24.7.
Sydämelliset nimipäiväonnittelut meijjän Terhi-Marja, Kristiinalle!
Heräsin puhelimen sointiin - luulin sitä herätyskellon soitiksi ja nousin ylös aikaisemmin kuin olin ajatellut. Lämmintä yli 14 astetta. Harmaa taivas. Söin aamupalaa ja join kahvia. Luin Tiituskirjettä.
Menin hyvissä ajoin halkomaan isoja - ja oikein isoja - pöllejä rantteelle. Kaikki olivat sellaisia, joissa tarvittiin lekaa. Vähän kerrassaan net vain halkeilevat.
Välillä kävin kahvit ryyppäilemässä. LomalaisetTerhi.marja, Emilia ja Daniel kävivät.
Jatkoin kirveen ja lekan heiluttelua.
Söimme ja joimme kahvia. Meillä olivat Pia, Milena, Miro, Terhi-Marna, Daniel ja Emilia.
Ruuan jälkeen en mennyt enää halkomahommiin. Torkuin sohvalla.
17.30 maissa menin 10 km kävelylenkille urheilukentälle. Loppupuolen menin hieman kovempää vauhtia - no, kovempaa ja kovempaa, näillä kymmenillä. Yhden paikkakuntalaiset urheilijan kanssa kiersimme välillä yhdessä rataa - Suomen mestari tason mies. Aurinkokin paisteli välilläö siniseltä taivaalta. palatessani oli jo taas harmaata.
Tultuani kotipihaan, oli M-L työntelemässä ruohonleikkuria. Minäkin halkaisin vielä jonkusen puun kirveellä ja lekalla.
Iltapalaa ja teetä.
RV, Ristin Voitto-lehdessä, nro 29-30, 20.07.2017. oli sivulla 7. Anssi Tiittasen Kolumni, joka oli huomionarvoinen, otsikolla: "Vanhemmuuden heikkeneminen näivettää seurakuntia". Otan tähän vain katkelmia kirjoituksesta:
"... Seurakunnan ajanmukainen ulkoasu, menevä musiikki, johdonmukainen opetussuunnitelma, kahvitarjoilut ja yleispositiivinen meininki ovat kaikki tavoiteltavia asioita, mutta ihmissuhteita ja tenkään vanhemmuussuhteita ne eivät korvaa. Jotta seurakunta tuntuisi kodilta, siellä on oltava isiä ja äitejä paikalla.
Hengellinen vanhemmuus kohtaa ajassamme seuraavia haasteita:
1) Johtajuuden yliote.
Vanhemmuus on eri asia kuin johtajuus, joka sekin on aivan keskeinen tekijä hyvinvoivassa seurakunnassa. Ajassamme ei vain ole hirveän muodikasta puhua vanhemmuudesta. Se koetaan helposti vanhanaikaisena ja kenties liian intiiminä käsitteenä - aivan suotta.
2) Yksilökeskeisyys.
Jos ihminen käyttää paljon kapasiteettia vain oman hyvinvointinsa pohdiskeluun, muiden tarpeet eivät välttämättä nouse koskaan mieleen. Tunnistamaton itsekkyys estää potentiaalisia hengellisiä vanhempia kasvamasta kasvattajarooliin.
3) Yhä vanhemmat kaipaavat hengellistä vanhemmuutta.
Kyse ei ole enää nuorten tai hiljattain uskoon tulleiden tarpeesta. Elämme sirpaloituneessa ajassa, jossa juurtuminen ja asettuminen on yhä haastavampaa. Hengellinen kodittomuus yleistyy kaiken aikaa. Käsissämme on tavallaan kaksi toisiaan kiihdyttävää ongelmaa: hengellistä vanhemmuutta kaipaa yhä useampi - samalla kun isiä ja äitejä on koko ajan vähemmän."
Selliasta puhetta Anssi Tiittaselta.
Siunausta!
Ps. "Oppikoot meikäläisetkin, tarpeen vaatiessa, harjoittamaan hyviä tekoja, etteivät jäisi hedelmättömiksi" Tiit. 3:14).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti