20220725

25.7.2022.

Maanantai. 31.2 astetta lämmintä ylösnousun aikaan. Sininen taivas. Valkopilviä.

Aamupalaa ja kahviajoimme takapihalla.

Luin 1. Johanneksen kirjettä takapihalla. Rukoilimme myös siellä.

Kahvia.

Kirjoitin SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Rintamapostin 70.

Seurailin taltiointia yleisurheilun MM-kisoista.

M-L kävi kylällä kauppa-asioilla.

Ruokaa ja kahvia.

Kävin Summassaaressa kävelylenkillä, johon sisältyi 10 x 154 = 1540 kuntoporrasta ylös. Lämmintä oli.

Kuuntelin Radio Patmosta, kun tuli kiinnostavaa ohjelmaa.

Iltapalaa ja teetä.

Tänäänkin saimme kuvia "perekunnan perreiltä" - Terhi-Marjakin kalalla kalamies Danielin kanssa. "Timoilta" kuva putsaamattomista mustikoista. "Teroilta" matkakuva kristilliseen  tapahtumaan vastuisiin Hollantiin. Nopeasti sitä nykyaikana pysyy jyvällä menemisistä ja tulemisista.

Seurasimme uutisia.

_____________________________________

Jatkan taas lapinreissun merkeissä. Aikaisemmat kirjoitukset siihen liittyen löytyvät 10.7, 23.7, ja 24.7. päivien kohdalta:

15.7.2022. Perjantai. Tuntui, että illalla ja yöllä satoi kovasti jatkuvasti. Luontokeskuksen P-paikalla meni edellinen yö ja siinä heräilin 9 jälkeen. Söin vähän aamupalaa.

Ajoin Mallan luonnonpuiston parkkipaikalle. Satoi. Kävin kaatumispaikallani, jonka hyvin muistin; himpun yli km:n päässä P-paikalta, kolmen valtakunnan kivisellä polulla: etsimässä silmälasejani. Ei löytynyt. Sade oli lakannut kävelyni aikana.

Retkeilykeskukselta kävin kysäisemässä, olisiko joku löytänyt ja tuonut sinne lasini. Ei ollut, mutta pitihän sekin varmistaa.

P-paikalla, Saanan juurella valmistelin hieman ruokaa itselleni keittimellä ja lämmittelin aamullista kahvia.

Ajoin Luontokeskuksen P-paikalle. Aurinko paistoi. Kävelyä. Yhteensä tuli tänään käveltyä 12.3 km. M-L:n kanssa tekstiviesti- ja puhelinyhteyttä.

Vähän iltapalaa autossa. Yötä olin Luontokeskuksen P-paikalla.

Vaeltajista - Tero, Mari, Denis ja Daniel - ei ole tänään kuulunut mitään. Eilisen päivän aikanas olivat menneet Meekonjärveltä Pitsuksen kämpälle, jonne olivat jättäneet rinkat. Olivat jatkaneet Haltin huipulle, josta ei ollut sumun takia ollut oikein näköaloja. Terolta tuli huipulta viesti, että juuri silloin lähtevät Haltin huipulta Pitsuksen kämppää kohti. Sanoi, että juuri alkaa satamaan. Olivat eilen kävelleet n. 34 km, sanoivat.

16.7.2022. Lauantai. Nousin 9 jälkeen Luontokeskuksen P-paikalla. Satoi. Ulkona 9 astetta lämmintä. En ole kaasua laittanut asuntoautossa päälle vielä ollenkaan. 11 astetta sisällä lämmintä. Hyvä nukkua. 

Keitin keittimellä aamupalaa ja kahvia - minulla kun on siihen polttoainetta kyllin. 

Laittelin viestiä vaeltajille. Ensin Terolle. Myöhemmin vuorotellen kaikkien puhelimiin. Keneltäkään ei tullut vastausta. Siellä alueella kun ei ole kenttää, niin siinäpä syy. 

Luin 1. Pietarin kirjettä. Niin kuin olen lukenut päivittäin - paitsi silloin kun erosin muusta vaellusporukasta, tiistaina, luin kaikille meille Ps. 121. Rukousta.

Kävelin 2.4 km. N. 80 km tuli minulle kävelyä tämän reissun aikana, 6 pv:n aikana. Tosin tänään vain vähän. Kova pohjoistuuli. Juuri silloin ei satanut. Enemmänkin meinasin kävellä, mutta M-L soitti lenkin aikana, että käyppäs hakemassa Retkeilykeskuksen Infosta ne silmälasisi. Hän oli eilen laittanut fb:iin ilmoituksen Kilpisjärven ilmoitustaululle sellaisten katoamisesta tietylle polulle. Sinne oli tullut vastaus, että joku oli löytänyt silmälasit. Kävin hakemassa lasini sieltä Infosta. Ne olivat täysin ehjät. Rukous on ollut, että ne löytyisivät, tavalla, taikka toisella. Kiitos Jumalalle rukousvastauksesta. Minulle tämä on ihme.

Lasien löytymisen jälkeen minun ei tarvinnut suurennuslasin kanssa lukea Raamattua, eikä mitään muutakaan tekstiä. Samoin myös jouduin käyttämään kirjoittaessani suurennuslasia. Autolla ajokin muuttui lainmukaiseksi - sillä ajokortissani sanotaan, että minun on käytettävä silmälaseja ajaessani. Kun ilman silmälaseja ajoin hetken Kilpisjärvellä, niin silloin kun ihmisiä käveli tienvarressa, niin minun piti hiljentää, koska en kauempaa nähnyt onko siellä ihminen vai poro.

Lasien löytymisen kunniaksi kävin Retkeilykeskuksessa - ja nyt näin lukea millaisia pizzoja on tarjolla - syömässä savuporo-sinihomejuusto-ananas -pizzan.

Vaeltajien puhelimista ei ole tänään tullut mitään viestiä. Koko ajan satanut ja tuullut kovasti. Hyvät sadevarusteet nyt arvossaan. Meidän vaellusporukalla on sellaiset. Koko illan satoi ja tuuli kovasti. Aika viileääkin. 

Laitoin ensi kerran, tiistain jälkeen, kaasulämmityksen päälle autossa. Iltapalaa ja teetä. Olin yötä Mallan luonnonpuiston P-paikalla. Vettä tuli, että lotisi ja puut huojuivat - ne tunturikoivut.

17.7.2022. Sunnuntai. Heräilin asuntoautossa Mallan luonnonpuiston P-paikalla. Satoi. Hiukan otin aamuista palasta suuhuni.

Teron ja Deniksen puhelimesta tuli viesti, että 10 maissa heidät saa hakea. Vähän myöhemmin Terolta, että 11:ltä. 

Viimeisen yhteydenoton jälkeen he vaelsivat Pitsukselta, Lossujärven kautta, Norjan rajan yli ja sieltä edelleen Kilpisjärvi-Skibotten -tien varteen, lienee vajaa 10 km Suomen ja Norjan rajalta, Norjan puolelle, hienon putouksen tietämille. 

Ajelin sinne. Märkiä vaeltajia. Satoi. Kun on satanut aika kovasti, niin vettä puroihin ja jokiin kertyy lisää nopeasti. Kahlauspaikoilla jokien ylityksissä on enemmän vettä. Lienee valtajilla tullut kävelyä n. 95 km.

Rinkat autoon ja autonnokka Suomeen. Ensin kävimme ottamassa vettä asuntoautoon Retkeilykeskuksesta. Olin sen jo maksanut ennakkoon.

Sitten menimme Haltinmaahan saunaa, jonne pääsimmekin heti. Sen jälkeen Haltinmaan runsaiden ruokapöytien ääreen syömään. ja kyllä olivatkin hyvät tarjottavat!

Ruuan jälkeen suuntasimme autonnokan etelään, kotia kohti. Siinäpä se, lapinreissu.

__________________________________

Siunausta!

Ps. "Nöyrtykää Jumalan edessä, niin hän teidät korottaa" (Jaak. 4:10).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti