20220301

1.3.2022.

SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisen rukousrintaman Maaliskuun Rintamaposti on ilmestynyt:

Kristittyjen yhteinen RUKOUS- JA PAASTOPÄIVÄ tulossa:
Sydämelliset nimipäiväonnittelut Toivion Alpolle ja marja-ahon Alpolle!

Tiistai. Aurinko paisteli ylösnousun aikaan. Sininen taivas. 0.3 astetta miinuksella.

Aamupalaa ja kahvia, ym. hyvässä seurassa, sillä meillä oli edellisenä yönä yö-omia - ei yövieraita: Milena, Minja ja Daniel. Iloista porukkaa.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

Tänään klo 10 oli lääkärin soittoaika - minulle päin - kokeiden tuloksista. Meni minulta ohitse - vaikka odotin sitä - sillä puhelin oli äänettömällä.

Tein kutsun Kristittyjen yhteiseen RUKOUS- JA PAASTOLAUANTAIHIN, joka on tuossa yllä. Sitähän voi jo alkaa ajattelemaan, että sinne mennään, eikä meinata.

Kävin Rantalan jussin kanssa monistamassa Rintamaposteja ja em. kutsuja. Samalla reissulla kävin tk:ssa kyselemässä uutta soittoaikaa, kun tuli "ohari" tuon sovitun kohdalla. "Sihteeri" sanoi, että laittaa viestin lääkärille, että soittelee. Kun olin tk:ssa, niin samalla otin myös meidän sokeritautisten tarvitsemia välineitä: Liuskoja verensokerin mittausta varten, sekä neuloja pistämistä varten.

Ollessani keskikylällä, palaamassa kotiin tk.sta, soittikin lääkäri. Oli laajempi verikoe-,sydänfilmi, ym. tutkimus - kuuluu meidän diabeetikkojen hoitoon. Kaikki tulokset olivat erinomaisia. Kiitos siitä Jumalalle.

Kahvia.

Hiihtolomalaisilla - Daniel, Milena ja Minja - oli omat hommansa. Sisälläkin ne aina jotakin tekemistä keksivät. Sitten lähtivät tallaamaan n. 1 km päähän Danielin kotiin, tätsyä katsomaan. Minja painatteli lyhyimmillä jaloillaan perässä. 

Laitoin Rintamaposteja ja kutsuja Rukous- ja paastolauantaihin kuoriin.

Kävin viemässä Rintamapostit ja kutsut postiin. Muutamaan laatikkoonkin ja ovelle.

Lähettelin s-postilla Rintamaposteja ja Rukous- ja paastolauantain kutsuja niille, joille se menee sitä kautta.

Daniel, Milena ja Minja laskivat pulkilla ja liukurilla mäkeä ison lumikasan päältä.

Ruokaa yhdessä Danielin, Milenan ja Minjan kanssa.

Minja katsoi mummin kanssa videota. Pienemmälle katsojalle kävi niin, että nukahti nyysynsä kanssa kesken kaiken.

Kävin viemässä Danielin ja Milenan luistelemaan Mannilan pallokentän jäälle.

Hiihtelin 10 min.

Kävin hakemassa luistelijat Mannilasta.

Laitoin tulen takkaan.

Poljeskelin kuntopyörää 35 min. Samalla lueskelin kirjaa.

M-L teki pizzaa. Söimme sitä iltapalaksi - ja hyvälle maistui.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Hiihtolomalaiset - Daniel, Milena ja Minja - kävivät nukkumaan. Kuului kun mummi taisi lukea heille jotakin ja rukoilla iltarukouksen.

Uutiset Ukrainasta eivät ole mukavia. Ihmisiä kuolee. Venäjä ottanut järeämpiä aseita käyttöön. Siviiliuhrit eivät tunnu merkitsevän mitään.

Siunausta!

Ps. "Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee" (Ps. 32:8).

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti