20220325

25.3.2022.

Perjantai. Taivas harmaa ja 3.4 astetta nousussa tähän päivään.

Aamupalaa ja kahvia. Lämmintä valkosipulimaitoa myös.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta. 

Olo ei enää ole "kuin osuuskaupan hoitajalla inventaarion aikaan" - taisi olla vähän huono rinnastus, mutta on kuin "romusta" alkaisi olla voitettu kanta tällä(kin) kertaa. Kuitenkin hyvin levon kannalta tämäkin päivä mennyt.

Lueskelin kirjaa.

Söimme hyvät ruuat. Kahvia.

Kirjan lueskelua. Vaaka-asennossa oleilua.

Iltapalaksi M-L teki hyvän pizzan.

Seurasimme uutisia - minä myös Israelista.

Huomenna klo 12 olen puhumassa - jHs - Pylkönmäellä, helluntairukoushuoneella, Ruokailutapahtumassa klo 12. Tapaammekohan siellä? En ole ilmoituksia huomannut tilaisuudesta lehdissä, enkä nettisivujen viikko-ohjelmissa, enkä fb:ssä. Varmaan sinne kylälle on, strategisiin paikkoihin, ilmoituksia laitettu. Ehkäpä ne ihmiset osaavat tulla sinne "arviostakin."

Vettäkin on tänään sadellut. Räntää ja luntakin luvassa.

Siunausta!

Ps. "Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi" (1. Kor. 1:30).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti