20230824

24.8.2023.

RUKOUS APOSTOLIEN TEOISSA 54.

Antiokiaan oli syntynyt seurakunta. Jätämme hetkeksi ne maisemat ja menemme Jerusalemiin, johtopaikoille. Siellä uskovat saivat kokea "luontaisetuaan"; vainoa, äärimmäisellä tavalla:

"Siihen aikaan kuningas Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä. Ja hän mestautti miekalla Jaakobin, Johanneksen veljen" (Apt. 12:1-2).

Tämän Herodeksen isoisä oli se Herodes, joka surmautti lapsia Beetlehemissä. Tämän nyt puheena olevan Herodeksen isän veli mestautti Johannes Kastajan.

Herodes otatti muutamia seurakunnan jäseniä kiinni kiduttaaksensa heitä. Muutamat suomalaiset raamatunkäännökset sanovat: "rääkätäkseen heitä." Meidän edesmenneitä veljiämme ja olisiko ollut sisariakin mukana. Joku niistä myös kääntää tarkasti alkukielen mukaan: "Kuningas Herodes iski kätensä muutamiin seurakunnan jäseniin." Alkukieli sanoo: "pahoinpidelläkseen heitä."

Yksi seurakunnan johtavista veljistä mestattiin, Herodeksen toimesta, miekalla. Hän oli apostoleista ensimmäinen, joka koki marttyyrikuoleman.

Jaakob oli toisen apostolin, Johanneksen veli. Nämä Sebeteuksen pojat Jeesus kutsui seuraansa kalastuksen parista.

Seitsemällä lyhyellä sanalla kerrotaan Raamatussa Jaakobin kuolema.

Juuri eilen kuulin radiosta, että Nigeriassa on viime vuoden aikana tapettu yksi uskovainen joka toinen vuorokausi. Vaino ei ole sielläkään laantunut. Siitä huolimatta uskovat seuraavat Jeesusta ja heitä tulee koko ajan lisää.

Mitä se, josta olemme lukeneet, merkitsee meille, minulle ja sinulle?

Toinenkin johtava veli pidätetään; hän, josta äskettäin luimme, mm. Korneliuksen kodissa tapahtuneiden asioiden johdosta:

"Ja kun hän näki sen olevan juutalaisille mieleen, niin hän sen lisäksi vangitutti Pietarinkin. Silloin olivat happamattoman leivän päivät. Ja otettuaan hänet kiinni hän pani hänet vankeuteen ja jätti neljän nelimiehisen sotilasvartioston vartioitavaksi, aikoen pääsiäisen jälkeen asettaa hänet kansan eteen" (Apt. 12:3-4).

Herodes oli juutalaisten mielistelijä; kun he tykkäsivät siitä, mitä hän oli tehnyt Jaakobille, vangitutti hän Pietarinkin. Vartiointi oli hyvin vahva.

"Niin pidettiin siis Pietaria vankeudessa; mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä" (Apt. 12:5).

Pietaria odotti sama kohtalo, kuin Jaakobiakin. Mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä...

Jatkan - jHs.

________________________

Torstai. 14.8 astetta lämmintä ylösnousussa. Satoi kovasti.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta.

10:ksi menin Majakalle puhumaan.

Kahvia.

Seurasin Yleisurh. MM-kisojen kävelyä.

Ruokaa ja kahvia.

Kävin lastaamassa Denikseltä lainattuun peräkärryyn rukoushuoneen varastosta kalustoa huomista Nuotioiltaa varten. Satoi.

Kahvia.

Poljeskelin 35 min. kuntopyörää. Samalla luin kirjaa.

M-L kävi kylällä kauppa-asioilla.

Kirjoitin.

Iltapalaa.

Seurasin Yleisurh. MM-kisoja. Välillä uutisia.

Siunausta!

Ps. "Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta" (2. Piet. 1:2).




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti