20230808

8.8.2023.

RUKOUS APOSTOLIEN TEOISSA 41.

Kuten edellisessä kirjoituksessa (40.) on tuotu esille, niin Apt 9:25 ei mahdollisesti tapahtunut Sauluksen (Paavali) kääntymyksensä jälkeen heti tapahtuneella vierailulla Damaskossa, vaan hänen toisella vierailullaan siellä. Tutustu edelliseen kirjoitukseen, sieltä löydät perusteluja tälle näkemykselle.

Aikaa on välissä vuosia siihen, kun Saulus lasketaan korissa Damaskon muurien ulkopuolelle.

Päästyään muurin toiselle puolelle, otti Saulus suunnan kohti Jerusalemia, nykyisen Syyrian pääkaupungista, Damaskosta. Sinne oli matkaa muutama sata kilometriä. Matkasta ei meille kerrota sen enempää:

"Ja kun hän oli tullut Jerusalemiin, yritti hän liittyä opetuslapsiin; mutta he kaikki pelkäsivät häntä, koska eivät uskoneet, että hän oli opetuslapsi" (Apt. 9:26).

Sauluksesta oli tullut opetuslapsi, mutta Jerusalemissa olevien opetuslasten oli sitä vaikea uskoa; kaikki pelkäsi8vät häntä.

Löytyi kuitenkin yksi opetuslapsi, joka otti hänet turviinsa:

"Mutta Barnabas otti hänet turviinsa ja vei hänet apostolien tykö ja kertoi heille, kuinka Saulus tiellä oli nähnyt Herran, ja että Herra oli puhunut hänelle, ja kuinka hän Damaskossa oli rohkeasti julistanut Jeesuksen nimeä" (Apt. 9:27).

Barnabaan nimi tarkoittaa "kehottamisen poika." Nimi viittaa rohkaisemiseen. Sitä hän varmasti oli Saulukselle. Ensin hän vei Sauluksen apostolien luo ja näin tämä pääsi "sisälle" opetuslasten keskuuteen.

Mekin tarvitsemme keskuuteemme tällaisia "barnabaksia" enemmän:

"Ja niin hän kävi heidän keskuudessaan sisälle ja ulos Jerusalemissa ja julisti rohkeasti Herran nimeä" (Apt. 9:28).

Jatkan - jHs.

____________________________

Tiistai. 26.7 astetta lämmintä ylösnousussa. Aurinko paistoi. Ollut tuulinen päivä.

Aamupalaa ja kahvia.

Rukousta. Luin Luukkaan evankeliumia.

Kahvia.

Kirjoitin.

Ruokaa ja kahvia.

Kirjoitin.

Poljeskelin kuntopyörää 45 min. Samalla lueskelin kirjaa.

Jatkoin lukemista.

Iltapalaa ja teetä.

Seurasimme uutisia - minä myös Israelista.

Siunausta!

Ps. "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:5).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti