20190912

12.9.

13.5 astetta lämmintä noustessani. satoi vettä. Marja-Leena oli käynyt viemässä Emilian jo kouluun. Aamupalaa ja kahvia. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Sain hoidettua yhden kristittyjen yhteiseen rukousiltaan liittyvän asian.

Kävimme M-L:n kanssa kylällä. Hän meni kauppaan ja minä Rantalan Jussin kanssamonistamaan. Kiitos Jussille! Hain Emilian koulusta ja M-L:n kaupasta. Selkeä aurinkoinen sää.

M-L valmisteli ruokaa ja tarjottavaa illaksi.

Kävin 6 km lenkillä. Ensin 3 km kävelyä Mannilan pururadalla. Aurinkoista. Sen jälkeen 3 km urheilukentällä, jossa 2 km kävelyä ja kolmas kilometri juoksuhissuttelua. Pururadalla sain jutella kahden sauvakävelijän kanssa ja antaa heille kirjoittamani vihkosen Jumalalla on sinulle asiaa. Autolle tultuani oli siinä vieressä autollaan mies, jolle olin antanut joku päivä sitten saman vihkosen. Juttelimme. Urheilukentällä tapasin miehen, joka ei ollut tullut kuntoilemaan sinne, vaan käveli sen kautta reittiään eteenpäin. Tuli minua vastaan, joten oli hyvä jäädä juttelemaan ja puhua hengellisistäkin asioista. Tällaiset asiat on otettava Jumalan kädestä tulleina.

Söimme erittäin hyvää - ja vähähiilihydraattista - keittoa. Myös kahvia.

Torkkumista ja Patmos-Radion kuuntelua. M-L valmisti tarjottavaa.

Emilia tuli meille käymään kun oli tulossa pieniä serkkutyttöjä. Timo, Pia ja Minja tulivatkin kohta, vietyään Milenan Jippii-kuoron harjoituksiin helluntairukoushuoneelle. Siinä sitten otettiin tarjoiluja ja juotiin kahvia. Tarjolla oli mm. niitä hyviä munakasrullia. Ovat vähähiilihydraattisia. Laitoin saunan lämmite. Timon kanssa saunoimme. Pia kävi hakemassa Milenan meille kun Jippii-harjoitukset loppuivat.

Piti vielä vähän myöhemmin minun ottaa iltapalaa.

Iltapuolella tuli puhelimiin kuvia Norjasta, jossa kalamiehet ovat kalassa. Daniel siinä kuvassa seisoi oikein ison kalanvonkaleen kanssa.

Siunausta!

Levitä tietoa rukousillasta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti