20220204

4.2.2022.

PROFETIA

Lainaan tähän Tauno Rantalan 22.10.1996 saaman profetian - siitä huolimatta, että aikaa sen saamisesta on kulunut - arvioitavaksi ja koeteltavaksi. Profetioitahan ei tule siksi, että ne suoralta kädeltä hyljättäisiin.

"Tauno Rantala on palvellut Helluntaiherätyksessä saarnaajana , paimenena monen vuosikymmenen ajan. Nykyään Helsingin Siion seurakunnan evankelistana (ainakin siihen aikaan, kun profetia on saatu, minun huomautus).

"Herätessäni aamulla noin klo 7 tienoilla 22.10.1996, tunsin voimakasta kehoitusta lukea Hesekielin kirjan luvusta 14:1-6 jakeeseen.

"Minun luokseni tuli miehiä Israelin vanhinten joukosta; ja he istuivat minun eteeni, niin minulle tuli tämä Herran sana. Ihmislapsi, nämä miehet ovat sulkeneet kivijumalansa sydämeensä ja asettaneet kasvojensa eteen sen, mikä heille oli kompastukseksi syntiin. Antaisinko minä heidän kysyä minulta neuvoa? Sen tähden puhuttele heitä ja sano heille, näin sanoo Herra, Herra: Kuka ikinä israelilainen sulkee kivijumalansa sydämeensä ja asettaa kasvojensa eteen sen, mikä hänelle oli kompastukseksi syntiin, ja sitten menee profeetan tykö, hänelle minä, Herra, kyllä annan vastauksen - hänelle ja hänen monille kivijumalilleen. Ja tartun Israelin heimoa sydämeen, koska he ovat kääntyneet minusta pois kaikki tyyni seuraamalla kivijumaliansa. Sen tähden sano Israelin heimolle: Näin sanoo Herra, Herra, kääntykää ja kääntykää pois kivijumalistanne ja kääntäkää kasvonne pois kaikista kauhistuksistanne:"

Tämän jälkeen alkoi tulla profetian sanoma ja ymmärsin sen olevan annettu Helluntaiherätyksen johtavilla paikoilla oleville,

Te minun aseenkantajat ja johtavilla paikoilla olevat, jotka johdatte minun verelläni ostettua laumaa. Teidän tulee panna pois elämästänne se, joka on ollut teille lankeemukseksi, pois vanhurskauden tieltä.

Tehkää parannus ylpeydestä ja inhimillisestä korskamielestä. Lopettakaa toinen toisenne lyöminen, alas painaminen ja kadehtiminen. Myös puhutte pahaa toisistanne ja vitsailette minun Sanaani käyttäen. Levitätte valheellista tietoa toisistanne, painaaksenne häntä alas. On sellaisia, jotka herkuttelevat irstaiden televisio-ohjelmien edessä, näin ruokkien aistillista ihmistä.

Myös minä näen keskuudessanne sala-synneissä eläjiä. Vallan ja taloudellisen edun tavoittelijoita.

Miksi köyhdytätte minun seurakuntaani suurten velkataakkojen kanssa ja näin te teette seurakunnistani kykenemättömiä evankelioimaan, kun varat menevät muualle.

Te ette huomioi vähäosaisia, vaan varakkaita te arvostatte.

Heittäkää yltänne pois farisealaiskaapu ja pukeutukaa veljelliseen rakkauteen. Antakaa toisillenne sydämestänne anteeksi, sopikaa riidat ja erimielisyydet ja hyljätkää se elämästänne, jonka tiedätte olevan vastoin Minun Sanaani.

Jos käännytte pois parannuksessa kaikesta tällaisesta, niin minä vielä vastaan tulella taivaasta ja otan tämän herätyksen vielä käyttööni. Pelastaen sieluja, parantaen sairaita ja tehden monia voimallisia tekojani.

Mutta ellette käänny Minun puoleeni vaan jatkatte tietänne, niin Minä pirston tämän herätyksen ja lyön sen hajalleen. Ja otan siitä pienen uudistuneen osan, jolla Minä käännyn niitä auttamaan, jotka ovat tässä maailmassa sidottuina kurjuuteen ja rautoihin.

Ketä te sitten hoidatte ja köyhdytätte, kun se hajosi teidän käsistänne pirstoiksi. Minulla on oma aikani, jolloin minä odotan kääntymystä, mutta jos ei sitä korjausta ja parannusta tule, niin tämän Minä, seurakunnan Herra, joudun tekemään, koska Minun Sanaani ei kunnioiteta, eikä minun pelkoni saa teissä tilaa, sanoo Jeesus, teidän Vapahtajanne.

Profetoimisemme on vajavaista. Mutta näin minä olen tämän sanoman saanut ymmärtää. Eikä minulla ole mitään kaunaisuutta, eikä katkeruutta herätystä, eikä sen johtoakaan kohtaan. Olen tätä herätystä palvellut vuodesta 1961 lähtien ja olen edelleen valmis yhteistyöhön kaikkien teidän kanssanne. Ja olen rukoillut, että, Herra, ota vielä käyttöösi tämä herätys ja ole kanssamme. Olen tämän ilmoituksen kirjoittanut pelolla ja vavistuksella, että se olisi tulkittu niin kuin sen olen saanut ja ymmärtänyt."

                                                                                               Vantaalla 22.10.1996.

                                                                                                Tauno W. Rantala

_________________________________

Sehän on perjantai. Klo 6.55. oli 13.4 astetta miinuksella.

Aamupalaa ja kahvia. Klo 8:ksi vein Danielin ja Emilian kouluun.

Luin Psalmien kirjaa. Rukousta.

M-L leipoi. Hyviä tuoksuja.

Kahvia juuri leivotun pullan kanssa.

Sitten vain työhuoneeseen mappeja setvimään ja tyhjentelemään. Oli taas niin paljon luettavaa - ja muuta lerattavaa, että hitaastihan se kävi. Mm. lehtileikkeleitä kaukaa takavuosilta ja sen jälkeen.

Ruokaa ja kahvia.

Hiihtelin 60 min. pihalatua. Alkoi pimentyä. 4.8 astetta pakkasella. Tuuli. Tuisku nostatti ja kiidätti tuiskua. M-L kävi kylällä kauppa-asioilla.

Laitoin tulen takkaan.

18 jälkeen saapuivat meille Milka - joka on tullut "isosta etelästä" kotona käymään - pikkusiskot Milena ja Minja, sekä Timo. Mukava kun Milkakin tulee aina käväisemään, kun kotona käy. Heti alkoi Milka mummin kanssa tarjoiluja laittamaan - mummi kun siinä hommassa oli.

Timon kanssa kävimme saunassa.

Söimme tortilloita kahvin, teen, mehun kanssa. Hyviähän ne. Terhi-Marja, Emilia ja Daniel tulivat myös käväisemään - että Milkankin näkivät, ja muutkin. Milena on liikunnallinen tyttö. tekee jos vaikka minkälaisia temppuja. Minjakin perässä koettaa tehdä.

21 jälkeen lähtivät omat - ei vieraat - pois.

Seurasimme uutisia - myös Israelista.

Siunausta! 

Ps. "Herra, meidän herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa; sinun, joka olet asettanut valtasuuruutesi taivaitten ylitse!" (Ps. 8:2).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti