20220215

15.2.2022.

Tiistai. Se oli  joko hieman plussalla, tai hieman miinuksella ylösnousun aikaan.

Aamupalaa ei minun tarvinnut tänä aamuna syödä 

Luin Psalmien kirjaa.

Veimme M-L:n kanssa Emilian ja Danielin kouluun 8:ksi. Samalla reissulla kävimme tk:ssa. Minulla "laajempia kokeita" diabeteksen vuoksi - niitähän aina silloin tällöin tehdään. Siinäpä syy, etten sitä aamupalaa nautiskellut. 

Ajeltuamme kotiin söimme aamupalaa ja joimme kahvia.

Rukousta.

Seurasin Pekingin olympialaisista yhdistetyn hiihtoa.

Kahvia.

Hain Danielin ja Emilian koulusta klo 14 maissa.

Ruokaa ja kahvia.

Pudottelin etu- ja takapihan puolelta katon reunalta roikkuvat lumet. Etupihan puolelta - siitä, mistä liikuttiin - kärräsin lumet kottikärryllä vähän kauemmas. Plussalla oltiin vähän.

Hain Terhi-Marjan ja Deniksen tykin ja ajelin Häkkilään, lehtomäen matille ja Tuulalle, yhteiskristillisen rukouspiirin kokoontumiseen. tykin annoin Lahtelan Veikolle, joka sillä näyttää sanoja pe. 25.2. klo 18 olevassa SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisessä rukousillassa, Kansakoululla, Karhumäentie 11, Saarijärvellä. Tämän iltaisessa kokoontumisessa oli väkeä 12 henkeä. Lehtomäen matti sitä johteli. Alussa kahvistelimme. Kokoontumiseen kuului laulua, rukousta, minun lyhyehkö puheeni, joka toimi alustuksena keskustelulle. Puhuimme myös aiemmin mainitusta SAARIJÄRVI RUKOILEE - kristittyjen yhteisestä rukousillasta. Erilaisia tehtäviä sinne jaoimme. Illanhan järjestää juuri tämä Häkkilän - Peltokylän - Kohmun yhteiskristillinen rukouspiiri.

Kokoontumisen loputtua ajelin kotiin.

Iltapalaa ja teetä. Samalla seurasin uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja" (Ps.. 19:2).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti