20180512

12.5.

Sydämelliset syntymäpäiväonnittelut Huttusen markulle, Marja-Leenan veljelle, Pyhältöön, Haminaan!

Marja-Leena nousi lauantaihin anivarhain - lienee 5 jälkeen. Aikaisemminkin jo ollut hereillä. Laittanut autoon koristekapselit, pessyt ikkunat - talosta - ulkopuolelta. Imuroinut ja pessyt lattioita. Noustessani oli lämmintä auringon puolella 9.6 astetta. Sininen taivas. Aamupalaa ja kahvia.

Denis, Terhi-Marja, Emilia ja daniel tulivat aamupäivän puolella vahaamaan asuntovauhua. Kaikki he, sekä minä levitimme vahaa vaunun kylkiin. Jonkin aikaa odoteltiin sen kuivumista - kahvit, ym. juotiin sen aikana. Sitten kiillotettiin. Veivät "Terhit" vaunun heidän pihaansa, jossa Terhi-marja siivoaa sen sisältä.

Luin Hesekielin kirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Ajelimme M-L:N kanssa kylälle. Ensin kävimme syömässä Halpa-Hallin noutopöydästä lounaan. Sen jälkeen M-L kävi kaupassa. paluumatkalla kävin ostamassa truuveja Rautakaupasta.

Palattuamme kotiin aloin heti kiinnittämään räystäskourujen pidikekoukkuja kiinni - vetelin väljentyneet naulat pois ja ruuvasin niiden tilalle ruuvit. Samalla sai puhdistaa ränneistä kuivuneet lehdet pois. Mukavahan se oli auringossa pelkissä shortseissa hommailla. Rännihomman jälkeen laitoin istuimet takaisin laavuun - toissapäivänä kun toin ne ulos pohjan puhdistamisen johdosta. Sitten vain istuskelin hetken takapihalla auringossa.

M-L paistoi lettuja. Kahvin kanssa takapihalla mukava niitä nautiskella.

Kävin urheilukentällä rauhallisella 10 km lenkillä. 1 km oli hölkkää, muut kävelyä. Aurinko paistoi. Varmaan 25 ollut tänään.

Tultuani lenkiltä söin vielä iltapalaa ja join teetä.

Siunausta!

Ps. "Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta" (1. Kor. 14::39).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti