20240216

16.2.2024.

Tätä ei yleensä ajatella näin, mutta...:

Jumala on aina Jumala - ja sellaisena Hän pysyy.

Jumala on aina Sanansa mukainen ja mittainen.

Hän on ilmoittanut Sanassaan tahtonsa.

Ihminen on se osapuoli, joka tottelee - Jumalaa.

Kun ihminen ei tottele Jumalaa, hänen elämänsä ei mene sillä tavalla, kuin edes hän itse on ajatellut.

Kansakunnan elämä ei mene, niinkuin se ja sen johtajat ajattelevat.

Jos Jumalaa ei oteta huomioon.

Kun ihminen elää jumalattomasti; ja hylkää Jumalan ja Hänen Sanansa, hän joutuu kärsimään.

Jumala myös rankaisee ja tuomitsee - vaikka sen kuuleminen ei ole kovin suosittua.

Olisi hyvä, jos olisi.

Lukiessamme Raamattua näemme edellä sanotun toteutuvan.

Jumala rankaisi omaa kansaansa, Israelia, kun se kääntyi Hänestä pois ja eli jumalattomasti; Hän toteutti rangaistuksensa ja tuomionsa esim. sodan kautta; antoi vihollisen runnella Israelia, niin että suuret määrät ihmisiä kuoli. Hän saattoi antaa nälän tai ruton tulla kansan sekaan; ihan siitä syystä, että kansa eli jumalattomasti, vastoin Jumalan tahtoa.

Näemme saman muidenkin kansojen elämässä.

Historia kertoo meille saman, koskien eri kansoja. Jumala on jopa hävittänyt kansoja.

Entä Suomi?  Luuletko olevasi erikoistapaus, jota tällaiset Jumalan rangaistukset tuomiot eivät koskettaisi?

Tänä päivänä "eletään kuin pellossa." Se Jumalan Sanan - ja Jumalan - arvovallan hylkäämisen määrä on niin valtava, että sitä ei voi kuvata muulla, kuin käyrällä, joka menee jyrkästi alaspäin.

Jumalako ei huomioisi sitä mitenkään? 

Hän huomioi.

Meidän ei tule ummistaa silmiämme siltä, että rangaistukset ja tuomiot ovat myös Suomelle varatut.

Suomen pelastaa vain Jumalan puoleen kääntyminen ja synnin tunnustaminen; parannuksenteko, mielenmuutokseen tuleminen.

Meidät voi pelastaa vain hengellinen herätys, joka koskettaa kaikkia kansankerroksia.

(Jouko Kuusjärvi)

__________________________________

Perjantai. 0.9 astetta miinuksella ylösnousussa. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin Ilmestyskirjaa.

Kirjoitin "sapluunan", josta voi tulostella kutsuja Lanneveden kyläiltaa varten.

Ruokaa ja kahvia.

Tänään tuli vastaus, että Saarijärvisali, kaupungintalolla, on käytettävissä 1.5.2024. Kristittyjen yhteiseen Vappujuhlaan. Se on tarkoitus järjestää samalla periaatteella, kuin kyläillat - ja Saarijärvi rukoilee-kristittyjen yhteiset rukousillat - vapaamuotoisesti eri seurakuntiin kuuluvina kristittyinä; ei seurakuntaorganisaatioiden yhdessä järjestämänä. Ei ole muutamiin vuosiin ollutkaan Kristittyjen yhteistä vappujuhlaa, joka aiemmin järjestettiin seurakuntien yhdessä järjestämänä. Siihenkin yhteistyöhön "tuli toppi, kun yhden seurakunnan kohdalle tuli floppi", sen valittua seurakuntapastorikseen ihmisen, joka eli parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Jossakin kulkee raja yhteistyössä - ja sen rajan piirtää Jumalan Sana.

Alkoi satamaan lunta melkoisesti. Tuulikin ja tuiskusi.

Laitoin tulen takkaan.

Poljeskelin kuntopyörää 45 min. Samalla lueskelin kirjaa.

M-L meni helluntairukoushuoneelle 18:ksi Naisteniltaan.

Kirjoitin.

Iltapalaa ja kahvia.

Seurailin uutiset - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Ja perkele, heidän villitsijänsä heitetään tuli- ja tulikivi järveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti" (Ilm. 20:10).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti