20220509

9.5.2022.

Sydämelliset onnittelumme - vielä täskii - Timolle, kuopuksellemme, nimipäivän johdosta! Myös Aholan Timolle, Kovasen Timolle ja Kässin Timolle samasta syystä!

Niin ne on Vaput ja Äetiinpäivät juhlittu - mutta en nyt kuiten vielä ala aatteleen, että kesäkin jo kohta on ohi! Vaikka tottahan sekin on.

Nousun aikaan oli 7.5 astetta plussalla auringon puolella. Sininen taivas.

M-L oli jo käynyt viemässä Emilian kouluun 8:ksi.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin Sananlaskujen kirjaa.

Ajelin 10:ksi Majakalle puhumaan. Runsaasti avoimesti kuuntelevia kasvoja. Suhteellisen avointa oli puhua. Samalla reissulla vein Danielin 10:ksi kouluun.

Kotona kahvia.

Kirjoitin puffin pariin lehteen 21.5. klo 11-14 olevasta Rukous- ja paastolauantaista. Laitan kutsun siihen tilaisuuteen tämän juttusen loppuun.

Valmistautumista huomiseen iltaan.

Ruokaa ja kahvia.

M-L kävi hakemassa Emilian koulusta.

Menimme M-L:n kanssa Summassaareen. Hän käveleskeli siellä neulaspoluilla. Minä kiersin lenkkiä, johon kuuluivat kuntoportaat ylös: 10 x 145 = 1450 porrasta. Aurinko paistoi.

Palattuamme kahvia.

Lueskelin kirjaa.

Laitoin tulen takkaan.

Käväisin kylällä hakemassa masinaan - autoon - bensaa. Ei tarvitse aamulla.

Iltapalaa ja kahvia.

Siunausta!

Ps. "Ei auta viisaus, ei ymmärrys, ei mikään neuvo Herraa vastaan" (Snl. 21:30).



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti