13.9.
14.2 lämmintä kun nousin perjantaihin. Aurinko paistoi. Pilviä. Marja-Leena oli käynyt viemässä Emilian kouluun ja oli leipomassa leirille. Luin Psalmien kirjaa.
Kävin hakemassa Emilian koulusta kotiin.
Ruokaa ja kahvia.
Valmistauduin puhumaan sunnuntaina helluntaiseurakunnassa - aiheesta, joka on ollut mielessäni siitä alkaen, kun pyydettiin puhumaan.
19 jälkeen menin vähän liikuskelemaan. Kävin Summassaaren kuntoportailla. Kävelin 154 askelman portaat 10 kertaa - eli 1540 porrasta ylös ja alas.
Iltapalaa ja kahvia.
M-L neuloi.
M-L neuloi.
Kalamiehiltä Norjasta tuli tänään kuvia M-L:n "älykkääseen puhelimeen". Turskaa paistettuna lautasella ja muuten erinäköisiä - vähän oudonkin - kaloja.
Olen ajatellut seuraavanlaista asiaa: Kuinka suuria ovatkaan ne menetykset, jotka koituvat seurakuntayhteyden puutteesta tai vähäisyydestä. Sitä näkee niin paljon. Se koituu tappioksi yksilölle ja perheelle - jos on perheellisestä kyse. "Ruuhkavuosia" syytetään. Siihenkin voidaan vaikuttaa. Asioiden tilaa voidaan muuttaa. Tosin se edellyttää asioiden tärkeysjärjestyksen huomaamista ja muutoshalukkuutta. Erityisesti lasten asema sellaisissa tilanteissa harmittaa - jälkeenpäin varmaan muitakin. Lapsuus kun on aikaa, jolloin ihmisen sydämen maaperä on hyvä Jumalan Sanan siemenen kylvälle. Ilman seurakuntayhteyttä hengellinen elämää heikkenee ja helposti ajanoloon muuttuu normaaliksi olotilaksi. Elämään alkaa tulla "miinusmerkkisiä" asioita. Asiat alkavat hankaloitua. Antakoon Jumala Henkensä kautta silmiemme avautua näkemään todella merkityksellisiä asioita. Menetykset ovat surullisia asioita. Tietenkin seurakuntinakin meidän on katsottava asioita ja ihmisiä "nenäämme pitemmälle."
Siunausta!
"Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä: sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat" (1. Tim. 4:16).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti