1.11.2024.
Jatkan lainausta rakkaudesta - siitähän se on suuri(n) puute. Pohjana 1. Kor. 13:
"...Meidän päivinämme kaikki pyörii sen ympärillä, mitä me saamme vastalahjaksi. Mitä me hyödymme.
Joskus kun ajattelen näitä asioita ja muistan isääni, tulee mieleeni, ettei hän varmastikaan kovin mielellään olisi elänyt meidän aikaamme. Nuorena isäni oli maanviljelijä ja meillä oli aikoja, kun tarvitsimme naapureitten apua sadon korjaamisessa. Naapurit tulivat auringon noustessa ja lähtivät auringon laskiessa takaisin kotiinsa. Kukaan ei valittanut. Kukaan ei sanonut: Minä työskentelen vain viisi tuntia ja minulle pitää maksaa niin ja niin paljon.
Ei. He tulivat ja tekivät ilmaiseksi töitä. Heidän tekonsa osoittivat rakkautta ja huolenpitoa.
Muistan kuinka äidille maanantaipäivä oli tärkeä. Joka maanantai hän pesi pyykkiä. Se oli tapa, josta ei yleensä poikettu. Mutta jos naapurista joku tuli kertomaan, että siellä oltiin sairaana, äiti lähti siinä paikassa auttamaan.
Hän saattoi viipyä poissa päivän, kaksikin. Me tulimme sillä aikaa toimeen niin hyvin kuin osasimme, mutta äiti auttoi perhettä, jossa oltiin sairaana. Naapuria! Joskus hän palasi kotiin väsyneenä, vähän nukkuneena, mutta milloinkaan hän ei valittanut.
Tuntuu kuin meidän päivinämme ei muuta tehtäisikään kuin valitetaan. Puhutaan rakkaudesta, mutta kun sitä tarvitsisi käytännössä osoittaa, ei päästä puhetta pidemmälle. ..."
(Kathryn Kuhlman, Heikkoa Hän hoivaa, s. 89, Kuva ja Sana 1976).
Jatkan tästä.
___________________________
Tämä kaunis maa - Suomenmaa,
on Jumalalta meille asuttavaksi annettu.
Tämä pohjoinen kansa - Suomen kansa,
on tämän hienon maan asukkaiksi laitettu.
Täällä kaukana - mutta meitä niin lähellä,
sitä on kansaksi, yhdessä asujiksi, kasvatettu.
On kuritettu, on siunattu, Kaikkivaltiaan kädellä.
Nälän ja sodan kautta nöyryytetty, Isän käsillä kannettu.
Sodan alhoista Isänmaamme on noussut.
Suot, kuokat ja Jussit, ne hyvin tunnettu on.
On Kolehmainen kansamme maailmankartalle juossut.
Tämä maamme vaurauteen noussut; se tarina on uskomaton.
Suomemme - tämä meille niin rakas kansa,
tänään jumalattomuudella itseään täyttää ja Jumalansa unohtaa.
Hyvinvoinnista, menestyksestä, on maallemme tullut ansa.
Jumalan hyvyys, Kaikkivaltiaan kaitsenta - ne kaikki haudata haluaa.
Ei elämä samanlaisena, voi jatkua tässä maassa,
tuo musta synnin taakka, niin suureksi kun kasvanut on.
Kansan, jonka elämän täyttää runsaana virtaileva synnin saasta,
ainoa mahdollisuus päästä alta tuomion, on Jumalalta tullut aika etsikon...
(Jouko Kuusjärvi).
________________________________
Perjantai. 1.7 astetta miinuksella ylösnousussa. Harmaa taivas.
Niin jäi taas yksi kuukausi historiaan...
Aamupalaa ja kahvia.
Rukousta. Luin 1. Timoteuskirjettä.
Kävin Danielilla vaihdattamassa talvirenkaat autoon. Eikä siinä "nokka, ns, kauaa tohissutkaan."
Laitoin tulen takkaan.
Ruokaa ja kahvia.
Rukousta.
Kirjoitin SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen Rintamapostin 97. Marraskuulle. Lähetin sen s-postilla niille, jotka saavat sen "sitä tietä."
Kahvia.
Laittelin Rintamapostin paperiversiot kuoriin.
Luin vähän. M-L neuloi.
Iltapalaa ja teetä.
Kirjoitin hieman.
Seurasimme uutisia.
Saimme kuvia Milenasta ja Minjasta hienoissa asuissa. Olivat Saarijärvellä, "Kids actioh nightissä", helluntaiseurakunnan rukoushuoneella.
Siunausta!
Ps. "Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri" (Ps. 92:13).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti