20130401

HUUHTIKUU 2013


30.4.

Heräilimme tänään viimeiseen lomapäivääni – joka on samalla viimeinen päiväni työsuhteessa Saarijärven Vapaaseurakuntaan. Niin ne kuluvat elämän päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet – huomenna olisi ensimmäinen eläkkeellä olo päiväni. Tosin eläkepäätostä ei ole vielä tullut. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Lyhyt rukous.

Ajelin Timolle, Höytiälle, kasailemaan rankoja – minulle aika sopiva homma. Timo rakenteli taloaan yksikseen. Aurinko paistoi välillä. Välillä satoi vettä. Välillä satoi rakeita. Tuuleskeli aika lailla. Söimme välillä. Joimme myös kahvia. Milka ja Mirokin saapuivat koulusta kotiin. Saatuani rangantapaiset karsittua ajelin kotiin. 17 jälkeen oli ”himassa”. M-L ennätti vielä ”aatolla kaappaan” – se kuni ei taia olla huomenna auki kuni on Valpuri. Laitoin takkaan tulen kotiuduttuani ja tiputtelin kahvit. M-L oli tänään levitellyt kalkkia nurmikolle – että ei niin pukkaisi sammalta. Vettä satoi välillä oikein kovasti. Välillä paistoi aurinko.

Terhi-Marja toi meille pieniä yövieraita – Emilian ja Danielin. Heillä oli isot ilmapallot molemmilla, pieniä puhallettavia ilmapalloja, naamarit ja olikohan vielä serpentiinejakin - vappuun oli varustauduttu.

Kävin 13 km lenkillä urheilukentällä. Aluksi ”juosta hissuttelin” 1 km, että saatoin vähän venytellä. Kävelin 1 km, aikaan 7.28. Kävelin 2 km jakson, km-ajoin 7.28., 7.44. Meinasin kävellä pidemmän jakson, mutta sattui oikean polven taipeen kohdalle, sisäpuolelle. Kuulostelin ja varovasti venyttelin. Jatkoin kävelyä 6 km jakson, km-ajoin 7.48., 7.39., 7.25., 7.11., 7.12., 7.18. Kävelin lopuksi 3 km jakson, km-ajoin 6.58., 6.37., 6.14. Luulen, että tuo polvenkohdan kipukin johtuu pohkeen alaosasta, joka on kipeä. Tulin 22 maissa lenkiltä. Lapset nukkuivat – ja M-L:kin. On vappuaatto.

Söin iltapalaa ja join pakuriteetä.

Siunausta!

Ps. ”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen” (1. Tes. 5:23).



29.4.

Herätessäni oli Marja-Leena jo noussut ja imuroi. Söin aamupalaa ja join kahvia. Toiseksi viimeinen lomapäiväni on menossa. Se merkitsee, että huomenna on työsuhteeni viimeinen päivä Saarijärven Vapaaseurakunnassa – ja elämäni viimeinen ”sellainen” lomapäivä – tai, mistäpä senkään tietää. Luin Psalmien kirjaa. Denis, Emilia ja Daniel käväisivät pyörillä meillä – leikkimökkiä työnnettiin vähän suorempaan.

Jonkin ”pikkiriikkisen homman” tein ulkona. Kävimme kylällä M-L:n kanssa – kalkkia nurmikolle ostamassa ja syömässä HH:ssa.

M-L paistoi hyvää kahvin kanssa nautittavaa. Sittenpä tulivatkin vieraat – Armas ja Tuovi – meille kylään. Jutustelimme ja joimme kahvia, vähän rukoilimmekin. Aurinkokin vähän alkoi näkyilemään.

Kävin urheilukentällä 8 km lenkillä. Aluksi ”juosta hissuttelin” 1 km 7.50 min. – ei oikein oikean pohkeen alareuna kestä kovaa juoksentelua. Kävelin 1.2 km x 5, km-ajoin: 6.30., 6.00., 6.07., 6.15., 6.21. Lopuksi 1 km, 7.50 min. Kävellessä ei pohkeen alareunaan tuntunut, kuten juostessa. Viimeisellä kilometrillä tuntui polven kohdalla sisimpään jänteeseen, joten en uskaltanut enempää rataa kiertää.

Illan mittaan tuli katsottua ”Israel Newsiä” ja ”Hillsongia” netin kautta. Söimme iltapalaa ja joimme teetä – pakuri-sellaista ilman muuta minä.

Paljon olisi mielessä ajatuksia mihin ”pitäisi tarttua”, mutta ei oikein saa aikaiseksi. Katsotaan. En oikeastaan haluakaan sitoutua nyt mihinkään erityisesti, vaan teen valintoja kaikessa rauhassa – ja mieluummin oikeita.

Seurakunnassamme on menossa ”pastorin löytymisprosessi”. Oma mielipiteeni on, että olisi hyvä jos pastori löytyisi jo kesällä hyvissä ajoin, että hän voisi suunnata täysipainoisesti jo syksyn haasteisiin., koska on asioita, joista ”pitää ottaa kiinni”, että asiat menisivät hyvin. Näkisin, että hänellä tulee olla”johtajuutta” – viedä asioita eteenpäin Jumalan johdatuksessa - ja kykyä ”elää erilaisten ihmisten kanssa”. Kyky rakentaa yhteyttä pitkäjänteisesti ja sietää paineita: Paimenuutta, joka ei hajota, vaan kokoaa. Hänen ei tule olla liian kokematon – onhan kyseessä aika laaja-alainen tehtävä, ts. tehtävään liittyy niin monenlaisia asioita. Jumala johdattakoon!

Siunausta!

Ps. ”Mutta itse rauhan Jumala antakoon teille rauhan, aina ja kaikella tavalla. Herra olkoon kaikkien teidän kanssanne” (1. Piet.3:16).



28.4.

Kun ei illasta, niin aamusta tuli nukutuksi – pitkään. Marja-Leena nousi ennemmin. ”Aamupalaa” ja kahvia tuli nautittua. Luin Psalmien kirjaa. Aurinko paistoi.

Kävin Vapaakirkolla laittamassa ilmoituksia KUNNIA ON HERRAN-illasta - joka on pe. 3.5. klo 19 – kun en eilen huomannut sellaisia olleen ilmoitustaululla. Samalla reissulla kävin kaupassa.

Söimme. Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel kävivät. Joimme kahvia.

16:ksi menimme Vapaakirkkoon Lähetysjumalanpalvelukseen, jonka johteli Sadinmaan Juho. Hän myös puhui aluksi mukavasti arkielämän kristillisyydestä. Sadinmaan Anu-Riikka ja lehtomäen Anne lauloivat ja johtelivat yhteislauluihin. Ohrasen Tuula kertoi lähetystyöntekijämme terveisiä, joita oli tullut s-postilla. Kärjen Timo ja Eline puhuivat ja näyttivät videon Papua-Uudelta-Guinealta, jossa olivat työssä. Molempien puheenvuoroja oli mukava kuunnella. Lopuksi oli kahvitarjoilu. Me emme jääneet kahville, kun Timo, Pia, Milka ja Miro olivat tulossa meille. Tulivatkin kohta kotiin tultuamme. Heidän kanssaan oli myös Milkan kaveri-tyttö. Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel tulivat myös, sekä Mäkisen Tapani. Joimme kahvia ja söimme uunissa paistettuja makkaroita ja rahkaa. Lapset juoksivat taloa ympäri – Miro 100 kertaa. Siitä kertyi jo kilometrejä – eikä vauhtikaan ollut ihan hiljainen. Minäkin kävin muutaman kierroksen juoksemassa, mutta sattui oikean pohkeen alaosaan niin että en voinut enemmälti ”hiliputella”. Kävimme saunassa Timon ja Deniksen kanssa. Oikein vastaa heiluttelimme. Selkeä ilma. Saunan päälle maistelimme eilen lähetysmyyjäisistä – niin kuin luulin, mutta olivatkin remontin hyväksi pidetyt myyjäiset – ostamaani simaa. Ei maistunut ihan niin hyvälle kuin lähetys-sima. Porukat lähtivät saunan jälkeen.

Tänään lähettelin kyselyä ALFA-tiimiläisille, että sopisiko heille, että pitäisimme ma. 20.5. klo 18 kevätkokoontumisen syksyn-12 ja talven-13 ALFA-kurssilaisille. Tähän mennessä on tullut vain ”sopii”-kannanottoja.

Siunausta!

Ps. ”Mutta te, veljet, älkää väsykö tekemästä sitä, mikä hyvää on” (1. Tim. 3:13).



27.4.

Viime yön nukuimme jälleen omassa sängyssä. harmaahko sää herätessämme. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa.

Kävin Majakalla Helluntaiseurakunnan myyjäisissä. Munkkikahvit join – ainakin Terhi-Marja niitä on ollut aamulla paistamassa - ja ostin arpoja. Sain voitonkin – Marja-Leenan nimellä: Kolmen pienen taulun sarjan. Olen ennenkin – Enontekiöllä – voittanut arpajaisissa tauluja. Ne olivat isoja tauluja.

Söimme uunissa paistettua haukia. Hauki ”ui meille” eilen tuolla Sokkarin parkkipaikalla. Ajoimme Haminasta tullessamme suoraan sinne kauppaan. Istuskelin autossa – M-L:n ollessa kaupassa – kun Lauri ajoi viereeni. Siinä jutellessamme kysäisi, että haluammeko haukia. Yhden otimme – olivat kookkaita.

15.30:ksi vein M-L:n Vapaakirkolle, kun keitteli siellä kahvia Israel-tilaisuudessa. Itse menin sinne 16:ksi – tilaisuus alkoi silloin. Vidgrenin Marja johteli. Hänen miehensä, rovasti Juhani Vidgren, puhui mielenkiintoisesti Aabrahamin uhrista. Aulikki Saarela käytti myös puheenvuoron, jota oli mukava kuunnella. Eilen illalla oli alkanut Keskuskoululla Israelilaisten tanssien kurssi, joka jatkui myös tänään. Kurssin opettaja – Merja Oulusta – tanssi pari Israelilaista tanssia tilaisuudessa. Myös yhden tanssin Iisalmesta olleen ryhmän kanssa. Iisalmelaiset tanssivat myös omana ryhmänään. Lauloimme hebrealaisia lauluja, sekä katsoimme DVD:tä. Kolehtiin ja kahvikassaan sai antaa Israel-työhön. Mukava tilaisuus.

19 jälkeen tulimme kotiin. Lähdin 9 km lenkille urheilukentälle: Aluksi ”juosta hissuttelin” 1 km, 7.33 min. Kävelin 8 km, km-ajoin: 6.44., 6.33., 6.28., 6.22. 6.33., 6.33., 6.20., 6.00. Kävelin 1 km jaksoissa, paitsi 6.33. km:t 2 km jaksossa. Eipä se oikein tunnu kulkevan. Oikean pohkeen alareuna on edelleen kipeä – eipä sille ole tullut kovin paljon lepopäiviä suotuakaan.

Kotona pääsin saunaan vastomaan tultuani lenkiltä, kun M-l oli lämmittänyt saunan. Söimme iltapalaa ja joimme teetä – minä pakuriteetä.

Pe. 3.5. klo 19 on Vapaakirkossa KUNNIA ON HERRAN! Herätys-, ylistys- ja rukouspalveluilta. Illassa on myös kastetilaisuus. Jos olet uskossa, niin tervetuloa kasteelle! Ilmoittautua voi esim. allekirjoittaneelle, puh, 040-0206858. Illassa on mukana pastori Miika Halonen, Alajärveltä, sekä yhteiskristillinen ylistysryhmä Pohjanmaalta. Juomme myös kahvia lähetystyön hyväksi.

Siunausta!

Ps. ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla” (2. Tes. 2:3a).



26.4.

Heräilimme tänäkin aamuna Metsälän Matilla ja Sinikalla, Haminan Husulassa. Aurinko paistoi. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme Matin ja Sinikan kanssa yhdessä keittiön pöydän ääressä hieman. Se – yhteinen rukous – tuntuu aina hyvältä. Luin Psalmien kirjaa. Yöllä – kuten edellisenäkin – on ollut lämpötila aika nollassa. Kannoimme kimpsumme masinaan. Toivottelimme puolin ja toisin siunaukset ja vilkuttelimme hei, heit. Sydämelliset kiitokset Sinikalle ja Matille yhdessäolosta ja kaikesta mitä siihen liittyi! Oli mukava olla siellä! Tervetuloa tänne Paavon pitäjään käymään!

Ajelimme Liikkalan kautta, Kouvolan ja Heinolan ohi JKL:ään ja Saarijärvelle. Hartolan kohdalla kävimme Jari-Pekassa syömässä. 15-16 välillä olimme kotona. Kantelin kapuloita sisälle ja sytyttelin takkaan tulen. Joimme kahvia ja silmäilimme postia.

Satoi rakeita, että maa oli valkoisena. Sitten sade muuttui vedeksi. Satoi vielä kun menin urheilukentälle lenkille, mutta loppui kun aloin rataa kiertelemään. Aluksi ”juosta hissuttelin” 1 km, 7.33 min. Kävelin 6 km, km-ajoin: 7.40., 7.42., 7.00., 7.02., 6.52., 6.11. Ollessani rataa kiertämässä ajoivat Denis, Terhi-Marja, Emilia ja Daniel kentän reunalla. Iloisesti vilkuttelivat, kun vähän aikaa pysähtyivät ja jatkoivat matkaansa. Taisivat olla tulossa Helluntai- ja vapaaseurakunnan yhteisestä ”Kids action nightistä”, lukiolta. Kävin hakemassa pizzan ja ajelin kotiin. ”Terhit” olivat käväisseet meillä. M-L oli laittanut saunan lämmite, joten pääsin heti saunaan. Vastalla kylvin. Kylvetin taas kipeää oikean pohkeen alaosaa – se tuntuu edelleen kipeältä. Saunan jälkeen söimme kynttilän ja tuikkujen valossa pizzaa ja joimme teetä. Rahkaakin oli M-L oli tehnyt.

Siunausta!

Ps. ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” (Gal. 5:9).



25.4.

Täällä Haminassa - Metsälän Matilla ja Sinikalla - heräilimme. Ilma -
siis sää - oli aurinkoinen. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Matin ja Sinikan kanssa pöydässä luki Marja-Leena hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun tekstin ja Sinikka omastaan samoin. Siinä istuskellessamme keittelimme vielä lisää kahvia. Mukava olla paikassa, jossa voi olla - siis, jossa voi vain olla - olla sellainen kuin on - ja muutenkin vapaasti. Eihän sitä tiedä kuinka kauan on mahdollisuutta tällaiseen yhteydenpitoon, sillä me alamme jo olla vanhoja ja Matti ja Sinikka vielä iäkkäämpiä - tuo ilmaus siksi, kun heihin ei sovellu käyttää sanaa vanhempia. 

Menimme Matin kanssa ajelemaan ja katselemaan uuden tien tekoa. Se on
kalliin näköistä tässä Husulan kohdalla ja muuallakin - tunnelia tehdään valamalla ja kallion läpi menemällä. Ajelimme Kirkkojärven rantoja Sivatin puolella ja sieltä Ruotsinkylän kautta kaupunkiin. Tien varressa oli muistoja minullakin: mm. talo ja piha, jossa puhuin iäkkään seurakuntalaisen muistotilaisuudessa. Siunasin hänen maallisen majansa maan poveen - niinkuin se nyt on tullut tavaksi. Oli myös toisen työntekijäaikanani edesmenneen seurakuntalaisen koti, jonka ohi ajelimme. Näitä muistoja tuli silloin kun olin saarnaajana Haminan helluntaiseurakunnassa. RUK:n rakennusten ohi ajelimme myös, sekä sen kuuluisan kirkon, jossa menimme naimisiin M-L:n kanssa. Kyllähän sitä paljon on monenlaisia muistoja Haminassa - ja Vehkalahdella, joka nykyisin on Haminaa.Ajoimme ympyräkaupungin torille. Matti kävi asioilla. Minä käppäilin torilla. Ei näkynyt tuttuja, eikä muutenkaan paljon ihmisiä. Aurinko paistoi. Tuuleskeli jonkin verran. 

Matti vei minut Haminan punaiselle urheilukentälle ja meni omille
asioilleen. Tein 13.2 km lenkin: Aluksi juosta hissuttelin" 1 km, 7.11 min, jonka jälkeen kävelin 12.2 km, km-ajoin: 7.45., 7.47., 7.54., 7.28., 7.08., 7.1., 7.25., 7.09., 7.06., 6.47., 6.27., 6.02. Jossain vaiheessa kentälle ilmestyi mummo - ei vanha - ekaluokkalaisen lapsenlapsensa kanssa mm. jalkapalloa potkimaan. Jossain vaiheessa toteutin sen, mikä heti oli mielessäni nähdessäni heidät kentällä. Sillä siis nimittäin uskon, että tärkein syy, miksi me olimme samaan aikaan kentällä, oli se, että me puhuisimme keskenämme elämän tärkeimmästä asiasta - pelastuksesta. Niin tapahtuikin. Siinä ei rukoiltu syntisen rukousta, koska tilanne ei kehittynyt sellaiseksi, mutta tärkein tuli esille. Siksi uskonkin, että koska tapaaminen oli Jumalan järjestämä, sillä on merkitystä. Toivottelin siunausta ja jatkoin punaisen radan kiertämistä - vuoroin toiseen suuntaan ja vuoroin toiseen. Ja aurinko paistoi. 

Matti kävi hakemassa minut kentältä. Sauna oli lämmin, joten menimme
heti sinne löylyihin. Sehän on mukavaa takametsien miehestä. Saunan jälkeen maistuikin ruoka - ja kahvi - hyvälle. 

18.30:ksi ajelimme Matin kanssa helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle,
Kadettikoulunkatu 11, rukouskokoukseen. Romanievankelista Kotkasta puhui. Minäkin jotakin sanoin. Lauluryhmä johdatteli lauluihin. Metsälän Esa näytti kuvia rukoushuoneella olleesta "barbi-kansasta". Rukoilimme. Oli tuttuja ihmisiä ja myös tuntemattomia. Tosin uusiakin 
on tullut jollakin lailla tutuiksi vuosien varrella seurakunnassa 
piipahtaessamme. 



Tultuamme Metsälään katselimme uutisia TV:sta, sekä uutisia Israelista
netin kautta. Söimme iltapalaa, sekä joimme teetä. 



Sydämelliset nimipäiväonnittelut meijjän Timo, MARKUS, Johannekselle,
tänään olevan nimipäivän johdosta! 1. Tim. 2:12-16.Samoin M-L:n velimiehelle, Markulle ja hänen ja Lean pojalle, Markukselle! Joh. 3:16-17. 

Siunausta!


Ps. "Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen
vihamiehiänsä pahoissa teoissansa, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä, jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut" (Kol. 1:21-23).




24.4.

Heräilimme Metsälän Matilla ja Sinikalla, Haminassa. Tenkasen Heikki ja Eila olivat myös majoituksessa heillä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Tenkaset olivat menneet helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle pitämään koululaisryhmille nukkien kautta raamatunkertomusesityksiä.
Luin Psalmien kirjaa.

11-12 välillä menime - tuohon lähelle - Marja-Leenan serkun 60 v päiville - mikä olikin ajoittanut matkamme tänne kulmille juuri nyt. Vähän tulee pidettyä yhteyttä sukulaisiin. Siellä oli myös muita M-L:n serkkuja - äidin puolelta - perheineen paikalla. Myös muita. Tarjoilut
olivat hyvät. Pidin puheen Erkille. Se oli suora - uskoisin, että kuitenkin lämminhenkinen - evankeliumipuhe, jonka sanoma sopi kaikille paikallaolijoille. Tietenkin ottaen huomioon, että oli syntymäpäiväjuhla. Jossain vaiheessa puheen jälkeen antoi Erkki palautetta puheesta, sanoen: Teki hyvää se sinun puhe.

Palattuamme synttäreiltä Metsälään, laitoin lenkkivaatteet ylle ja ajelimme Matin kanssa - hänen autollaan - kaupunkiin, vallihautojen väliin, punaiselle urheilukentälle. Tein siellä 10 km lenkin. Aluksi "juosta hissuttelin" 1 km (6.35 min.), jonka jälkeen kävelin 8 km, km-ajoin: 6.08., 6.26., 6.45., 6.52., 6,32., 6.28., 6.31., 6.09. Lopuksi "juosta hissuttelin" 1 km, alle 7 min. Välillä satoi rakeita niin, että kenttä oli valkoisena. Ajelimme Matin kanssa heille. Ei oikein näytä lupaavalta kesän kilpailuja ajatellen, sillä huhtikuun aikana - jo tuolta maaliskuun loppupuolelta alkaen - on tullut käveltyä niin vähän. Lenkit ovat olleet hiljaisia juoksulenkkejä Venäjällä ja Suomessa. Nyt on tuo pohkeen alaosa ollut kipeä. Tosin se ei tunnu kävellessä niin paljon kuin juostessa. Vaikka olisikin ollut mukava saada kunnon aikoja tänä kesänä, ei se kuitenkaan ole - eikä saa olla - oikein tärkeä asia.

Kävimme Matin kanssa saunassa. Mukava oli saunoa. Saunan päälle syötiin - ja juotiin kahvia. Tenkaset olivat myös tulleet hetken levolle rukoushuoneelta.

18:ksi menimme kaikki rukoushuoneelle - Kadettikoulunkatu 11. - jossa oli yleisöesitys nukkien kanssa. Satoja nukkeja ja muita pieniä aiheeseen liittyviä esineitä, joiden kautta käydään lyhyesti läpi Raamatun tapahtumia - sekä Vt:sta, että Ut:sta. Kävellään eteenpäin nukkepöytien vieressä ja sitä mukaa kun kierros etenee kerrotaan tapahtumia Raamatusta. Erikoista ja ainutlaatuista. Oli mukava olla
mukana ja tutustua tällaiseen työmuotoon, jota Heikki ja Eila
Tenkanen, Ikaalisista, tekevät. Kuinkahan asia onnistuisi
Saarijärvellä? Kouluilla, tai kirkossa? Seurakuntien yhteisenä?

Tilaisuuden jälkeen tulimme Metsälään. Juttelimme Metsälöiden ja Tenkasten kanssa. Hieman rukoilimme. Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Siunausta!

Ps. "Usko Herraan, Jeesukseen, niin sinä pelastut" (Apost. teot 16:31).



23.4.

Heräiltyämme harmaaseen aamuun joimme kahvia ja söimme aamupalaa. LuinPsalmien kirjaa. Kasailimme tavaroita reissua varten.

Ajelimme kylällä asioilla ja samalta reissulta lähdimme posottelemaankohti Jyväskylää. 13:ksi menimme Eriksonin Torstille ja Pirjolle.Lähellä oli siniristi puolitangossa. Sisälle mennessämme kävi ilmi,että Torstin isä - Juhani Erikson - oli kuollut edellisenä iltana 22-23 välillä Israelissa, Tel-Avivissa, sairaalassa. Hän oli sielä matkapappina ryhmän mukana. Näin tämä monille siunauksena ollut
rakastettu pastori pääsi lupauksen maassa Herran luo. Monille suomalaisille hän tuli erityisesti tunnetuksi myös sydämellisenä laulujen tulkitsijana, jonka ääni kuului radiossa usein - ja monilla äänitteillä. Romanikansan parissa paljon työtä tehneenä hän oli rakastettu sananjulistaja. Me tulimme tuntemaan Juhanin asuessamme Enontekiöllä. Hän vieraili kodissammekin toimiessaan Lapin työssä. Juhani rakasti kristittyjen yhteyttä ja oli mm. mukana herätyksessä
Kemin-Tornion seudulla. Viimeksi tapasin tämän jo ikääntyneen Jumalan palvelijan Kiponniemessä jossakin työntekijätapaamisessa. Juhani oli aina hymy kasvoillaan. Niin myös valokuvissa, joita oli otettu sairaalassa, Israelissa, ennen hänen poismenoaan. Tällaiseen hetkeen meidät johdatettiin Eriksoneille. Taivaan Isän siunausta ja lohdutusta
koko perheelle ja kaikille omaisille!

Myös pian lähetystyöhön Etelä-Amerikkaan lähtevä Hanna oli kotona. Molemminpuolin iloitsimme, että niin oli. Nautimme yhdessä maukkaan aterian maistuvine jälkiruokineen. Jonkin ajan kuluttua myös hyvätkahvit. Rukoiltuamme yhdessä ja siunattuamme toisiamme jatkoimme M-L:n kanssa matkaa.

Ajelimme Haminaan - Suomenlahden rantakaupunkiin. Hartolan kohdilla pysähdyimme Jari-Pekassa kahvilla ja kaupassa. Mitä lähemmäs ympyräkaupunki tuli sitä enemmän satoi vettä. Mukava oli tulla Metsälään ja tavata Sinikkaa ja Mattia. Heillä oli majoituksessa myös aviopari Tenkanen, Ikaalisista. He ovat pitämässä huomenna tilaisuuksia lapsille - ja illalla kaikille halukkaille - nukkien kanssa helluntaiseurakunnassa. Ovat vuosia tehneet arvokasta työtä
kouluissa ja lasten parissa. Ensimmäinen tapaaminen meillä heidän kanssaan.

Söimme iltapalaa ja jutustelimme. Hiukan rukoilimmekin.

Pe. 3.5. klo 19 olevassa KUNNIA ON HERRAN-illassa on myös kastetilaisuus. Ilmoittautua voi esim. minulle, puh 040-0206858. Jos olet uskossa - tai tulet uskoon ennen mainittua iltaa - niin tervetuloa kasteelle! Sitä askelta - kuten uskoontuloakaan - ei kannata siirtää hamaan tulevaisuuteen, vaan toimia Sanan mukaan silloin kun siihen on mahdollisuus. Mukana mainitussa illassa on pastori Miika Halonen, Alajärveltä, sekä yhteiskristillinen ylistysryhmä Pohjanmaalta. Tervetuloa mukaan!

Siunausta!

Ps. "Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä" (Kol. 2:6).



22.4.

Lomalainen-Jouko ja eläkeläinen-Marja-Leena selvisivät seslongistaan ylös tänäkin aamuna. Denis ja Daniel tulivat aamusta korjailemaan – laittamaan paikoilleen – peräkärryn kuomua. Joimme kahvia ja söimme aamupalaa.

Rautasen Jussi polkaisi pyörällä meillä. Joimme hänen ja Deniksen kanssa kahvia – puhuimme vähän mahdollisista yhteisistä projekteistakin – mahdollisista. Emilia-eskarilainenkin ja Daniel-rakentelijakin olivat meillä. Aurinko paistoi. Tuulahteli.

Kävin HH:ssa syömässä. Lähetystyöhön liittyvät asiat ovat edenneet tänään(kin).

M-L meni jo haravoimaan pihaa. Kävin urheilukentällä 17 jälkeen ”juosta hissuttelemassa” 4 km. Kokeilin miten jalka sietää ulkoilua. Ensimmäisen km menin 7.35 vauhtia, toisen 7.10, kolmannen 7.53, neljännen samaa vauhtia – joka askeleella tuntui oikean pohkeen alareunaan. Välillä kävin Vapaakirkolla ottamassa muutaman kuvan henkilöstä, josta minun pitäisi huomiseen mennessä lähettää juttu yhteen lehteen. Samalla jutusteltiin. Menin kentälle jatkamaan lenkkiä Vapikselta. ”Juosta hissuttelin” 1 km hiljaa – oikean pohkeen alareuna tuntui taas jäykemmältä tauon jälkeen. Kävelin 3 km 6.36 – 6.50 min/km. Haastateltavani tuli myös juoksemaan. 8 km lenkki tuli tälle päivälle.

Palattuani lenkiltä laitoin saunan lämmite. Laitoin takkaan tulen. Söin iltapalaa ja join pakuri-teetä. M-L neuloi. Lähetin jutuntapaisen ja kuvat toimitukseen, josta ne pyydettiin.

Siunausta!

Ps. ”Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti…” (Fil. 1:17a).



21.4.

Aurinkoinen oli papinvaalipäivä herätessämme. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa.

11:ksi ajelimme Marja-Leenan kanssa Vapaakirkkoon seurakunnan vuosikokoukseen. Mukava tietenkin oli kuulla ”hyviä lukuja” vuodesta 2012 – siksikin, että minulla oli etuoikeus olla seurakunnan pastorina silloin. Minulta kysyttiin vieläkin – ennen pastorinvaalia- - että enkö jatkaisi tehtävässä. Vastaus oli sama kuin ennenkin, että alun perin sovittu aika tehtävässä pitää. Tänään oli sitten se äänestys uudesta pastorista. Hakijoita oli kolme. Kauan on asian puolesta rukoiltu. Kuitenkin kävi niin, että ”musta savu nousi Pajamäentie 2. kappelista” – viittaus paavin valintaan – sillä pastoria ei tullut valituksi, koska kukaan ei saanut tarvittavaa äänten enemmistöä. Ajattelivatkohan kaikki asiaa ihan loppuun asti….?, tai vähän kauemmas…? Tämän enempää en halua asiaa kommentoida, enkä aprikoida. Minua ehdotettiin varajäseneksi vanhimmistoon, mutta en rohjennut siihen lupautua. Syyksi ajattelin sitä, että tehtävä on paimentehtävä, jota ei tulisi hoitaa ikään kuin ”toisella kädellä”. Mielestäni vanhimmistoveljen tehtävä on ensimmäiseksi paimentehtävä. Se tarkoittaa, että kyseessä ei ole vain vanhimmistonkokouksessa istuminen ja seurakunnan tilaisuuksien johtaminen, vaan olla paimen laumalle. Kun - ehkä – minua odottavat toisenlaiset tehtävät, en halua sitoa itseäni moniin asioihin. Jos niin tekisin, niin miksen olisi jatkanut pastorintehtävässä.

15 mennessä olimme vuosikokouksesta kotona. M-L laittoi ruokaa – kukkakaalimuussia, poronkäristystä ja salaattia – eli maistuvaa VHH-ruokaa. Sellaista oli jälkiruokakin. Kahviahan sitä tietenkin piti ”turata” myös.

Kävin 8 km ”tosi hiljavauhtisella juoksuhissuttelulenkillä” Tarvaalan suunnassa. Kokeilin miltä oikean jalan pohkeen alareuna tuntuisi. Koetin sitä ”nutrata” ennen lähtöä. Kipeältä se tuntui joka askeleelta – jopa niin, että alkumatkasta jo käännyin takaisinpäin tullakseni kotiin. En kuitenkaan tullut, vaan käännyin uudestaan ympäri ja tein sen lenkin. Kipeä se on. Tiedän kyllä, ettei tällaisen asian kanssa kannata leikitellä – siitä ovat saaneet useiden kuukausien pitämisen. Täytyi kuitenkin kokeilla. ”Hiiviskellessäni ”Terhien” asunnon ohi, ennätti Daniel ovelle vilkuttelemaan. Juttelimme siinä vähän. Paluumatkalla Emilia – joka oli ulkona leikkimässä – juoksi halaamaan vaaria, joka taaperteli ohi. Tultua lämmitin saunan ja kylvin vastalla – pohjettakin kylvetin, vaikka ei kait se hyvää tee, jos siellä on tulehdus. Sää on ollut mahtava. Pohjanmaalla on tullut vahinkoja tulvista ja jääpatojen murtumisista.

Söimme iltapalaa – tuikut paloivat pöydällä. M-L raapaisi takkaankin tulen.

Siunausta!

Ps. ”Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niin kuin Herralle eikä ihmisille” (Kol. 3:23).



20.4.

Heräilimme aurinkoiseen päivään. Söimme vähän aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle präntätyn. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Terhi-Marja, Emilia ja Daniel kävivät – olivat menossa Kärkien kanssa Äänekoskelle tilaisuuteen. Denis oli Timoa auttelemassa.

Käväisimme HH:ssa M-L:n kanssa syömässä.

Kävimme M-L:n kanssa Moisioiden mökiltä hakemassa sohvan. Joimme siellä kosken partaalla kahvit.

Käväisin lenkillä keskustan suunnassa. Oikeastaan se ei oikein onnistunut, koska oikean jalan pohkeen alaosaan sattui jo alkumatkasta ja 3 km jälkeen niin paljon, että päätin luopua leikistä, siis lenkistä. Terhi-Marja, Emilia ja Daniel ajelivat kylälle päin ja kun olivat paluumatkalla liftasin heidän kyytiinsä ja tulin näin kotiin lenkiltä.

Laitoin saunan lämmite ja kävin kylpemässä kun oli tarpeeksi kuuma. oikein vastan otin. Kylvetin pohjettakin – vaikka ajattelin, että jos on tulehtunut, niin se ei tee hyvää sille. Kipeän tuntuinen se oli saunan jälkeen(kin).

Söimme iltapalaa ja joimme teetä – minä pakuriteetä.

Katsoin TV7:sta elokuvan: Erämaan etsikkoaika.

Siunausta!

Ps. ”Minä ja isä olemme yhtä” (Joh. 10:30).



19.4.

Tulipahan herättyä myöhään – en edes kehtaa sanoa kuinka myöhään. Marja-Leena heräili ennemmin. Join kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Huippunopeasti ovat lumet sulaneet.

Kävimme M-L:n kanssa syömässä HH:ssa. Mukava oli siellä vähän jutustella samassa pöydässä seurakuntalaisemme kanssa.

Kirjoittelin ”lähetyskirjeen” Enontekiölle. Paljon olisi asioita joihin voisi/pitäisi tarttua, mutta ei oikein saa aikaiseksi – onneksi olen vuosilomalla tämän kuun viimeiseen päivään. Liekö sanoin vähän huumorilla vaiko tosissaan. Otappa siitä sitten selvää – itsekkään.

Torkuin sohvalla. menimme 19:ksi M-L:n kanssa Saarijärven kirkkoon, jossa oli Pekka Simojoen konsertti. Väkeä oli hyvin. Sanoma oli hyvää. Konsertti koskettava. Mies, joka on Jumalan asialla. Osa välipuheista kuului heikosti.

Söimme iltapalaa. Join pakuriteetä.

Siunausta!

Ps. ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun (Jeesus) (Joh. 14:1).



18.4.

Aika selkeä ilma herätessämme. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Kirjoittelin postia Enontekiölle, mutta kun olin saanut sen valmiiksi, niin se hävisi jonnekin, eikä löytynyt. Täytyy kirjootella uusiksi. Denis kävi peräkärryn valoja kokeilemassa – on sitä remontoinut, kun putosi lumia päälle katolta.

Kävimme Marja-Leenan kanssa syömässä HH:ssa ja samalla kylällä asioilla. Lumet saavat kyytiä kun on lämmintä.

Lastasin kesärenkaat kyytiin ja ajelin JKL:ään mennessäni rengasliikkeessä. Ostin uudet renkaat ”hiihtoliiton hyväksymien” tilalle. Kävi niin mukavasti, että pääsin heti kun menin renkaan vaihtoon. Samassa paikassa kuin ennenkin. Satoi vettä melko lailla. Menin Timolle. Siellä mies vain rakenteli – hyvähän se on sellaistakin tehdä kun osaa. Miro, Milka ja Milkan kaveri lähtivät kyytiini JKL:ään. Tytöt kauppaan ja me Miron kanssa Hipposhalliin treeneihin. Miro käy siellä omassa ryhmässään. Minä pitkästä aikaa katsoin tuleeko siitä kävelystä jotakin. 8-9 km lenkin heitin. Aluksi ”juosta hissuttelin” 1 km 7 min-vauhtia. Kävelin 6 km, km-ajoin: 7.58., 6.28., 6.00., 5.36., 5.17., 7.20. Jokaisen km välissä venyttelin. Yksi toinenkin kävelijä tuli myöhemmin hallille. Käveleskelin hänen kanssaan hiljakseen 1-2 km. Jutusteltiin siinä kävellessä – hengellisistäkin asioista. Viimeisen 200 m kävelin n. 1 min. Sittenpä olikin jo Miro oman treeninsä tehnyt ja tuli reppuselässä valmiina lähtemään kotiin. Satoi aika kovasti vettä koko ajan. Palokan ABC:llä kävimme Miron kanssa ostamassa pizzan kotiinviemisiksi heille ja Mirolle hampurilaisen, jonka sitten kotona söi. Timolla pääsimmekin heti saunaan – Timo, minä ja Miro. Mukava oli saunoa ja löylyt olivat myös mukavat – ja se, että pääsee istuskelemaan kuistille, se tekee eetua. Söimme hyvää iltapalaa ja joimme kahvia. Ajellessani kotiin alkoi sadekin loppua. Kuun osakin näkyi taivaalla kirkkaana, kun siitä kohdalta olivat pilvet pois. Mukavan leuto sää. Tiellä paljon sumua. 23 maissa olin kotona.

Siunausta!

Ps. ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme” (Room. 5:8).



17.4.

Ja täällä menetetyn metsän reuna. Tuli nukutuksi – kun nukutti –pitkähkösti. Vaan sehän on meillä nuorilla niin kuin rahaa pankkiin laittaisi, kun nukkuu. Hengellisesti emme saa – saisi – nukuskella. Nukuimmepa tai valvoimme me olemme Herran omat – jos kerran olemme Herran omat. Olen sydämestäni iloinen, että kuulun siihen joukkoon, jotka ovat. Se onkin se elämän(i) suurin asia. Toivoisin, että se näkyisi Jumalalle elämästäni. Juotiin kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta värssyn tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Lintuset ruokailivat. Traktori ajoi tukkeja pihamme reunamilla. Sää oli harmaa. Lämpöasteita runsaasti. Lumet sulaneet/sulavat silmissä.

Käväisimme syöpäsemässä HH:ssa.

Terhi-Marja toi meille pienen Daniel-poikansa hoitoon siksi aikaa kun käväisi kylällä asioilla. Paistelin lettuja. Olivat valmiita kun T-M tuli takaisin kylältä. Joimme kahvia ja söimme lettusia.

Menin ”juosta hissuttelemalla” helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle rukousiltaan klo 19:ksi. Paita märkänä siellä istuskelin. 13 henkilöä. ”Juosta hilppasin” kotiin – vähän lujempaa kuin menomatkalla. Sanotaan, että hevonenkin tulee reippaammin kotiin päin. N. 14 km lenkki siit6ä tuli. Vaan eipä ole tullut käveltyä, vaikka pitäisi – vauhdikkaastikin tähän aikaan vuodesta. Täytyy muistaa, että olen vain kuntoilija, joka käy kisoissakin.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä – pakuri-teetä.

Siunausta!

Ps. ”Jeesus vastasi: Ensimmäinen on tämä: Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi. Toinen on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä” (Mark. 12:29-31).



16.4.

Että, mitäkö lomalaiselle kuuluu? Ihan hyvää. Ei niinkään aikaisin tullut noustua tänään – noustua kuitenkin. aamupalaa tuli syötyä ja kahvia juotua. Vävy-poika, Denis, kävi peräkärryn kanssa hommailemassa – siis sitä kunnostelemassa. Kahvia litkimme – no, ilmaus taitaa osua oikeastaan minuun, sillä toiset ovat kohtuullisempia ottajia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Aamupuolelta harmaa sää vaihtui päivän mittaan aurinkoiseksi – sellainen 10 astetta lämmintä.

Kirjoittelin pyydettyä haastattelua eräästä henkilöstä erääseen lehteen. Eihän se minulta nopsaan käy, sellainen – eikä hyvinkään – mutta onhan sitä aina yritettävä – kaikenlaista.

Söimme – ihan VHH-kelpoista ruokaa.

16 maissa lähdin ”juosta hissuttelemaan” helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle. 17 maissa meitä lähti sieltä 6 ”hölköttelijää” juoksentelemaan. Ilma oli hieno – niin keväinen kuin vain. N. 7 km oli yhteislenkkimme. Sen jälkeen ”juosta hissuttelin” ja kävelin kotiin – en ”hevosmiestyylillä”, vaan kilpakävely. Lenkilleni tuli mittaa kaiken kaikkiaan n. 20-21 km.

Illan mittaan söimme iltapalaa ja joimme teetä – pakuri-sellaista. Soittelin Salmen Paavolle Enontekiölle – hän kun oli soitellut tännepäin. Hiihtokelit siellä ovat kuulemma hyvät.

Siunausta!

Ps. ”Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme” (Room. 14:12).



15.4.

Marja-Leena-eläkeläinen nousi himpun ennen Jouko-lomalaista tänään. Harmaa sää. Lämpöasteita. Vesisade. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan.

Suuntasimme autonnokan JKL:n kautta kotipalkisilleni, Kangasniemelle. Ensin kävimme tapaamassa setääni Hannua terveyskeskuksessa – hän on vuoroin siellä ja vuoroin kotona. Oli virkeässä kunnossa. Vähän aikaa juteltiin. Rukoilimme yhdessä. Ohimennen – mutta pidin tärkeänä, koska asia tuli sydämelleni – toivotin siunausta setäni huonetoverille, joka istui siinä pyörätuolissa. Lyhyesti kerroin evankeliumin – eli sen, mitä Jeesus on tehnyt puolestani. Kysyin onko hän Jeesuksen oma – siitä aloitin. Enpä tätä kerskuakseni kerro.

Terveyskeskuksesta ajelimme Vanhainkodille tapaamaan äitiäni. Äiti oli huoneessaan ruokalevolla. Kasvot olivat iloisen näköiset. Juttelimme. Äiti oli virkeän oloinen. Puhui ja nauroi. Eihän muisti kohdilleen kaikilta osin sattunut, mutta saimme kuitenkin jutella. Rukoilimmekin yhdessä ennen lähtöämme. En oikein tiedä, mitä asiaa äiti tarkoitti kun puhui jostakin asiasta ja että kehotti joitakin rukoilemaan Isä meidän rukousta. Kyllä minä koin, että yhteinen rukouksemme kosketti äitiä. Sinne jäi äiti sänkyynsä pötköttelemään – päällysvaatteissa tosin. Rollaattorin kanssakin liikkuu. Terveisiä käski sanomaan.

Ajelimme Teboilimme syömään. Ilman ylisanoja siellä on hyvät ruuat seisovassa pöydässä – ei oikein tule mieleen parempaa paikkaa.

Syötyämme ajoimme Haarajoelle, kotikylälleni, Heimon – veljeni – luo. Arjakin kohta tuli töistä. Joimme kahvia runsaiden tarjoilujen kera.

18:ksi menimme kirkolle Lähetyskokoukseen helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle. Oikeastaan se olikin asia, joka ajoitti menomme Kangasniemelle juuri täksi päiväksi. Illassa oli komilaisia vieraita – 8 hengen ryhmä Komin tasavallasta. Tuttuja minulle. Oli hienoa tavat Daniil Popov ja toiset. Olenhan minäkin saanut olla Komin tasavallassa, jossa nämä sisaret ja veljet ovat tulleet tutuiksi.

Tilaisuuden jälkeen tulimme kotiin. Satoi vettä. Söimme iltapalaa – join pakuriteetä.

Siunausta!

Ps. ”Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset, ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta” (Fil. 2:1-4).



14.4.

Kuukausi – ja koko elämä – lipuvat hiljakseen eteenpäin kuin virta. Eikä taida niin hiljakseenkaan. Nousiskeltuamme – minä lomalainen ja Marja-Leena eläkeläinen – söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa.

11:ksi lomalainen ja eläkeläinen suunnistivat helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle Sunnuntaijuhlaan. Siellä oli puhumassa rovasti, Saarijärven ex-kirkkoherra, Olavi Vuori. Rovasti puhui hyvin vapaasti aiheenaan ilo. Vaikka Olavi on aina puhunut hyvin - silloin kun olen saanut häntä olla kuulemassa – puhui hän nyt erityisen vapautuneesti. Merkillepantavaa on sekin, että puheen piti Saarijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja – sillä Olavi Vuori on valittu sellaiseen tehtävään. Tilaisuuden päälle oli kahvitarjoilu vankilatyön hyväksi. Kahvit tarjoiluineen olivat hyvät. Terhi-Marja oli pitämässä pyhäkoulua tänään. Emilia kävi pyytämässä lapsia yläkerrasta penkistä pyhäkouluun – niin kuin pyhäkoulun apuopettaja.

Harmaa päivä – aurinkokin koetteli näyttäytyä. Lämpöasteita.

16:ksi lomalainen ja eläkeläinen menivät Vapaakirkkoon Jumalanpalvelukseen. Ari Tanhula puhui. Oli raikasta sananjulistusta.

Tultuamme kotiin kokouksesta joimme kahvit. Kävin 13 km kävelylenkillä Tarvaalan suunnassa. 8 km menin 7.30 min/km ja loput 5 km 7.23 min/km. Tarkoituksena oli tänään kävellä 13 km 7.50 – 8.00 min/km. Jostain syystä lenkki – kävely – tuntui tänään mukavalta. En tiedä, jos vauhtia olisi lisännyt, olisiko sitten enää tuntunut. Mennessäni ohi ”Terhien” asunnon huuteli Daniel ovella minulle. Emilia heilutteli ikkunassa. Kipeänä vähän Emilia. Tultuani laitoin takkaan tulen ja vähän venyttelin. M-L kuunteli seurakuntamme pastorikanditaattien ”vaalisaarnoja”. Ensi pyhänä olisi äänestys – niinhän se yleensä Vapaaseurakunnassa hoidetaan tuo pastorin valinta.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä – minä pakuri-sellaista.

Siunausta!

Ps. ”…ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi” (Apost. teot 11:26b).



13.4.

Kotona. Vuosiloma jatkuu. Lämpöasteita ja vesisadetta aamusta alkaen. Heräilimme uuteen päivään ei aikaisin. Luin Psalmien kirjaa.

Lakosen Kari ja Erja kävivät. Juotiin kahvia. Kari laittoi tikulta meidän koneelle muutampia pyytämiämme juttuja. Lyhyesti rukoilimme.

Kävimme Marja-Leenan kanssa HH:ssa syömässä.

18:ksi menimme M-L:n kanssa Kunnantuvalle Hengelliseen kokoukseen, jonka järjestivät ei-saarijärveläiset. Traktaatteja oli jaettu, joissa oli takana kutsu tilaisuuteen. Kyselin eilen puhelinnumerosta, joka oli traktaatissa, että ketkä ja mistä tilaisuuden järjestävät. Sain vastauksen, että Toivakasta ja Jyväskylän seudulta olevat uskovat. Kutsussa oli, että ”järjestäjinä vapaita kristittyjä ilman seurakunnallisia rajoja”. Traktaatti oli mielestäni hyvä. Tilaisuudessa laulettiin lauluja kirjasta: Lauluja Jeesuksesta. Puhuja jäi puhumaan, kun lähdimme kesken pois toiseen tilaisuuteen Vapaakirkkoon. Puhe oli selkeä ja siihen ainakin minä saatoin sanoa aamenen. Oli kovasti kokouksia sattunut tälle illalle. Tuo Kunnantuvan tilaisuus oli sovittu kuulemma jo kuukausi sitten. Olivat katselleet täällä olevien seurakuntien kokousilmoituksia ja silloin ei ollut ollut tälle illalle näkyvissä mitään tilaisuuksia. Joten eivät halunneet päällekkäisyyttä. Lyhyellä tähtäimellä toimimalla sitä useinkin tulee. Yksi tilaisuus oli Veikontuvalla – Pirkko Vesavaaran tilaisuus. Se siirtyi Hoikan suunnalta sinne. Yksi tilaisuus oli klo 19 alkanut Ilo9sanoman ilta Vapaakirkossa, jonne menimme. Anne-Mari Oranen johteli sitä. Todistuspuheenvuoron käyttäjiä oli useita. Loppupuheen piti Ari Tanhula. Hän on seurakunnan entisiä pastoreita – kuten minäkin tämän kuun – loman loputtua – jälkeen. Arin vierailu kuuluu seurakunnan 50 v juhlallisuuksiin. Kuukausittain vierailee entisiä työntekijöitä puhumassa seurakunnassa. Ilo oli kuunnella Arin julistusta. Se oli Sanan julistusta. Lauluryhmä – säestäjineen 6 henkeä – johteli ”Lauluja Jeesuksesta” -vihkosen lauluihin. Anu-Riikka Sadinmaa myös lauloi oman hyvän laulunsa – studiokelpoista tavaraa. Tilaisuuden lopuksi syötiin iltapalaa ja juotiin kahvia. Ohrasen Tuula siellä keittiöllä meitä palveli – en tiedä ketä muita oli osallisena siinä projektissa.

Tultuamme kotiin ajoi Deniskin meidän pihaan – olivat olleet koko päivän korjaamassa peräkärryämme, joka oli korjauksen tarpeessa. Vaikka oli kaukana räystäästä tuli lumia päälle ja vioitti kärryä.

Laitoin saunan lämmite tultuamme kotiin. Söimme iltapalaa ja joimme teetä – pakuriteetä – jonka jälkeen kävin löylyissä.

Siunausta!

Ps. ”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:3).



12.4.

Eipä sitä tullut hötkyiltyä nousun kanssa tänä aamuna – mitäpä sitä, lomalainen. Joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun tekstin. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Harmaa sää. Vesi tippuu räystäällä roikkuvasta lumesta. Silloin tällöin lunta tippuu katolta alas.

Kävimme M-L:n kanssa syömässä HH:ssa. Tutun helluntaiveljen pöydässä yhdessä ruokailtiin.

Kasailin papereita ja materiaaleja, joita palautan Vapaaseurakunnan toimistoon. Samalla reviskelin turhia työhön liittyneitä papereita. Denis, Emilia ja Daniel kävivät. Juotiin kahvia.

M-L:n mentyä kylälle - Saarijärvisaliin näytelmää katsomaan – lähdin 8 km ”juoksuhissuttelu”- kävelylenkille Tarvaalan suuntaan. Menin 6.53 min/km-vauhtia. Välillä koetin kävellä vähän vauhdikkaamminkin – en olekaan aikaan kävellyt. Se on totuttelua taas, sillä juoksu on niin erilainen laji. Lämmintä n. 5 astetta. Lämmitin saunan ja kävin saunomassa. samalla lämmittelin takkaa ja kuuntelin Deitä. Tuikkuja laitoin keittiön pöydälle luomaan tunnelmaa pimeään. Kun M-L saapui kotiin söimme iltapalaa ja joimme teetä – minä pakuriteetä pitkästä aikaa.

Eilen oli Nooa Teronpojan 7 v syntymäpäivä. Laitoimme mummin kanssa onnittelut tekstiviestillä eilen. Minun piti vielä blogin kauttakin eilen illalla laittaa Nooalle onnittelut, mutta vanha kun olen, niin unohdin ja sängyssä vasta muistin. Mutta: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Onnittelut Nooalle ja taivaan Isän siunausta! Olet hieno miehenalku, jolla hymy on herkässä. Juhlat taitavat tulla sitten yhtä aikaa velipoikien juhlien kanssa.

Siunausta!

Ps. ”Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys ja sen loppu on iankaikkinen elämä” (Room. 6:22).




11.4.

Heräilimme kun Denis toi pientä iloista pojanvesseliä, Danielia meille hoitoon. Aurinko paistoi. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa.

Lueskelin Venäjän reissun aikana tulleita lehtiä. Minulla loma jatkuu – aina tämän kuun viimeiseen päivään asti. Fyysisesti on normaali olo - henkisestikin aika normaali. Kuitenkin on vähän sellainen ”seisova olotila”. Johtuu siitä, että lähdin heti varsinaisen työni päättymisen jälkeen – Vapaaseurakunnassa – Uralin suunnan reissulle, joka sekin oli kuitenkin aika intensiivinen. Eiköhän sitä siitä palaudu. Ihanhan sitä joitakin työasioitakin tuli eteen.

12 kävin hakemassa Emilia-eskarilaisen koululta meille. Iloinen pieni tyttö. Kaikkea hyväähän sitä toivoisi – ja rukoilee – lastenlapsille heidän elämäänsä – että todellinen ilo säilyisi aina elämässä. Samaa tietenkin lapsilleen ja heidän kaikille perheen jäsenilleen. Deniskin tuli heti kohta Emilian haun jälkeen. Söimme yhdessä.

Laitoin tulen takkaan. Kun se oli palellu laitoin Timolle tekstarin, että ovatko kotona. Kun olivat ajelimme Marja-Leenan kanssa sinne. Timo oli hieman kipeänä – talon rakentajalla ei tietenkään olisi kovin paljon aikaa sairastella – ja hyvät kelitkin vielä. Juotiin kahvia ja otettiin tarjoiluja. Koko perhe oli kotona. Vaihdoin heillä jo lenkkivaatteet ylleni, sillä mittasin 10 km matkan kotoa menomatkalla. Jäin siinä kohdassa pois autosta ja ”juosta hissuttelin” kotiin tuon 10 km, km-ajoin 6.30 min. ”Terheillä” jo nukuttiin kun köpöttelin heidän ohitseen. Eilen kun olin lenkillä tulivat Emilia pyörällä ja Denis ”jalan viljassa” minua vastaan. Olivat lenkillä. Tainnut Deniskin aloittaa lenkkeilyn. Emilialla oli uusi prinsessa-pyöräilykypärä päässä. Ennen 22 olin kotona. Söin iltapalaa ja join teetä. M-L oli jo ennättänyt sen tehdä.

Siunausta!

Ps. ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia” (Room. 8:16).



10.4.

Heräilimme aamulla junassa klo 4 maissa. Syy moiseen oli se, että junan vessat laitetaan kiinni hyvissä ajoin ennen Pietaria. joimme nes-kahvia ja söimme eväitämme. Luin Psalmien kirjaa.

Klo 6.18 oli juna Pietarissa, joten työnnyimme kimpsuinemme asemarakennukseen. olimme sopineet Olegin kanssa, että hän tulee poimimaan vaimonsa kanssa meidät asemalta ja pääsemme siinä kyydissä Jyväskylään. Niin tapahtuikin. 


Tullien – Venäjän ja Suomen – ohitukset kestivät vähän vaille kolme tuntia – johtuen autojonoista. Tulimme Nuijamaan rajanylityspaikan kautta. Savitaipaleen ABC:llä kävimme kahvilla. Matka meni rattoisasti Lappeenrannan – Mikkelin – Kangasniemen kautta.

Klo 14.10. tienovilla olimme Jyväskylän linja-autoasemalla. Samaan aikaan lähti Saarijärvelle yksi linja-auto, mutta siihen en kerennyt – no, senkin jälkeen autoja olisi mennyt. Minun ei kuitenkaan tarvinnut niitä jäädä odottelemaan. Tapahtui nimittäin, sillä siis, niin, että: Ollessamme ottamassa matkatavaroitamme auton takapaksista, ilmestyi viereemme meitä kättelemään Kinnusen Marsa, joka oli bongannut minut siinä parkkipaikalla – jossa hänenkin autonsa oli. Minä siinä hyvästelin matkatoverini ja hyppäsin Marsan Volvoon, sillä hän oli juuri lähdössä Saarijärveä kohti. Tällaisia ilmeisiä johdatuksia elämässä tapahtuu. Kiitos Marsalle! Kiitos myös Veikolle ja Valentina-tulkille matkasta Uralin suuntaan! Samoin Olegille ja Ninalle kyydistä Suomeen! Tämänpäiväiseen juttuun liitänkin kuvan Nuijamaan raja-asemalta – se kertoi, että Suomeen oli tultu.

Marja-Leena oli ovella vastassa, kun matkalainen kimpsuineen saapui kotitantereille – jälleen kerran. Ruoka oli valmistumassa. ”On ihmeen hyvä kotiin tulla taas…”. Purkailin pakkauksiani – pesukone alkoi samoihin aikoihin työskentelynsä. Söimme – VHH:t. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta.

Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel kävivät. Oli mukava tavata jälleen. Olivat lapset vähän kipeitä. Joimme kahvia.

Kävin 8 km ”juoksuhissuttelulenkillä” Tarvaalan suunnassa. Ei tarvinnut nastalenkkareita, vaan ihan kilpakävelytossut, sillä ”baana” oli sula. Otin muutaman vauhdikkaamman kävelyaskeleen, mutta se oli aika vaikeaa. Olen yli 2 viikkoa ollut ottamatta sellaisia askeleita ja sen kyllä huomaa. Lämmitin saunan ja saunoin. Söimme iltapalaa ja joimme teetä.

Niin sitä sitten ollaan taas kotona – ja nukutaan jälleen rakkaan vaimon vieressä…

Sydämelliset onnittelut meidän esikoisellemme – Terolle – nimipäivän johdosta vielä tässäkin – vaikka kyllä jo tekstarilla aamulla onnittelin junasta klo jotain 5 maissa Moskovan aikaa.

Siunausta!

Ps. ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” (Apost. teot 3:19).



9.4.

Tämän vuorokauden puolellahan me astuimme klo 03.29.junaan Mendelejevossa. Juoksun kanssahan sitä piti mennä kun ei vaunu sattunut kohdalle ja juna pysähtyy vain 2 min. Sergei ja Viktor olivat juoksuttamassa laukkuja myös. Minulla oli rinkka, joka mukavasti kulki selässä. Yläpetille taas kiipesin ja kun pedin olin saanut aikaseksi niin unta odottelemaan. Johonkin aikaan tuli heräiltyä. Söimme eväitä ja joimme nes-kahvia. Rukoilimme yhdessä. Luin Psalmien kirjaa. Sittenpä onkin torkuttu ja välillä syöty ja juotu ja juteltu. Teronpoika Eelikselle ja Timonpoika Miro Eelille nimipäiväonnittelut - laitoin kyllä tekstarionnittelutkin. Matka jatkuu Veikon ja Valentinan kanssa kohti Pietaria. Mukaan tähän kuva taivaanrannasta junan ikkunasta otettuna.
Siunausta!
Ps. "Minun onneni on olla Jumalaa lähellä. Minä panen turvani Herraan..." (Ps. 73:28)





8.4.

Lumisade kun herättiin Kudymkarin rukoushuoneen salin takaosassa Veikon kanssa penkkisängyistämme. Söimme yläkerrassa aamupalaa ja joimme teetä/nes-kahvia. Juttelimme pöydässä aterian jälkeen - onhan viimeinen päivä täällä.
Jonkin ajan kuluttua lähdin "juoksuhissuttelemaan" 1 h 10 min, isoa tietä pohjoisen suunnassa. Lunta satoi - välillä sakeamminkin. Pari "Tie Jumalan luo"-traktaattivihkosta sain antaa juoksun lomassa.
Kävin vessassa "märkärättipesulla" - vähän niinkuin esipesulla, sillä lähtösaunakin oli tänään lämmite.
Pian söimme. Juuelimme erilaisista asioista - elimmehän "viimeistä päivää" - emme kuitenkaan kuin.
16.30 jälkeen menimme Veikon kanssa saunaan - löyly ja vasta olivat hyvät. Saunan jälkeen joimme nes-kahvia/teetä ja söimme pelmeeneitä.
Klo 19 alkoi rukouskokous. Puhuin ja Veikkokin. Muitakin veljiä. Väleissä laulettiin ja rukoiltiin. Ääntä oli kun kaikki rukoilivat ääneen. Kokous kesti 2 h 30 min. Sen jälkeen juotiin teetä/nes-kahvia. Keskusteltiin. Tuliaisia annettiin meille. Pakkailimme tavaroitamme ja tuliaisia. Loikoilimme. Tarkoitus olisi, että Sergei lähtee viemään meidät 01 maissa Mendelejevoon junalle - 100 km päähän. Juna lähtee 03.29. Aikaa nousta junaan on 2 min. Ennen täältä lähtöä juomme teetä. Eväitä meille laitetaan mukaan. Meidät on otettu "omiksi". Matkan aikana on ollut 17 tilaisuutta ja niissä yhteensä n. 394 ihmistä.
Kiitos esirukouksista!
Siunausta!
Ps. "Rukoilkaa siis..." (Matt. 9: ja jotain).



7.4.

Klo on 20.10. Tämäkin päivä alkaa olla pulkassa. Aamulla heräilimme suht hyvissä ajoin. Aamutoimia. Valmistautumista päivän tilaisuuksiin. Aamupalaa ja kahvia. Klo 10 alkoi kokous rukoushuoneessa - siinä jossa Veikon kanssa nukumme. Hyvissä ajoin ennen alkua alkoivat kauniit slaavilaissävyiset laulut kaikua. Kokouksessa oli laulua, rukousta ja puheita. Polvirukousta suurelta osin. Isä meidän-rukous yhteen ääneen alussa ja lopussa. Puhuimme Veikon kanssa. Muitakin veljiä käytti puheenvuoron. Sisaret eivät tässä seurakunnassa puhu. Heillä on huivit päässä. Väkeä oli n. 80 henkeä. Kuoro toimi esilaulajana. Aluksi oli ylistäviä lauluja. Lapset siunattiin pyhäkouluun. He lauloivat. Rukouksen aikana kaikki rukoilevat ääneen. Kokous kesti 2 h 45 min. Laitan tätä blogijuttua varten kuvia kokousyleisöstä - eli seurakuntalaisista, esilaulukuorosta, lastensiunaamisesta. Ensimmäisenä on kuva Sergeistä, seurakunnan pastorista - hän on komi-permjakki. On myös kuva Viktorista, joka on yksi seurakunnan johtavista veljistä. Kuva on myös Veikosta ja Valentinasta, joka tulkkaa. On myös kuva Kuusjärven Ant..., eikun Joukosta puhumassa ja Valja kääntämässä kieltä.
Välissä oli 45 min ruokailutauko - ja syöjiä paljon. Eikä mitään stressiä missään. Tila oli pieni yläkerrassa. Pitkä pöytä keskellä ja telttapenkinnäköiset ympärillä. Kun oli syönyt antoi paikan toiselle. Oli keitto, toinen ruoka ja tee. Kaikenikäiset olivat yhdessä.
Kukaan ei käynyt syömään, eikä pois pöydästä rukoilematta selkeästi.
Ruuan jälkeen - klo 13.30 alkoi nuorten kokous. Kaikki siihen jääneet olivat jo aikaisemmassakin kokouksessa. Puhuin kokouksessa ja Veikkokin. Lauloivat lauluja kitaran tai pianon säestyksellä. Tytöillä oli huivit päässä. Useaan otteeseen oli rukousta. Nuoret rukoilivat kaikki ääneen. Alussa puhui nuori poika - alle 15 v - kunnon puheen. Hän lauloi myös kitaran säestyksellä. Lopussa nuoret tekivät kysymyksiä Raamatusta - heillä on sellainen tapa, että kun tulee kysymyksiä Raamattua lukiessa, niin nuortentilaisuudessa voi kysellä - joihin me saimme vastailla. Väkeä oli 21 henkeä. Oli todellisen tuntuinen tilaisuus tämäkin - ei ollenkaan koetettu viihdytellä nuoria ollenkaan. Kokous kesti 2 h 30 min. Joimme nes-kahvia/teetä kokouksen jälkeen. Nuoret vielä kuuluivat laulavan alakerrassa - ja siivosivat senjälkeen rukoushuoneen tiloja - puucee-käymälät myös. Laitan tähän kuvia myös nuorisokokouksesta. Niissä on nuori-Andrei - alle 15 - puhumassa ja laulamassa. Myös nuorista kokouksessa, sekä yhteisen ryhmäkuvan, jonka halusivat kanssamme ottaa. Oikein ovat olleet kiitollisia meistä ja opetuksesta, ym. Hyvä luottamus syntynyt seurakunnan kanssa - vaikka Suomessakin kuulee "joidenkin tahojen" julistavan, ettei rekisteröimättömien - maanalaisten, kuten aikaisemmin sanottiin - helluntailaisten kanssa voi tehdä yhteistyötä. Olemme myös sisältä päin saaneet nähdä seurakuntien kasvavan ja vanhurskautta pidettävän voimassa. Kaikki on hyvin todellisen tuntuista.
Kävin kokousten jälkeen kuuntelemassa pohjoisen suunnassa isolla tiellä kuinka nastalenkkarit rapsuttivat pikitien pintaa - ts.kävin harrastamassa ruumiinkulttuuria - josta tosin on hyötyä vain vähään - eli kävin hikoilemassa 1 h 10 min "juoksuhissuttelulenkillä". Ilma oli lämmin - eilen +14 - hiukan nyt viskeli tihkuakin. Käytyäni "märkäpyyhepesulla" vessassa, oli meillä ruoka heti 18 jälkeen yläkerrassa - mm.kotona tehtyä makkaraa.
Lopuksi teetä/nes-kahvia.
Jäimme vielä juttelemaan pöydän ääreen Viktorin, hänen vaimonsa, "vanhan-Raisan, Veikon ja Valja-tulkin kanssa.
Sen jälkeen kävimme Veikon kanssa lähellä olevassa kaupassa. Ostin teetä lasten perheille ja kotiin tuliaisiksi - Riston-teetä - Timokin kun asuu Riston naapurissa.
Sittenpä näpelöitiin näitä tekstejä.
Kiitos esirukouksista!
Siunausta!
Ps. "Menkää..." (Mark. 16:15).


















6.4.

Aurinkoiseen Lauantai-aamuun nousimme Kudymkarin rukoushuoneen salissa. Söimme yläkerrassa emäntien laittamaa aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Psalmien kirjaa. Kävimme Veikon kanssa - Natasa-neitosen opastuksella - kaupungilla. Pankissa vaihdettiin vähän rahaa. Pari T-paitaa ostin vaatekaupasta. Lelukaupasta jokaiselle lastenlapselle tuliaisen. Sittenpä kävellä lompsottelimme aurinkoisessa kelissä takaisin rukoushuoneelle. Vettä oli kovasti kun lumet sulavat. Söimme yläkerrassa ja joimme kahvia. Kävin 1 h 10 min "juoksuhissuttelulenkillä" isoa tietä pohjoisen suunnassa. Nyt ei voinut juosta tienlevennyksellä, kun se oli sulanut ja liejuinen. Kengät ja housunlahkeet kyllä likaantuivat. Juoksentelin "pikitien" reunaa. Kävin taas vessassa "märkärättipesulla". Illalla kävelimme Veikon ja Valentina-tulkin kanssa pastori-Sergein perheeseen syömään. Sveta-vaimon kutsusta. Sergei on Viktorin kanssa Permissä heidän seurakuntaliikkeensä laajemmassa kokoontumisessa. Pelasin tyttöjen kanssa sellaista nappulapeliä ja hävisin joka pelin. Kävelimme takaisin rukoushuoneelle. Leuto sää. Tämä päivä on ollut vapaa. Eri väleissä olen valmistautunut huomiseen kokoukseen. Kahden illan opetustilaisuuksista - eilisestä ja toissailtaisesta - tulee hyvää ja kiitollista palautetta. Laitoin tähän mukaan kuvan "joukkueestamme", jotka olemme Suomenmaasta: Valentina Myhkyrä - tulkkimme - yli 70 v, Veikko Vertainen, yli 70 v, Jouko Kuusjärvi 65 v. Kuva otettu Kama-joen rannalla. Yksi kuva on tästä rukoushuoneen vierestä. Yksi "aftobussista" - linja-autosta. Ne ovat täällä lyhytrunkoisia, isompikuoppaisille teille sopivia. Niin, no, minullahan on menossa ihan virallinen vuosiloma vielä. Tänään on ollutkin aurinkoinen lomapäivä.
Siunausta!
Ps. "Rauha teille kaikille, jotka Kristuksessa olette !" (1. Piet. 5:14b. Passaa lukea a-osakin).








5.4.

Täällä Kudymkarissa, Permin Komissa, rukoushuoneen salin takaosassa tänäänkin heräilimme penkeillä olevilta patjoiltamme Veikon kanssa. Olikin harmaa sää. Muutampi aste pakkasella. Luin Psalmien kirjaa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia yläkerrassa. Rukouskokous rukoushuoneessa 10 jälkeen.
Salmen Paavolta tuli tekstari Laplandii Finlandiista. Asia koski heidän seurakuntansa mahdollista osallistumista tähän työhön sukulaiskansojemme alueilla Venäjällä. Mielenkiintoista.
Kävin 1 h 10 min "juoksuhissuttelulenkillä" isoa tietä pohjoisen suunnassa, kun oli mahdollisuus. Aurinkokin paistoi. Pesulla kävin saunassa, jossa oli eilisen jäljiltä lämmintä vettä - ja muutenkin vielä kiuas hohkaili lämmintä. Joimme kahvia. Jossain vaiheessa söimme. Muuten päivä on ollut valmistautumista illan tilaisuuteen.
Klo 19 oli opetustilaisuus, joka oli järjestetty, että opettaisin Sanaa - niinkuin eilen illallakin. Veikko puhui lyhyesti. Minä pitkään. Opetusosuuteni oli kahdessa osassa. Välissä laulettiin. Ihan kiitollista palautetta tuli. Tärkeintähän tietenkin on opetuksen vaikutus - opetus sinänsä ei ole itseisarvo.
Tilaisuuden jälkeen - yli 21 oli ateria ja tee/nes-kahvia yläkerrassa.
Kiitos esirukouksista!
Siunausta!
Ps. "Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa" (1.Joh. 4:4).


4.4.

Hyvää nimipäivää jokaiselle ukolle - siis Ukolle! Tulimme juuri hirsisestä, kertalämmitteisestä, saunasta Veikon kanssa. Klo on 23. Löyly oli mukava ja "vennikaa" - vastaa - käytettiin. Olo on ihan hyvä - tosipaljon parempi kuin "osuuskaupan hoitajalla inventaarion aikaan".
Aamulla heräilimme tässä rukoushuoneen salissa aurinkoiseen aamuun. Luin Psalmien kirjaa. Söimme aamupalaa ja - join nes-kahvia.
Minulla oli mahdollisuus käydä tunnin "juoksuhissuttelulenkillä" ison tien laitaa pohjoisen suunnassa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Muutaman pakkasasteen rapsakka keli nastalenkkarin alla alkoi nopeasti sulaa. Pesulla kävin taas vessassa "pyyhepesulla". Muualla sitä mahdollisuutta ei olisi ollutkaan kun on "ulkohuussit". Ne on hyvin erilaisia - kaikki eivät oikein oikein "hienohelmoille" sopivia. Sitä ei voisi uskoa jos ei ole kokenut. Sanat eivät riitä kertomaan - ainakin paljon niitä tarvitaan.
Söimme seurakunnan sisarien laittaman ruuan.
Ajelimme auringonpaisteessa 40 km matkan Kuva-nimiselle kylälle lämpöasteista sohjoontuvaa tietä. Iso kylä. Nimi taitaa olla komi-permjakkia. Tarkoittaisiko "kuoleman vesi" tai jotain sellaista. Menimme sisaren kotiin, joka tuli kyydissämme Kudymkarista. Sergei, Veikko, tulkki-Valja ja minä olimme mukana eli matkassa. Pidimme pitkähkön kotikokouksen. Puhuimme. Lauloimme. Keskustelimme. Rukoilimme. Kokouksen jälkeen ajelimme Kudymkariin, jossa olimme vähän ennen 18.30. Söimme ja joimme - komiksi molemmat sanat suomenkieltä lähellä - samanlaisia - lyhyemmässä muodossa vain.
Klo 19 alkoi opetustilaisuus, jossa minua oli pyydetty opettamaan. Oli vartavasten järjestetty sellainen tilaisuus. Tuli hyvää palautetta.
Huomenillalle on pyydetty myös sellainen tilaisuus. Joimme teetä ja juttelimme kokouksen jälkeen yläkerrassa. Sitä ennen kävin ostamassa mineraalivettä tuosta lähellä olevasta kaupasta. Sittenpä kävimmekin saunassa kuten jo kerroskelin.
Kiitos esirukouksista! Täälläkin on paljon ihmisillä monenlaisia asioita, joissa Jumala vain voi auttaa. On monenlaisia ihmiskohtaloita. Tarvitaan Jeesuksen mielenlaatua ihmisiä kohtaan - sielläkin.
Siunausta!
Ps."Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta. Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa" (Matt. 9:35-38).
Mikä on meidän vastauksemme tähän haasteeseen?




3.4. 

Heräsimme tähän päivään Kudymkarissa, "maanalaisen" - rekisteröimättömän - seurakunnan rukoushuoneen kokoussalin takaosassa penkkien päälle tehdyillä pedeillä. Söimme yläkerrassa seurakunnan sisarien laittamaa aamupalaa. Join nes-kahvia - täällä yleensä juodaan teetä. Luin Psalmien kirjaa. Kävin tunnin "juoksuhissuttelulenkillä" ison tien laitaa pohjoiseen päin. Yksi kulkukoira saavutti minut ja jolkotteli kanssani. Pesulla kävin WC:ssä - kastelin pyyhkeen ja sillä peseydyin. Nyt ei ollut muuta mahdollisutta. Minulle käy tilanteen mukaan. Tarkoituksena oli tänään mennä Narkomaanisairaalaan pitämään kokousta, mutta ei onnistunut - siksi tästä tulikin vähän erilainen päivä. Kävimme syömässä Sergein ja Svetan kotona - he ovat tämän seurakunnan pastoripariskunta ja ovat komi-permjakkeja. Söimme aluksi keittoa, sitten toisen ruokalajin ja lopuksi teetä - niinhän täällä on tapana. Mukana oli myös Raisa, joka kääntää Raamattua komi-permjakin kielelle - hän kävi kesällä kaksostyttöineen meilläkin - sekä babuska-Raisa. Saimme kokea vieraanvaraisuutta. Samalla reissulla kävimme kaupungilla Sergein kanssa kaupoissa. Kolmannesta kaupasta löytyi etsimäni - sillä halusin ostaa sellaisen "käsienpesulaitteen" Mäntyluodon mökin pihalle kesäksi. Nytpä minulla on sellainen kotiinviemisinä. Monissa taloissa se on sisällä täällä.
Täällä nuoret neitokaiset olivat siivoamassa "dom-malitvaa" - rukoushuonetta. Sitten söivät yläkerrassa ennen kokousta. Mekin joimme teetä/nes-kahvia heidän kanssaan.
Klo 19 alkoi kokous tässä rukoushuoneessa. N. 50 henkeä oli. Puhuimme Veikon kanssa - paikallisia veljiä puhui myös. Esilaulajia oli useita yhteislauluihin joita puheiden ja rukouksen lomassa laulettiin. Täälläkään ei minua meinattu tuntea. Olivat rukoilleet puolestani sairauteni aikana. Olivat iloisia kun vielä saatoimme tavata - tietenkin meistä kaikista. Valokuvassa olimme myös. Eihän sitä kaikkea osaa ja voi kertoa - se pitäisi kokea. Monestakin syystä - sama pätee lähettämiini kuviin.
Kokouksen jälkeen - 21.30. - söimme iltapalaa - aterian - ja joimme teetä ja juttelimme. Sitten vain patjakääröt suoraksi penkkien päälle.
Kiitos esirukouksista!
Siunausta!
Ps. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa..." (Joh. 3:16a).




2.4.

Klo on vähän yli 21. Tulimme juuri Jantseri-nimiseltä kylältä tänne Kudymkariin - n. 100 km. Siellä pohjoisemmassa on lumisemmat tiet kuin täällä.
Aamulla heräilimme Verhnaja-Staritsassa Olegilla - jossa on vielä lumisemmat tiet. Luin Psalmien kirjaa. Söimme aamupalaa. Rukoilimme yhdessä talonväen - Olegin ja Svetan - sekä Slavikin kanssa. 11 jälkeen lastasimme kimpsumme Slavikin maasturi Ladaan ja lähdimme Gainiin. Sieltä tuli Aleksei vielä kyytiin. Ajelimme Katsovaan, jossa olimme 13.40 maissa. Sergei saapui sinne Kudymkarista. Siirsimme tavaramme hänen autoonsa. Slavik ja Aleksei jatkoivat kohti Permiä. Me suuntasimme Jantserin kylälle. Kerran jouduimme työntämään autoa kun meni niin reunaan tukkirekan tullessa vastaan. Tiellä oli vain yksi kaista. Yhdessä mäessä oli 2-3 tukkirekkaa jumissa. Lunta oli tänään sadellut. Oli kuitenkin kiertotie, jota käytimme. Onneksi ei tullut rekkoja vastaan. Ohi ei olisi päässyt eikä ympärikään. Vähän yli tunnin ajettuamme tulimme Jantseriin. Ensimmäiseksi kävimme nostamassa yhden miehen Lada Nivan hangesta - ihan selvältä paikalta. Kuski ei ollut selvä vaan kovasti humalassa. Onneksi oli kylällä.
Menimme kokouspaikkaan - pieneen mökkiin. Piisissä oli tuli ja oli lämmintä, mutta tulen loppuessa mökki kylmeni nopeasti. Varmaan pakkasilla kylmä. Saimme syödä mentyämme, sekä teetä - minä nes-kahvia. Pidimme kokouksen. Puhuimme Veikon ja Sergein kanssa. Hyvä kokous. Olemme pitäneet tämän matkan aikana kokouksia aikamoisissa perukoissa. Joimme vielä teetä/nes-kahvia ennen lähtöämme. 18.30 maissa lähdimme ajelemaan Sergein Lada Largolla Kudymkariin, jossa olimme vähän ennen 21. Kirjoittelen näitä rukoushuoneen nurkassa pedilläni, joka on penkkien - "kamekienp" päällä. Kokouksen aikana alkoi satamaan vettä, jota vieläkin sataa. Jos sellaista jatkuu, on vaikea mennä kylille.
Tänne tullessamme otimme kyytiin tänään yhden komi-permjakki naisen. Oli humalassa. Aika nuori, mutta viinan vanhettama. Hän sai evankeliumia mukaansa - kielisukulaisemme hänkin. Heitä - viinan otteessa olevia - täällä riittää.
Koetan laittaa tähän kuviakin taas. Pari kuvaa otin tänään yhdestä harmaasta kylästä - "pasolokista" - jollaisia ne täällä ovat. Nyt vielä oli harmaa sumuinen päiväkin. Laitampa kuvan tästä nykyisestä olotilastanikin penkkipetilläni.




Kiitos esirukouksista!
Siunausta!
Ps. "Saarnatkaa evankeliumia kaikille..." (Mark. 16:15).





1.4.

Hyvää 10 v päivää pojanpoika Mirolle! Muista aina Ps. 73:28!

Ajelemme Lot-Sain-kylästä, jossa pidimme juuri tilaisuuden erittäin köyhässä kodissa. Poika ollut Tsetseniassa - jättänyt jälkensä. Minä ja Veikko puhuimme. Oleg ja Slavik lauloivat. Kylässä enint. 50 ihmistä. Kuoleva kylä. Tämä oli 2.kokous tänään. Aamulla palat syötyämme lähdimme rukouksen jälkeen Ivanin perus-Ladalla metsään puskettua tietä kohti Pjeti-Goria. Ivan palasi autolla takaisin ja me 5 jatkoimme jalan 2.5 km 30 sm leveää kinttupolkua kylään - Kamankin yli jälleen kerran. Pidimme kokouksen, rukoilimme, söimme ja joimme teetä. Ajelimme Kosan kautta pari tuntia kylään, josta nyt ajamme Kosaa kohti ja sieltä Gainaan useamman tunnin. Gainassa on kokous. Kuvien laitto ei onnistunut eilen. Koetan kokouskuvia eiliseltä - taisi tulla vain yksi - ja tämänpäivä lähettää kun on kenttää. Olemme nyt Gainissa. Kokous päättyi 21 maissa. 20 henkeä. Puhuttiin. Nyt ilmeisesti tuli kuvia tämän päivän poluista - kirjaimellisesti. Myös kokoustalosta - päivällisestä. Myös katepillarista, joka eräänä päivänä puski meille tietä. Joka tapauksessa kuvia täältä. Kohta lähdemme Verhnaja- Staritsaan 20 km päähän yöksi. Sitä ennen saamme teet. Tullessa saimme ruuat ja teet. Hyvää Uskon päivää Ohrasen Uskolle! Hyvää Pääsiäistä kaikille! Siunauksin!