimökissä. Lämmintä ulkona n. 13 astetta. Aurinko Paistoi. Pieni tuulenvire. Kaunis järvi katseltavaksi.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Roomalaiskirjettä mökin kongilla. Tuuli pikkuhiljaa hieman vireämmäksi.

Rukousta vähän.

M-L neuloi. Kuuntelimme Dein ohjelmaa. Luin vähän kirjaa.

Joimme kahvia.

Laitoimme 12.3o maissa vähät kamppeemme veneeseen ja soutelimme mantereelle. Myötätuuli - lounaasta. Aurinko paistoi. Järvi kimalteli timanteissa. 

Vedettyämme veneen teloille, hurautimme autolla kirkolle, Teboilimme, syömään.

Kotimatkalla - Jyväskylän kautta - kävimme siskoni Pirjon oven takana. Eivät olleet kotona.

Pysähdyimme Hirvaskankaan ABC:llä, jossa joimme jätskikahvit.

Pian olimme kotona.

Kirjoitin jotain.

19:ksi menin Rukousiltaan helluntairukoushuoneelle. Ovet olivat lukossa.

Tulin takaisin kotiin.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan" (1. Joh. 4:7).


20240820

 20.8.2024. Selkeä aamu. Aamupalaa ja kahvia. Rukousta. Luin Roomalaiskirjettä. Heti 10 jälkeen lähdimme M-L:n kanssa kohti Hankasalmea, jossa koukkasimme syömässä Jari-Pekassa - joka olikin syy, miksi ajoimme Hankasalmen kautta. Oli kyllä hyvät "ruvat." Sitten vain kotikylälle, Haarajoelle, jossa jakelimme tienvarressa oleviin postilaatikoihin TV7:n lehtiä. Ajoimme veneelle kotijärven rantaan. Vene vesille. Soutelimme kaikessa rauhassa saareen. Lounaistuuli. Aurinko paistoi pilvettömaltä taivaalta. 14 jälkeen saaressa. Keitimme heti tulokahvit. Luin kirjaa mökin kongilla. Loikoilimme. 19 lämmintä. Lämmitin saunan. Vastan kanssa kylvin. 20.30 jälkeen tulin pois. Aurinko muuttui kuuman raudan väriseksi n. 21 laskiessaan.Iltapalaa ja teetä. Tummenevalla, tyynellä järvellä souteli hiljalleen kolme joutsenta, joista yksi oli iso poikanen. On rauhallista. Saaren ainoat asukkaat asettuivat hetekoilleen. Siunausta!

20240819

19.8.2024.

Kun katson taakseni, joudun toteamaan, että päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet ovat vierineet jo elämästäni suurimmaksi osaksi ohi - eikö sen 76 vuotias joudu näin toteamaan.

Onhan sitä ollut elämässä monenlaista; heiluttu on siellä ja täällä, tehty sitä, sun tätä.

Onko siitä kaikesta tullut sellaista hedelmää, mitä taivaallinen Isä on ajatellut?

Kun itse vastaan, niin joutunen toteamaan: Paljon porua, vähän villoja.

Ei kuitenkaan masenna yhtään, sillä se, mikä on takana, on mennyttä - ja sen saa jättää Jumalan käsiin. Hän tietää kaiken.

Nyt elän nyt.

Elän.

Koen eläväni mielenkiintoista vaihetta elämässäni.

Elämäni, se ei ole suinkaan vielä ohi.

Minulla on odotuksia tulevien päivien varalle - uskon, että osa Jumalan sydämeeni laittamia.

Suurin haluni on elää nämä loput vuodet - oli niitä paljon, taikka vähän - kokonaan Herralle. Hän tietää jo, kuinka siinä onnistuin.

Mutta: elämä ei koskekaan vain tätä maassa vietettävää aikaa, sillä suurimman osan siitä saan viettää taivaassa, jossa Elämä virtailee - ja koko ajan aina vain täydellisempänä...

(Jouko Kuusjärvi)

___________________________

Maanantai. 11-12 astetta lämmintä klo 5.30. 

Aamupalaa ja kahvia.

6:ksi ajelin Runebergin puiston lavalle Aamurukoukseen. 3 henkeä. Aurinko oli ihan punainen.

Rukousta, torkkumista.

Kahvia.

10:ksi menin Majakalle puhumaan. Alkuun kuuntelutin ukrainankielisen musiikkikappaleen, että hekin saivat tilaisuudesta jotain - kun ei ollut tulkkia.

Kotona kahvia.

Laitoin ilmoituksen lehteen Pylkönmäen Nuotioillasta. On pe. 30.8. klo 18 Pylkönmäen torilla.

Kävin hakemassa Boostmarkilta jakelukutsut Lehtolan Nuotioiltaa varten. On pe.13.9. klo 18 Lehtolan Nuorisoseurantalon pihapiirissä.

Kirjoitin vähän.

Ruokaa ja kahvia.

Poljeskelin kuntopyörää n. 40 min. Samalla lueskelin kirjaa.

M-L kävi kylällä kauppa-asioilla. Hän on leiponut tänään hyviä leipomuksia.

Luin kirjaa hetken.

Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä" (1. Joh. 4:19).



20240818

18.8.2024. 

Oletko eksyksissä?

Ota kartta käteesi, ja kompassilla uusi suunta!

Jumalan Sana, Raamattu, on luotettava kartta ja Pyhä Henki luotettava kompassi.

(Jouko Kuusjärvi)

________________________

Sydämelliset onnittelut, mummilta ja vaarilta, vielä tässäkin, rakkaalle lapsenlapsellemme, Milenalle 10 v-synttäreiden johdosta, joita juhlimme tänään! Varsinainen syntymäpäivä oli muutamaa päivää aiemmin.

Sunnuntai. 12.6 astetta lämmintä ylösnousussa. Aurinko paistoi.

Aamupalaa ja kahvia.

11:ksi ajelimme M-L:n kanssa Sunnuntaijuhlaan seurakuntaamme, Saarijärven helluntaiseurakuntaan, jossa puhuin, eli pidin ns. saarnan. Oli avointa puhua. Kokouksen lopussa rukouspalvelua. Tilaisuuden jälkeen oli alakerrassa lounas.

Kaupan kautta kotiin.

Sittenpä heti kohta lähdimme M-L:n kanssa ajelemaan kohti Höytiää, Uuraisille. Siellä Timolle ja Pialle, jossa vietimme Milena 10 v-synttäreitä. Nautimme herkulliset kahvit, hyvine tarjoiluineen. Ohjelmaakin oli. Minäkin pidin pienen puheen Milenalle. Kävimme Timon ja Deniksen kanssa myös saunassa - sehän kuuluu meidän juhlissa yleensä asiaan. Oli mukava juhlia Milenaa! Kiitos!

Ennen 20.30 olimme kotona.

Seurasimme uutisia.

Siunausta!

Ps. "Jos joku teistä kärsii vaivaa, niin rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, veisatkoon kiitosta" (Jaak. 5:13).



20240817

17.8.2024.

Ihminen voi kokea monenlaisia herätyksiä.

Herätys aamuisin voi olla mukavaa - tai tukalaa.

Nukuttuaan "pommiin" ja koettuaan herätyksen liian myöhään, kertoo siitä, että jonnekin ei ennätetty.

Herätys huonon fyysisen kunnon suhteen, voi johtaa kuntoiluherätykseen.

Täytettyään neljäkymmentävuotta, ihminen voi kokea herätyksen, että vuodet ovat menneet nopeasti, ja kohtaa kysymyksen: Kuinkahan paljon niitä on vielä jäljellä?

Kun aika kuluu, kokevat monet herätyksen, joka laittaa huomaamaan, että ei tullut huomioitua lapsia tarpeeksi silloin, kun olisi pitänyt.

Hengellinen herätys yleensä kohtaa ihmistä jossain vaiheessa. Silloin Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä. Jos ihminen menettää etsikkoaikansa, hän kyllä herää, mutta silloin liian myöhään - sillä se tapahtuu iankaikkisuudessa, mutta "väärällä osastolla."

Uskovanakin ihminen voi kokea useitakin herätyksiä, joissa Jumala-suhdetta korjataan paremmaksi. Hän voi herätä myös viemään Hyvää sanomaa, evankeliumia, toisille - vaikka ei kymmeniin vuosiin juurikaan ollut sellaista harrastellut.

Hengellisesti ihmisen on hyvä olla hereillä...

(Jouko Kuusjärvi)

_______________________

Lauantai. 15.1 astetta lämmintä ylösnousussa. Aurinko paistoi.

Aamupalaa ja kahvia.

Kävin viemässä eilen Nuotioillassa olleen kaluston rukoushuoneen varastolle. Palautin peräkärryn Denikselle.

Rukousta. Luin Roomalaiskirjettä. Takapihan puolella.

Valmistautumista puhumaan huomenna Saarijärven helluntaiseurakunnan Sunnuntaijuhlassa klo 11. Aihe: Sairaiden parantaminen. Rukoillaan sairaitten puolesta.

Ruokaa ja kahvia.

Huominen puhuminen mielessä.

Poljeskelin kuntopyörää 30 min. Samalla lueskelin kirjaa.

Kävin saunassa.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - minä myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan..." (jAAK. 5:14-15).

20240816

16.8.2024.

Kansamme tarvitsee voimakkaan, Jumalalta tulevan , etsikkoajan. Hengellisillä yhteisöillä on sama tarve, sillä niiden tulisi olla pää, eikä häntä.

(Jouko Kuusjärvi).

________________________

Perjantai. 19.9. astetta lämmintä ylösnousussa. Harmaa taivas. Tuuleskeli.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin Roomalaiskirjettä. Tihkutteli vettä mukavasti paljaille kintuille. Kun alkoi enemmän satamaan, piti tulla jatkamaan sisälle.

Ruokaa ja kahvia.

Valmistautumista illan Nuotioiltaan. M-L enemmän.

Kirjoitin vähän.

Klo 16 lähdimme - nuotioiltakalusto, ym. tykötarpeet mukanamme - kohti Kannonkosken toria, jossa Nuotioilta pidettiin.

Pystytettiin paisto/tarjoilu"koju" - tykötarpeet siihen toivat Lehtomäet.- ja esiintymis"koju." Penkit ja nuotioalusta paikoilleen, sekä äänentoisto.

Nuotioilta - jonka johtelin - alkoi klo 18. Alkusanojen jälkeen johtivat Seija Suuronen - kitara ja laulu, Maju Aho - laulu - sekä Antti Pietilä - harmonikka - väkeä yhteislauluin, samoin aina puheenvuorojen välissä ja tilaisuuden lopussa. Nokipannukahvia keitteli Pentti Paajala. Äänentoiston hoiti Ensio Manni. Lettuja paistelivat Matti lehtomäki ja Sirpa Sauranen. Makkaroita grillaiilivat Raimo salo ja Tuomo Bågman. Lettujen ja kahvin tarjoiluhommissa olivat Marja-Leena Kuusjärvi ja Tuula Lehtomäki. "Minun tarinani"-puheenvuoroja käyttivät Satu Lahtela ja Eija Manni. Olivat henkilökohtaisia todistuspuheenvuoroja, joita oli ilo kuunnella. Puheen piti Ensio Manni. Se oli selkeä puhe ja ydinasiaa evankelioimistilaisuudessa. Musiikki ja kaikki puheenvuorot olivat sellaisia, joita soisi kaikkien - jotka eivät vielä usko - kuulevan. Välillä satoi kovastikin - mutta se ei haitannut iltaa. Väkeä oli n. 45 henkeä. Tuntemattomia ihmisiä oli nyt eniten, mitä minun aikanani on Kannonkoskella ollut. Kaikki toimi erinomaisesti. Kiitos kaikille vastuissa olleille - ennen kaikkea Jumalalle! Iloitsin illasta, koska saimme olla yhdessä evankeliumin asialla! Matka jatkuu! Seuraava Nuotioilta on - jHs - Pylkönmäen torilla, pe. 30.8. klo 18. Sitä seuraava Lehtolan Nuorisoseurantalolla, pe. 13.9. klo 18. Tervetuloa mukaan. Pe. 4.10. klo 18 pidämme Uuden elämän illan, Karstulassa, Heikin tuvalla. Pyydän rukoilemaan läpimurtoa evankeliumille, johdatusta ja siunausta tällekin työlle!

Kotona vielä iltapalaa ja kahvia.

Seurasimme uutisia - minä myös Israelista.

Sunnuntaina, 18.8. klo 11, puhun Saarijärven helluntaiseurakunnassa - kotiseurakunnassamme - jHs, aiheesta: Sairaiden parantaminen. Rukoillaan sairaiden puolesta.

Siunausta!

Ps. "Ja hän (Jeesus) sanoi heille: Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mark. 16:15-16).

20240815

15.8.2024.

 Jeesus kantoi ruumiissaan ristille kaikki syntiinlankeemuksesta johtuvat rangaistuksemme. Hän lunasti meidän kaikesta synnin kirouksesta - joista sairaus on yksi.

Hänen työnsä ristillä koskee kaikkea elämässämme.

Raamattu on kirja, josta löytyvät Jumalan  lupaukset kaikkeen siihen, mitä Jumala on elämäämme tarkoittanut. Siksi näitä lupauksia tulee julistaa seurakunnissa, koska usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Usko Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa voi syntyä myös, kun luemme Raamattua.

Usko on luottamusta Jumalaan ja Hänen Sanassaan lupaamiinsa asioihin.

Lukekaamme Jumalan Sanaa.

(Jouko Kuusjärvi).

______________________________

Tässäkin vielä: Sydämelliset onnittelut kahdelle Marjalle - Marja-Leenalle ja Terhi-Marjalle - meidän "perekunnassamme", nimipäivän johdosta!

Aurinkoista ja lämmintä. Sininen taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin Roomalaiskirjettä. Takapihan puolella.

M-L kävi kylällä kaupassa - nuotioiltavalmisteluja huomiseksi.

Ruokaa ja kahvia.

Kirjoitin vähän.

Valmistautumista puhumaan sunnuntaina Saarijärven helluntaiseurakunnan Sunnuntaijuhlassa, klo 11, aiheesta: Sairaiden parantaminen.

Kävin hakemassa Denikseltä peräkärryn ja kävin lastaamassa siihen rukoushuoneen varastolta kalustoa huomista nuotioiltaa varten.

Luin kirjaa.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä..." (2. Tim. 4:2).




20240814

14.8.2024.

Olen  seitsemänä edellisenä päivänä lainannut  Oral Robertsin opetusta avioliitosta. Tässä lainaan hänen yhteenvetoaan annetusta opetuksesta.

"Seitsemän avainta menestykselliseen avioliittoon.

Pääkohdat:

1. Anna Jumalan johdattaa sinut aviopuolison luokse.

2. Päätä olla naimisissa koko elinikäsi.

3. Vastakkaiset luonteet voivat olla merkittävä osa avioliiton menestystä.

4. Hyvä seksielämä avioliitossa liittyy läheisesti hengelliseen kasvuun.

5. Lukekaa Raamattua ja rukoilkaa yhdessä henkilökohtaisen Raamatun luvun ja rukouksen lisäksi.

6. Rehellisyys elämässä ja teoissa on äärimmäisen tärkeää avioliitossa.

7. Moraalinen ja kristillinen käytös on hyvin tärkeää avioliitossa.

8. Sinulla voi olla hyvä ja kestävä avioliitto. Sinun uskosi on avain siihen."

_______________________________

Keskiviikko. 18.1 astetta lämmintä ylösnousussa. Aurinko Paistoi. Sininen taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin Roomalaiskirjettä.

Puoliltapäivin kävimme keräämässä yhdestä paikasta - jonne meitä kutsuttiin - keräämässä ämpärillisen mustia  viinimarjoja. Kiitos!

Marjankeruureissulla kävimme puraisemassa lounaan Halpa-Hallissa.

Kirjoitin vähän.

Valmistautumista illan rukouskokoukseen.

Poljeskelin kuntopyörää n. 30 min. Samalla lueskelin kirjaa.

19:ksi menimme M-L:n kanssa One Way-seurakuntaan SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteiseen rukousiltaan, jonka johtelin. Lauloimme illassa ylistyslauluja Seija Suurosen johdolla. Kirsti Hakkarainen sanoi alkusanat iltaan. Rukoilimme erilaisten asioiden - tiettyjen ydinasioiden - puolesta. Iloitsin illasta. Väkeä oli n. 40 henkeä.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasin uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa" (Kol. 4:2).





 

 

 


20240813

13.8.2024.

Lainaan viimeisen kohdan Oral Robertsin avioliitto-opetuksesta - jota hän on antanut 63 vuoden kokemuksella avioliitosta.

"Seitsemän avainta menestykselliseen avioliittoon.

Avain numero 7: Moraalinen ja kristillinen käytös on tärkeintä avioliitossa.

Evelyn ja minä kiitämme Jumalaa, että voimme rehellisesti sanoa elävämme puhtaasti. Uskomme, että jos lankeamme, asia voidaan selvittää suoraan ja nopeasti, ja voimme selvitä siitä. En usko, että Jumala hylkää pikaisesti ketään. Tuo ei koske vain Hänen palvelijoitaan vaan meitä kaikkia. Hän välittää meistä paljon.

Kaikki palvelutyöhön kutsutut eivät ole eläneet moraalisesti. Miksi Jumala kutsui heidät? En usko, että Hän voisi kutsua evankeliumin työhön ketään, jolla ei olisi heikkouksia, vajavaisuuksia ja epäonnistumisia. Kukaan meistä ei ole täydellinen, emmekä mekään ole sitä. Me olemme vajavaisia astioita. Onneksi suurin osa meistä on antautunut Jumalalle ja taistelee uskon kautta pitääkseen avioliittonsa ja elämänsä esimerkillisenä.

Jos huomaamme, että meillä on tietynlainen heikkous (meillä kaikilla on heikkouksia, jotka ovat seurausta syntiinlankeemuksesta ja synnin kirouksesta), meidän tulee rehellisesti tunnustaa ja kohdata heikkoutemme. Sen sijaan että ajattelemme: "Minä olen syntynyt tällaiseksi, niinpä asialle ei voi tehdä mitään", meidän tulee kohdata heikkoutemme...

- luottaen täysin Jumalaan.

- tahdolla ja päättäväisyydellä.

- rukouksella ja uskolla.

oikeanlaisella ylpeydellä, jota Joosefilla oli Vanhan testamentin mukaan.

Kun Joosef kieltäytyi vastaamasta Potifarin vaimon kutsuun tehdä huorin tämän kanssa, hän sanoi: "Minä en voi rikkoa Jumalaa vastaan tekemällä näin." Joosef pakeni huolimatta naisen syytöksistä.

Joosef tiesi olevansa viaton, vaikka hänet heitettiin vankilaan. Hän voitti lopulta, niin kuin mekin voitamme, jos seuraamme hänen esimerkkiään. (Katso. 1. Moos. 39:7-15).

Saarnaajalta odotetaan enemmän kuin muilta uskovilta. Saamme osaksemme vähemmän sympatiaa, jos lankeamme tai epäonnistumme. Mutta miksi näin ei olisi? Me edustamme Jumalan korkeaa kutsumusta. Me saarnaamme suurta evankeliumia, joka on Jumalan voima pelastaa, parantaa ja muuttaa maailmaa. Saatanan suurin toive ja pyrkimys on hallita saarnaajien mieliä ja tunteita. Se yrittää vietellä heidät heidän heikoilla alueillaan, erityisesti taipumuksella toimia moraalittomasti ja kapinoida Jumalaa vastaan. Se yrittää myös vakuuttaa heille, että heidän syntinsä ei vahingoita heidän avioliittoaan ja palvelutyötään.

Apostoli Pietari sanoo heille: "Olkaa raittiita, valvokaa. Teidän vastustajanne, Paholainen, kulkee ympäri kuin ärjyvä leijona etsien kenen voisi niellä" (1. Piet. 5:8).

Kun minä menin naimisiin Evelynin kanssa, hän sanoi: Oral, kun me menemme naimisiin, niin se on kertakaikkista. meidän perheessämme ei erota."

Hän puhui minun kieltäni. Hän oli  kokenut avioeron lapsena ja kärsinyt siitä.

Evelyn päätti, että avioero ei saa koskea meidän avioliittoamme. Minä kasvoin perheessä, jossa avioeroa ei ollut olemassa. Vanhempani elivät toisilleen antautuneina 66 vuotta ja saivat viisi lasta.

Minä olen nähnyt, miten avioero lähes tuhosi sisareni Jewelin elämän. Kun hän oli hyvin nuori, hän lähti komean miehen matkaan ja meni tämän kanssa naimisiin. Myöhemmin paljastui, että mies oli vankikarkuri. Tuon liiton ainoa lapsi, Billie June, kasvoi enimmäkseen vanhempieni luona.

Jewelin uskoontulon jälkeen solmittu toinen avioliitto kesti 60 vuotta ja oli siunattu kaikessa. Hän sai miehensä kanssa kaksi tytärtä, joista on tullut Jumalan naisia.

Nuorena saarnaajana minä olin katkerasti avioeroa vastaan. Käytin Raamatun kirjainta Jumalan Sanan hengen sijaan.

Myöhemmin huomasin, etten voinut saada yhteyttä heikkoutta kokeviin ihmisiin, jos nostin Raamatun kirjaimen säälin yläpuolelle. Tuollainen voi saada aikaan lukemattomia vaaroja.

Joidenkin saarnaajien pääaihe on avioero, mutta kuitenkin avioero saattaa jollakin tavalla rikkoa heidän perheensä. Minä olen oppinut olemaan varovainen saarnaajien kohdalla, jotka jankuttavat jatkuvasti yhdestä tai kahdesta synnistä ja heikkoudesta. Minä epäilen heitä.

On parempi pysyä kaikessa Jumalan tahdossa (ks. Ap. t. 20:27) ja tutkia Raamattua muun Raamatun valossa. (ks. Luuk. 24:27).

Evelyn sanoo usein: "Avioliittoon ei voi hypätä ajatellen, että jos se ei suju, siitä voi hypätä ulos ja etsiä toisen kumppanin. Täytyy ottaa huomioon, mitä Jumala sanoo."

Joissakin harvinaisissa tapauksissa avioliitto saattaa olla suuri virhe alun alkaen. Rauha ja yhteisymmärrys on mahdotonta, ja avioliitto hajoaa. Jos puolisot pyrkivät toiseen avioliittoon, heidän molempien on selvitettävä Jumalan periaatteet oikealle, menestyvälle ja kestävälle avioliitolle. Muista, että Jumala voi tehdä avioliitostasi toimivan, jos sinä toimit Hänen kanssaan.

Oltuani 63 vuotta onnellisessa ja hedelmällisessä avioliitossa haluan korostaa hyvän avioliiton pääasiaa jokaiselle nuorelle sinkulle ja vastanaineelle, joka kaipaa nähdä saman omassa elämässään. Pääasia on tämä: teidän molempien on tiedettävä sydämessämme, että Jumala on teidän avioliitossanne. Sinun on pysyttävä liitossa ja tehtävä oma osuutesi. Pidä Jumala lähteenäsi, pyydä Hänen apuaan kylvämällä jatkuvasti uskon siementä ja luota Häneen. Hän tekee työtään sinussa ja sinun puolestasi.

Silloin sinä saat todella suurenmoisen avioliiton. Et ainoastaan itse tule siunatuksi, vaan sinä ja lapsesi siunaatte toisia, kun olette todistuksena Herrasta.

Evelyn ja minä olemme luottaneet Herraan. Se on toiminut ylä- ja alamäissä ja saatanan hyökätessä meitä tai lapsiamme vastaan. Se on auttanut meitä pysymään avioliitossa, jonka tiedämme olevan Herrasta. Tänä päivänäkin me rakastamme ja kunnioitamme toisiamme. Kun kasvamme yhteen ja rakastamme toisiamme, pyrimme ennen kaikkea luottamaan Jumalaan lähteenämme ja henkilökohtaisena Herranamme ja pelastajanamme.

Evelyn on minun rakas, suloinen vaimoni. Minä uskon häneen, luotan häneen, elän hänen kanssaan Jumalan lakien mukaisesti ja odotan tekeväni näin, kunne Jumala kutsuu minut kotiin."

Jatkan huomenna - jHs - lyhyen yhteenvedon, jonka Oral Roberts on opetuksesta tehnyt.

___________________________

Tiistai. Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. luin Roomalaiskirjettä. Takapihan puolella.

Puoliltapäivin 25 astetta. Aurinko paistoi. Sininen taivas.

Lähetin kutsun Lehtolan Nuotioillasta tehtäväksi.

Kirjoitin vähän.

Ruokaa ja kahvia.

Poljin kuntopyörää puolisen tuntia. Samalla lueskelin kirjaa.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen" (1. Piet. 5:11).

TÄMÄ ON JO HUOMENNA.

TAPAAMISIIN SIELLÄ!





20240812

12.8.2024.

Viitenä edellisenä päivänä olen lainannut tähän Oral Robertsin opetusta avioliitosta. Hänellä on avioliittoa takana 63 vuotta tätä kirjoittaessaan. Jatkan kuudennen osan nyt.

"Seitsemän avainta menestykselliseen avioliittoon.

Avain numero 6: Rehellisyys elämässä ja teoissa on äärimmäisen tärkeää avioliitossa.

Saarnaajaisäni Ellis Melvin Roberts teroitti minulle rehellisyyden merkitystä. Isäni ei koskaan ostanut velaksi, ellei se ollut ainoa mahdollisuus. Hän ei halunnut elää velassa. Hän käytti jokaisen dollarin välttämättömien kulujen jälkeen velan lyhentämiseen, kunnes velka oli maksettu. Vasta sitten hän oli tyytyväinen. Hän maksoi laskunsa täsmällisesti ajallaan ja usein ennen aikojaan! Hänen luottotietonsa olivat aina hyvät, mutta hän tarvitsi niitä harvoin.

Minun täytyy sanoa, että isäni takoi kerrotun käytännön lapsiinsa. Usko pois, jokainen meistä ymmärsi asian.

Nykyään minä pyrin pitämään huolen siitä, että palvelutyössä ja henkilökohtaisessa elämässä maksan tarvitsemani heti. Vältän velkaa, jos se on vain suinkin mahdollista.

Jumala kutsui minut perustamaan Hänelle suuren yliopiston. Minä kieltäydyin ottamasta velkaa. Lähdin liikkeelle rahatta ja rakensin sen uskon ja Jumalan sanan kautta. Yliopistoon liittyi City Of Faith Medical and Research Center (Uskon kaupungin lääketieteellinen tutkimuskeskus). Se maksoi lähes 500 miljoonaa dollaria ja me avasimme sen velattomana!

Uhraaminen Jumalan valtakunnan työhön väheni dramaattisesti 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alussa. Minä ja toiset saarnaajat jouduimme kärsimään ja jäimme jälkeen maksuissa. Sydämeni murtui, kun jouduin lainaamaan rahaa. Olemme tehneet pitkään ja lujasti töitä voittaaksemme tuon taloudellisen notkahduksen.

Pätevä poikani Richard, joka seurasi minua Oral Roberts Universityn rehtorina ja johtajana, on saanut lyhennettyä velkaa. Me odotamme pian saavamme velan maksetuksi. Richard on luvannut, että hän ei ota koskaan velkaa. Minä olen Raamattuun perustuen samaa mieltä hänen kanssaan. Raamattu sanoo: "Älkää olko kenellekään mitään velkaa..." (Room. 13:8). Tuo on minun uskontunnustukseni, en halua joutua velkojan orjaksi (Sananl. 22:7). Minä haluan päättää juoksuni niin kuin apostoli Paavali (ks. 2. Tim. 4:7).

Minun pysyvä neuvoni Jumalan palvelutyötä tekeville on: "Älä ota velkaa avioliitossasi ja palvelutyössäsi."

Minä ymmärrän, että on tiettyjä tilanteita, joissa näyttää välttämättömältä ottaa lainaa, mutta useimmiten sinä voit uskon kautta maksaa sitä mukaa kuin etenet. Jos rakennat rakennusta palvelutyötäsi varten, ihmiset haluavat osallistua kustannuksiin mieluummin kuin velan maksamiseen. Jos ostat tai rakennat kodin tai ostat auton tai jotakin muuta, muista, että Jumala on antanut sinulle uskoa voidaksesi säästää ostohinnan kokonaan tai osittain. Sinun tulee uskoa näin sydämessäsi ja tunteissasi sekä muistaa aina, että Jumala sanoo Raamatussa: "Vanhurskas elää uskosta" (Hab. 2:4; Room. 1:17).

Maksa laskusi! Harkitse tarkasti ostaessasi luotolla. Säästä sen sijaan luoton korko! (Minulla on vain yksi luottokortti enkä koskaan käytä sitä enempää, kuin mitä minulla on pankissa rahaa.) Tarkkaile rehellisyyttäsi.

Jatkan - jHs - viimeisen osan huomenna.

___________________________________

Maanantai. 13.1 astetta lämmintä klo 5.30. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

6:ksi ajelin Runebergin puiston lavalle Aamurukoukseen. 3 henkeä.

Torkuin vielä.

Kahvia.

Luin Roomalaiskirjettä

12:ksi menin ottamaan Kaarloja Mervi Hakasalon kyytiin. Ajelimme Kannonkoskelle jakelemaan 300 kutsua Nuotioiltaan, joka on tämän viikon perjantaina Kannonkosken torilla. Välillä kävimme ryyppäämässä kahvit baarissa. Aurinko paistoi.

Kotona hyvää ruokaa ja kahvia..

Tein kutsut syyskuun SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteiseen rukousiltaan, joka on Vapaakirkossa ke. 18.9. klo 19, samoin SAARIJÄRVI RUKPOILEE - kristittyjen yhteiseen rukousiltaa, joka on Viitasalo-salissa pe. 18.10. klo 18. Tämä on se tilaisuus, joka on pidetty jo vuosia kerran syys- ja kerran kevätkaudella. Myös Lehtolan Nuotioillasta tein kutsun, se on pe. 13.9. klo 18 Lehtolan Nuorisoseurantalon pihapiirissä.

Kirjoitin vähän.

Poljeskelin kuntopyörää n. 20 min. Ei kärsinyt pidempään, kun sokeri meni niin alas.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa" (Filem. 1:25).



 

20240811

 11.8.2024.

Neljänä edellisenä päivänä olen lainannut Oral Robertsin opetusta avioliitosta. Hänellä on asiasta 63 vuoden kokemus siinä vaiheessa, kun on kirjoittanut kyseisen tekstin. Jatkan seuraavan osan tähän.

"Seitsemän avainta menestykselliseen avioliittoon.

Avain numero 5: Me luemme Raamattua ja rukoilemme yhdessä henkilökohtaisen Raamatun luvun ja rukouksen lisäksi.

Tuo avain on auttanut meitä kiintymään toisiimme läheisemmin. On välttämätöntä ajatella Jumalan tavalla, sen sijaan että luottaisimme omaan ymmärrykseemme itsemme ja toisen osalta.

Olemme onneksi molemmat Jumalan kallisarvoisen Sanan lukijoita ja tutkijoita. Me luemme myös kirjoja, sanomalehtiä ja uutisoivia aikakauslehtiä ja arvostamme tiettyjä televisio- ja radio-ohjelmia, CD:itä ja kasetteja.

Vaikka me erotamme hengellisen maailmallisuudesta, me emme erota hengellisiä maailmasta.

On viisautta ymmärtää, että emme ole vielä taivaassa. meidän ei pitäisi olla niin taivaaseen suuntautuneita, että meistä ei ole hyötyä maan päällä. Me elämme maan päällä, kunnes Jumala kutsuu meidät iankaikkiseen kotiimme.

Niinpä me luemme monista elämään liittyvistä asioista. Raamattu on kuitenkin tärkein kirjamme, ja siihen liittyvät kirjat ja kasetit ovat tärkeitä.

Kun Evelynin kanssa tutkin Raamattua tai teemme niin yksinämme, havaitsemme, että toimimme Sanan mukaisesti sekä seurakunnassa että jokapäiväisessä elämässämme. Tuo on meidän elämäntapamme."

Jatkan huomenna - jHs.

_____________________________

Sunnuntai. 16.8 astetta lämmintä ylösnousussa. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin Roomalaiskirjettä.

Menimme 11:ksi helluntairukoushuoneelle kokoukseen. Haimme Salmen mukaan.

Kaupan kautta kotiin.

Kirjoitin hieman.

Seurasin jälkikatseluna jotain olympialaisista.

Ruokaa ja kahvia.

Poljeskelin kuntopyörää 45 min. Samalla lueskelin kirjaa.

Kävin saunassa.

Luin kirjaa. M-L neuloi.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia.

Siunausta!

Ps. "Ja taivaat ylistävät sinun ihmeitäsi, Herra, ja pyhäin seurakunta sinun uskollisuuttasi" (Ps. 89:6).

20240810

10.8.2024.

Jatkan lainaamista Oral Robertsin avioliittoa koskevasta opetuksesta. Hänellä on 63 vuoden kokemus kyseiseen asiaan. Aikaisemmat kolme osaa ovat edellisten päivien kirjoituksissa.

"Seitsemän avainta menestykselliseen avioliittoon.

Avain numero 4: Me huomasimme, että hyvän seksielämän harjoittaminen liittyy läheisemmin hengelliseen kasvuun, kuin aluksi ymmärsimme.

Jumala sanoi ihmiselle ensimmäiseksi: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää..." (1. Moos. 1:28). Kun tulva oli tuhonnut ihmiskunnan ja vain Nooan perhekunta pelastui, Jumala sanoi Nooalle ja tämän pojille: Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää..." (1. Moos. 9:1).

Mutta seksiin kuuluu enemmän kuin vain ihmisten lisääntyminen. Seksi liittyy elämästä nauttimiseen ja fyysiseen tyydytykseen.

Olen tutkinut Raamattua ja huomannut, että seksi pelkässä lisääntymistarkoituksessa jättää meidät puolikkaiksi ihmisiksi. Sekä miehet että naiset on luotu rajattomalla kyvyllä ja halulla tulla yhdeksi lihaksi seksuaalisesti.

Jos seksi otetaan pois, aviopuolisot, jotka ovat ensisijaisesti hengellisiä olentoja, riistävät itseltään välttämättömän fyysisen ja tunteellisen tyydytyksen, jonka Jumala on luonut heitä varten jatkuvasti harjoitettavaksi.

Niinpä avioparien tulee ymmärtää tuo eikä pidättäytyä seksistä. Heidän tulee toimia keskenään yhteisymmärryksessä tavalla, joka tyydyttää molempia.

Evelyn ja minä olemme kiittäneet Jumalaa monesti siitä, että ymmärrämme asian. Seksi on vaikuttanut avioliittomme iloiseen menestykseen, jopa myöhempinäkin vuosinamme.

Vaikka seksuaalinen kyky heikkenee iän myötä niin kuin muutkin ruumiintoiminnot, olemme havainneet, että on tärkeää terveydellemme ja läheisyydellemme jatkaa seksielämää niin paljon kuin mahdollista.

Hengellinen on ensisijaista, mutta seksuaalinen läheisyys liittyy elämän hengelliseen puoleen.

Minä uskon, että rakkaudellinen seksielämä muussakin kuin lasten hankkimistarkoituksessa on yksi elämän suurimpia tyydytyksiä. Asiaa tulee ajatella huolellisesti ja rukoilla sen puolesta. Minä tiedän liian monta lupaavaa avioliittoa, jotka ovat joutuneet haaksirikkoon tyydyttämättömän seksielämän vuoksi.

Apostoli Paavali selvittääö aviomiehen ja -vaimon luonnollisia tehtäviä 1. Kor. 7:1-5:ssa

"Mitä tulee siihen, mistä kirjoititte, niin miehen on hyvä olla kajoamatta naiseen, mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella oma miehensä. Mies täyttäköön velvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen. Samoin ei miehenään ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta olisitte vapaita rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei Saatana kiusaisi teitä teidän hillittömyytenne takia."

Huomaa seuraavat asiat Jumalan Sanasta:

- Hyvä avioliitto on paras tapa välttää haureuden syntiä.

- Aviomiehen ja -vaimon seksielämän tulee perustua hyväntahtoisuuteen.

- Seksin kieltäminen toiselta on toisen pettämistä. Se on väärin eikä sovi raamatulliseen avioelämään. Seksistä voi pidättäytyä, jos molemmat aviopuolisot yhdessä suostuvat siihen joksikin ajaksi paaston ja rukouksen vuoksi ja sen jälkeen jatkavat seksielämää. Tähän on tärkeä syys. Se estää saatanaa houkuttelemasta toisen tai molemmat aviopuolisoista avioliiton ulkopuoliseen seksisuhteeseen.

Seurakunnan opetuksen puute tässä tärkeässä asiassa on ollut hyvin vahingoittavaa. Niinpä minä tutkin itse Raamattua ja otin vaimoni kanssa selvää Jumalan suunnitelmasta, jotta me voimme olla hedelmällisiä ja lisääntyä.

Evelyn ja minä huomasimme, että seksistä täytyy puhua useammin kuin kerran tai kaksi. Olemme avoimia puhumaan siitä milloin tahansa. Se on säästänyt meidät monelta harmilta ja läheisyyden puutteelta.

Hellyys sekä avoimesti että yksityisesti vaikuttaa paljon normaaliin ja onnelliseen seksielämään.

Vaikka arvostan vanhempiani, me lapset emme koskaan nähneet heidän halaavan tai suutelevan toisiaan tai osoittavan toiselle hellyyttä meidän läsnäollessamme.

Heillä oli hyvä avioliitto 66 vuotta. Me tiedämme, että he rakastivat toisiaan. Olisi kuitenkin merkinnyt paljon, jos olisimme nähneet heidän osoittavan hellyyttä toisilleen.

Jotkut ihmiset suhtautuvat väärin hellyyteen. Minun mielestäni on väärin, jos hellyys on vain teeskentelyä eikä sitä toteuteta makuuhuoneessa ja muussa perhe-elämässä. Evelyn ja minä olemme saaneet usein kiitosta siitä, että olemme rehellisesti ja häpeämättä osoittaneet toisillemme hellyyttä.

Me molemmat olisimme vajaita, jos emme olisi helliä toisillemme."

Jatkan huomenna - jHs.

_________________________________

Lauantai. 19.1 astetta lämmintä ylösnousussa. Harmaa taivas. Tuuleskeli.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin Roomalaiskirjettä. Takapihan puolella. Alkoi sadella.

13:ksi menin Runebergin puistoon, jossa oli Vapaaseurakunnan järjestämä "motoristikirkko." Satoi. P.T. Juntumaa puhui. Jani Lakonen & Valmiustila oli musiikissa. Oli kovan tason bändi.

Erittäin hyvää ruokaa ja kahvia.

Kirjoitin vähän.

19:ksi menimme M-L:n ja Emilian kanssa Uuraisten helluntaiseurakuntaan, jossa oli Hawinan konsertti. Hawinahan vain parantaa. Satoi.

21 jälkeen tulimme kotiin.

Iltapalaa ja teetä - vaikka jo Uuraisillakin tuli otettua.

Seurasimme uutisia - minä myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Henkeä älkää sammuttako" (1. Tess. 5:19).