20240225

25.2.2024.

Sunnuntai.   1.4 astetta plussalla ylösnousussa. Selkeä taivas. Oli satanut lunta.

Ensimmäiseksi kävin lapioimassa lumet pihasta. Taas oli myös katolta mätkähtänyttä lunta.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Matteuksen evankeliumia. Rukousta.

11:ksi ajelimme M-L:n kanssa helluntairukoushuoneelle Sunnuntaijuhlaa. Mannin Erno saarnasi selkeän saarnan. Kahvitarjoilu tilaisuuden lopussa.

Kaupan kautta kotiin.

Lapioin lumia, jotka olivat tipahtaneet katolta.

Laitoin tulen takkaan.

Ruokaa ja kahvia - mm. poronkäristystä.

Seurasin Suomencup-hiihtoja.

Lapioin katolta pudonneita lumia - liikuntaahan sekin on. Jotkut sanovat, että ihan hyötyliikuntaa.

Joitakin "säätöjä" tulevia - kristittyjen yhteisiä - tilaisuuksia ajatellen.

Iltapalaa ja kahvia.

Seurasimme uutisia.

Siunausta!

Ps. "...Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle" (Matt. 3:2).

__________________________________

Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että saan tänään olla Jumalan lapsi! Tuntuu vieraalta - ja jopa vähän pelottavalta - sellainen ajatus, että näin ei olisikaan.

Haluaisin arvostaa tätä asiaa eniten maailmassa - sille on kuitenkin reaalielämässä paljon haastajia.

Jos sinullakin on samanlaisia ajatuksia, niin iloitaan yhdessä pelastuksesta - jonka lopullinen päämäärä on Jumalan taivas - loputtomasti.

Tämä kaikki yksin armosta, ilman minkäänlaisia ansioita!

Jeesus hankki suuren pelastuksen meille, kun Hän antoi henkensä ja vuodatti verensä - sovintoverensä - Golgatalla. Ylistys siitä Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Herra, auta, minua - meitä - viemään tämä sanoma sovituksesta ihmisten ulottuville!

(Jouko Kuusjärvi)

______________________________________

Tämä tilaisuus - jossa on mahdollista rukoilla yhdessä - ja laulaa yhdessä hyviä lauluja hyvän bändin säestyksellä, on jo aika lähellä:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti