20180731

31.7. Heräsimme klo 6. Aamupalaa ja kahvia. Luin Haggain kirjaa. Marja-Leena vei minut Näkkälään - n. 15 km päähän. Matkalla hän luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä. 7.09 lähdin laittamaan tossua toisen eteen - juosta hissuttekemaan kohti Pöyrisjärveä.  Taivas harmaa. Pilvet roikkuivat alhaalla. 19 lämmintä aloittaessani. Pari kertaa korjasin kengän asentoa. Yhden kerran piti riisua kengät ja sukat ja kahlata. Aurinko alkoi juuri paistamaan kun pääsin Pöyrisjärven rantaan, Reinon kämpälle. Matka n. 17 km. Tiesin, että Reino oli kämpällä. Muuten ei olisi tullut lähdettyäkään. 2 h 6 min matkaa tasaisesti hissuttelin. Reino oli vaihtamassa ikkunaa mökkiin. Tarjosi nes-pullakahvit. Vyötärölaukusta söin yhden Reissumiespalan ja sentin pätkän makeaa. Jutustelimme. Puolentoistatunnin päästä lähdin paluumatkalle. Aurinko paistoi aika lämpimästi koko matkan. Juostahissuttelin koko matkan niinkuin tullessakin. Esko tuli mönkijällä vastaan Pekka peräkärryssä. Hillaan menossa. Kyydissä istuivat myös kaksi kalaan menevää kaveria. Juttelimme hetken. Kengät ja sukat piti taas riisua kahlattavalla paikalla. Ennen Näkkälään tuloa soitin M-L:lle, että voi pian tulla hakemaan. 2 h 11 min hissuttelin paluumatkaa. N. 34 km lenkki yhteensä. M-L oli vastassa. Ajelimme vaunulle. M-L oli käynyt kylällä kaupassa lenkkini aikana. 14 maissa jo söimme ulkona vaunun vieressä. Etureidet tuntuivat hieman kipeiltä, johtuen alamäkien juoksusta, jota harvemmin tekee. Ulla ja Pia-Riitta olivat käväisseet täällä ollessamme pois. Puhuivat kyllä myöhemmin puhelimessa M-L ja Ulla. Kävin ulkosuihkussa - vc:n ikkunasta käsisuihku ulos. Sinikka soitti myös M-L:lle. 16 ja jälkeen joimme kahvia vaunun vieressä. "Timoilta" tuli hienoja kuvia sisältä valmiiksi tulleesta leikkimökistä. Milena poseerasi iloisena siellä sängyssä. Siinä vaikka asustelisi. Timo on tekomies! M-L kävi keräämässä tuosta rannasta hilloja. Kävi sitten ulkosuihkussa samhan taphan kuin minäkin. Iltapalaa ja teetä 20 jälkeen auringossa vaunun vieressä - mm.hilloja jugurtin seassa. Kiitos "yhdelle nuorelle miehelle" mustikoista, joita on tänään kotipakastimeemme kulkeutunut! Danielille pikaista paranemista kuumeesta! Aurinko se paistaa pollotteli pitkään taivaalla, kunnes painui pois. Nukkuhman aika myöhään - ei nyt kovin myöhään kuitenkaan. Jos noin lappilaisen selvästi asian ilmaisee. Siunausta!

20180730

30.7. Taisi olla kohta 10 kun nousimme 'leppäkertussa". Oli aika kuumaa. Sininen taivas. Aamupalaa ja kahvia ulkona, vaunun vieressä. Siinä luin Haggain kirjaa, sekä Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta ja rukoilimme yhdessä. Lueskelin Pekka Marinin antaman kirjasen. Mukavahan siinä oli istuskellessa - rakkaan nuhanenävaimon kanssa, kauniissa rantamaisemassa, auringon paistaessa ja kesätuulen leppeästi puhallellessa. Taivas alkoi vetäytyä pilveen, tuullakin enemmän. Järvikin muuttui rohki tummanpuhuvaksi. Söimme ja joimme kahvia ulkona 16 ja jälkeen. Käväisimme tuossa lähellä olevassa Galdotievassa ostamassa jätskit. Ostin myös vähän "energia patukoita", josko tulisi juostua huomenna vähän pidempi lenkki. Joitakin pisaroita satoi. 20 maissa iltapalaa ja teetä. Alkoi sataa kunnolla. Mukavastihan se ropisutti vaunua. Taivas kauttaaltaan harmaa. Nukkumista odottelemaan jo ennen 21. Siunausta!
29.7. Hetassa tänäkin aamuna "Lentävän Leppäkertun" sängystä heräilimme. Aurinko paisteli siniseltä taivaalta. Söimme aamupalaa ja joimme kahvi/kaakaota. Luin Sefanjan kirjaa. 9:ksi menimme Kalottikonferenssinpitopaikalle, liikuntahallille. Silloin alkoi ensimmäinen tilaisuus. Ennätin hiljaa jaloitella 800 m urheilukentällä ennen sen alkua. Paula ja Birger Särkimukka lauloivat ja Paula puhui. Toisen puolikkaan puhui Anneli Takalo. Hyvä kokonaisuus. Sen jälkeen toin Marja-Leenan vaunulle. Hänelle tullut jonkinlainen flunssa - ei jaksanut istua tilaisuuksissa. Olin mukana klo 10 raamattutunnilla - jonka piti norjalainen veli. Samoin klo 11.30 alkaneella raamattutunnilla - jonka piti Pekka Saarinen. Olivat hyviä tunteja. 12.30 tulin vaunulle. M-L oli nukkunut. Laitoin ruokaa ja tiputin kahvia suodattimen kautta. 13.30:ks ajelin Juhlakokoukseen - joka oli myös konferenssin päätöstilaisuus. Sen johti Jorma Laulumaa. Hän myös puhui. Birger ja Paula Särkimukka lauloivat ja Birger todisti. Mutterikuoro lauloi ja yksi heistä todisti. Tapio Huttunen lauloi, haitarilla säestäen, tekemänsä laulun. Olisi hyvä, jos niitä lauluja voisi levitä laajemmallekin. Äänitehän se olisi siihen hyvä - tietenkin jos Tapsa kävisi julistamassa eri paikoissa, niin samalla voisi laulaa lauluja - sanottavaakin kun olisi. Pirjon kanssa yhdessä. Pidin tilaisuuden saarnan. Kun kokous oli loppunut käveli luokseni mies määrätietoisin askelin. Hän oli yksi entinen seurakuntalainen, joka sanoi tulleensa tilaisuuteen siksi, kun tiesi ilmoituksista, että olen siellä. Mukava oli tavata ja jutella.  Olimme elokuussa 1978 muuttaneet Enontekiölle - Jumalan johdatuksessa - tullessani luterilaisen seurakunnan työntekijäksi. Kasteasia oli kohdallani tutkistelun alla jo muuttaessamme Enontekiölle. Siihen ei täällä kukaan vaikuttanut. Kun sitten eräänä yönä tein päätöksen, että ihmisen tulee uudestisyntymisen jälkeen ottaa kaste - ja että sylilapsen kastetta ei voi pitää raamatullisena, koska mitään asiaa ei tee raamatulliseksi nimi, vaan onko sen sisältö sellainen kuin Sana opettaa - otin heti seuraavana aamuna puhelinluettelon ja etsin helluntaiseurakunnan numeroa. Löysin Joonas Kelottijärvent mumeron. Kyselin mahdollisuutta päästä kasteelle - Marja-Leena oli myös menossa. Niinhän me sitten syyskuussa kävimme kasteella Pohjois-Ruotsissa, Kiirunbn kaivoskaupungissa. Joonas kastoi. Sen jälkeen, jossain vaiheessa meillä kävi eräänä iltana - asuimme silloin Palojoensuussa - joukko nuoria eräältä Enontekiön kylältä keskustelemassa kasteesta. Heitä oli n. puolisenkymmentä. He menivät kasteelle. Yksi heistä oli tämä mies, joka tänään tuli luokseni kokouksen jälkeen. Kun juhla päättyi tarjosi seurakunta juhlakahvit. Kalottikonferenssi oli hyvä lataamispaikka. Miksi meitä ladataan? Käyttöä ja Kristus-elämää varten, sillä tehtävä on kesken ja lähetyskäsky voimassa. Sydämelliset kiitokset Enontekiön helluntaiseurakunnalle hyvistä juhlista ja vaivannäöstä! Vaivannäkö ei ole turhaa silloin, kun se tapahtuu Herrassa.  Tulin vaunulle. Paljon kiitoksia Eskolle rauhallisesta vaunupaikasta ja pihasaunasta! Ajelimme M-L:n kanssa n. 24 km päähän, Palojärvelle, Ullan kodin pihaan, johon laitoimme vaunun. Laitoimme aurinkopaneelin lataamaan. Juotuani kahvia lähdin aurinkoiselle Ruijan tielle, Norjan rajan suuntaan. Paitakin oli mukana, mutta ei päällä. Aurinko paistoi. 27 oli tänään. 10 km lenkki, josta menopuolikkaan kävelin rauhallisesti ja paluupuolikkaan juoksin. Iltapalaa ja teetä. Kävimme vieressä olevassa Palojärvessä pesulla. Minä pulahdin, M-L vähän pesasi. Aurinko laski taivaanrannan taa klo 22.30. Kaunis rantamaisema. Nukkuhman ennen puoltayötä. S

20180728

28.7. 7.30 heräilimme "lentävässä leppäkertussa. Aurinko. Sininen taivas. Aamupalaa ja kahvia. Luin Sefanjan kirjaa. 9:ksi menimme Hetan koulukeskukselle Kalottikonferenssin tilaisuuteen. Salmen Teija, meijjän Timon luokkakaveri täällä kun elimme, puhui. Hyvin. Teija asuu Seinäjoella. Klo 10 ja 11.30 oli Raamattutunti: Anneli Takalo ja Pekka Saarinen. Ennen 13 olimme vaunulla. Vaihdoin lenkkivaatteet ja kävin juoksemassa urheilukentällä 8 km. 24 lämmintä. M-L laittoi ruokaa. Syönnin jälkeen menimme 15:ksi juhlapaikalle Enontekiön Helluntaiseurakunnan 30 v juhlaan. Jorma Laulumaa johti. Mutterikuoro lauloi - kuoro, jossa on 12 henkeä, laulaa kaikissa tilaisuuksissa. Saila Ruotsala lauloi. Tervehdysten sarjan aloitin minä. Kompan Heikki ja Pirjo jatkoivat. Senjälkeen oli seurakuntien ja kenenkähän olikaan, tervehdyksiä - myös ulkopuolelta Suomen. Timo Kurjen kokoaman historiikin luki juontaja. Juhlapuheen piti Pekka Marin. Erinomaisen. Jos me muut lavertelimme, niin tämä puhe oli esimerkki hyvästä ajankäytöstä - ja ajantajusta. Lopuksi nautimme täytekakkukahvit. 18 tilaisuudessa lauloi ja todisti norjalainen evankelista. Pekka Saarinen puhui. Sitä puhetta ei voi olla kuuntelematta. Illan viimeinen kokous oli nuorisokokous, jossa oli kaikenikäisiä. Teija Salmi johteli. Mutterikuoro lauloi. Kolme todistusta. Teija puhui lopuksi. Oli sanottavaa ja vastaanotettavaa. Jonkun tilaisuuden alussa lauloi Huttusen Tapio hyvän laulun harmonikan säestyksellä - en kuullut hyvin, mutta luulen, että se oli hänen tekemä laulu. Siunausta!
27.7. Heräsimme 8 aikaan. Aurinkoista. Sininen taivas. Aamupalaa ja kahvia. Yöllä viileää - muutama aste lämmintä. 9 maissa menin Hetan urheilukentälle - jossa eilenkin olin. Hiekkakenttä. 15 astetta mennessä. 8.4 km lenkki. Palattuani kävin pihasaunassa kylmävesipesulla. Luin Sefanjan kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä. Vähän kahvia. Viestittelin Terhi-Marjalle, että auttaisi minua yhdessä asiassa kun olen näin kaukana. Hän hoitikin asian, joka oli tärkeä, nopeasti. Sydämellinen kiitos T-M:lle! 13:ksi menimme koulukeskukseen Kalottikonferenssin aloitustilaisuuteen. 14 tulimme laittamaan ruokaa vaunulle. 15, 17 ja 19 olivat muut päivän tilaisuudet. Tuttuja tapasi päivän aikana. Kerran joimme kahvit kokouspaikalla. Juhlat on hyvässä paikassa.  Vanhimmistoveljet - Jorma, Paavo, Pekka ja Esa johtelivat tilaisuuksia. Huomenna varmaan on lisää väkeä paikalla. Emilialla ei ole kuulemma eilen kuumetta. Kiitos taivaan Isälle.  Palattuamme kokouksista söimme iltapalaa ja joimme teetä. Kävimme pihasaunassa, joka on tuossa vieressä. 22.30 tulimme pois. Sain tänään Marinin Pekalta hänen kirjoittamansa kirjan nimikirjoituksella. Olen kiitollinen Pekalle! Nukkumaan 23 jälkeen. Siunausta!

20180726

26.7. Heräilimme Äijäkosken partaalla, muutama km Muonion kk:n alapuolella. 10.30 maissa. Ei ollu kiirusta.  Aurinko paistoi. Satanutkin oli jossain vaiheessa.  Koski kohisi loputonta kohinaansa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Habakukin kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä.  13.15 lähdimme liikenteeseen läpi entisen kotikylän, Muonion. Seuraava kotikylämme oli Palojoensuu, josta käännyimme Enontekiölle. Pysähdyimme Muotkajärven rantaan kahvinkeittoon 14.40. Tunnin päästä matka jatkui entiseen kotikyläämme, Hettaan. Rantakokon kaupassa kävi M-L. Jatkoimme Jyppyrän taakse, valaistun ladun parkkipaikalle. Kävelimme yhdessä rauhallisesti 3.3 km. Aurinkoista. Hyttysiäkin, ei kuiten vaivaksi. Lenkin jälkeen ajoimme Jyppyrän lenkin toiseen lähtöpaikkaan, Hetan koulukeskuksen taakse, urheilukentän viereen. Kun M-L laittoi ruokaa tein kentällä 5.2 km lenkin. Söin. M-L oli jo ennättänyt. Sittempä tulimmekin Mäkisen Eskon ja Ellin pihanreunamille. Eskolle toimme tänään olevan 62 v pvn johdosta kukat. Sydämelliset onnittelut Eskolle vielä tässäkin. Laitoimme vaunun jaloilleen ja aurinkopaneelin lataamaan. Aurinkoista. Tuolla pihalla on toinenkin asuntovaunu. Se on Pekka ja Emma Marinin. He ovat pitkän päivätyön tehneitä Herran palvelijoita, jotka ovat erittäin arvostettuja Enontekiön helluntaiseurakunnan keskuudessa. Hekin ovat tulleet tänne huomenna alkavaan Kalottikonferenssiin ja lauantaina olevaan seurakunnan 3
v juhlaan. Iltapalaa ja teetä. Saarijärvellä, Pylkönmäellä, sattui tänään paha onnettomuus. 6 v poika kuoli 12 v veljensä ajaman traktorin alle. Meidän, jotka osaamme rukoilla. On rukoiltava tämän perheen ja koko lähiomaisjoukon puolesta. Tiedämme, mistä tulee paras apu. Nukkumhan ennen 23. Siuhnausta!
25.7. 8.20 nousimme Oulun yläpuolella Leppäkerttu-vaunussamme. Rekkoja riitti yöllä. Ei kyllä haitannut. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Habakukin kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä. 11 jatkoimme matkaa. Torinon, eiku se taisikin olla Tornion ABC:llä kävimme syömässä. Pellon alapuolella 20-25 km keittelimme kahvit 15 jälkeen koskenpartaalla. 29 astetta lämmintä. Jatkoimme entiselle kotikylällemme, Muonion Kangosjärvelle. Kolarin jälkeen alkoi satamaan. Ukkonen. Salamoi. Menimme Lotan Elsan ja Teuvon mökille, Harjulahteen. 18 olimme siellä. Olivat sieltä. Ihan yllätyksenä mentiin. Eerokin, heidän poikansa oli siellä. Hän tekee Jumalan valtakunnan työtä Missionuorissa. Myös Kerttu, Elsan sisko, tuli sinne. Joimme kahvia. Muistelimme. Puhuimme hengellisiä asioita. Pienen puheenkin pidin. Rukoilimme. 21.30 maissa jatkoimme matkaa. Oli mukava tavata. Ajoimme vain vähän matkaa ja jäimme yöksi Äijäkosken varteen, vähän Muonion alapuolelle. Asuimme aikoinaan samaisen rajajoen, Muonionjoen, eli "väylän" varressa, muutama km tästä. Lapset olivat silloin pieniä. Timo vielä ryömiskeli. Söimme iltapalaa ja joimme teetä. Mukava tuo "vatsappi". Sen kautta tullut kuvaa ja viestiä kaikkien lasten perhekunnilta. Teron perheeltä Saksasta, Terhi-Marjalta "uudesta tukasta", Denis ja Daniel sementtihommissa. Timon perheeltä Minja uimassa Timon kanssa ja Minja videolla pistämässä viinimarjaa suuhunsa. Ja täältäpäin tietenkin heille. Täällä Muoniossa namä kylät ovat minulle hyvin tutut, sillä olen ollut täällä evankelistana monta vuosikymmentä sitten. Tällaista hidasta matkantekoa tällä kerralla - aina muulloin on matka tehty nopeasti. Siu!

20180725

24.7. Nukuttiin pitkään - lie johtuiko nuhasta. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Pikkuhiljaa laittelimme tavaroita asuntovaunuun. Aurinkopaneelin laitoin lataamaan akkua. Kävimme kylällä kaupassa. Samalla reissulla myös Terhi-Marjalla, Deniksellä, Emilialla ja Danielilla sanomassa heiheitä. Emiliassa kuumetta. Daniel jäi riippumattoon lukemaan Aku Ankkaa - lomalaisen on otettava välillä rennosti. Denis ja T-M kävivät vielä meillä - varmistamassa, että vaariska on laittanut aurinkopaneelin oikein lataamaan.  Söimme. Kahviakin. Hommailimme lähtöä. M-L ennätti hiukan surauttaa lyhyemmäksi päässäni olevaa sänkeä. 18.45 suuntasimme nokan kohti pohjoista. 30
astetta lämmintä. Vaunu tuli herkästi perässä. Rauhallisesti matkaa teimme. Pyhäsalmen ABC:n pihassa joimme kahvit termoksesta. 23.45 ajoimme Oulun yläpuolella sivuun ja laitoimme jalat vaunun alle. Söimme yöpalaa ja joimme teetä. Ihan rauhallinen paikka. - matkalla pohjoiseen. Siunausta!

20180723

23.7.

Maanantaita. Noustessamme oli 33.7 astetta auringon puolella. Varjossa 28. Sininen, pilvetön, taivas. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Naahumin kirjaa. Minulla tuntuu olevan nuha - siitä on kauan kun edellisen kerran. Lieneekö saanut alkunsa kun naapurimaassa ja kotimatkalla sieltä autonikkunat olivat aina jonkinverran auki ja tuuletinkin puhalteli kylmää ilmaa hikiseen ihoon. Luin Naahumin kirjaa.

Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta takapihalla. Viipyilimme siellä yhdessä rukouksessa.

Kävin tK:ssa hakemassa diabeteksenhoito -arvikkeita. Kun menin aulaan, niin yksi tyttö tuli nopeasti luoksen - ja halasimme- Se oli suloinen Emilia, joka äidin kanssa oli kokeissa, kun on kuume ollut korkealla. Kiitos Jeesus, että parannat Emilian keuhkoputkentulehduksesta.

Olin ajatellut tänään tehdä SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman heinäkuun Rintamapostin 22. Ja niin teinkin. Eiväthän ne minulta käden käänteessä synny, mutta pyrin kuitenkin tekemään ne rukoillen. Lähetin s-postilla sen niille, joille se menee niin.

Söin.ja join kahvia.

Laitoin postin kautta menevät Rintamapostit kuoriin. Sehän olikin jo kello yli 17 kun lähdin viemään ne postiin. Jaoin lähitienille niitä myös suoraan postilaatikoihin, ynnä luukkuihin.
Samalla reissulla kävin Mannilan Männikössä juosta hissuttelemassa 6 km. 27 lämmintä. Mannilan kuntotradan penkillä istuskeli kristitty mies - joka ei tosin rohkene tulla seurakuntien tilaisuuksiin. Juttelimme, ennenkuin lähdin kierrokselle. 3 km jälkeen juttelimme jälleen.

Paluumatkalla "männiköstä" jaoin laatikoihin muutamat Rintamapostit. 

M-L keträili pihanreunasta vadelmat ollessani kylällä. Laitteli myös jo asuntovaunua lähtökuntoon. Josko sitä selvittäisiin tien päälle ja nokka kohti pohjoista.

Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Valvokaa, pysykää lujina uskossa, olkaa miehuulliset, olkaa väkevät. Kaikki, mitä teette, tapahtukoon rakkaudessa" (1. Kor. 16:13-14).

20180722

22.7.

Sydämellisimmät nimipäiväonnittelut Marja-Leenalle, rakkaalle vaimolleni! Eiliten piti laittaa Hannanpäiväonnitteluja Kuusjärven Hannalle, mutta kun unohtui, niin laitan nyt!

Sunnuntaitahan sitä. Aamussa noustessamme 21 astetta lämmintä. Taivas oli harmaa. Marja-Leena meni vielä uudestaan nukkumaan kun ei ollut saanut oikein unta yöllä - liekkö kuumuuden takia. Söin aamupalaa ja join kahvia. Luin Naahumin kirjaa.

10:ksi menin helluntairukoushuoneelle rukoushetkeen alakertaan. Mennessä hain Salmen mukaan. Pidempään, taikka lyhyempään oli paikalla 6 rukoilijaa.

Klo 11 alkoi tilaisuus yläkerrassa. Sen johti Vesa Rautasaari. Vierailijana oli Petri Nuotio Marttyyrien äänestä. Hän vastasi musiikista, fideosta ja puheesta.

Tilaisuuden jälkeen ajelin kotiin - vietyäni Salmen kotiin.

Ruokaa ja kahvia.

M-L seurasi Summerfest-tapahtumaa Seinäjoelta. Minä Kalevan kisoja netin kautta Jyväskylästä. Mäkisen Esko - Enontekiön miehiä - soitteli. Oli etelän matkalla. Mukava oli kuulla ääntä.

Kahvia juotuani menin urheilukentälle. Kävelin muutaman kilometrin yksikseni. Sitten pari kilometriä yhden juniorin kanssa. Olimme sopineet tapaavamme kentällä, tarkoituksena kilpakävelytekniikkaan paneutuminen. Hänen tarkoituksenaan on kävellä kilpaa ensimmäisen kerran elämässään seuracupissa samalla kentällä keskiviikkona.

Kilometrin kävelin vielä yksikseni - yhteensä 6 km ns. lenkki. Ollessani vielä neuvomassa nuorta urheilijaa huomasin katsomossa muutaman miehen istuskelemassa. Moikkasimme ohimennen. Sitten kun olin yksin taas heidän kohdallaan tulivat juttusille. Olivat olleet JKL:ssä Kalevan kisoja katsomassa. Sanoivat, että yksi heistä - Risto Ala-Korpi nimeltään - lähti juuri siitä tuonne. Kaupalle päin viittasivat. sanoin, että ai Risto Ala-Korpiko? Kerroin, että olin samaan aikaan armeijassahänen kanssaan UudJP:ssa - hän urheilukomppaniassa ja minä tavallisessa. Tutustuin tähän Ristoon siten, että olimme vartiossa samaan aikaan - hän vartiopäällikkönä ja minä vartioaliupseerina. Tiesinhän minä hänestä sen, että hän oli huippujuoksija niihin aikoihin. Sitten miehet lähtivät toivotelle hyvää jatkoa. Kun sitten olin yksin kävelemässä radalla, ajattelin, että empäs kertonut heille maailman parhaasta uutisesta. Tapahtui kuitenkin niin, että Jumala oli ajatellut, että kertoisin. Miehet olivat kertoneet Risto Ala-Korvelle, että tapasivat kentällä hänen armeijakaverinsa. Niinpä, kun oli tulemassa autolleni kentältä poislähteäkseni, ajoi Mersu siihen kentän päähän. Siitä nousi mies käsi ojossa tervehtimään. Hän oli Risto Ala-Korpi. Samoin ne kaksi kentällä tapaamaani miestä. On se aika jännää, että näin tapaa vuosikymmenien jälkeen - onhan siitä ainakin 48 v. Juteltiin jamuisteltiin. Kävin autostani hakemassa kolme kirjoittamaani vihkosta: Jumalalla on sinulle asiaa. Sieltä löytyi niitä kolme - eli jokaiselle miehelle. Sain siinä lyhyesti todistaa. Usko, että Jumala järjesti tällaisen(kin) ihmeellisen kohtaamisen. Hän on ajoituksen mestari. Jokin sai heidät kotimatkallaan poikkeamaan kentälle Kokkolan tieltä. Minä muistan - muistamme - jatkossa heitä rukouksin. "Sattuipa" kerran niinkin, että urheiligaalassa satuin istumaan jokin vuosi sitten pariskunnan vieressa JKL:ssä. Sain ojentaa heille puheena olleen vihkosen -se mies oli Risto Ala-Korven veli. Tällaisia - joidenkin mielestä ehkä "vähän lapsellisia", mutta minulle merkityksellisiä - juttuja aina muistiin kirjoittelen. Ketään loukkaamatta.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä palattuani kotiin kentältä. 20.45 oli n. 24 astetta lämmintä.

Siunausta!

Ps. "Hyvä on Herra, turva ahdistuksen päivänä, ja hän tuntee ne, jotka häneen luottavat" (Naahum 1:7).


20180721

21.7.

Nousimme ajoissa. Harmaa taivas. 20.4 astetta lämmintä. Valmistautumista päivän puhumiseen. Marja-Leena laittoi aamupalaa - jota takapihan puolella nautimme - ja kahvia. Luin Naahumin kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Ajelin 10:ksi Kievariin, Äänekosken puolelle, jossa klo 10 alkoi Kuusjärven suvun sukukokous.Heti alkuun oli minun pitämäni alkuhartaus. Oli avointa ja etuoikeutettua saada puhua evankeliumia sukulaisille - läheisimmille ja kaukaisimmille. Jälkimmäisiä suurin osa. Timo säesteli ja johteli kitaransa kanssa yhteislaulut hartaudessa ja lauloi myös oman laulunsa. On aina hienoa päästä oman perhekunnan jäsenten kanssa olemaan evankeliumin asialla. 14-15 välillä päättyi sukujuhla. Sen aikana satoi kovastikin. Ajelin kotiin.

M-L oli seuraamassa Summerfest-tapahtumaa Seinäjoelta.

Menin heti kohta tultuani kotiin Summassaaren mukaville reiteille juosta hissuttelemaan 42 min. Sisällytin lenkkeihin 154 rappusten portaiden juoksun kolme kertaa ylös - rauhallisesti, n. 1.12-1.01 min vauhdilla. Satoikin välillä, mutta sää oli lämmin.

M-L meni käymään Terhi-Marjalla. Minä seurasin kalevan kisoja netin kautta.

Laitoin pressusaunan kiukaan lämmite. Denis ja Daniel toivat yhteisen asuntovaunumme pihaan. Tulivat sitten myös pressusaunaan. Vastat joka miehelle. Tikusateessa oli mukava takapihalla vilvuutella. Hyvät löylyt. Ukkonenkin jyrisi.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä. Seurasimme M-L:n kanssa Summerfest-tapahtumaa.

Siunausta!

Ps. "Sillä me ahkeroitsemme sitä, mikä on hyvää ei ainoastaan Herran, vaan myös ihmisten edessä" (2. Kor. 8:21).

20180720

20.7.

Ei herätty aikaisin tänään. Jotenkin oli vain mukava nukkua ja olla "paineettomassa tilassa". En nyt voi sanoa, että edelliset 9 vrk:tta reissussakaan olisivat niin paineellisia olleet, mutta onhan se reissussa olo aina erilaista - ja erilaista vastuutakin on joka päivä.

Aurinko paistoi ja lämpöä riitti päivän alusta asti. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia takapihan puolella Marja-Leenan kanssa. 

Luin Miikan kirjaa.

M-L luki takapihalla hartauskirjasta paikan tälle päivälle. Siellä myös rukoilimme yhdessä.

Kävin kylällä viemässä kirjeitä postiin. Samalla reissulla kävin myös Mannilan kuntoradalla juosta hissuttelemassa 6 km. Mukava harju, järvi ja lampi molemmilla puolilla. Pohja radalla mukavaa jalalle - sahanpurua ja männynneulasia. Lämpöäkin piisasi. Paluumatkalla kävin hikeä tippuvana viemässä Sirkalle Komista lähetetyt langat - hän kun jälleen lähetti matkaamme sukkia sinne vietäväksi - tällä kertaa Milkan mukana. Ovat hyvin otettuja ja kiitollisia siellä niistä sukista - ne luovat hyvää henkeä ja yhteyttä, mutta ovat myös tärkeitä muutenkin niitä tarvitseville.

Söimme sosekeittoa palattuani kylältä. Se oli hyvää. Kahvia päälle.

Kuumaa on ollut tänään - yli 30 astettakin, eikä silloin enää aurinko kovin paistanut mittarin puolella.

18 jälkeen katselin Kalevan kisoja, jotka ovat JKL:ssä.

Iltapalaa ja teetä.

Huomenna sitten sukujuhliin - jossa minua on pyydetty pitämään alkuhartaus. Timo tulee sinne kitaroineen myös. Olen rukoillut, että voisin olla Jumalan käytössä tuossa ainutlaatuisessa hetkessä.

Siunausta!

Ps. "Vaelluksessanne olkaa viisaat ulkopuolella olevia kohtaan, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä. Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata" (Kol. 4:5-6).

20180719

19.7.

Tänä aamuna kello soi 02.50. Komin tasavallassa, Syktyvkarissa. Loput kamppeet rinkkaan. Aamupalaa ja kahvia, ym. 3.50 lähdimme kohti lentokenttää. Kone lähti 05.10. Olimme Pietarissa kahden tunnin kuluttua. Juhon kyydissä Jyväskylään, jossa olimme ennen 15.30. Matkalla söimme Lappeenrannan ABC:llä. Venäjän puolella tulin juoneeksi kahviakin. Aurinkoinen ja kuuma päivä. Niin tulimme kotimaahan - Milka, "Nuorimies" tulkki, sekä minä jonkinverran vanhempi mies, mutta jota professori Komissa nimittää myös "nuoreksi mieheksi".

Pia, Milena ja Minja, sekä Raija - mamma - tulivat myös JKL:ään. Samoin Marja-Leena. menimme kaikki Milkan asunnolle ja joimme siellä kahvit. "Nuorimies P.A. oli kyydissämme myös. 

Hetken Milkan kämpillä oltuamme ajelimme M-L:n ja "nuorenmiehen" kanssa - jonka veimme kotiin - Saarijärvelle.

Sydämellinen kiitos hyvästä työyhteydestä ja -matkasta "nuorimies tulkille" ja Milkalle! Oli ilo olla näkemässä vaivaa yhdessä. Herra siunatkoon työmme! On se etuoikeus olla nuorten ihmisten kanssa tuollaisilla matkoilla - ja kun vielä toinen oli 17 v lapsenlapsi.

Purkailin rinkkani tultuamme kotiin - tai, kyllä rinkka jäi purkamatta, mutta tavarat siitä otin pois.

19 jälkeen tulivat Terhi-Marja, Emilia ja Daniel - lapset olivat olleet uimassa. Tuliaisia Komista oli. Söimme pizzaa ja paistosta kahvin ja minkä kanssa kukin. 

Eli, kotona ollaan jälleen.

Terolta tuli kuva, jossa olivat perheenä autolla menossa laivaan - suuntana hengellinen OM:n tapahtuma Saksassa.

Siunausta!

Ps. "Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille" (Kol. 3:23).
18.7. Heräsimme aamulla samassa paikassa kuin edellisenäkin aamuna ennen 7. Yksi mies tuli rahaa pyytämään. Luin Miikan kirjaa. Rukoilimme Milkan, "nuorenmiehen" ja Valentinan kanssa. Aamupalaa, kahvia, ym. Klo 10 oli kokous samassa paikassa. Milka käytti puheenvuoron, samoin nuorimies tulkki. Puhuin. Lauloimme - myös me suomalaiset kolmisin, kuten useammassa paikassa. Rukoilimme. Söimme ja joimme teetä/kahvia. 14 nousimme täpötäyteen bussiin kimpsuinemme. Menimme liki 2
km päässä olevaan kylään. Siellä heti tilaisuus. Keskustelimme. Lauloimme. Milka käytti puheenvuoron, samoin "nuorimies". Puhuin. Tämä oli niitä kohokohtia reissussa. Olemme tämän kylän puolesta rukoilleet ja nyt alkaa tulla rukousvastauksia. Söimme ja joimme teetä. 18 meitä tuli hakemaan tilattu pikkuauto, jolla tulimme n. 120
km Syktyvkariin. Siellä ennätimme "nuorenmiehen" kanssa klo 19 alkaneeseen miesteniltaan. 21 jälkeen kävimme Milkan ja "nuorenmiehen" kanssa kaupassa ostamassa tuliaisia. Söimme iltapalaa ystävien luona. Laittelimme pakkauksia kuntoon huomenaamuista kotiinlähtöä varten. Kone lähtee 05.10. Klo soi 02.50. Tilaisuuksia yhteensä tällä matkalla 10, joissa Milka ja "nuorimies" tulkki, P.A.käyttivät kaikissa puheenvuoron. On ollut hyvä kolmen hengen tiimi Suomesta. Milkan ja "nuorenmiehenp" kanssa on ollut ilo olla yhdessä evankeliumin asialla. Toivottavasti tämä matka antaa intoa ja näkyä meille elämämme suuntaamisessa tulevina aikoina. Milkan puhelimeen tuli video, jossa hänen alle 1 v pikkusiskonsa istuu ja sanoo: Äiti. Nukkumaan puolenyön jälkeen. Siunausta!

20180717

17.7. Heräsimme kylällä, johon illalla tulimme. Kuuma päivä. Luin Miikan kirjaa.  Aamupalaa, kahvia, yms. Rukoiltiin yhdessä Milkan, "nuorenmiehen", Olgan ja Valentinan kanssa. Valentinkin saapui. Rukoilimme hänen puolestaan. Kahvia/teetä. Menimme Olgan, tulkin ja Milkan kanssa yhden sairaana olevan "Liidijan" luokse. Puhuimme hänelle, rohkaisimme, rukoilimme. Paluumatkalla olimme menossa kauppaan kun vastaan tuli tuttu Andrei. Kävelimme hänen kanssaan katsomassa isoa jokea, "Esvaa".  Palattuamme majapaikkaan söimme ja joimme kahvia/teetä. 18 jälkeen oli tilaisuus, jossa keskustelimme. Toin esille Sanaa. Rukoilimme. Sauna oli jälleen kuumana. Valentin lämmitti. Oli tehnyt hyvän uuden vastan. "Tulkkinuorenmiehen" kanssa kävimme vastomassa. Hän on mies paikallaan monella tavalla. Hyvä työyhteys - niinkuin myös Milkan kanssa, joka on erittäin sopeutuvainen ja tykätty. Kuumat löylyt. Joimme teetä.  Siu!
16.7. Nousimme Syktyvkarissa. Aurinkoista. Aamupalaa, kahvia, yms. Luin Miikan kirjaa. Rukoilimme yhdessä Milkan ja "nuorenmiehen" kanssa. Kävin yli 40 min kävelylenkillä. Joimme kahvia, yms. Lähdimme linja-autoasemalle mennäksemme n. 120 km päässä olevalle kylälle. Autossa ei ollut paikkoja. Odottelimme, että sinne suuntaan lähtevä pienoisbussi oli saanut lastinsa täyteen. Sillä huristelimme kylälle, jossa meitä oltiin vastassa. Kävelimme taloon, jossa söimme ja joimme. Sitten menimme paikkaan, jossa oli kokous. Milka ja "nuorimies" käyttivät puheenvuoron. Puhuin lopuksi.  Juttelimme ja vastailimme kysymyksiin. Kävelimme porukalla lenkin kylällä kyläläisten kanssa. Joimme mustikkamehua ja jätimme materiaalia - myös Milkan tuomia sukkia Sirkalta. 20 jälkeen lähdimme tilatulla pikkuautolla toiselle kylälle, joka oli n. 25 km päässä. Söimme, joimme teetä ja vaihdoimme kuulumisia. Saunakin oli kuumana. "Nuorenmiehen" kanssa kävimme vastomassa. Mukava oli saunoa. Hikinen päivä. Nukuimme vanhassa hirsitalossa patjoilla lattialla. Milka toisessa paikassa, samassa talossa. Siunausta!

20180716

15.7. Syktyvkarissa heräilimme. Pilvistä. Lämmintä. Aamupalaa ja kahvia, ym. Luin Miikan kirjaa. Valmistautumista tilaisuuteen, joka alkoi klo 10 Syktyvkarissa. Milka ja "nuorimies" käyttivät puheenvuorot. Milkaa myös haastateltiin. Puhuin. Teetarjoilu tilaisuuden lopuksi. Joidenkin ihmisten puolesta rukoilin. Kävimme kaupungilla syömässä Milkan, tulkin ja Daniilin kanssa. Illalla kävimme hyvässä saunassa vähän sivumpana professorin, Daniilin, Iljan ja "nuorenmiehen" kanssa. Daniil kylvetti minua tammivastalla. Joimme teetä talossa, jossa saunoimme. Milka ei ollut saunareissulla kun ei ole niin kova saunaihminen. Ukkonenkin jyrisi ja satoi. Siunausta!

20180714

14.7. Toinenkin aamu koitti samalla kylällä, samassa majapaikassa. Aamupalan ja kahvin jälkeen luin Joonan kirjaa. Kävin tunnin rauhallisella kävelyllä kylällä 24 asteen lämmössä. Oletko koskaan kokenut ihan hirveää vessahätää ja kuitenkaan toilettia ei ole mailla, eikä halmeillakaan. On tunnustettava, että tuolla kävelylenkillä sellainen hirveys tuli koettua. Arvaatko rukoilinko? Syötyämme lähdimme Mihailin autossa uudelle kylälle n.parinkymmenen km:n päähän. Kokous alkoi klo 13. Milka käytti puheenvuoron, suomalainen nuori tulkkiveli myös. Iloitsen heistä. Puhuin. Tilaisuuden jälkeen kävimme katsomassa yhden kokouksessa olleen miehen talonrakennusta. Mies ei ole uskossa. Kutsui kovasti käymään kun talo on valmis. Tulimme sieltä teelle kokouspaikkaan. Oli tarjolla muutakin kuin teetä. Joka paikassa pyydetään tulemaan uudelleen. Lähdimme kokouspaikalta kohti pääkaupunkia Mihailin kyydissä. Matkalla poikkesimme yhdellä historiallisesti merkittävällä Ib-nimisellä kylällä. Hienoja maisemiakin. Syktyvkarissa olimme 17.30 maissa. Illalla söimme poikien - tulkkimme ja yksi toinen poika Petsorajoen varrelta - paistamia lettuja lehmänmaidosta, jota annettiin ja joka oli jo autossa olonsa vuoksi alkanut hiukan happanemaan. Letut olivat hyviä. Täällä on ollut ukkosta ja satanut todella kovasti. Illalla myöhään kävhmme suihkussa ja aloimme odotella unta omilla patjakasoillamme, omissa paikoissamme. Kokous aamulla klo 10. Kiitos esirukouksista - ihan vaikka omassakin seurakunnassamme! Siunausta täältä Kominmaasta toivottelemme - vaari, hänen vunutskansa ja nuorimies tulkki!
13.7. Heräilimme Komin tasavallassa, kylällä, johon tulimme eilen. Rukoilimme yhdessä me suomalaiset kolmisin. Ajelimme Mihailin ja hänen vaimonsa kanssa yli 20 km päässä
olevalle kylälle, jossa pidimme kokouksen. Milka käytti puheenvuoron, kuten tulkkina toiminut nuorimieskin - professorin antama nimitys. Puhuin lopuksi. Tilaisuuden jälkeen oli teetä ja suuhunpantavaa. Sittenpä ajoimmekin suoraan uudelle kylälle, jossa alkoi heti kokous. Milka käytti puheenvuoron, samoin nuorimies. Puhuin lopuksi. Söimme tattaria ja joimme teetä. Ajelimme samaan paikkaan yöksi, jossa olimme edellisenkin yön. Milka ajoi 125 kuutioisella sporttimallisellamoottoripyörällä kuin vanha tekijä. 23 maissa söimme iltapalaa ja joimme teetä. Rukoilimme. Nukkumaan uuden vuorokauden puolella. Kiitos esirukouksista! Siunausta!

20180712

12.7. Nousimme uuteen päivään Syktyvkarissa, Komin tasavallassa, 8.30. 03 taisimme mennä nukkumaan. Aamupalaa syötyämme ja kahvia, ym juotuamme luin yhteisen rukoushetkemme aluksi kohdan Psalmeista. Rukoilimme met suomalaiset kolmisin. Kukin rukoilimme vuorotellen. Pakkailimme pienempään kokoon matkaan otettavia tavaroita kylille menoa varten. Kävimme tutustumassa kaupunkiin 4-5 km kävelyllä - Milka kun ekaa kertaa täällä. Ilja ja Timofei kanssamme. Tultuamme sieltä, kävimme syömässä yhdessä ruokapaikassa. Sitten lähdimmekin Ladan kyydillä 85 km päähän, jossa tilaisuus. Mukava oli kuulla lapsenlapsen käyttävän puheenvuoron - ja luontevasti. Myös me muut suomalaiset puhuimme. Ennen kokousta teetä. Sen jälkeen ruokaa ja teetä. Meidät haettiin majapaikkaan. Sauna lämmite. Olin ennen sitä hierontalaitteessa selälläni. Kävimme saunassa. Otimme vielä iltapalaa ja kahvia illan mittaan. Sää ollut 27. Siu!
11.7. Klo 6 nousimme. Aurinko ja sininen taivas. M-L teki eväitä minulle. Aamupalaa ja kahvia. Luin Obadjan kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. 8.30:ksi ajoimme Höytiälle hakemaan Milkan kyytiin. Milena ja Minjakin olivat hereillä iloisella päällä, kuten aina. Kuten äiti-Piakin. Ajelimme kolmisin Jyväskylään, Palokkaan, jossa Milka ja M-L kävivät kaupassa. Yksi "nuori mies", kuten yksi professori sanoo, tuli myös paikalle Matkakeskukselle, lähtöpaikalle. Juhon autoon meidän kolmen tavarat - Milkan, nuoren miehen ja minun. 1
maissa lähdimme liikenteeseen kohti Pietaria. M-L meni Höytiälle, koskapa Milkan puhelimeen tuli kuva, jossa hän pompotteli trampoliinilla Milenan kanssa. Me kävimme syömässä kebabit Taavetissa, paitsi Milka, joka söi "vegepizzan". Rajalla ei ollut paljon autoja. Olimme Pulkovon lentoasemalla hiukan ennen 19. Odotellessamme söimme eväitä . Minulla kahviakin termoksessa. Nyt istuskelemme lähtöportin aulassa.  Koneen lähtöön on pari tuntia - se lähtee 00.10 ja on Syktyvkarissa kahden tunnin päästä. Terveisiä kaikille! Muistetaan rukouksin - lomalla, lomamatkoilla, kotona ja työssä olevia. Meijjän matka on mennyt hyvin. Siunausta!

20180710

10.7.

Tiistaita. Noustessani uuteen päivään oli lämmintä 24.8 astetta. Sininen taivas ja auringonpaiste. Marja-Leena oli noussut "jonnivverran" aikaisemmin. Oli tyhjentämässä pakastinta toiseen pakastimeen - sillä toinen pakastin oli sanonut toimisuhteen irti ja poltellut sulakkeita.

Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Aamoksen kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävimme kylällä kauppa- ym. asioilla. Paluumatkan - 4.7 km - juoksin kotiin. N. 24 astetta lämmintä - joten hiki oli taattu.

Söimme ja kahviakin tuli juoduksi.

Ajelimme Summassaareen M-L:n kanssa. Matkalla koukkasimme autokorjaamon kautta, josta olin ostanut joitakin osia. Kävin maksamassa ne. Samalla minulla oli mahdollisuus antaa omistajalle kirjoittamani vihkonen: Jumalalla on sinulle asiaa. Summassaaressa kävelimme rauhallisesti mukavia reittejä kankaalla ja lehdossa 33 min. Ennen sitä "kipaisin" 154 askelman kuntoportaat ylös 42 sek. Paluumatkan - 4.2 km - juoksin Summassaaresta kotiin. Taas tarkeni..

Tänään saivat viimeiset Pohjois-Thaimaan luolastosta ulos. Se on kiitosaihe Jumalalle!

Seurasin jonkin verran nuorten, alle 20 v - MM-yleisurheiluja Tampereelta.

Nostin rinkan ja repun esille. Pakkailin tavaroita huomista reissua varten. Olisi mukava jos muistaisit matkaa rukouksin.

Iltapalaa ja teetä.

Tänään tuli kuvia pohjoisen reissaajilta - Terhi-Marjalta, Denikseltä, Emilialta ja Danielilta. Olivat saavuttaneet Enontekiön Norjan suunnasta. Mm. tuli uintikuva Hetasta - "muistojen rannasta". Sisäpiirijuttu - olemmehan asuneet Hetassa. Hetta on mm. Terhi-Marjan koulukylä - Enontekiön kirkonkylä. 

Teroltakin tuli kuvia. Eeliksen ja Nooan kanssa olivat Särkänniemessä ja jossain herkuttelemassa.

Eiliten kirjoittelin, että Milena ratsasti mahdollisesti aasilla sirkuksessa. Taisi olla kuitenkin kyseessä muuli .... eikun poni.

Siunausta!

Ps. "Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan" (1. Kor. 2:3-5).

20180709

9.7.

Maanantaissa mennään. 16.4 astetta lämmintä nousun jälkeen auringon puolella. Sininen taivas. Parkkosen hannulta oli tullut puhelu. Soitin hänelle 9 aikaan. Kutsui puhumaan Majakalle 10:ksi. Lupasin. Aamupalaa ja kahvia. Luin Aamoksen kirjaa.

9.30 jälkeen menin kylälle, Majakalle. Join siellä kahvit. Puhuin ennen kahvitarjoilun alkamista evankeliumia klo 10 maissa.

Palattuani Majakalta kotiin käynnistin ruohonleikkurin. Työntelin nurmikot. Sai olla ilman paitaa shortseissa - kesä nääs. 24 astetta auringossa.

Ruohonleikkuun - joka on kuulemma hyötyliikuntaa - jälkeen oli M-L:lla ruoka valmiina, joten, ei muuta kuin syömään. Ja kahvit päälle - suuhunkin.

Ajelimme M-L:n kanssa Summassaareen. Kävelimme hissukseen Muinaispolkua mm. Suosittelen. Mukavat maisemat - ihan järvi -sellaistakin - sekä paljon tauluja reitin varrella, jossa arvokasta tietoa. Eka kerta oli meilläkin kun sitä polkua kuljettiin. Ennen autollemenoa "kipaisin" 154 askelman portaat - rappuset - ylös. 50 sek. Paluumatkan juosta hissuttelin summassaaresta kotiin. 24 astetta lämmintä. Hik tul mukavasti. N. 55 min käveleskelimme M-L:n kanssa. Sitten porrasjuoksu. Lopuksi n. 32 min juoksuntapaista kotiin.

Kotona kahvia, jonka jälkeen tuikkasin takapihan pressusaunan mustan kiukaan alle tulen. Aurinkoisella pihalla istuskelin ja välillä laitoin puita lisää kiukaaseen. M-L tuli sinne myös istuskelemaan. Keräsipä muutaman metsämansikankin pihan reunamilta ja antoi pari minullekin maisteltavaksi - ja kyllähän niitä söisi enemmänkin. Vieläkin muistelen kiitollisena ihmettä, jonka koimme vuosia sitten. Nimittäin silloin ilmestyi Pimiän Ninä ovellemme - taisi parikin kertaa - mukanaan niin paljon keräämiään metsämansikoita, etten ole koskaan nähnyt. ja ne mansikat hän oli kerännyt meille.

Kun sauna oli siinä pisteessä, että häkälöylyt sai lyödä, niin vedin sen jälkeen pressun kehikon päälle ja pujahdin lauteille. Mukava oli vastalla löylyä luotaan heilutella - vai oliko sillä vastalla jokin muukin tarkoitus. Löyly oli hyvä. Sai vilvuutella löylynoton välissä varsin lämpimällä takapihalla.

Iltapalaa ja teetä - venäjältä lahjaksi saatua kasveista itse kuivattua teetä.

Saimme kuvia sirkuksesta, jossa Milena ratsasti "pienellä pörriäisellä" - olisiko ollut aasi. Seurali myös strabetsitaiteilijan - en tiedä kirjoitetaanko b:llä, vai p:llä -  esitystä - mummiko oli ja Tero, jotka jo kirjoittelivat, että pian Milena varmaan laittaa tuoleja katonrajaan asti ja alkaa esittelemään strabetsitaiteilijan ohjelmanumeroita.- hän kun näyttää olevan sellainen "extriim-tyttö". Enkä minä nyt tiedä, mitä tuokin tarkoittaa - jotain sinnepäin varmaan, mutta tiedä sitten minnepäin.

Pohjois-Thaimaan luolasta on tänään taas pelastettu neljä poikaa. Kiitetään Jumalaa! Samalla on niin valtavasti surullisia asioita tapahtumassa sielläkin lähellä - veneturmissa on kuollut Thaimaassa ihmisiä. Japanissa mutavyöryihin paljon. 

Siunausta!

Ps. "Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6).

20180708

8.7.

Sehän on sunnuntai. 17.1 astetta noustessa uuteen päivään. Aamupalaa ja kahvia. Luin Aamoksen kirjaa.

Menimme 10 maissa helluntairukoushuoneelle rukoushetkeen alakertaan. Haimme matkalla Salmen mukaan. 5 rukoilijaa.

11 alkoi yläkerrassa lähetyskokous. Inkeri Riihinen johti kokousta, puhui aluksi ja johti kuoroa. Sankilat Espanjan juutalaistyöstä vierailivat ja kertoivat työstään. Lopuksi oli alakerrassa kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi.

Tulimme kokouksesta kaupan kautta kotiin. Söimme. M-L laittoi tänään mansikoita pakkaseen.

16:ksi menin One Way-seurakuntaan täällä Saarijärvellä kutsuttuna puhumaan. Samuli Lahtela johti kokouksen. Laulujen sanat tulivat skriinille ja musiikki ja esilaulu tuli äänitteeltä. Puhuin. Oli avointa puhua.

Palattuani kokouksesta kotiin, vaihdoin kevyet lenkkivaatteet päälle ja ajelin Summassaareen. Juosta hissuttelin matalalla sykkeellä 52 min. Heti suotaan sen jälkeen juoksin ylös ne 154 askelman portaat 51 sek. aika rauhallisesti. Eilen eka kerralla 1.05 min. Net vain on kyllä hyvät portaat. Muutenkin lenkkimaastot ovatr summassaaressa mainiot - löytyy mäkeä ylös- ja alaspäin, vaihtelevaa, mukavaa pohjaa. Yli 20 astetta lämmintä - mukava hiki tuli jo siksikin.

Iltapalaa ja teetä.

Tänään ovat tuoneet ensimmäiset neljä poikaa pois luolasta Thaimaassa hyväkuntoisina. 10 tunnin keikka sukeltajilla meno- ja tulomatkoineen. Huomenna on tarkoitus jatkaa pelastusoperaatiota. Hieman siellä satelee - ja kovempia sateita pelkäävät. 8 poikaa ja valmentaja on vielä luolassa. Olemme muistaneet - ja muistamme - rukouksin. 

Siunausta!

Ps. "Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta, joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa" (Matt. 10:32-33).

20180707

7.7.

Sydämelliset onnittelut täältä meiltä Hokkasen Mikolle äskettäin olleen syntymäpäivän johdosta!

Nousimme klo 6. 17.5 astetta lämmintä. Aurinko paistoi. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Aamoksen kirjaa.

Hiukan ennen 8 lähdimme ajelemaan kotipitäjääni, Kangasniemelle, hautajaisiin. Rukoilimme matkalla yhdessä.

Klo 10 oli Kangasniemen kirkossa setäni - Hannu Kuusjärven - vaimon - Aunen - siunaustilaisuus. Istuimme Heimon ja Arjan, sekä Pirjon ja Karin - veljeni ja siskoni puolisoineen - kanssa samassa penkissä. laskimme yhdessä yhteisen kukkalaitteen alttarilla olevalle katafalkille. Kirkosta arkku vietiin saattueessa avoimelle haudalle, jonne se laskettiin. Muistotilaisuus oli vieressä olevassa seurakuntatalossa. Siinä oli aluksi ruokailu, jonka jälkeen oli minun etukäteen pyydetty puheenvuoroni - se oli Aunen muistelua ja enemmän evankeliumia. Pari muistelupuheenvuoroa oli jälkeeni. Lopuksi juotiin kahvit. 90 v oli Aunella täyttynyt juuri. Viikkoa ennen kuolemaa tapasimme M-L:n kanssa hänet vielä tk:ssa. Näin me vuorollamme täältä lähdemme - kaikki eivät ennätä edes vanhetakaan. Valmiita olemme lähtemään ainoastaan silloin, kun meillä on henkilökohtainen usko Jeesukseen, joka on sovittanut syntimme. Laita tämä asia kuntoon, jos vielä elät riskielämää vieraana hänelle - ja muista uskonasioiden totena pitäminen ei vielä pelasta. Vain usko Jeesukseen pelastaa. Kannattaa ottaa selvää, mitä se tarkoittaa.

Muistotilaisuuden jälkeen ajelimme kotiin saarijärvelle. Matkalla tuli Timolta ja Pialta kuva, jossa Milena - 3 v - oli korkealla limsakorien päällä. Oli niitä ainakin 11 korin torni päällekkäin. Se on sellainen kilpailu, jossa kilpaillaan siitä kuka saa useamman korin päällekkäin, ennenkuin se kaatuu, ja on itse siellä ylhäällä tornin päällä. Paikka taisi olla Uuraisten helluntaiseurakunnan leirikeskus. Rohkea pikkutyttö - onneksi ei Milena nyt kuullut tuota ilmaisua. Mitalikin oli tullut. Hyvä Milena!

Tultuamme kotiin kävimme vaaka-asentoon - samalla kuuntelemaan Kansanlähetyspäivien tilaisuuksia Radio Deistä. Ramasi kuitenkin niin, että nukuimme jonkinmoisen huikosen. 

Heräiltyämme lähdimme pienelle kävelylle Haikankärkeen - n. yhden tunniin kävelimme. Hieno sää. Summassaareen on rakennettu juuri äskettäin kuntoportaat - rappuset - joissa taisi olla n. 154-155 aklelmaa. Kävelin alas ja hissukseen juoksin portaat ylös - 1.05 min. Hyvin hissukseen piti mennä, ettei yläpäässä koe yllätystä, että jalat ovat hapoilla. Kannattaa käydä kokeilemassa. Minäkin aion mennä uudelleen - toivottavasti useamminkin.

Söimme iltapalaa ja joimme teetä palattuamme "käpöttelyltä."

Pohjoisen reissulla olevalta Terhi-Marjan perheeltä on tullut myös kuvia matkan varrelta. Uimassakin olivat käyneet eilen illalla. Teroltakin kuvia on tullut - ja kaikilta kommentteja toisten viesteihin. Mukavata. Tuntuu, ettei ole kaukana toisistaan.

Siunausta!

Ps. "Herran Jeesuksen kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa" (Filemon 1:25).

20180706

6.7.

Sydämellisiä nimipäiväonnitteluja täältä meiltäpäin Metsälän Esalle, Ruuttusen Esalle ja Korvajärven esalle!

Nousin perjantaihin myöhemmin kuin Marja-Leena - puhelin pani nousemaan. 18.2 astetta lämmintä auringon puolella. Pilvistä kuitenkin.

Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Aamoksen kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Menin halkomaan pöllejä "Terhien" pihaan. Emilia ja Daniel siellä jo kirveitä heilutteivatkin. Aurinko paisteli jo heleämmin. Mukava shortsi ja hihaton paita -keli. Terhi-Marja meni Emilian kanssa tk:een. Hänellä kun sattui varpaaseen jo useampi päivä sitten - jäi pyörän polkimen alle ja kääntyi taaksepäin. Silloin soittivat tk:een. Sanoivat, ettei tarvitse tulla, että ei siellä sille varpaalle kuitenkaan mitään tehdä. Kun kuitenkin oli kipeä, niin menivät tänään. Totesivat, että siinä on murtuma.

Haloskelin loput pöllit - jotka olivat ne isoimmat. Heittelin puut kehikkoon. 

12.30 maissa oli se puusavotta ohi. Tulin kotiin - sokeriarvokin oli kirveen heiluttamisen jälkeen 3.8. Söimme. M-L kävi tänään pyörällä kylällä kaupassa.

Seurasimme netin kautta Thaimaasta poikien jalkapallojoukkueen pelastusoperaatiota. Olemme rukoilleet asian tiimoilta - kuten varmaan sinäkin ja monet muut ympäri maailmaa.

Terhi-Marja, Emilia ja Daniel kävivät ottamassa kopioita. Lähtivät Deniksen tultua töistä reissuun vaunu perässä. Mukavaa lomaa! Muistamme matkaa rukouksin!

M-L paistoi lettuja, joita tuli kahvin kanssa syötyä useita.

Kävin 10 km rauhallisella lenkillä urheilukentällä. Oli kyllä mukava sää - lämmintä n. 23 astetta. Leuto tuuli. 8 km jälkeen myös venyttelin. Tekniikkaakin huomioin.

Iltapalaa ja kahvia.

Kansanlähetyspäivien radiointia kuuntelin hieman. Herättäjäjuhlilta Tampereelta tuli Terolta kuvia ja videonpätkiä.

Siunausta!

Ps. "Olkaa pyhät, sillä minä olenpyhä" (1. Piet. 1:16).

20180705

5.7.

Noustessa 18.6 astetta lämmintä auringon puolella, joka kuumotteli pilviverhon takana. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Aurinkokin alkoi paistaa.

Luin Aamoksen kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. 

Kävfin katsastuttamassa auton - täällä Saarijärvellä. Aurinkoista ja lämmintä.

M-L huuhteli minun korvani - eilen illalla laitettiin pehimitysainetta vaikkuihin. Eipä sieltä paljon sitä vaikkua tullut. Varmaan sitä on alettava suuntautumaan kuulolaitteiden suuntaan - muuten on tuo kanssakäyminen ihmisten kanssa aika vaikeaa. Toisten puheen kuulen kuten ennenkin. Toisten en juuri ollenkaan. Riippuu äänenlaadusta ja siitäkin kuinka ihmiset puhuvat. 

Menin "Terhien" pihaan halkomaan eilen Hoikasta hakemiamme pöllejä. Daniel siellä jo kirvestä heilutteli. Välillä kävin hänen kanssaan meillä syömässä M-L:n laittamaa jänispaistia - rusakkoa. Pakastimessa kun oli sellaista metsänriistaa. Hyväähän se.

Jatkoimme halkomishommia. Mukava sää. Lämmintä, vaikka alkoikin tihuutella ohutta sadetta. Jonkin aikaa Daniel ja Emilia - joka myös tuli mukaan - halkoivat samalla kirveellä vuorotellen. Hyvin se heiltä kävi. Siitä voi antaa kiitosta. Eihän sitä aina ja joka asiasta pidä sitä moitetta. Ystävällistä puhetta ja mukavaa yhdessäoloa. Se kun tuo lapsuusaika menee niin rohki nopeasti ohi. Sitten on enää turha haikailla tapojensa perään. Emilian ja Danielin kanssa on mukava työjellä. Kahvilla kävimme välillä Emilian kanssa. Äiti oli keittänyt hyvät piirakkakahvit - Emilia tarjoili.

Kun Denis tuli töistä laitoimme "rautaverkkosiilon" paikoilleen, jonka sisään puut voi heitellä kuivumaan. Sitten lähdinkin kotiin.

Kävin 3 km lenkillä urheilukentällä. Välillä vähän venyttelinkin. Sattui semmoinenkin juttu, että lensin rähmälleni radalle. Kentällä oli pienten tyttöjen ja poikien jalkapallo-ottelu. Ollessani maalin kohdalla en huomannut palloa, joka tuli laukauksen jälkeen maalin ohi radalle ja juuri jalkoihini suoraan. Huomasin sen vasta juuri siinä hetkessä kun se osui jalkoihini - ja silloin vaaria vietiin aika nopeassa tahdissa radanpitään. Helpostikin olisi voinut sattua pahemminkin, mutta ei sattunut mihinkaan. Tiedä, vaikka olisi ollut humoristisen näköinen episodi katseltavaksi.

Palattuani kotiinpäin näin M-L:n lyhyellä kävelylenkillä. Laitoin pressusaunan kiukaan alle tulen. Denis ja Daniel saapuivat myös saunaan, jonne menimme klo 20 maissa. Ihan oli mukavat löylyt ja vastakin joka miehelle.

Iltapalaa.

Siunausta!

Ps. "Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä" (1. Joh. 2:23).

20180704

4.7.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut meiltä vielä tässäkin Salmen Ullalle sinne hienoon kolkkaan Suomea - Enontekiölle!

14.2 astetta noustessamme uuteen päivään - minä vähän myöhemmin kuin Marja-Leena. Harmaa taivas. Yöllä oli satanut - ainakin aamupuolella.

Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Aamoksen kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta

Meillä kävi Jumalan lähetti naapurimaan matkaa ajatellen.  Joimme kahvit.

Rukoilimme yhdessä M-L:n kanssa keittiön pöydän ääressä.

Kävimme M-L:n kanssa kylällä. Mennessä hain pari polttimoa autoon. Sitten M-L kaupassa.

Palailtuamme kylältä söimme lihapiirakoita - M-L:n tekemiä - nakkien kera.

Terhi-Marja ja Emilia kävivät. Satoi. Samalla T-M täytti minun ja yhden toisenkin matkaanlähtijän maahantulokortit.

17 maissa menimme Deniksen ja Danielin kanssa hakemaan puukuorman Hoikasta. Vähän sateli.

19:ksi menin Rukousiltaan helluntairukoushuoneelle. Hain Salmen mennessä mukaan. 7 henkeä paikalla.

Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Etsikää Herraa, niin te saatte elää..." (Aamos 5:6a).




20180703

3.7.

17.4 astetta lämmintä noustessamme myöhään. Pilvistä. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Ensimmäiset kahvit eilen ostetulla sähköisellä kahvipannulla jauhetusta kahvista..

Luin Aamoksen kirjaa. Marja-leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Siivosin auton. Kun sain homman hoidettua, alkoi sataa.

Kävin ostamassa tiivisteen auton pakoputkea varten tuosta aika läheltä. 

Juotuani kahvit kotona, lähdin Denikselle, joka oli juuri tullut töistä. Jatkoin heillä kahvinjuontia hyvän piirakan kanssa. Denis katsoi pystyykö laittamaan tiivisteen tallissaan. Oli sillä tavalla ruostunut, että ei onnistunut. Kun sattui niin, että satoi, ei Denis päässyt kotona ulkohommiin - ruohikonkylvöön - niin ajelimme Kalmariin Laurin hallille, joss Denis hitsaili putkea. Tiivistekin laitettiin ja ajeltiin kotiin.

Sadekin kun lakkasi, niin lähdin kotiuduttuani 8.5 km rauhalliselle lenkille Tarvaalan suuntaan. Paluumatkalla tuli Daniel pyörineen samaa matkaa kanssani koulukaveriltaan. Sen verran oli satanut, että oli hyvät tuoksut luonnossa - paitsi ei yhden likakaivon kohdalla.

Iltapalaa ja kahvia.

Siunausta!

Ps. "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo" (Room. 5:1-2). 

20180702

2.6.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut vielä tässäkin miniällemme, Marille!

14.4 astetta ylösnoustessa- Sininen taivas ja auringonpaiste. Tuuleskeli jonnii verran.

Aamupalaa ja kahvia. Luin aamoksen kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kirjallisia hommia.

Pääsin tänään kotiparturiin - omassa kodissa, oman vaimon "leikkuupuimurin" parturoitavaksi.

Söimme ja joimme kahvia.

Kävin kylällä. Ostin mm. tänään tarjouksessa olleen sähköisen "kahvimyllyn" - saa keitellä vastajauhetusta kahvista kahvia. Samalla reissulla kävin urheilukentällä lempeällä 10 km lenkillä. 5 km kävelyn jälkeen venyttelin. Sen jälkeen juosta hissuttelin vähän ja koetin myös kävelytekniikkaan kiinnittää huomiota.

Laitoin pian lenkiltä tulon jälkeen pressusaunan kiukaan alle tulen. Välillä loikoilin ja kuuntelin tänään päättyviä lestadiolaisten suvuseuroja kesäseuraradion kautta. Hyvä on anti saarnaajilla. Välillä lisäilin kiukaan alle puita.

Laitoin "Terheille" tietoa saunasta. Emilia ja Daniel polkaisivat pyörillään meille. Paistoimme saunaan kiukaan punaisilla hiilillä makkaraa. Danielilla nimittäin oli makkarat mukana. Danielin kanssa kävimme sitten saunassa - ja vastojakin heilutettiin, ettei olisi niin kuuma. Välillä vilvuuteltiin takapihalla. Hyvät olivat taas löylyt - vaikka itse kehunkin. 

Siunausta!

Ps. "Hänen työtovereinaan me kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi" (2. Kor. 6::1). 

20180701

1.7.

Sydämelliset nimipäiväonnittelut vielä tässäkin Aaro Teronpojalle nimipäivän johdosta!

Niin tulimme heinäkuuhun - ja tuntuu kuin kesää olisi ollut jo vaikka kuinka pitkään, kun se on ollut niin lämmintä tuo alkupuoli pitkään. 11.9 oli lämmintä noustessamme, kun hyvissä ajoin sängyn jätimme. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta.

Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Aamoksen kirjaa.

Kannoimme M-L:n tarjoilua varten kasaamat tavarat autoon ja haimme Terhi-Marjan ja Emilian kyytiin. T-M:lläkin tarjoilutavaroita mukanaan. vein heidät helluntairukoushuoneell. Kävin sitten hakemassa Salmen 10:ksi rukoushuoneelle. Olimme rukoushetkessä alakerrassa klo 10. 7 henkeä.

11 alkoi Ehtoollisjuhla, jonka johteli Jukka Oittinen. Yhteislauluihin johtivat Inkeri R%iihinen ja Jussi Rautanen. Pidin tilaisuuden ns. saarnan. Ennen puhumistani kuuntelimme Seppo Kohvakan laulamana laulun Armon varassa. Osallistuimme ehtoollisenviettoon. Minuakin siunattiin tässä kuussa tapahtuvalle - jHs - matkalle, sekä muita lähtijöitä poissaolevina. Kiitos kokouksen johtajalle, Jukalle, kauniista eleestä.

Tilaisuuden päätteeksi joimme alakerrassa M-L:n ja T-M:n tarjoamat kahvit. Oli hieno asia saada olla saman perhekunnan jäseninä palvelemassa tilaisuudessa.

Menin tilaisuudesta suoraan Neittaanmäen Martin 70 v kahville - jonne sain aamulla kutsun. Kiitos!

Tultuamme M-L:n kanssa kotiin - hän, T-M, Denis, Emilia ja Daniel olivat tekemässä loppuhommia tarjoilujen jälkeen rukoushuoneella - lähdimme pian Timolle, Höytiälle. Kävimme Timon kanssa juoksemassa 8.1 km "matolenkin". Sillä on pitkää "sitkeää" nousua. Aurinkoinen sää. Lenkin jälkeen menimme heti saunaan, jonka Timo laittoi lähtiessä lämmite. Miro kävi välillä lisäämässä puita kiukaaseen. Löylyt olivat kovat. Milena oli myös mukana.

Saunan jälkeen joimme kahvia/kuka mitäkin ja söimme iltapalaa.

Mukava oli käväistä.

20.30 jälkeen olimme kotona.

Emilia ja daniel pistäytyivät naapurin tytön kanssa.

Siunausta!

Ps. "Siis, jos joku onKristuksessa, niin hän on uusi luomus; se mikä on vanhaa, on kadonnut, katso uusi on sijaan tullut" (2. Kor. 5:17).
30.6.

Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut Neittaanmäen Martille pyöreiden johdosta! Eilen unohtui onnitella tuolla torilla Nuotion Petriä nimipäivän johdosta. Teen sen nyt. Onnittelut!

11.5 astetta lämmintä noustessani ennen 8. Marja-leena oli noussut aikaisemmin. Yövieraamme Kompan Hessu oli jo mennyt aikaisemmin aamulenkille. Heikillekin on tullut tavaksi hoitaa kuntoaan. Hän on siihen tottunut jo kauan sitten - entinen motocros-ammattilainen kun on. Nykyinen evankelista. Aurinko paistoi. Sininen taivas. Hieno sää. Tuuleskelikin.

Söimme kolmisin aamupalaa ja joimme kahvia. Rukoilimme myös. 

Heikki lähti toisten motoristien luo kylälle. Menivät tänään pitämään tilaisuuksia Äänekoskelle. Oli mukava pitää Heikkiä kylässä.

Luin Aamoksen kirjaa.

Valmistauduin huomiseen tilaisuuteen - minun pitäisi puhua Saarijärven helluntaiseurakunnan Ehtoollisjuhlassa klo 11. Viikon päästä Saarijärven One Way:ssa, jonne Lahtelan samuli kutsui puhumaan. Aiheesta, joka on mielessä pyörinyt, valmistelin sanottavaa. Välillä join kahvia ja välillä söin ruokaa.

M-L on valmistautunut myös huomiseen tilaisuuteen leipomalla. Samoin tytär Terhi-Marja kotonaan. Heillä on tarjoiluvastuu - lähetyskahvit. M-L kävi kylällä kauppa-asioilla.

Illemmalla kävin kylällä. Vein Neittaanmäen Martin postilaatikkoon syntymäpäiväonnittelut. Kävin myös kaupassa - ostamassa kahvia huomiseen kokoustarjoiluun. Samalla reissulla kävin myös urheilukentällä 8 km kävelylenkillä. N. 15 astetta. Pilvistä. Välillä paistoikin.

Lenkiltä tultuani join kahvit - kun oli juuri paistettua pullaa. Laitoin pressusaunan kiukaan alle tulen. jatkoin puheen valmistelua. Välillä kävin lisäämässä puita kiukaan alle.

Häkälöylyt heitettyäni vedin pressun kehikon päälle ja kiipesin lauteille. "Terheillekin" laitoin tiedon pressusaunasta, mutta ilmoittivat, että tulivat juuri saunasta. Niinpä minä yksin löylyttelin. Uudella vastalla sain kylpeä. "Sattui" niin mukavasti, että ollessani eilen torilla Gospel Ridersien tilaisuudessa. antoi Seppäsen Erkki käteeni uuden vastan ohimennessään. Vähän aikaisemmin antoi luterilaiselle naispastorille myös vastan. Kiitos Erkille! Mukava sillä oli vastoa.

Siunausta!

Ps. "Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi" (2. Kor. 5:20-21).