20180222

 
22.2.
 
Torstaikin on toivoa täynnä. Herätessäni siihen hyvissä ajoin oli pakkasta 23.7 astetta. Selkeää. Tiputtelin kahvit ja sen kanssa vähän palasta. Kävin viemässä Danielin kouluun luistimineen. Emilia oli kipeä ja jäi kotiin. Tarvaalan suoralla pakkasta 25-27 astetta autonmittarin mukaan. Palattuani koululta laitoin takkaan tulen ja jatkoin kahvinjuontia ja aamupalan syöntiä. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
M-L kävi kylällä kaupassa ja "pipinä" olevan Emilian luona. Luin kirjaa ja join kahvia.
 
Syötyäni menin hakemaan Danielia koulusta 13. Hän meni kuitenkin bändikerhoon, joten minä ajelin kylälle. Kävin kaupungintalolta hakemassa avaimen Saarijärvi rukoilee-iltaa varten. Samantien ajelin ajelin Hilmonkosken - Vuoskosken alueelle jakelemaan kutsuja Kyläiltaan, joka on ensi maanantaina Hilmonkosken Kylätuvalla. Samalla jaoin myös Jumalalla on sinulle asiaa-vihkosia saman verran.
 
Olikohan 18-19 välillä kun palasin kotiin. M-L oli juuriottamassa paistamiaan ruisleipiä uunista palatessani - tuoksut huushollissa olivat sen mukaiset. Oikein hyvät. Iltapalaa ja kahvia. Vielä myöhemminkin suuhunpantavaa.
 
"Freelance-kristitty, joka tahtoisi olla kristitty, mutta on liian hieno mihinkään maanpäälliseen seurakuntaan, on kertakaikkiaan mahdoton ajatus" (C. E. B. Cranfield).
 
Siunausta!
 
Ps. "Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään. Jokainen, joka uskoo, että Jeesus Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa Isää, rakastaa myös hänen lastaan" (1. Joh. 4:20-5:1).
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti