20180511

11.5.

Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut Salmen Paavolle, aitoon Tunturi-Lappiin, Enontekiölle, sekä Moision Tarmolle, Saarijärven saliomaiden syrjäkylälle!

27.3 astetta auringon puolella noustessamme. Sininen taivas. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Luin Hesekielin kirjaa. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Hommailimme vähän ulkona auringossa. M-L haravoi takapihalla lehtiä. Minä otin pressun saunankehikon päältä pois eilisen saunomisen jäljiltä. Kantelin myös laavusta tavarat ulos ja haravoin pohjan lehdistä puhtaaksi. Kottarilla lehdet pois. 

Soitin Emilialle, että onko tullut jo koulusta. Oli. Kävin hakemassa hänet kyytiin ja ajelimme Halpa-Halliin ostamaan Emilialle pyörän. Emilialla kyllä oli pyörä, mutta aattelimme mummin kaa, että haluamme ostaa tuollaisen pyörän. Vanhemmatkin kyllä olisivat ostaneet, mutta met halusimma. Pyörätelineessä toimme sen meille, että mummiskakin näki. Emilia kiitteli vielä toiseenkin kertaan ja polkaisi kotia kohti. Kirjoitin paperille Ps. 91:11-12 "Sillä hän antaa nekeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi." Sidoin sen pyörän ohjaustankoon. Siunausta pyöräilykilometreihin Emilialle!

M-L:n älykkääseen puhelimeen tuli kuva skootterimoposta. Se oli Miron mopo. Tainnut poika saada mopokortin tänään - ja samana päivänä myös mopedin. Onnittelut mopomiehelle! Turvallisia ja mukavia kilometrejä Menopelin satulassa Mirolle!

Söimme. Kahviakin.

Kävin aurinkoisella urheilukentällä 10 km rauhallisella kävelylenkillä. 25 asteen paikkeilla - hiukan alle - lämmintä.

Palailtuani lenkiltä olivat Denis, terhi-Marja ja Daniel meillä pesemässä asuntovaunua. Paistelin makkaroita takapihan laavun tulilla. Takapihalla söimme kahvin ja mehun kanssa.

Iltapalaa ja teetä.

Siunausta!

Ps. "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus" (Joh. 13:35).









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti