5.4.
3.4 lämpimällä noustessa. Tänkii aamun kävi Marja-leena viepäsemässä lapset - Emilian ja Danielin - kouluun. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Rukoushetken jälkeen menin rankakasan viereen - Terhi-Marjan ja deniksen pihaan - jatkamaan sirkkelöintiä. M-L vei minut kun meni kylälle kauppa-asioille. Palatessaan haki minut kyytiin, että saan vietyä auton. Samalla ryyppäilin kotona kahvit. Ihan mukava ilma olla ulkohommissa - vaan niimpähän net ovat kaikki säät.
14 jälkeen tulivat Terhi-Marja töistä ja lapset kyydissä koulusta. Danielilla sattui sormeen. Oli naksahtanut koulussa. Varasivat ajan tk:een, että josko vaikka murtunut. Menin käymään kotona syömässä 14.30 maissa.
Ruuan jälkeen jatkoin sirkkelöintiä. Tavoitteena saada se yksi kasa pätkittyä. Sainkin. Kannoin sirkkelin toiseen paikkaan ja ennätin siitäkin kasasta aloitella sahausta. Tk:ssa kävijät tulivat. Daniel sanoi, että murtunut - nimittäin se sormi. T-M kuiten oli M-L:lle sanonut, että ei se lääkäri osannut sanoa muuta kuin, että jos kipeä edelleen niin tulla uudestaan. Jälkeenpäin oli Daniel sanonut, että oli sattunut kovasti, kun lääkäri puristeli ja käänteli. Ei kuitenkaan sitten poika siinä sanonut vissiin, että sattuu. Sellasta.
Ennen 18.30 tulin kotiin, sillä oli tarkoitus mennä kokoukseen. Kahvit siinä kuitenkin piti juoda ennen lähtöä.
19 olimme helluntairukoushuoneella Jesaja 62 -rukousillassa. Se on ilta jossa rukoillaan Israelin puolesta. Rautasaaren Vesa johteli. Pastori Mika Turunen puhui. Turvapaikanhakijaperhe oli myös mukana ja käyttivät puheenvuoron. Ovat huomenna lähdössä Saarijärveltä pois. Siunasimme heitä. Rukoilimme. Annoimme meiltä pienen lahjan lähtevälle perheelle - pikkutytölle nuken ja jotain muuta.
Palattuamme kotiin kokouksesta söimme iltapalaa ja joimme teetä. Päivällä oli yli 5 lämpimällä. Iltapalan aikoihin 2.2. Viileni vielä.
"Onko usko todella yksityisasia?
Me suomalaiset ainakin olemme taipuvaisia ajattelemaan niin. Kun joku "lahkolainen" suoraan kysyy meiltä, olemmeko uskossa, me oikein närkästymme ja tiuskaisemme vihastuneina: Se on minun yksityisasiani. Mitä se teille kuuluu?"
Meistä siis usko Jeesukseen näyttää olevan yhtä arkaluontoista ja hävettävää kuin kertominen todellisista yksityisasioistamme, esimerkiksi siitä, mitä aviovuoteessamme tapahtuu, millaisia kotiriitoja meillä on, millaisia luonteenheikkouksia meillä ja aviopuolisollamme on, miten kurittomia lapsemme ovat, kuinka paljon meillä on velkaa ja niin edelleen. Näistä asioista ei huudella, koska ne ovat arkaluontoisia yksityisasioitamme.
Mutta usko Jeesukseen ei ole yksityisasia.
Ensinnäkin usko Jeesukseen on tunnustettava ihmisten edessä. Jeesus sanoo (Matt. 10:33): "Joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa."
Eikö tämä vaadi astumista julkisuuteen yksityiselämästä? Kuka voi toimia politiikassa tai järjestöelämässä, ellei tunnusta tiettyä väriä ja aatetta? Ei kukaan myöskään voi olla elävässä uskossa, ellei hän tunnusta Jeesusta julkisesti vaan pitää uskonsa intiiminä salaisuutenaan" (Tapio Nousiainen, Yksi ainoa elämä, Päivä Oy 2011, s. 77).
Siunausta!
Ps. "Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut, sillä sydämem uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan" (Room. 10:9-10).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti