20160701

1.7. Terveiset täältä Tanskasta, Odensen kaupunpista! Heräsin klo 6. Aamupalaa kävimme syömässä City-Hotelli Odensen aamupala-salissa. Suomen joukkueen jäseniä on kaupungin eri hotelleissa. 9 maissa kävelimme joidenkin kanssa paikkaan, josta lähtee kilpailun järjestäjien varaama bussi tietyin ajoin stadionille. Kukin voi mennä sen mukaan kuin sopii omien lajiensa suhteen. Kyseessähän ovat Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut, joissa on mukana kaikki yleisurheilulajit. Tänään on ensimmäinen kilpailupäivä. Suomesta on mukana yli 100 hengen joukkue. Vähän sateista. Kävin varmistamassa osanottoni tämän päivän lajiin - tehtävä viimeistään 1 h ennen kilpailujen alkua. Hiljaista verryttelyä ja valmistautumista kilpailuun. Puolisen tuntia ennen kilpailun alkua oli kokoontuminen "call roomiin", josta kaikki lajiin osallistujat viedään ohjatusti yhdessä kilpailupaikalle. Siellä minulla oli mahdollisuus antaa yhdelle suomalaiselle vihkosen: Jumalalla on sinulle asiaa. Klo 12 alkoi lajini, 5000 m kävely. Silloin ei satanut. Tuuleskeli välillä. Sarja 65 v. Aika 32.22.32. Jopa 8 sek. parempi kuin ajattelin etukäteen. Sijoitus 1. Vähän ajattelin kilpailua myös testinä sunnuntai-aamun 10 km maantiekävelyä - Road Walk - ajtellen. Palkintojenjako oli hiukan yli puoli tuntia kilpailun jälkeen. Jäimme vielä sen jälkeen seuraamaan kisoja, kun bussikuljetusta hotellille ei heti ollut. 16.30 maissa oli. Sillä tulimme lähelle hotellia. Söin eilisen - ison - pizzan lopun kahvin kanssa. Tuli torkuttua ja oltua ihan unessa. Sitten maistui tee. Aamulla luin 1. Pietarin kirjettä. Sellaista täällä Nordik "Masters Athletics Championship Stadium"! Teronpoika Aarolle sydämellisiä nimipäiväonnitteluja vielä täskii! Siunausta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti