20231116

16.11.2023.

RUKOUS APOSTOLIEN TEOISSA 93.

Paavali jäi Efesoon, Timoteuksen ja Erastuksen lähtiessä Makedoniaan:

"Siihen aikaan syntyi sangen suuri melu siitä tiestä" (Apt. 19:23).

Tämän "sangen suuren melun" evankeliumin mukaisesta tiestä sai aikaan eräs hopeaseppä:

"Sillä eräs hopeaseppä, nimeltä Demetrius, joka valmisti hopeaisia Artemiin temppeleitä, hankki sillä ammattilaisille melkoisia tuloja. Hän kutsui kokoon nämä sekä muut, jotka sellaista työtä tekivät, ja sanoi: Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulo tästä työstä; mutta nyt te näette ja kuulette, että tuo Paavali on, ei ainoastaan Efesossa, vaan melkein koko Aasiasssa, uskotellut ja vietellyt paljon kansaa, sanoen,  etteivät ne ole jumalia, jotka käsillä tehdään. Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee" (Apt. 19:24-27).

Pimeys ja valkeus - evankeliumi ja epäjumala - evankeliumin julistaja ja epäjumalien palvelijat - törmäsivät vastakkain; eikä se ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinenkään. Sama jatkuu meidänkin aikanamme:

"Kun he sen kuulivat, tulivat he vihaa täyteen ja huusivat sanoen: Suuri on efesolaisten Artemis! Ja koko kaupunki joutui sekasortoon, ja he ryntäsivät kaikki yhdessä näytelmäpaikkaan ja tempasivat  mukaansa Gaiuksen ja Aristarkuksen, kaksi makedonialaista, jotka olivat Paavalin matkatovereita" (Apt. 19:28-29).

Gaius ja Aristarkus olivat Paavalin työtovereita, joista saamme lukea vielä muualtakin. Heidät temmattiin vihassa olevien ihmisten mukaan;

"Ja kun Paavali tahtoi mennä kansanjoukkoon, eivät opetuslapset sitä sallineet. Ja myös muutamat Aasian hallitusmiehistä, jotka olivat hänen ystäviään, lähettivät hänelle sanan ja pyysivät, ettei hän menisi näytelmäpaikkaan" (Apt. 19:30-31).

Paavalia ei laskettu mukaan tämänkertaiseen "piirileikkiin." Tilanne oli hyvin sekasortoinen:

"Ja he huusivat mikä mitäkin; sillä kokous oli sekasortoinen, ja useimmat eivät tienneet, minkätähden he olivat tulleet kokoon" (Apt. 19:32).

Luin jostakin yhden vainotun uskovan haastattelun, jossa hän kertoi, että pitää kansanjoukon raivoa pahempana vainon muotona, kuin esimerkiksi sitä, että perheessä vainotaan. Uskonnollisenkin kiihko on hyvin tarttuvaa lajia. Voit lukea siitä, kuinka sekasortoinen kokoontuminen jatkui ja miten se saatiin rauhoittumaan: Apt. 19:33-40).

Paljon löytyy syitä tällaisen vastakkainasettelun syntymiseen, mutta se juurisyys on evankeliumi ja Jeesus Kristus, jota siinä saarnataan. Tästä kertoo uskovien vaino maailmassa tänäkin päivänä. Suurin luku vainottujen uskovien määrästä, jonka olen kuullut, on 340 miljoonaa...

Jatkan - jHs.

___________________________________

Jumalan Sanasta sydämeesi syntyneen uskon kautta näet silloinkin, kun toiset eivät näe mitään.

(Jouko Kuusjärvi)

_______________________________________

Torstai. 4.9 astetta miinuksella ylösnousussa. Harmaa taivas.

Aamupalaa ja kahvia.

10:ksi ajelin Majakalle puhumaan. Alkuun soitatin ukrainankielisen kappaleen.

Kahvia.

Rukousta. Luin Kolossalaiskirjettä.

Karsin kaadetut puut pihassa. Ajelin oksat pois.

Tuli takkaan.

Ruokaa ja kahvia.

Kirjoitin. 

Denis käväisi.

Poljeskelin kuntopyörää 60 min. Samalla lueskelin kirjaa.

Iltapalaa ja teetä.

Kirjoitin.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli..." (Fil. 2:5).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti