20220219

19.2.2022.

Sydämelliset onnittelut meiltä Soile Aholalle syntymäpäivän johdosta!

Sydämelliset onnittelumme myös Mannin Eijalle nimipäivän johdosta! 

Lauantai. Klo 7.40 oli pakkasella 7.2 astetta. Taivas oli harmaa. Aika valoisaa on jo siihen aikaan.

Aamupalaa ja kahvia.

Luin psalmien kirjaa. Rukousta. Siskoni, Pirjo, soitteli, että ainoa elossa oleva tätimme - äitimme sisko, Liisa-täti, oli kuollut viime yönä. Hän oli 93 vuotias. Päivittäin olen rukoillut hänenkin puolestaan. Myös puhunut ja kirjoittanut evankeliuminasiaa hänelle. Ihan viimeisen vuodenkin sisällä. Lämmin osanottomme serkuilleni perheineen! Nytpä sitten sen sukupolven edustajat ovat poistuneet keskuudestamme. Sitä huomaa, että me olemme nyt se sukupolvi, joka yleisesti ottaen, poistumme tästä ajasta seuraavaksi. Olemme tehneet valmisteluja sitä hetkeä varten - uskoneet Jeesukseen pelastajanamme ja Vapahtajanamme. Hetkeä emme tiedä; vain sen, että se koittaa. Jos Jumala elämää antaa, niin suurin halu on elää sitä Hänelle ja olla siunauksena useille ihmisille, niin, että hekin olisivat valmiit, kun heidän hetkensä koittaa. Kun Jumala antaa herätyksen maahamme, haluan olla siinä mukana, niin kuin Hän haluaa.

Seurasin hiihtoa Pekingin olympialaisista.

Kahvia.

Rukousta.

Lapioin lapionlevyisen polun auki vähän kauempana olevalle lintujen/oravien/jänöjen ruokintapaikalle ja laitoin rasvapalloja ja siemeniä niille. Samaan syssyyn hain puut liiteristä sisälle - nämä tällaisethan ne ovat niitä minun hommiani.

Avasin pihaladun ja sivakoin sitä 60 min.

Ruokaa ja kahvia.

Lueskelin vähän kirjaa. Torkuin.

Lapioin takapihan puoleisen oven edestä katolta pudonneet lumet. Kun ne olivat olleet siinä paikoillaan jo jonkin aikaa, niin olivat kovettuneet tosi koviksi.

Laitoin tulen takkaan.

Poljeskelin kuntopyörää 30 min. Samalla lueskelin kirjaa.

Kävin saunanlöylyissä.

M-L teki pizzaa. Sitä söimme iltapalaksi.

Katsoin Pirkko Vesavaaran Herätys-ohjelmaa.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Te, jotka pelkäätte Herraa, ylistäkää häntä..." (Ps. 22:24a).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti