23.10.2024.
Jatkan lainailua samasta kirjoituksesta kuin edellisinäkin päivinä. Pohjana 1. Kor. 13. Teksti on ydintä ihmiselämään - erityisesti uskovan elämää ajatellen. Ja taitaa olla tämä asia monien meidän elämässä kohtuullisen verran lapsipuolen asemassa...:
"...- Kuinka monta kertaa minun tulee antaa anteeksi veljelleni?
Pietari olisi voinut lopettaa siihen. Mutta sitä hän ei tehnyt. Vaan jatkoi:
- Seitsemänkö kertaa? Hän vastasi itse omaan kysymykseensä. Aivan samoin kuin mekin teemme tänään. Me kysymme kysymyksen ja vastaamme itse omaan kysymykseemme.
Herra nauroi Pietarille, mutta tuo nauru oli lempeää naurua. Ja Hän sanoi:
- En minä sano seitsemän kertaa. Vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
Kenties sinä olet antanut anteeksi kerran, kenties et koskaan. Kenties sinun rakkautesi ei anna anteeksi koskaan. Sinä saatat kyllä puhua rakkaudesta, mutta siihen ei sisällykään rakkautta.
Ja kuitenkin Jumalan sana, suurin auktoriteetti ihmisten maailmassa sanoo:
- Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä. ..."
(Kathryn Kuhlman, Heikkoa Hän hoivaa, s. 82, Kuva ja Sana).
Jatkan tästä.
__________________________________
Keskiviikko. 9.2 astetta lämmintä ylösnousussa. Aurinko. Sininen taivas.
Aamupalaa ja kahvia.
Luin 1. tessalonikalaiskirjettä. Rukousta.
Ajelin ruohonleikkurilla etupihalla lehtiä "murskaksi." Yksi koivu vielä sinnittelee lehdessä keltaisena. M-L puhallutteli uudella akkukäyttöisellä puhaltimella lehtiä.
Ruokaa.
Kirjoitin vähän.
19:ksi menin helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan. 11 henkeä.
Iltapalaa.
Luin hetken kirjaa.
Seurasin uutisia.
Siunausta!
Ps. "Kiitetty olkoon Herra Jumala, Israelin Jumala, ainoa, joka ihmeitä tekee" (Ps. 72:18).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti