20160730

30.7.

Edellisyön vetelimme unia kotona omassa sängyssä - hyvin nukutti. Täällä tuntuvat yöt olevan pimeämpiä kuin Lapissa. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia. Aurinko paistoi melko kuumasti. Luin Ilmestyskirjaa.

Purkailimme pakkauksiamme lapinreissun jäjiltä - eilen illalla emme alkaneet sitä tekemään.

Terhi-Marja, Denis, Emilia ja Daniel käväisivät. Olivat menossa Kangasniemelle - ensin Heimolle ja Arjalle, sitten Pirjolle ja Karille, eli T-M:n sedälle ja tädille.

Kävin puolenpäivän tienovissa 8.3 km lenkillä Tarvaalan suunnalla. Lämmintä.

Marja-Leena kävi kylällä kauppareissulla. Sillä aikaa sytyttelin takapihan pressusaunan kiukaan alle tulen. Kävin tekemässä pihanvierikoivuntaimista lehtyevän vastan - tuosta "menetetyn metsikön reunasta". Välillä aina kävin vähän lisäilemässä.

Söimme. M-L keräili tuosta pihanlaitamilta vattuja.

Ennen 17 saapuivat Timo, Milka, Miro, Milena ja Helmi-koira meille - äiti-Pia olimennyt jonkun tuttavan kanssa teatteriin.

Kävin Timon kanssa 8.3 km lenkillä Tarvaalan suunnassa - eli tänään tuli lenkeille mittaa yhteensä 16.6 km, eilisen istumisen jälkeen.

Milka oli työnnellyt meidän etupihan melko laajan nurmikon ruohonleikkurilla.

Palattuamme lenkiltä saimme vetää Timon kanssa pressun kehikon päälle ja pujahdimme lauteille - vastakin oli. Välillä vilvuuttelimme takapihalla. Onhan se mukavata.

Söimme iltapalaa ja joimme kahvia/kuka mitäkin. Kebab-salaattia, kebab-rullaa ja pizzaa, jotka Miro kävivät hakemassa kylältä.

Sydämelliset onnittelumme Rantatalon Kallelle, Enontekiölle, vielä täskii syntymäpäivän johdosta! Jumalan siunausta!

"Kun kaikki tuet oikealla ja vasemmalla, joihin luotimme, temmataan pois, on se usein vain omiaan tekemään meidät entistä lujemmiksi. Meidän on silloin tultava yksin toimeen ja siten saatava oikea käsitys heikkoudestamme; vasta silloin myös etsimme ja löydämme väkevyytemme Herrassa" (Erään kärsivän päiväkirjasta).

Siunausta!

Ps. "Hän myös voi täydellisesti pelasta ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat" (Hebr 7:25). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti