20130901

SYYSKUU 2013


30.9. 
Lentokone toi meidät hyvin Syktyvkariin, jossa olimme n. 03.00 tämän vrkn puolella. Daniil - komisrkn pastori - oli meitä vastassa kentällä. Oli satanut lunta. Nyt satoi vettä. Kaikki lumi ei ollut sulanut, oli sen verran kylmää. Menimme hotelliin aamuyöksi. Aika hyvin uni tuli.
Herättyämme Veikon kanssa keittelimme teet. Sateista. 11 lähdimme Daniilin kanssa liikenteeseen. Veikko kävi hammaslääkärillä - Pavelilla. Kävimme syömässä Komi-srkn rukoushuoneella rakentajaveljien kanssa. Sieltä takaisin hammaslääkärille. Juttelin Daniilin kanssa.
Hotellilta haimme tavaramme yksityisasuntoon - Mashan - jonka saimme omaan käyttöömme.
17 ksi ajoimme n. 10 km päähän, Maksakofkaan, Nadesdan ja Ivanin kotiin saunaan. Joimme teetä. Sauna oli kuuma. Ivanilta kysyin hänen uskoontulostaan. Hän on syntyperältää tsuksi - ensimmäisen s-kirjaimen päälle kuuluisi "pieni v", Heitä taitaa olla n. 30 000. Nadesda on komi. Monta kertaa kävimme löylyssä ja vilvuuttelemassa. Oli tavallisia ja katajavasta. Ivan on jostakin Kamsatkasta - kaukaa idästä. Saunan jälkeen juotiin teetä - ja saunaankin Ivan sitä toi.
Kävimme paluumatkalla raamatunkääntäjä-Ninan perheessä ennen 22. Sieltä saavuimme "kvarttiiraamme". Välillä on väsyttänyt tänään.
Kiitos rohkaisevista tekstareista sieltä koti-Suomesta!
Siunausta!




29.9.
 Klo on 22.35. Moskovan aikaa. Istumme Veikon kanssa Pulkovon lentokentällä, Pietarissa.
Aamulla heräsimme Marja-Leenan kanssa 5.30. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. M-L luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan.
M-Lvei minut Jyväskylään, Matkakeskukseen. Rukoilimme yhdessä matkalla.
Juna lähti klo 8.13. Veikon kanssa matkustimme sillä Tikkurilaan, jossa olimme 11.15. Junanvaihto Tampereella. Matti lähti viemään meidät tikkurilasta autollaan Pietariin. Vei samalla tavaraa sinne. Haminan kohdalla laitoin tekstiviestin Metsälän Matille ja Sinikalle. Virojoelta tuli Pekka kyytiin. Hän lähti Matin kaveriksi reissuun. Söimme Rajahovissa ja jatkoimme rajalle. Rajan ylitys meni mukavasti. Päästyämme Pietariin pysähdyimme Parkalovassa yhden Sveta - Svetlana - sisaren perheessä. Meitä odotti ruoka ja tee/nes-kahvitarjoilu. Matin tuoma humanitäärinen apu jätettiin sinne. Menee heidän kauttaan oikeaan kohteeseen. 19 jälkeen olimme heillä. 20.30 jälkeen Matti ja Pekka toivat meidät tänne lentokentälle. He jäävät yöksi Pietariin ja menevät huomenna Suomeen. Pakkauksemme - minä rinkkani - veimme jo koneeseen vietäväksi. Kone Syktyvkariin lähtee klo 00.45.
Terveisiä! Siunausta!




28.9.
Heräilin hyvissä ajoin. Laittelin aamupalaa ja kahvia. Marja-Leenakin nousi vähän jalkeille, mutta meni vielä uudestaan pehkuihin. Luin Jesajan kirjaa.

Laitoin urheilukamppeita mukaan ja lähdin ajelemaan 9 jälkeen Timolle. Vein mennessäni hänen rakennustelineitään, jotka olivat olleet lainassa ja palautettu meille. Ensimmäiseksi oli mielenkiintoista käydä katselemassa ”Timojen” rakennustyömaata – joka on samalla tontilla kuin mökki, jossa asuvat rakentamisen ajan. Kyllä hommat etenevät – ja jälki on laadukasta – ainakin tällaisen maallikon silmin katseltuna. Mökissä join vielä minäkin kupposen kahvia.

Ajelimme Miron kanssa Äänekosken urheilukentälle, jossa oli tänään piirikunnalliset kävely- ja heittokilpailut – myös pikamatkojen juoksuja. Miron parempi laji – 60 m – alkoi 13.10. Hän joutui kilpailemaan 11 v sarjassa, kun ei ollut 10 v sarjaa. Miro voitti. Lähtönopeus on Mirolla ilmiömäinen. Kuulassa hän oli neljäs – työntäen saman tuloksen kuin kolmanneksi tullut, mutta toiseksi paras työntö oli toisella parempi. Kuitenkin Miro pukkasi oman ennätyksensä jälleen. Sää oli aika viileä. Minun lajini – 3000 m kävely – oli klo 14. Aika oli parempi kuin osasin odottaa – 17.21. Pystyin säilyttämään vauhdin loppuun asti samanlaisena. Sijoitus 1. Palkintojenjaon jälkeen lähdimme ajelemaan pois. Tosin olisi ollut mukava katsella Teemu Wirkkalan keihäskaaria – heitteli verryttelyheittoja kentän viheriön toiseen päähän. Kävimme Hirvaskankaan ABC:llä syömässä kanahampurilaiset Miron kanssa. Vein Miron kotiin. Siellä isä ja äiti jatkoivat rakennustyömaallaan hommia. Satoi vettä – mutta sisähommiahan heillä. Ajelin kotiin. M-L oli leipomassa sämpylöitä. Pullaakin oli leiponut. Terhi-marja, Emilia ja Daniel olivat käyneet. Sainkin hyvät pullakahvit.

Laittelin loppuja tavaroita huomenna alkavaa Venäjän matkaa varten. Aamulla 8 jälkeen pitäisi olla Jyväskylässä, jonne M-L minut vie – jHs. Sieltä menemme Veikon kanssa junalla Tikkurilaan, josta pikkuautossa Pietariin. Sieltä lentokoneella Syktyvkariin – Komin tasavallan pääkaupunkiin. Edestakainen lentolippu oli sen verran edullinen, että ei kannata junassa ”retkotella” pidempää aikaa, kun sekin maksaa ja ero ei ole niin suuri. 18 tai 19.10 on – jHs – tarkoitus tulla takaisin. Kiitos esirukouksista!

Tepolta tuli tänä aamuna viesti, että klo 16 menevät kutsumaan ihmisiä illan Ilosanoman iltaan. Tämä nyt oli tällainen päivä ja ilta minun osaltani. Toivottavasti on ollut lähtijöitä kutsua kuuluttamaan.

Onnittelut velj`miehen vaimolle – Arjalle – tänään olevan nimipäivän johdosta!

Siunausta!

Ps. ”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne” (Jes. 55:8,9).






27.9.
Hyvin nukutti – ja pitkään. Harmaa sää. Joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Keittiön ikkunasta näkyvä pieni vaahtera on entistä punaisempi. linnut kurkistelevat tutulla ruokintapaikalla – vielä eivät vain ole laittaneet syötävää. Pitäisi laittaa. Koivujen keltaisuus lisääntyy. Maassa on kerros kauniita syksyn lehtiä.

Ajelimme M-L:n kanssa kylälle. Kävimme syömässä ”pikkuemännässä” kaupungintalon alakerrassa. Kävimme kaupassa – mm. tuliaisia ostamassa pian alkavalle Venäjän matkalleni.

Palattuamme kotiin laitoin tulen takkaan. Otin myös rinkan esille ja aloin katsella tavaroita Venäjän reissua varten. M-L neuloi – Milkalle puseroa.

Kävin 17 jälkeen 5 km lenkillä urheilukentällä. Mennessä satoi aikalailla, mutta lenkin aikana lopetti satamisen. 3 km ”juostahissuttelin”, km-ajoin 7.30., 7.08., 7.10. Kävelin 1 km, 6.45 min. ”Juostahissuttelin” 1 km, 7.09 min. Palattuani pääsin kohta saunaan, sillä M-L oli laittanut saunan lämmite.

Syötiin iltapalaa – minä join myös kahvia.

Illan mittaan katselin mitä otan mukaan venäjälle. Myös TV7 hiukan katsoin, yms.

Rautasaaren Vesalle ja Laurilan Vesalle sydämelliset nimipäiväonnittelut!

Siunausta!

Ps. ”Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka: Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: Kuka on Herra? ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan” (Sananl. 30:7-9).






26.9.
Mukava oli nukkua – emmekä ylösnousun kanssa kiirettä pitäneetkään. Laitoin takkaan tulen. Sää oli muuttunut vesiseksi. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme yhdessä.

Kävimme M-L:n kanssa syömässä HH:ssa.

M-L haki Emilian ja Danielin koululta – Tarvaalasta – meille.Iloisia lapsia. Emilia ekaluokkalainen otti läksykirjat heti esille ja alkoi tehdä läksyjään. Daniel eskarilaisella niitä ei vielä olekaan.

Satoi vettä. Joimme kahvia – myös sitten kun Terhi-Marja tuli hakemaan lapsiaan kotiin. Samalla pyysin häntä täyttämään maahantulokorttini seuraavaa Venäjän matkaa varten – hänellä kun ovat nuot kyrilliset kirjaimet hallussa. Myös seuraavan Vienan Karjalan matkan ajankohtaa ehdottelin Rautasen Jussille. Se sopi hänelle. Ensin on kuitenkin tehtävä – jHs – tuo Komin matka. Esirukouksista olen kiitollinen. Kun Herra saa johtaa, on kaikki sellaista kuin tuleekin olla.

17.30 jälkeen menin urheilukentälle yhtäjaksoiselle 13 km lenkille. ”Juostahissuttelin” 10 km, km-ajoin: 7.12., 6.59., 6.51., 6.56., 7.12., 7.03., 6.34., 6.13., 6.32., 6.34, kävelin 1 km, 6.41 min., ”juostahissuttelin” 2 km, km-ajoin 7.04., 6.50.

Palattuani lenkiltä laitoin vielä takkaan tulen. M-L neuloi. Söimme iltapalaa ja joimme teetä – pakuria.

Siunausta!

Ps. ”Jotka herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti” (Ps. 125:1).






25.9.
Aurinkoisehko aamu. Noustuamme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena kävi kylällä kauppa-asioilla. Pinosin loput ”ranganpäkäleet”.

Kävin hakemassa Emilian ja Danielin koululta. Olin jo repun pakannut tulistelureissuamme varten. Niinpä lähdimmekin ja ajelimme Vuosjoen laavulle. Lumihiutaleitakin näytteli. Ilma tuntui aika kylmältä. Teimme tulet laavulla. Keittelimme kahvia, söimme eväitä ja paistelimme makkaroita Emilian, Danielin ja M-L:n kanssa. Aurinko paistoi, mutta oli viileää. Kun toiset tulivat autolla pois, tulin minä ”jalanviljassa” – matkaa n. 11 km. ”Juostahissuttelin” – ja ”kilepakävelin” ylämäet – tuollaista n. 7 min. km-vauhtia.

T-M tuli hakemaan lapsukaiset töistä tullessaan saapuessani kotiin. Lämmittelimme takaa vähän.

19:ksi ajelimme Herran kohtaamisen-iltaan helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle. Järvisen Paavo oli puhumassa – kuten aina kuukausittain näissä illoissa.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä – minä sitä pakuria. Katsastin nopeasti Italia – Suomi EM-lentopallo-ottelun Yle-Areenan arkistosta.

Siunausta!

Ps. ”Herra, sinua minä kiitän kansojen joukossa, veisaan sinun kiitostasi kansakuntien keskellä. Sillä suuri on sinun armosi ja ulottuu hamaan taivaisiin, ja sinun totuutesi pilviin asti. Korota itsesi yli taivasten, Jumala, ja kunniasi yli kaiken maan” (Ps. 57:10,11).






24.9.
Heräiltyämme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun tekstin. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Sirkkelöin ja pinosin rangantapaisia pihassa. Aurinkokin paistoi välillä. M-L kävi hakemassa Emilia ekaluokkalaisen ja Daniel eskarilaisen koululta. Juotuani kahvit, menimme Danielin kanssa rankahommiin. Hän pinosi puita – otteet olivat kuin isä-Deniksellä, eli homma kävi. Emiliakin tuli hommiin vähäksi aikaa. Kyllä työ sujui Emilialtakin. Sain kasan sirkkelöityä – tuosta tontin lähistöltä pitäisi kantaa vielä rangantapaisia pihaan. Annoin pienille ”työmiehille” vähän palkkaa kun olivat niin ahkeria.

Söimme. M-L oli tehnyt myös VHH-pizzaa.

Terhi-Marja kävi hakemassa lapsosensa töistä tullessaan. Ennen 16 lähdimme M-L:n kanssa pieneen reissuun. Ensin hain postista passini, jossa on liimattuna uusi viisumini. Jatkoimme Syrjänmäkeen, Mannin Eerolle ja Eijalle. Kahvien jälkeen menimme Eeron kanssa uuteen navettasaunaan. Oli erinomaiset löylyt! Useaan kertaan kävimme vilvoittelemassa ja löylyissä. Sauna on tilava ja mukavanoloinen. Söimme iltapalaa ja vähän rukoilimme yhdessä. Oli ilo käydä!

Kotona joimme illan mittaan teetä.

Siunausta!

Ps. ”Herra on minun puolellani, en minä pelkää, mitä voivat ihmiset minulle tehdä” (Ps. 118:6).






23.9.
Heräilimme harmaaseen aamuun. Satelikin. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä erilaisten esirukousaiheiden puolesta.

11. ajelimme kylälle. Olin sopinut kanssa siellä tapaamisen. Hän toi paljon kauniita sukkia – jotka oli itse neulonut – lapsille Komiin. Joimme kahvit Majakalla. Siellä on tänään Majakka-päivä. Jonkin aikaa jutusteltuamme ajelimme Aholan Timolle. Veimme sinne hänen pyytämänsä Takametsien miesten levyt. Tarvitsevat niitä 13.10. vankilalähetyskokouksessa, Helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Ajelimme kotiin.

Syötyäni menin ”rantteelle”. M-L siivoili. Sirkkelöin rangantapaisia ja laitoin pinoon. Välillä käväisin ryyppäämässä kahvit ja jatkoin sirkkelöintiä.

Kävin urheilukentällä 17 jälkeen 10 km ”juoksuhissuttelulenkillä”, km-ajoin: 7.13., 7.10., 6.58., 6.54., 6.58., 6.47., 6.41., 6.45., 6.47., 6.32.

lenkiltä palattuani söin iltapalaa ja join teetä – pakuri-sellaistakin. M-L neuloi. Pilvet väistyivät ja taivas tuli nopeasti selkeäksi.

Siunausta!

Ps. ”Katso, Jumala on minun auttajani, Herra on minun sieluni tuki” (Ps. 54:6).






22.9.
Tänäkin aamuna meillä heräili minun ja Marja-Leenan lisäksi neljä lasta – Emilia ja Milka olohuoneen lattialla ja Daniel ja Miro sieltä yhden huoneen makuusohvalta. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia – ja mitä kukakin. Denis kävi hakemassa Emilian ja Danielin kotiin – Emilian kun piti mennä Ilontuojien harjoituksiin ja valmistautumaan kokouksessa olevaan esiintymiseen. Luin Jesajan kirjaa. Sateinen aamu.

11:ksi ajelimme M-L:n, Milkan ja Miron kanssa helluntaiseurakuntaan Sunnuntaijuhlaan. Se olikin lähetyskokous, jonka johteli Partin Kai. Ilontuojat toivat iloa yhden kappaleen verran – muistaakseni – Riihisen Lindan johdolla. Kuoro lauloi – taisi olla 20 henkisenä – Riihisen Inkerin johdolla. Vierailijoina kokouksessa olivat RKI:sta – Raamatunkäännösinstituutti – Anne Kuosmanen ja Linnea leirivaara, jotka kertoivat suomalais-ugrilaisille kansoille tehtävistä raamatunkäännöksistä. Anne piti myös saarnan. Ahosen Orvokki – eläkkeellä oleva Thaimaan (myös Etiopian) lähetti omasta seurakunnastamme – kertoi aivan ihmeellisestä asiasta, eli lähetyskentästä lähellämme – thailaisia ihmisiä on tullut, ja tulee, tänne meidänkin seudullemme, sekä lähialueillemme, ja heille voidaan kertoa evankeliumia. Orvokki - ja ne jotka hänen kanssaan tekevät – tekevät arvokasta, hiljaista, työtä koko ajan em. ihmisten voittamiseksi Kristukselle. Minuakin siunattiin kokouksen lopussa tulevan viikon lopulla alkavalle – jHs – Venäjän matkalle. Oli erinomainen lähetyskokous. ”Taivas yhtyy” sellaisiin tilaisuuksiin, joissa ollaan toteuttamassa Jeesuksen tehtäväksi antoa – viedä evankeliumia kaikille ihmisille. Tilaisuuden loputtua oli alakerrassa hyvät lähetystarjoilut – vankilalähetystyön hyväksi.

Ajelimme kaupan kautta kotiin. M-L valmisteli ruokaa. Timo ja Pia tulivat hakemaan lapsiaan, Milkaa ja Miroa, kotiin. Söimme yhdessä ja joimme kahvit.

”Vieraat” – omat – jäivät vielä meille kun lähdimme M-L:n kanssa Vapaakirkkoon uuden pastoripariskunnan – Pekka ja Ulla Mäkelän – tulojuhlaan. Vapaakirkon ex-kirkkokunnanjohtaja, Jorma Kuusinen, oli johtamassa siunauksen virkaan. Hän myös piti hyvän puheen. Usko Ohranen johteli tilaisuuden. Pekka ja Ulla käyttivät puheenvuoron. Varikset lauloivat. Lut- ja hell. srk:n edustajat toivat tervehdyksensä, jotkut muutkin – mekin M-L:n kanssa entisenä pastoripariskuntana. Lopuksi oli kahvitarjoilu. Oli ilo tapailla – siis tavata – ihmisiä.

Palattuamme kotiin, vaihdoin lenkkivaatteet ylle ja kävin urheilukentällä 19 jälkeen 10 km ”juoksuhissuttelulenkillä” – palauttelua eilisestä 5000 m kävelykilpailusta. Pimeäkin ennätti tulla. Puoleen matkaan asti satoi vettä. Oli mukava liikuskella seuraavanlaisin km-ajoin:7.13., 6.59., 7.03., 7.06., 7.05., 7.08., 7.09., 7.12., 7.00., 6.41.

Seuraavaa Venäjänmatkaa ajatellen sain rohkaisevan puhelinsoiton. Sain tänään myös rohkaisevaa palautetta edellisviikkoisesta Lapinmatkasta.

Iltapalaa ja pakuriteetä piti illan mittaan ”otella”. Terokin soitteli ”äitsyn kaa” – joka oli jo koetellut häntä tavoitella. Olivat olleet jossakin Nooan jalkapalloturnauksessa etelämpänä Suomessa – siinä perheessä kun kaikki pojat – 3 – pelaavat jalkapalloa sarjassa. Olen huomannut, että heillä halutaan panostaa aikaan lasten kanssa – esim. isä-poikaleireillä käy Tero poikien kanssa, jne. Se on mitä suurinta viisautta. Ovat nimittäin aika vähän aikaa lapsuusikäisiä lapset.

Katselin vähän EM-lentopalloa – Suomen ottelua.

Siunausta!

Ps. ”Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen” (Ps. 39:5).







21.9.
Heräilimme hyvissä ajoin – nimittäin mummi ensimmäisenä, sitten vuar, joka herätteli Miron. Daniel ja Emilia heräilivät toisten ääniin. Milka vielä veteli unia. Luin Jesajan kirjaa ja söimme aamupalaa.

8.30 maissa lähdimme Miro Timonpojan – pojanpojan – kanssa kohti Jämsänkoskea. Satoi aikalailla. 10.30 maissa olimme jo siellä urheilukentällä. 11 maissa alkoi kilpakävelyopetusta lapsille. 12 maissa olivat nuorempien kävelysarjojen kilpailut. 12.15 mm. minun. 5000 m kävelin. Sateinen sää. Sijoitus 1. Aika 31.13.94. – eli ei kaksinen, mutta en muunlaista tavoitellutkaan. Miro osallistui kiekkoon ja kuulaan – 11 v sarjassa, kun ei ollut omaa, eli 10 v sarjaa. Oli molemmissa kolmas. Minä huvikseni osallistuin kuulaan (7 kg painoinen), keihääseen ja kiekkoon ”aikaa tappaakseni”. Oli hyvä mahdollisuus ”kylmiltään” kokeilla. Pitäydyn kävelyyn. Sade lakkasi kenttälajien alkaessa. Kilpailut olivat heittolajien ja kävely-kilpailut. Ennen 18.30 lähdimme kentältä ajelemaan Miron kanssa kohti Saarijärveä. Jämsän risteyksessä kävimme Hesburgerilaisessa syömässä hampurilaiset. Ennen 20.30 olimme meillä. Mummi, Terhi-Marja, Emilia, Daniel ja Milka olivat käyneet pizzseriassa. Helmi-koirakin oli pinkaissut ”viitisen minuutin” karkumatkalle, kun tytöt olivat olleet sitä taluttelemassa. Söimme iltapalaa.

Emilia ja Milka pötköttelivät olohuoneen lattialla, patjoilla – Helmi lähettyvillään ”sohvannurkassa”. Daniel ja Miro nukkuivat yhden huoneen levitettävävllä sohvalla.

Siunausta!

Ps. ”Missä on paljon sanoja, siinä ei syntiä puutu; mutta joka huulensa hillitsee, se on taitava” (Sananl. 10:19).






20.9.
Yllättävää – mutta totta – että tänäkin aamuna heräsimme uuteen päivään. Eikä sekään nyt niin itsestään selvää ole, että oli mahdollisuus myös syödä aamupalaa ja juoda aamukahvia. Kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole. Kun – jos – alkaa ajattelemaan asioita, joita pitää itsestäänselvyyksinä, huomaa, että asiat voisivat olla ihan toisinkin. Joillakin ihmisillä ne ovat. Osaisimme vain olla kiitollisia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta kohdan tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Vähän pilvinen sää. Lämmintä n. 15 astetta.

Lähettelin tietoja ilmoituksia varten seuraavasta KUNNIA ON HERRAN-illasta – sehän on 25.10. klo 19 Saarijärven Vapaakirkossa. Eilisessä ”jutunpoikasessa” kerroinkin illasta. Sen verran vielä lisään, että tuossa tilaisuudessa on myös kastetilaisuus. Jos olet uskossa, etkä käynyt vielä kasteella, niin tervetuloa kasteelle. Voi myöskin olla, että tehtäväsi on rohkaista jotakin uskoon tullutta ystävääsi tulemaan kasteelle. Ihan Raamatun opetuksen mukaan niin tulee rohkeasti tehdä. Vaikkapa minulle voi ilmoittautua kasteelle tuohon mainittuun KUNNIA ON HERRAN-iltaan, puh. 040-0206858.

Ajelimme M-L:n kanssa kylälle. Ensin kävimme terveyskeskuksessa katsomassa iäkästä sisarta, Ailia. Juttelimme, luin Raamatusta paikan ja rukoilimme yhdessä. Seuraavaksi kävimme kauppa-asioilla, sekä syömässä HH:ssa.

Tultuamme kotiin, alkoi M-L leipomaan VHH-piirakkaa. Sytyttelin pressusaunan mustan kiukaan alle tulen. Hetken kuluttua menin 3.6 km lenkille urheilukentälle. Aluksi ”juostahissuttelin” 1 km, 7.30 min. Kävelin 1 km, 6.10 min. ”Juostahissuttelin” 1 km, 6.32 min. ”Siirtymäkävelyjä” 600 m. M-L oli lisäillyt puita kiukaan alle, minä jatkoin. Daniel oli meillä. Timo, Pia ja Miro saapuivat myös 17 jälkeen. Timo ja Pia alkoivat valmistella VHH-hampurilaistarjoiluja – olimme aiemmin sopineet, että tänä iltana pidämme sellaiset ”juhlat”. Terhi-Marja, Emilia ja Milka tulivat rukoushuoneelta tyttökerhosta – jota T-M ja Riitta pitävät. Denis oli autoja korjailemassa. Heitettyäni häkälöylyt, vedin pressun kehikon päälle ja menimme Timon kanssa löylyihin – jotka olivat hyvät. Sittenpä alkoikin se VHH-hampurilaisten syönti. Niissä oli vaikka mitä – ja ne olivat (lievä ilmaus) erittäin hyviä. M-L:n tekemää rahkaa ja piirakkaa – jotka olivat maistuvaisia – söimme myös – ja joimme kahvia. Timo, Pia ja Terhi-Marja lähtivät koteihinsa, Milka, Miro, Emilia ja Daniel jäivät meille yöksi.

Siunausta!

ps. ”Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden” (Ps. 50:23).










19.9.
Oltiinkimpa ”aikapoikia” nukkumaan tänä aamuna - mutta, sehän on kuin panis rahaa pankkiin, kun nuorena nukkuu. Tuuleskeli. Söimme ”Marlienan” kanssa aamupalaa ja juoskentelimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. M-L luki hartauskirjasta ääneen – kuten muulloinkin – tämänpäiväisen luvun hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä erilaisten esirukousaiheitten puolesta keittiön pöydän ääressä.

13 maissa kävin hakemassa pienet koululaiset – Emilia ekaluokkalaisen ja Daniel eskarilaisen – koulusta meille.

Kävin 8 km lenkillä urheilukentällä. Ensin ”juostahissuttelin” yhtäjaksoisesti 3 km, km-ajoin 7.20., 7.15., 6.59. Kentällä oli kaksi ihmistä sinne tullessani – mies ja poika, jotka potkiskelivat jalkapalloa maaliin yhdessä. Siinähän se tuli ajatuksiin, että emme ole sattumalta samaan aikaan kentällä. Juoksennellessani ajattelin, että jos ovat vielä silloin paikalla, kun olen sen 3000 m saanut täyteen, niin menen juttusille. Olivat. Menin heidän luokseen jutustelemaan. Koskaan aikaisemmin en ole tavannut heitä - kuitenkin Saarijärvellä vuosia asunut mies. Tapani on se, että en kovin kauan puhu johdantosanoja – mutta tarpeeksi – kun avaukset evankeliumin suuntaan tulevat. Niin nytkin. Yleensä todistan uskoni Jeesukseen aika alussa. Pian mies sanoi, että sai juuri tädiltään hengellisen kirjan, jossa kerrotaan eri ihmisten uskoontuloista. Ajattelen, että Jumalan johdatuksessa sain olla ”samaan saumaan” aivan kuin vahvistamassa sitä asiaa, mitä Hän tämänkin ihmisen elämässä haluaa tehdä. Kutsuin myös tilaisuuteen. Harrastus – lenkkeily/urheilu - sai olla taas palvelijan asemassa palvelemassa evankeliumin asiaa. Kenenkään ei pidä luulla tätä kerskailuksi. Innostaa se kuitenkin – ainakin minua. Kannattaa rukoilla aamuisin johdatusta päivään – ja haluta olla käytössä. Kokeileppa! Huomaat, että tilanteita/tilaisuuksia tulee eteen Jumalan järjestäminä. On hyvä muistaa aina, että esim. matka ulkomaille ei tee meistä kähetyssaarnaajia, vaan se alkaa sieltä missä me elämme. Jatkoin sen ”episodin” jälkeen lenkkiäni. Kävelin 3 km, 1 km jaksoissa, 5 min. palautuksella, km-ajoin 6.06., 6.02., 6.01. Lopuksi ”juostahissuttelin” 1 km, 7.24 min.

Tullessani kotiin saapui Terhi-Marjakin meille töistä – hakemaan lapsiaan kotiin.

18:ksi ajelin Helluntaiseurakunnan rukoushuoneelle ITT:n – Idäntyön-tiimin – palaveriin. Sain sinne kutsun. Satoi.

Palattuani kotiin joimme teetä ja söimme iltapalaa.

Katsellessani Saarijärven Vapaaseurakunnan nettisivuja, vahvistui ennenkin ollut ajatus, että ne ovat mukavat sivut – elämänmakuiset - elävät ja elämästä kertovat. Kuvia hyvin – samoin info-julisteita tulevista tapahtumista ja tilaisuuksista. Saarijärven helluntaiseurakunnan – eli oman seurakunnan – edelliset sivut olivat samaan suuntaan olevat, elävät. Ovathan ne kotisivut aikamoinen käyntikortti seurakunnan elämään – ne puhuvat paljon. Sellainen ”inhimillisyyden, elävän elämän ja liikkeellä olon tuntu” tuntuvat vaikuttavan minuun. Arviothan ovat aina hyvin henkilökohtaisia. Niin nämäkin. Mutta, katselkaapa!

Vaikka ”vettä vielä paljon virtaileekin Ounasjoessa”, ennen kuin seuraava KUNNIA ON HERRAN-ilta koittaa, niin tässä jo ”jotakin osviittaa” tuosta illasta. JHs., niin seuraava KUNNIA ON HERRAN-ilta on pe. 25.10. klo 19 Saarijärven Vapaakirkossa. Mukana on karismaattinen, tulisieluinen, evankelista, Timo Närhi, Seinäjoelta. Viimevuosina hän on tullut tunnetuksi Seinäjoen ”Sateet lähetä”-illoista, joissa kirkko on jokaviikkoisesti – keskiviikkoiltaisin – täysi mukana olevista ihmisistä. Ylistystä on seuraavassa KUNNIA ON HERRAN-illassa johtamassa Sytytin. Kuulemme myös ihmisten puheenvuoroja Jumalan teoista heidän elämässään – sellaisen käyttää mm. Tertsi. Illassa on – kuten aina – rukouspalvelua kirjoitettujen rukousaiheiden puolesta. Voit kirjoittaa rukousaiheesi paikanpäällä, tai jo kotona ja tipauttaa sen ovensuussa olevaan koriin. Illassa voi tulla rukouspalveluun siunattavaksi salin etuosaan. Kastetilaisuuskin järjestetään aina kun on kasteelle tulijoita. Nytkin heitä on – jos vain ”ajoitus sattuu” juuri tähän iltaan. Illan lopussa on kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi vapaaehtoisella maksulla. Tervetuloa mukaan Saarijärveläiseen kansanjuhlaan ja Jumalan läsnäoloon! Rohkaise ystäviä mukaan – esim. 10 kpl. Siirrymme isompiin tiloihin kun Vapaakirkko täyttyy.

Siunausta!

Ps. ”Jumalan voimalla me teemme väkeviä tekoja” (Ps. 108:14a).







18.9.
Noustuamme söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämän päivän kohdan.

Ajelimme Hankasalmen kautta Kangasniemelle – kotipitäjääni. Ensin kävimme syömässä Teboilin tukevasti seisovasta pöydästä tukevasti – sehän on tullut tavaksi Kangasniemellä liikuskellessamme.

Teboililta ajoimme Vanhainkodille äitiä/mummoa katsomaan/tapaamaan yläkertaan. Hän istuskeli siellä huoneessaan sänkynsä reunalla. Kun kättelimme sanoi: Minä siunaan teitä! Myöhemmin sanoi jossain vaiheessa: Herra on hyvä! M-L otti kotoa kahvia termokseen ja eilen tekemäänsä omenapiirakkaa mukaan. Äidin kanssa niitä nautimme. Moneen kertaan hän kehui piirakkaa hyväksi. Kysyipä oikein: Mitä tässä on, jos hän jolloinkin sitä tekisi? M-L selvitti mitä aineita siinä on. Välillä äiti lauleskeli. Sävelet olivat tuttuja, mutta sanat itse keksittyjä. Ne ovat aika hyvin riimittyviä. Oikeaa olkapäätä sanoi kipeäksi – hän kaatui sen kerran kauppa-autolta tullessaan liukkaalla. Pirteän ja hyvävointisen näköinen oli äiti – saanut vähän ”lihaakin luiden päälle enemmän”. Rukoilimme yhdessä ennen kuin lähdimme pois. Kiitos ja siunaus, sanoi äiti rukouksen loputtua. Siunauksia toivottelimme puolin ja toisin lähtiessämme. Käsipystyssä jäi äiti sinne sänkyynsä hei heitä toivottelemaan painaessamme oven kiinni.

Seuraavaksi kävin viemässä Sirkalle – hänen ja Leilan viime viikon lapin reissulla tilaamat – 10 kpl kirjoittamiani ”Sytykkeitä rukouselämään”-kirjasia.

Kävimme setäni Hannun oven takana. Ovi oli lukossa. Ajattelimme, että josko hänellä olisi ”sairaalaviikko”. Menimme sinne ja sieltähän setäni löytyi. Rollaattorin kanssa kävelee, mutta hiljakseen ja hauraasti. Juttelimme hänen ja huoneessa olevan toisen miehen kanssa. Johdin kaikkien kanssa rukoukseen ennen kuin lähdimme pois. Ajaessamme pois sairaala-alueelta käveli Aune – Hannun vaimo – juuri sairaalalle päin. Juttelimme siinä tiellä jonkin aikaa.

Ennen kuin lähdimme ajelemaan kotikylälleni – Haarajoelle – kävin ostamassa polttimot autoon, sillä molemmat lyhyet valot olivat palaneet. Kun menimme Heimolle – veljelleni – pyysin häntä vaihtamaan lamput. Ihan siksi, kun en ole ennen itse vielä tähän autoon vaihtanut, niin jospa seuraavan kerran… Parempi, etten heti kättelyssä säre paikkoja…

Heimolla ja Arjalla joimme kahvit hyvien tarjoilujen kanssa. Piti ihan Vasikkahaanmäen kautta ajaa vanhaa tietä Haarajoenniementielle ja siitä Pieksämäentielle – että näki millainen rankakasa on kertynyt sinne Vasikkahaanmäelle. Oli ihan kunnon kasa.

Ajellessamme kohti Jyväskylää pysähdyimme Synsiöllä Pirjolla – siskollani – ja Karilla. Pirjo oli ilmoitellut, että saa omenia. Joimme kahvit hyvien ”kastettavien” kera. Mikkokin tuli kotona käymään. Omenapussien kanssa jatkoimme matkaamme kotiin. Luontoiltaa oli mukava ajellessa kuunnella. 20 jälkeen olimme kotona.

Teetä – ja vähän jotakin sen kanssa – otimme vielä illan mittaan.

Siunausta!

Ps. ”Jumalalla on viisaus ja voima, hänellä neuvo ja ymmärrys” (Job 12:13).






17.9.
Heräiltyämme tänä aamuna piti vilkaista netin kautta millaisessa asennossa Costa Concordia on – suorassahan se, eli pystyyn nostaminen ainakin oli onnistunut yön aikana.

Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki meille molemmille – kuten muulloinkin – hartauskirjan tämänpäiväisen luvun. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

M-L hommaili pihalla kauniissa auringonpaisteessa – mm. laitteli multia ja lannoitetta erilaisten kasvien juurille. Minä siinä purkailin yhden ”kasvilavan reunat” ja lapsille tekemäni laavun. Kanniskelin rangantapaisia tuosta tontin reunamilta pihaan kasaan. Kahvia juoskentelin välillä takapihalla auringossa. Johonkin aikaan söimme hirvikeittoa – saimme lihaa purkeissa tässä vähän aikaa sitten ovelle tuotuna kiitokseksi Timolta ja Soilelta. Oli hyvää. Jatkoin rankojen kantoa. Saahan siinä liikuntaakin, vaikka matka tämänpäiväiselle kannolle oli vain n. 80 m sivu. Kuitenkin on yksi jyrkkä rinne noustavana kun kantamuksen kanssa – tai vetämyksen – tulee. ”Ei tämä järjen päälle käy, mutta hiki tässä tuppaa tulemaan” – voin siteerata tuota Teronpoika Aaron pienenä poikana laususkelemaa, jostain kuulemaansa, ”riimiä”.

Valmiiksi hikisenä lähdin urheilukentälle 7.4 km lenkille. Aurinko paistoi. Aluksi ”juostahissuttelin” 3 km yhtäjaksoisesti, km-ajoin: 7.06., 6.43., 6.29. Kävelin yhtäjaksoisesti 3 km, km-ajoin: 6.39., 6.23., 5.58. Lopuksi ”juostahissuttelin” 1 km, aikaan 6.54 min.

Palatessani kotiin, oli M-L lähdössä myös pienelle lenkille. Huoneissa leijailivat leivonnan tuoksut – omenapiirakkaa. Katsoin – M-L:kin loppua – ugandalaisen pastorin – Kimulin – puhetta Helsingin Saalemista suorana Usko TV:n kautta netistä.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä – pienen palan omenapiirakkaakin sain maistaa. Se oli hyvänmakuista.

Tänään kuulin, että matkaliputkin ovat nyt olemassa seuraavaa venäjänreissua varten.

Siunausta!

Ps. ”Iloitkoot ja riemuitkoot sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; joille sinun apusi on rakas, ne sanokoot aina: Ylistetty olkoon Jumala!” (Ps. 70:5).






16.9.
Turhaa kiirettä ei minun tullut pidettyä heräämisen kanssa. Marja-Leena heräili aiemmin – omenia jo alkoi kuivattelemaan, jota hommaa teki jo vähän eilenkin. Aamupalaa tuli syödyksi ja aamukahvia juoduksi. Luin Jesajan kirjaa. M-L luki hartauskirjasta luvun tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä erilaisten asioiden puolesta keittiön pöydän ääressä.

Kävin kylällä – poliisilaitoksella. Sitä kun ei saanutkaan tekstiviestillä niitä passin tietoja. Piti käydä henkilökohtaisesti ja todistaa henkilöllisyytensä. Sitten ei kauaa ”nokka tohissut” kun tiedot olivat minulla. Minulla kun on uusi passi ja se on ”hakemassa uutta viisumia”, eikä tullut siitä tietoja otettua ylös – niitä kun tarvitsee matkalippuja hommatessa Venäjälle. Nyt se ongelma poistui.

Tuli välillä katseltua Costa Concordian nostoa, joka näkyi koko ajan livenä. Hitaasti, mutta varmasti iso alus kääntyy. Iso ja kallis operaatio.

Kävin karsimassa rangantapaisia tuosta vuokra-asuntomme tontin vierestä. Aurinko paistoi. Tultuani sisään lämmittelin ruokia – M-L oli jo syönyt. Kahvia sitä tulee keiteltyä useamminkin.

Kävin urheilukentällä 7.6 km lenkillä. Aluksi ”juostahissuttelin” yhtäjaksoisesti 3 km, km-ajoin: 6.56., 6.23., 6.15. Kävelin 1 km ”vetoja” 3 kpl, 5 min. palautuksella, km-ajoin: 5.45., 5.24., 5.32. Lopuksi ”juostahissuttelin” 1 km, 6.33 min. ”Siirtymäkävelyjä” 600 m. Muuttui pilviseksi.

Laitoin takkaan tulen. Iltapalaa tuli syödyksi ja kahvia juoduksi – sekä katsotuksi sitä Costa Concordian hidasta nostoa vähän.

Siunausta!

Ps. ”Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo” (Ps. 127:1).






15.9.
Olihan se mukava herätä taas omassa sängyssä kotona. Ihanhan se hyvin nukuttikin. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa.

11:ksi ajelimme omaan seurakuntaan – helluntai-sellaiseen. Vaikka kyllä se Vapaaseurakuntakin tuntuu omalta – itse asiassa olisi mielestäni hyvä, jos kaikki seurakunnat, joissa Kristusta saarnataan, tuntuisivat omilta. Jokainen Jeesukseen uskova kuitenkin kuuluu siihen samaan Jeesuksen laumaan – maailmanlaajuiseen Kristuksen seurakuntaan.

Sunnuntaijuhlaa johteli Reenilän Jouko, joka lauleskeli kitaransa säestyksellä joitakin lauluja alkuun. Vietimme hiljaisen hetken tätäkin seurakuntaa saarnaajana palvelleen Vesa Pylvänäisen muistoksi. Minkkisen Raimo rukoili lämpimin, Pyhän Hengen johtamin, sanoin. Kuzminin Denis – vävymme – puhui. Puhui asiaa. Hyvä, että nuorille veljille annetaan mahdollisuus palvella myös tällä tavalla. Oittisen Jukka käytti puheenvuoron nuorisotyöhön liittyen. Partin Kai saarnasi. Hänellä on aina sanottavaa. Tilaisuuden lopussa kuulimme myös ajatuksia herättävän profetian. Alakerrassa saimme nauttia nuorten/nuorisotyön tarjoamat kahvit – nuorisotyön hyväksi.

Paluumatkalla kokouksesta kävi Marja-Leena kaupassa – Milka, Emilia ja Daniel olivat mukana. Lapset tulivat meille. Aurinko paistoi hienosti. Muutaman kerran heitimme mölkkyä Danielin ja Emilian kanssa pihassa. M-L laittoi ruokaa. Denis ja Jevgeni tulivat meille. Korjasivat Jevgenin autoa. Terhi-Marjakin saapui. Söimme.

Kävin 9.2 km lenkillä urheilukentällä. Aluksi ”juostahissuttelin” 5 km, km-ajoin: 7.07., 6.48., 6.39., 6.42., 6.26. Kävelin 3 km, km-ajoin: 6.36., 7.03., 6.44. Lopuksi ”juostahissuttelin” 1 km, 6.39 min. Milka ja Emilia olivat leiponeet muffinseja. Odottelimme Timoa ja Piaa hakemaan Milkaa. Emilian oli tarkoitus mennä heidän kyydissään kotiin. Tero ja Anneli olivat Timon ja Pian kyydissä. Terhi-Marja, Denis ja Daniel kävivät hakemassa Emilian kotiin. Joimme ”Timojen” ja ”Tertsien” kanssa munffinsikahvit/teet.

Joitakin valmisteluja olen tehnyt seuraavan KUNNIA ON HERRAN-illan suhteen. Se on pe. 25.10. klo 19 Vapaakirkossa.

Nyt en ole käynyt katsomassa, mutta eilen illalla oli taivaalla kirkas – yli puolikas – kuu paistelemassa.

Siunausta!

Ps. ”Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana herra on” (Jer. 17:7).






14.9.
Aamulla heräsimme Enontekiöllä – siinä Kelotin Rantamajojen mökissä nro 10. Sopii niin hyvin tuo nro kymppi – siksi, että itse olen täysi nolla, mutta Jeesuksen kanssa täysi kymppi. Taitaa sopia kaikille Jeesuksen omille ”tuollainen kaava”? Pakkailtiin tavaroita. Marja-Leena tosin jo illalla pakkaili, mutta minä jätin kokonaan tähän aamuun – taitaa olla vähän sellainen tapa. Ehtiihän sitä. Lähtiessämme 6.30:ksi aamupalalle, veimme koko ryhmä matkatavaramme linja-autolle, jossa ne laitettiin sen mukaan missä kukin jää pois.

7 aikaan lähdimme posottelemaan kohti etelää. Ystävällinen majojen väki jäi vilkuttelemaan kuistille. Olihan se hyvä viikko. Sydämellinen kiitoksemme Laulumaan perhekunnalle – ”nelijalkaiselle tuolille”; Jormalle, Hellille, Maijulle ja Markulle. Sää oli harmaa kun lähdimme, mutta sellainen leuto kuitenkin. Pysähdyimme Tuomaan Pajalla, Napapiirillä – Pellon alapuolella. Juopasimme kahvit – ja jotakinhan sieltä matkamuistomyymälän puoleltakin matkalaisten mukaan lähti. Jatkaessamme matkaa puhuin. Pitkin matkaa silloin tällöin lauleskeltiin. Jotkut kävivät käyttelemässä puheenvuoroja. Riitta järjesti murresanakilpailun. Ym. ohjelmaa. Tupoksen ABC:llä – Oulun alapuolella – kävimme syömässä. Oli kyllä väkeä – monta linja-autoa kun oli pysähtynyt sinne. Souvarien keikkabussikin siinä näkyi seisovan. Saarijärveläisiäkin oli menossa bussissa pohjoiseen päin – Enontekiölle, Hetan kodalle.

Pihtiputaan Shellillä kävimme kahvilla. Aurinko paisteli siniseltä taivaalta hyvän osan matkaa. Sää oli hieno. Vielä autossa antoi Riitta meillekin lahjoja matkasta. Sydämellinen kiitos Riitalle ja Hannulle – matkanjohtajille – matkasta! Kiitokset myös mukaville matkalaisille, jotka antoivat rohkaisevaa palautetta.

Uuraisten tienhaarassa jäimme pois autosta kimpsuinemme – Tuula, Maju, M-L ja minä. Tuula haki heidän pihastaan autonsa ja toi meidät kimpsuinemme kotipihaamme. Niinpä Enontekiön reissu tuli tehtyä ja Jumala auttoi minuakin. Tultuamme sisälle, ilmoittelin Terhi-Marjalle, että tulimme juuri kotiin. Tulivat käymään Emilian, Danielin ja heillä olevan serkkutytön - Milkan - kanssa. Terhi-Marjan ja Danielin mentyä kotiin, jäivät Emilia ja Milka vielä meille. Purkailimme tavaroitamme. Kävin viemässä tytöt ”Terhilään”.

Siunausta!

Ps. ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee” (Matt. 4:4b).






13.9.
Heräiltyämme mökki nro 10:ssä, Kelotin Rantamajoilla, Enontekiön
Leppäjärvellä, menimme 8:ksi aamupalalle. Luin Jesajankirjaa. Pilvinen sää. 9.15. lähdimme koko ruskaryhmä kohti Hettaa bussillamme. Riitta 
piti päivänavauksen autossa. Kävimme Hetassa porotilalla. Saimme kuulla esittelyä isossa kodassa ja ostaa porotuotteita. Kävimme Enontekiön kirkossa, jota meille vähän esiteltiin. Lauloimme laulun ja johdin myös rukoukseen siellä. Kävimme tutustumassa Tunturi-Lapin Luontokeskukseen. Esittelyn jälkeen näimme multivisioesityksen Ounas-Pallas-luonnonpuistoneri vuodenajoista. Joimme kahvit Luontokeskuksen kahviosta. Kävimme Jyppyrän laavulla. Menin laskettelurinteen kautta."Juostahissuttelin" ja kävelinripeästi rinteen ylös. Palkeet kyllä tekivät töitä. Marja-Leena tuli hiljaa samaa reittiä. Toiset portaiden kautta. Järvi näkyi hyvinylhäältä, tunturi ei, koska oli pilvessä - kirjaimellisesti. Osa kävi myös kaupassa Hetassa. Ajelimme Leppäjärvelle matkamuistomyymälään. Siellä oli Sirpa - Terhi-Marjan tuttu - joka lähetti T-M:lle terveisiä. Sanoin, että varmasti T-M:kin olisi laittanut terveisiä, jos olisitiennyt, että tapaamme. 15.15:ksi tulimme majoille. Naiset pääsivät saunaan. Menin heti 6 km lenkille Kautokeinonsuuntaan. 3 km "juostahissuttelin" 1 km kilpakävelin, 2 km "juostahissuttelin". Lenkin jälkeen pääsinkin heti saunaan. 17 oli ruokailu. 18.30. viimeinen iltatilaisuus Kotatemppelissä. Laulumaan Jorma sen johteli. Alkulaulujen jälkeen oli palkintojenjako eilisestä
suopunginheittokilpailusta. Jormalla on erinomainen tilannetaju - ja
tilannehuumorintaju. Ryhmämme vanhimmalle - Kirsti 87 v - ojensivat kävelykepin. Ryhmämme nuorimmalle - Rasmus 4 v - kalankuvan, taisi olla uistin. Illassa johtelivat Ahon Maju ja Ahosen Aarre meitä yhteislauluihin. Huttusen Sami lauloi yksin. Ruskaryhmän johtajille - Mäkisen Riitalle ja Hannulle, sekä minulle - "matkapapille" - ojensivat Laulumaan Jorma, Helli ja Maiju lahjat. Kiitokset niistä! Markku lähti iltapuolella työmatkalle muualle Lappiin. Jorma puhui. Minä puhuin. Aarre puhui. Lopussa lauleskelimme useammankin laulun. Oli mahdollisuus mennä/tulla esirukouspalveluun. Hyvähenkinen kokous. Mukava kun oli uusiakinseurakuntalaisia, sekä muita matkalaisia tilaisuudessa. Kiitos Ullalle "kullankeltaisista purkeista", joita saimme etelään viemisiksi! Varsinaista "lapin kultaa!". Tilaisuuden jälkeen oli itapala, jonka aikana ryhmäöäiset muistivat meitä erilaisissa vastuissa olleita lahjoilla. Kiitokset niistä! Ryhmäkuvan sai myös tilata illalla.

Tämän jutun yhteydessä on myös vähän kuvia.

Siunausta!

Ps. "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä
avuksi, kun hän läsnä on" (Jes. 55:6).




Eiliseen suopunginheittokilpailuun osallistui myös "Oula".




Tänään kävimme Hetan kirkossa. Alttaritaulu.



Enontekiön kirkon saarnastuoli - josta saarnasin v. 1978 syksyllä kun minut siunattiin Enontekiön luterilaisen srkn nuorisotyöhön. Kasteelle meno katkaisi pian tuon virkasuhteen




Marja-Leena nokipannukahvilla Tunturi-Lapin Luontokeskuksen tulipaikalla


Kaverit - Nalle Karhunen ja Jokke Q'slake - matkamuistomyymälän edessä, Leppäjärvellä.



12.9.
Kelotin Rantamajojen mökissä nro 10 heräilimme ja menimme 8:ksi
aamupalalle toisten ryhmäläisten kanssa. Klo 10 oli päivänavaus
Kotatemppelissä. Puhuin. Klo 11 lähdimme käveleskelemään "Paloon" - Palojoen rantaan. "Palo" on tasaista jäkäläkangasta, jota on mukava vaikkapa juoksennella - niinpäniin teinkin ja "juoskentelin" vähän "siksakkia". Aurinko paistoi ja oli tuuletonta. Joen rannan tulipaikalle oli matkaa n. 4 km. Joku meni autolla. Paistoimme makkaraa ja joimme nokipannukahvia. Eväitä olimme kukin tehneet aamiaiselta mukaan. Ohjelmassa oli myös suopunginheittokilpailu. Se käytiin miesten ja naisten välisenä kilpailuna. Naiset voittivat. Kilpailun parhaat pisteet sai Leila Hämäläinen - hänen äitinsä on kotikylältäni lähtöisin ja on myös täällä mukana. Leilakin asuu "tekopalkisillani" - eli kotipitäjässäni. Kävelimme takaisin majoille. Lähdinkin heti aurinkoon takaisin - eli 6 km lenkille - tuon 8 km kävelyn lisäksi. "Juostahissuttelin" 3 km, kilpakävelin1 km ja lopuksi "juostahissuttelin" 2 km. Marja-Leena ei ollut mukana tänään Palojoenrannassa - sanoi olevan sellainen olo.16 pääsimme saunaan. 17 oli ruokailu. 19 alkoi Kotatemppelissä kokous. Sen johteli Mäkisen Riitta. Maju, Maiju ja Aarre laulattivat. Helvi Oksa - Taiwanin lähetti - käytti puheenvuoron. Puhuin lopuksi. Oli avointa puhua. Halusin pitää esillä vähän myös suomalais-ugrilaisten kansojen haastetta. Ryhmämme lisäksi paikalla oli muistakin majoilla olevia, sekä seurakuntalaisia kymmenkunta. Oli mukava tavata heitä. Tilaisuuden jälkeen oli iltapala.

Timolta sain tekstarin. Miro oli tänään voittanut Uuraisten, Multian
ja Petäjäveden koulujen välisissä yleisurheilukilpailuissa kolme lajia
- 60 m, pituuden ja viestissä myös. Lisäksi oli tullut pokaali - Miro
oli ollut 10 v pojista paras urheilija kisoissa.

Siunausta!

Ps. "...ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille" (Ef. 6:15).




11.9.
Nousimme hyvissä ajoin täällä Kelotin Rantamajoilla, Enontekiön
Leppäjärvellä. 7 oli aamupala. Luin Jesajan kirjaa.

8 lähdimme koko turistiryhmä bussilla kohti Norjaa - Kautokeinoa ja
Altaa. Harmaata Sateli vettäkin.pysähdyimme putouksella. Altassa
ajoimme kierroksen. Suunnistimme sieltä kohti Skibotn'ia. Matkalla
pysähdyimme yhden vuonon rannalle makkaranpaistoon ja kahvinkeittoon nokipannulla. Sadekin siinä lakkasi. Hannu ja Ritva - jotka asuvat kylässä - tulivattevehtimään meitä. Mukava oli tavata. Jatkoimme puolisentoistasataakilometriä heinolle, korkealle, paikalle, jossa söimme riisipuuroa - valmiiksi keitettyä. Tuulinen paikka,mutta ei satanut. Skibotn'ssa kävivät jotkut kaupasa. Sen jälkeen pysähdyimme putoukselle kahvinkeittoon nokipannulla. Jatkoimme Kilpisjärvelle, Palojoensuuhun, Hettaan ja Leppäjärvelle. Olimme Kelotin Rantamajoilla ennen 21. Söimmeja joimme kahvia/teetä. Jorma oli matkalla seremoniamestarina.Lauloimme vähän. Jotkut käyttivät puheenvuoroja. Maisemat olivat hienot kun meren rantaa ajeltiin. Syönnin jälkeen saunaan.

Joitakin kuviakin taas koetamme laittaa tähänkin juttuun.

Siunausta!

Ps. "Minunsuuni lausukoon Herran ylistystä, ja kaikki liha kiittäköön
hänen pyhää nimeänsä, nyt ja iankaikkisesti" (Ps. 145:21).





Kuva Pallakselta






Marja-Leena ja koski - Neito-putous






Vuonolta, jossa paistoimme makkarat ja keitimme kahvit






Samalta vuonolta






Näkymää puuronsyöntipaikalta





Kuin myös


Ja tämäkin


Kiehisen vuolijahan se siinä


Ja siinä hänen emäntänsä


Huntu-putouksella, jossa keitimme kahvit


Tämäkin


Ja tämä




10.9.
Terveiset täältä Enontekiöltä, Kelotin Rantamajoilta, Leppäjärveltä!
Heräillessamme uuteen päivään oli pilvistä, mutta sumua ei tänä aamuna ollut. Ilma oli leudon tuntuinen.

8 söimme aamupalaa. Luin Jesajan kirjaa.

9.15 lähdimme linja-autolla Pallakselle Raattaman kautta. Aurinko
alkoi paistamaan. Pidin autossa päivänavauksen. Pallaksella oli
sinisen taivaan auringonpaiste. Osa porukasta jäi kävelemään alas ja
tulipaikalle. Osa kävi tunturin kuvetta jonkinmatkaa ja palasi
takaisin. Osa kävi Taivaskeron huipulla - yli 800 m korkea. Kukin
toimi kuntonsa mukaan Kävin "Taivaskeron mutkan" - n. 8 km. Lisäksi tuli "tulipaikan mutka", joten n. 10 km lenkki hiljaista kävelyä
tänään. Ylempänä tuuleskeli aikalailla, mutta onneksi leudosta
suunnasta. Alastultuamme kävimme tulipaikalla paistamassa makkarat ja syömässä eväät nokipannukahvien höystämänä. Marja-Leena käveli tänään alempana. Hänellä on jalka kipeänä aikalailla.

Ajelimme mitä mahtavammassa säässä takaisin Kelotin Rantamajoille, jossa olimme niin, että ennätimme käydä saunassa ennen 17 ruokailua. Saunan jälkeen ennätimme puolisen tuntia torkkuakin.

Klo 19 oli iltatilaisuus Kotatemppelissä. Laulumaan Jorma johteli,
Ahosen Maju ja Ahosen Aarre laulattivat, Jorma haastatteli kolmea
matkalaista tämänpäiväisestä Pallaksen retkestä. Aarren vaimo käytti
puheenvuoron. Aarre saarnasi. Olierinomaisen lämmin ja hoitava puhe.
Rukoilimme ja siunasimme toisiamme.

Tilaisuuden jälkeen oli iltapala.

Netistä saimme lukea, että yksi Jumalan palvelija - Pylvänäisen Vesa - on eilen illallapäässyt kirkkauteen. Kiitos Jumalalle Vesan
palvelutyöstä täällä maan päällä! Nyt hänen suurin etuoikeutensa on
palvella Herraa ylistämällä kaikenlaisesta vajavaisuudesta
vapaana.Lämmin osanottomme kaikille Vesan läheisille! Herra on/olkoon teidän kanssanne!

Siunausta!

Ps. "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu" (Ps. 23:1).





Pallaksen, Taivaskeron päältä katsottuna






Taivaskerolla sytytettiin 6.7.1952. Helsingin olympialaisten olympiatuli




Kuva Pallakselta


9.9.
Täällä Enontekiön Leppäjärvellä, Kelotin Rantamajojen mökisäsä nro 10 heräilimme tänä aamuna Marja-Leenan kanssa.Luin Jesajan kirjaa. M-L luki hartauskirjasta tälle päivälle tarkoitetun kohdan. 8:ksi menimme aamupalalle ruokasaliin. Sumua oli sankasti.9.45 oli ryhmäkuvan otto matkalaisista. 10:ltä päivän avaus- ja tutustumistilaisuus Kotatemppelissä. 11 aikaan lähdimme "tallaamaan" Liejanki-järven rantaan - n. 2 km. Jotkut menivät maasturissa. Rannassapaistelimme makkaraa ja joimme nokipannukahvia tekemiemme eväiden kanssa. Jotka
halusivat nousivat Liejankivaaralle - n. 2 km rannasta. Ylhäällä oleva
sumu esti näkemästä kaikkea ruskamaisemaa. Mukavahan siinä
kävellessäoli jutustella eri ihmisten kanssa. Ylös on pystytetty iso
risti. Senjuurella rukoilimme yhdessä. Kävelimme takaisinmajoille - n. 2 km. Eli, n. 6 km lenkki hiljaista käveleskelyä. Ylhäältä vaaralta
soitteli passini tietoja poliisiasemalta - että matkalippua Venäjälle
voidaan hommata. Lupasivat lähettää tekstiviestinä. Se kun on se minun passini "viisuminanomusreissussa". Lienjankien kierrokselta mökille saavuttuamme lähdin heti 6 km lenkille Kautokeinontiensuuntaan.
"Juostahissuttelin" 3 km. Kilpakävelin 1 km. "Juostahissuttelin" 2 km.
Sitten saunanlöylyihin. 17 oli päivällinen. 19 Iltatilaisuus
Kotatemppelissä. Riitta johteli ja luki aluksi muutamista Psalmeista.
Maju ja Aarre johtelivat lauluihin. M-L käytti puheenvuoron - herkän
sellaisen. Minä puhuin lopuksi. 21 oli iltapala.
Joitakin tämänpäiväisiä kuviakin tämän jutun yhteydessä.
Siunausta!
Ps."...sillä rakkaus on Jumalasta... sillä Jumala on rakkaus.. hän
rakasti meitä... Jumala on rakkaus... hän on ensin rakastanut meitä...
(1. Joh. 4:7, 8, 10, 16, 19).





Nokipannu tulilla Liejangin rannassa






Kaksi eläkeläistä - M-L ja J - Liejangin rantakivellä.






Riekonmarjaa ruskassa Liejankivaaralla.






Sumu esti kunnon kuvan saamista Liejankivaaralta Liejangille






M-L Liejankivaaran huipulla olevan ristin juurella






M-L käyttämässä puheenvuoroa Kotatemppelissä


JouKu puhumassa Kotatemppelissä




8.9.

 Heräilimme hyvissäajoin. Minä pakkailin reissua varten tavarani - ettei ihan viimetippaan jäisi (humor). Söimme aamupalaa ja joimme kahvia.
Vein autolla M-Ln ja tavaramme linja-autopysäkille. Toin auton kotiin ja kävelin - n. 1.2 km - bussipysäkille. Tilausajo saapui 7.50. Nousimme autoon - myös Tuula - ja aloimme matkan kohti Enontekiötä ja Kelotin Rantamajoja. Auto - Mäkisen Hannun ja Riitan ruskaryhmä - lähti liikkeelle Keuruulta. Majun otimme linja-autoasemalta ja viimeiset Viitasaarelta kyytiin. 32 henkeä. Pihtiputaan Shellillä kävimme kahvilla. Pidin pienen hengellisen puheen - olen ns. "matkapappina" ryhmän mukana. Maju laulatti meitä. Aarre - eläkkeellä oleva pastori, kuten minäkin - oli ottanut kitaran mukaan ja säesteli meitä. Jotkut käyttivät puheenvuoron. Tornion ABC:llä söimme. Kolarin kohdilla joimme kahvia. Välillä oli kirjallisia kilpailutehtäviä. Välillä laulettiin.
19 jälkeen olimme Rantamajoilla, Leppäjärvellä. Laulumaan perhekunta otti meidät ystävällisesti vastaan. Heti pääsimme aterialle. Majapaikat jaettiin. Minun ja M-Ln majapaikka on mökki nro 10.kotatemppelin takana.
Saatuamme kamppeet mökkiin lähdin 6 km lenkille Kautokeinon tietä. 4 km "juostahissuttelin". 1 km kilpakävelin. 1 km lopuksi "juostahissuttelin". Tuntui hyvältä. Maisema on keltaisessa ruskassa. Taivas selkeä. Aurinko paistanut päivän. M-L oli mennyt nukkumaan palatessani. Menin rantasaunaan. Mukavat löylyt. Taivaanranta punersi kauniisti. Hannun kanssa saunankuistilla juteltiin. Olemme Lapissa.
Siunausta!



7.9.
Söimme aamupalaa ja joimme kahvia Heimon ja Arjan kanssa – jotka nukkuivat retkiautossaan pihassamme yön. Aamupalan jälkeen he lähtivätkin ajelemaan kotia kohti. Mukavahan se on tavata joskus täällä meilläkin päin.

Vielä menin sänkyyn nukkumaan – Marja-Leenakin lyhyemmäksi ajaksi. Kun nousi niin hommaili kaikenlaista. Noustuani uudestaan, luin Jesajan kirjaa. M-L luki hartauskirjasta luvun, jonka jälkeen rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Söimme. Terhi-marja, Emilia ja Daniel käväisivät. Joimme kahvia/mehua. Kun he menivät katsoin Ruotsi-Suomi-maaottelua netin kautta. Erityisesti kiinnostivat kävelyt. M-L laitteli matkatavaroita laukkuun. Minä – tapani mukaan – jätin sen homman tuonnemmaksi.

Kävin 19 jälkeen 8.2 km lenkillä urheilukentällä. Aluksi ”juostahissuttelin” yhtäjaksoisesti 7 km, 6.58.-5.56 min/km, joka kierros vähän nopeammin. Kävelin 1 km yli 8 min/km.

Tuli eteen ongelma. Pitäisi saada matkalippu seuraavalle Venäjän matkalle. Siihen kuitenkin tarvitaan passi. Se on kuitenkin viisumianomuksen mukana – ja on kaikenlisäksi uusi, joten en muista sen numeroa. Täytyy yrittää löytää jokin ratkaisu asiaan.

Siunausta!

Ps. ”…Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!” (Jes. 30:18b).






6.9.
Vieläkin saimme herätä auringonpaisteiseen päivään – ja yleensäkin saimme herätä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin aurinkoisellaurheilukentällä 8 km ”palauttelulenkillä” eilisestä 3000 m kävelykilpailusta. Aluksi ”juostahissuttelin” 5 km yhtäjaksoisesti. Kävelin 2 km ja lopuksi ”juostahissuttelin” 1 km.

Söimme hyvät VHH-ruuat.

Sain puhelun viisumiasioissa – piti lähettää vanha passi, koska siinä on vielä vähän aikaa voimassaoleva viisumi, että saan uuden. Edellinen viisumi pitää mitätöidä. Vein postiin.

Tuovi ja Armas käväisivät. M-L vei minut 17:ksi Vapaakirkolle KUNNIA ON HERRAN-iltaa varten. Siellä oli jo Lakosen kari, joka vastasi äänentoistosta. Pian saapuivat Keski-Tapion Ismo, sekä Veilon Markku ja Teijakin. Kohta myös Eila – joka meni tänä iltana kasteelle – Juhan ja Kaijan kanssa. Hyvissä ajoin saimme rukoilla yhdessä illan vastuunkantajina.

Klo 19 alkoi KUNNIA ON HERRAN-ilta. Johtelin illan. Aluksi pari paikkaa kasteasiasta Raamatusta. Eila Blom todisti. Lauloimme pari säkeistöä ”Päättänyt olen seurata Herraa”-laulusta, jonka aikana siirryimme Eilan kanssa kastealtaaseen ja kastoin hänet. Sitten lauloimme loput säkeistöt em. laulusta. Keski-Tapion Ismo lauloi ja johteli meitä lauluihin ja ylistykseen, sekä sanoi aina jotakin laulujen lomassa. Teija Veilo puhui. Ismo lauloi ja laulatti. Kannoimme rahalahjan illan kuluihin. Rukoilimme kirjoitettujen rukouspyyntöjen puolesta. Markku Veilo puhui ja johteli rukouspalveluun. Ennen rukouspalvelua tiedonsanat toimivat. Ismo johteli ylistyslauluihin. Kahvitarjoilua lähetystyön hyväksi. Oli vahva ilta. Väkeäkin oli runsaasti. Kiitos kaikille vastuunkantajille – kaikille mukana olijoille! Veljeni – Heimo – oli myös tullut vaimonsa Arjan kanssa iltaan. Tulivat meille jo ennen minua M-L:n kanssa. Olin kotosalla 23.30 maissa. Juttelimme jonkin aikaa ennen kuin lähdimme nukkumaan – minäkin 01 maissa.

Siunausta!

Ps. ”Herra on korkea, sillä hän asuu korkeudessa” (Jes. 33:5a).






5.9.
Kaunishan se oli päivä tänäänkin kun heräilimme – minä siihen kun Marja-Leena toi puhelintani, joka soi. Pitkäaikaisia ystäviä oli ”langan” toisessa päässä. Joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Luin 19 lukua. Jotenkin tuntui ajankohtaiselta lukemani: ”Ennustus Egyptistä… Minä kiihotan Egyptin Egyptiä vastaan, niin että he keskenään sotivat, ystävä ystävää vastaan…” (j.1a,2). Mielenkiintoinen koko luku, koskien Egyptiä - ja vähän muitakin. M-L luki hartauskirjasta tämänpäiväisen kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Soittelin paikkaan, jonne eilen lähetin viisumianomukseni. Oli juuri saapunut sinne. kaikki oli ok.

Kävimme M-L:n kanssa kylällä – syömässä ”pikku emännässä”, kaupungintalon alakerrassa ja maatalouskaupassa. Aurinko paistoi komeasti.

Palailtuamme kyliltä kotiin, lähdin ajelemaan Timolle, Höytiälle. Sain siellä kahvit ja sen kanssa Vhh-hampurilaisen. Hyvää oli. Miron kanssa jatkoimme matkaa kisoihin Jyväskylään, Harjun stadionille. Aurinko paistoi hienosti sielläkin. Lajini – 3000 m kävely – alkoi klo 17. Sarja oli yleinen . veteraanisarjoja ei ollut. Sijoitus 1. Ajattelin, että en muuta kuin käveleskelen kilpailun, mutta kun tuntui suhteellisen mukavalta, niin kävelin edes jonkinlaisen ajan – n. 17.50 huippeille. Miro heitti keihästä. Oli ilmoittautunut moneen muuhunkin lajiin – kuten 60 m aitoihin, 60 m sileälle ja kolmiloikkaan – mutta toinen jalka oli kipeytynyt jo aikaisemmin. Siitä huolimatta kilpaili eilen Karstulassa Pohjoisen-Keski-Suomen koulujen välisissä kilpailuissa 60 m juoksussa – jossa sijoittui kolmanneksi itselleen normaalia huonommalla ajalla. Jalka tuli kipeämmäksi ja sukkulaviestin joutui jättämään väliin. Nyt ei uskaltanut osallistua juoksuihin, että jalka olisi mahdollisesti kunnossa kun tulevat kuntien väliset – Uurainen, Petäjävesi, Multia – kilpailut. Paluumatkalla kisoista kävimme Miron kanssa nauttimassa hampurilaiset Palokan ABC:llä – vähän niin kuin Mironpäivä -lahjaksi. Se päivä taitaa olla lauantaina. Vein Miron kotiin ja ajelin itsekin kotiin. M-L oli laittanut kynttilät palamaan ja iltapalaa pöytään – VHH-pizzaakin olisi ollut – mutta en jaksanut mitään syödä, vain pakuriteetä juoda.

Tervetuloa huomenna – perjantaina 6.9. klo 19 – Vapaakirkkoon, syksyn ensimmäiseen KUNNIA ON HERRAN-iltaan. Illassa vierailee evankelista Markku Veilo – mahdollisesti myös hänen vaimonsa - Teija - on mukana. Ylistystä johtaa ja musiikissa palvelee Ismo Keski-Tapio. Kuulemme puheenvuoroja Jumalan teoista ihmisten elämässä. Illassa on myös kastetilaisuus. Ilmoittaudu kasteelle jos olet uskossa ja et ole vielä tuota Jumalan Sanan mukaista askelta ottanut! Kastetilaisuuksia järjestetään aina tarpeen mukaan. Itse näen kasteasian niin tärkeänä asiana Raamatussa, että aina kehoitan ihmisiä menemään kasteelle, kun ovat kutsuneet Jeesuksen sydämeensä, eli tulleet uskoon. Ei tarvitse kysellä erityisesti toisilta ihmisiltä sitä, mikä on Jumalan tahto kasteasiassa, vaan lukea itse Raamatusta. Kun lukee vaikkapa Apostolien teot läpi rukoilleen ja haluten löytää tässä(kin) asiassa totuuden, niin se kyllä löytyy. Sen jälkeen ei tarvitse muuta kuin totella Jumalan Sanaa – ts. Jumalaa – ja ottaa kaste. Sitä nimitetään kuuliaisuudeksi. Jos näkee Jumalan Sanasta oikeaksi mennä kasteelle uskottuaan Jeesukseen, niin kaikki muut syyt – tekosyyt – olla menemättä kasteelle on hyljättävä. Eli: Rohkaisen sinua tulemaan kasteelle! Se kuuluu Jeesuksen seuraamiseen. Huomenillassa on myös esirukouspalvelua – voi tulla esille – eli eteen – rukoiltavaksi. Kaikenlaisissa asioissa saamme kääntyä Jeesuksen nimessä Jumalan puoleen. Yksi esirukouspalvelun muoto KUNNIA ON HERRAN-illoissa ovat paperille kirjoitetut rukousaiheet. Voi kirjoittaa tilaisuuteen tullessaan paperilapulle rukousaiheensa – tai kirjoittaa jo kotona – ja tipauttaa sen esirukousaihe-koriin. Olemme illoissa antaneet aikaa myös siihen, että rukoilemme näiden aiheiden puolesta. Rukousaiheet, joita on jätetty, ovat todella tärkeitä niille ihmisille, jotka ovat ne jättäneet. Haluamme, että ne ovat tärkeitä myös meille. Illan lopussa on tarjoilua lähetystyön hyväksi. Tule rohkeasti mukaan – ja tuo vaikka – no, vaikka 10 ihmistä mukanasi!

Siunausta!

Ps. ”Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa” (Ps. 105:4).






4.9.
Nousimme selkeään päivään. Joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Tässä – taisi olla toissa-aamuna- luin Jes. 17. lukua. Sen 1. jakeessa sanotaan: ”Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi”. Näin ei ole vielä käynyt – mutta näin tulee käymään. Mutta milloin tälle Syyrialaiselle kaupungille näin käy – ihanko pian, vaiko myöhemmin? Marja-Leena luki hartauskirjasta kohdan tälle päivälle – siitä Billy Grahamin -sellaisesta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä erilaisten asioiden puolesta. – heikkoina rukoilijoina, mutta rukoilimme kuitenkin, Jumalaan luottaen.

Sain heti aamupuolella tekstarin, että uusi passini – jonka anomuksen tein maanantaina puoliltapäivin – on noudettavissa poliisilaitokselta. Täyttelin viisumianomuksen. Lähdimmekin kylälle. Noudin passin. Hain todistuksen matkavakuutuksesta vakuutusyhtiöstä liitteeksi viisumianomukseen. Vein anomuksen postiin. Niinpä odottelen uuden viisumin saantia kolmisen viikkoa. M-L kävi kaupassa.

Haimme 12 aikaan Danielin eskarista ja Emilian koulusta meille. Lähdimme neljisin puolukkaan eväiden kanssa. Aurinko paistoi kun Kusiaismäen rinteellä keräsimme puolukoita – minä mustikoita enemmän. Nekin olivat ihan kovia ja hyviä vielä. Lapsetkin tykkäsivät olla. Ylempänä – paremmassa maisemassa – söimme eväitä ja joimme kahvia/mehua. Otimme kuvia. Paluumatkalla meillä oli sellainen leikki, että laitoimme takaapäin toisen käteen jotakin ja sanoimme: Tällaista en ole vielä koskaan laittanut sinun käteen. Mitä luonnosta löytyi. Katajanoksa oli yllättävän tuntuinen. Märkä sammal kuin sammakko. Ehkä erikoisimmalta tuntui vanhentunut tatin kappale, jonka laitoin Danielin käteen. Että sellaista. Marjareissulla tapahtui yksi isokin asia – Emilialta lähti ensimmäinen heiluva maitohammas pois – tai mummihan sen otti.

Palailtuamme kotiin tuli isä-Deniskin pian töistä. Joimme kahvit.

Kävin Danielin kanssa aurinkoisella urheilukentällä. Danielilla olisi aika hyvä kilpakävelytyyli – no, ilmankos, kun on katsonut vaarista mallia (humor). ”Juostahissuttelin” 1 km. Kävelin 1 km, 6.08 min. Eli 2 km lenkki – eikö olekin aikamoinen lenkki.

Palttuamme kotiin kentältä saapui äiti-Terhi-Marja hakemaan lapset meiltä – oli ollut pidempi työpäivä tänään.

19:ksi ajelin rukousiltaan, helluntaiseurakuntaan. 17 henkeä.

Mäkisen Tapani kävi kokouksen jälkeen kylässä. Joimme teetä ja söimme iltapalaa.

Tähän jatkoksi vähän kuvia – jos onnistuu - tämänpäiväiseltä marjaretkeltä, Kusiaismäen rinteiltä.

Siunausta!

Ps. ”Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo” (Sananl. 27:17).












3.9.
On ollut kaunis päivä – välillä pilvinen, mutta aurinkoinen. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämän päivän kohdan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Jonnekin minua pyydettiin puhumaankin. Jotain valmisteluja tein perjantain – 6.9. klo 19 – KUNNIA ON HERRAN -illan suhteen. Tervetuloa mukaan syksyn ensimmäiseen sellaiseen! M-L laittoi omenoita talveksi koko päivän.

Lueskelin posteja ulkona auringossa istuskellen. Eipä oikein muuta olisi saanut aikaiseksikaan. Puhdistin eiliset puolukat – viitisen litraa. Söimme VHH-ruokaa.

Käväisin 5.6 km lenkillä urheilukentällä. ”Juostahissuttelin” 2 km aluksi. Kävelin 2 km. Loppuun 1 km ”juoksuhissuttelua” 600 m ”siirtymäkävelyä. Aurinkoista. ”Terhit” olivat käyneet lenkillä oloni aikana.

Siunausta!

Ps. ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä” (Joh. 1:12)






2.9.
Heräsimme tänä aamuna siihen kun Aholan Timo palautti peräkärryn – ei aikaisin, mutta ei kovin myöhäänkään - ihan sopivaan aikaan. Söimme aamupalaa – VHH – ja joimme kahvia. Iltayöstä ja yöllä satoi – kovastikin. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki hartauskirjasta tämänpäiväiset. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä – ”murtava henki”.

Ottelin yhteyttä ”yhteen paikkaan” viisuminhankinnasta. Aloin ”laitella” asiaa vireille. Lähdimme kylälle M-L:n kanssa. Kävin poliisilaitoksella – passikin kun pitää uusia. Alkaa 10 v passi olla ensivuonna lopussa. Pitkää viisumia hakiessa ei olisi enää voimassa. Passikuvatkin piti käydä otattamassa. Otin passin tulemaan pikana – n. 3 vrk:ssa – kun ei ole kuin 12 e kalliimpi. Syy ”pikaan” on se, että ennätän saada vuoden viisumin ennen seuraavaa matkaa. M-L kävi myös kaupassa. Tarkoituksena oli käydä myös muistamassa ”Kärki-vauvaa” ja hänen perhettään, mutta eivät olleet kotona. Ehtiihän sitä – jHs.

Ajelimme M-L:n kanssa Äänekoskelle. ”Ykköstarkoituksena” oli käydä ostamassa ”Massage figure twister”-laite, joka oli tarjouksessa. Huomattiin kotiin tulleessa mainoksessa, että on tarjouksessa – alle 30 e. Viime kuussa eräs Suomen eturivin kävelijä suositteli sellaista. Laitetta on käyttänyt ainakin yksi tietämäni suomalainen Euroopan mestaruuden kävellyt kävelijä. Niinpä hommasin – kyllä se sopii M-L:llekin. Kävimme Äänekoskella syömässä salaattikebabit. Auringonpaisteessa ajelimme kotiin. Matkalla M-L soitti nimipäiväonnittelut Metsälän Sinikalle, Haminaan. Heillä oli parhaillaan kokoontumassa lähetyspiiri, joten sinne saimme laittaa tuoreita terveisiä tutuille ihmisille. Tässäkin vielä Sinikalle lämpimät nimipäiväonnittelut!

Päästyämme kotiin kauppareissulta, lähdimme puolukkaan Kusiaismäen rinteeseen. Ei siinä kohdassa ollut paljon, mutta lyhyessä ajassa saatiin puolisen ämpärillistä. Kun vähänkin kerrallaan käy metsästä puolukoita hakemassa – mutta tarpeeksi usein - kertyy niitä pakastimeen talven varalle. Ilma oli aurinkoinen.

Kävin 5-6 km ”palauttelulenkillä” – eilisestä 10 km maantiekävelykilpailusta – urheilukentällä. ”Juostahissuttelin” ja ns. kilpakävelin hiljaista vauhtia. Välillä venyttelin. Aurinko paistoi.

M-L paistoi VHH-lettuja. Pakuriteetä taas keitettiin pakurista. Söimme iltapalaa. Keittelin ”tiivistettä” pajusta, kanervasta, katajasta, kuusesta ja männystä – kustakin erikseen… siis jokaista sorttia em. kasveista omiin purkkeihinsa. Saapi sellaistakin teetä juoskennella.

Siunausta!

Ps. ”Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi. Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: Tässä on tie, sitä käykää” (Jes. 30:20,21).






1.9.
Niinpäpä, niin – se on alkamassa syyskuu. Vauhdikkaasti soljuu tuo elämänvirta. Kuni heräiltiin paisteli aurinko - Marja-Leena kananmunia ja pekonia. Sitä kun pisteli tattaripuuroa ensin alle ja sen jälkeen salaattia, pekonia ja kananmunaa, niin johan alkuun – päivässä – pääsi. Kahvin kanssa eilistä VHH-pizzaa. Luin Jesajan kirjaa. M-L valmistautui leipomustensa kanssa lähtemään helluntairukoushuoneelle. Terhi-Marjan kanssa heillä vastuulla kokouksen jälkeinen lähetyskahvitus. T-M kävi hakemassa M-L:n.

Hyppäsin koslaan ja lähdin ajelemaan Konnevedelle, Jossa oli Maantiekävelyn Keski-Suomen piirinmestaruuskilpailut. Sijoitus 1. Aikatavoitteeksi asetin 1.05, siksi, että en oikein saanut jostain syystä unta yöllä ja oli sellainen ”ei terävä” olotila. Aika oli 1.04 ja risat. Samalla radalla olen kävellyt muutaman minuutin nopeamminkin. Tulipahan tehtyä tämänpäiväinen lenkki siellä. Palkintojenjaon jälkeen lähdin ajelemaan heti kotia kohti. Poikkesin syömässä Hirvaskankaan ABC:llä. M-L oli jo kotona kokouksista/kahvituksista. Laitteli jääneitä leipomuksia säilöön. Käytyäni suihkussa ja vähän kahvia hörpättyäni, ajelin Vapaakirkkoon Ehtoollisjumalanpalvelukseen – menin siksi, että en ennättänyt omaan seurakuntaan klo 11. Vapiksen kokous on klo 16. Lämminhenkinen kokous. Ruutisen Jarmo johteli. Seurakunnan pastori – Mäkelän Pekka – saarnasi. Rohkaisevaa, evankeliuminhenkistä julistusta. Takalon Martin ja Lakosen karin kanssa turistiin kokouksen jälkeen – yhteisistä projekteistakin.

Kotiin tultuani join pakuriteet6ä ja söin vähän VHH-pizzaa. Pilvistä.

Siunausta!

Ps. ”Minä iloitsen Herrassa” (Ps. 104:34b).