6.9.
Ihan mukiinmenevä aamu - vähän pilvinen ja sumuinenkin. Söin aamupalaa. Join kahvia. Luin Valitusvirsiä. Marja-Leenakin nousi laittelemaan tarjoilujuttujaan helluntairukoushuoneen tilaisuuden lähetyskahvitusta varten. Jossain vaiheessa myöhemmin "työtoveritytär" Terhi-marja kävi ottamassa hänet kyytille. Minä lähdin 7.30 ajelemaan yhden meille omalla autollaan tulleen "toverin" kanssa kohti Tamperetta - muitakin alkuperäissuunnitelman mukaan piti tulla meiltä ja matkalta kyytiin, mutta ei sitten tullutkaan. Menivät sukulaistensa kanssa. Matkalla oli sankkaa sumua, mutta aurinkokin alkoi paistelemaan.
Olimme määränpäässämme - Nokian renkaiden testairadalla - perillä 10.15. Siellä pidettiin Suomen Aikuisurheiluliiton rullaluistelun- ja rullahiihtojen - joissa oli eri matkoja - ja maantiekävelyn - jossa oli myös eri matkoja sarjasta riippuen - Suomen mestaruuskilpailut. Sää oli koko ajan täysin aurinkoinen. Kävelyrata oli huippuluokkaa - 500 m suora, jota mentiin edestakaisin. Osallistuin kävelyyn, jossa sarjassani oli matkana 10 km. Sarja 65 v. Kilpailuni kesti tänään 3 km. Varoitukset tulivat täyteen - eli oli edessä esim. Pekingin MM-kilpailuista useiden kohtaloksi koitunut diskaaminen. Joillakin siellä varoitukset tulivat täyteen esim. 50 km kilpailussa siten, että radalta oli poistuttava hyvinkin loppuvaiheessa kilpailua. Tällaista "harvinaista herkkua" sain maistaa tämän päivän kisassa. Eli kyseessä on silloin aina jokin sääntöjen vastainen tekniikkavirhe. Jos kysyisit, että harmittiko, niin vastaisin, että ei. Tietenkinhän se aina olisi mukavampaa onnistua. Kävely on kuitenkin arvostelulaji. Varmaan harmittaisi, jos tämä kävely olisi elämän arvoasteikossa kovin ykköasia. Ajattelen kuitenkin niin, että tämän päivän reissukaan ei ollut turha. Sain kuitenkin olla "Jumalan ihmisenä" toteuttamassa Hänen minulle antamaa missiota - tehtävää - kisoissa olevien ihmisten parissa. Sanoinkin sen useiden kohdalla, että näin on - ja että haluan olla välittämässä sielläkin ihmisille parasta mitä tiedän heidän elämäänsä ajatellen. Lukuisia kirjoittamiani "Jumalalla on sinulle asiaa" -vihkosia jäi tälle(kin) matkalle. Olen siitä hyvin iloinen. Uskon jatkuvaan Jumalan johdatukseen ja haluan tuntea vastuuni niiden ihmisten parissa, joiden keskuuteen Jumala on minut johdattanut. Vaikka voisin/haluaisin olla paljon "palavampi" Jeesuksen todistaja, haluan kuitenkin ajatella välittävällä sydämelle runsasta joukkoa minulle tutuiksi käyneitä ihmisiä - ja tuntemattomia samoilla kentillä. Voihan olla, että kaikki heistä eivät ole juuri nyt "sillä aaltopituudella", että hengelliset asiat kovin koskettaisivat, mutta sellainen aika voi tulla - ja joka tapauksessa henkilökohtainen Jeesuksen tunteminen on jokaisen ihmisen ylivoimaisesti tärkein tarve. Tämä siitä syystä, että me olemme kaikki syntisiä. Evankeliumi - Jeesus - on ainoa vastaus ihmisen syntikysymykseen. Kumpa moni "kilpakenttien sankari", toimitsija, katsoja, jne., haluaisi avata sydämensä Jeesukselle ja kokea sen muutoksen, jonka Hän vain voi tuoda ihmisen elämään - tärkein asia siinä muutoksessa on syntien anteeksisaaminen ja erossa Jumalasta elävän ihmisen pääseminen Jumalan yhteyteen. Sitä rukoilen. En halua olla minkään uskonnollisen propagandan välittäjä - saati tuputtelija - vaan sen Elämän, joka tyydyttää ihmisen sisimmän ja tuo sinne todellisen elämän, lähettiläs Sivusta seuratun palkintojenjaon - ei surullisella, vaan iloisella mielellä - jälkeen huristelimme matkatoverin kanssa meille, jossa ensimmäiseksi istahdimme M-L:n kattamaan kahvipöytään. Sen jälkeen matkakaveri jatkoi kotiinsa päin omalla piilillään.
Kävin saunassa.
Iltapalaa, teetä ja kynttilänvaloa.
Juteltiin tuossa M-L-vaimon kanssa, että olisi hyvä järjestää isien ja poikien yhteistä toimintaa ja yhdessäoloa. Ei sen tarvitse olla säännöllistä. Taitaisi olla tilausta sellaiselle. Isä-poika-leiri - vaikkapa yli yhden yön. Isä-poika-retki, tms. Siinä voisivat olla mukana nuoret isät poikiensa kanssa, vanhemmat isät - vaarit - poikiensa ja pojanpoikiensa kanssa. Tapoja varmaan olisi monenlaisia. Ei niiden yhteisten juttujen tarvitseisi olla - tarkoittaa, että eivät saisi olla - kovin filosofisia, vaan hyvin yksinkertaisia. Tänään ajellessamme Tampereelta kotia kohti, soitteli Tero - mein vanhin poika - ja kertoi tulleensa juuri isä-poika-leiriltä, joka oli kestänyt yli yhden yön. Hänellä oli siellä kaikki pojat - 3 kpl - mukana. Jotenkin tuo isä-poika-ajatus sitten lisääntyi vain tuossa pöyvvän ääressä äsken. Isän ei tarvitse olla vain rangaistuksien antaja, vaan hyvä kaveri, jonka kanssa haluaa olla - ja moni poika haluaa olla isänsä kanssa.
Josko sitä lainailua jälleen edellispäivien malliin:
"3. Ylennykset ovat Jumalan kädessä
Psalmissa 75:6-7 sanotaan: "Ei idästä, ei lännestä, eikä autiomaastakaan tule ketään, joka heidät korottaisi." Niin yllättävältä kuin se voi tuntuakin, esimiehesi ei ole se, joka päättää, saatko ylennyksen vai et. Tämän ymmärtäminen auttaa suhtautumaan työhön eri tavalla, ja sillä pitäisi olla suuri vaikutus siihen, miten hoidat työsi.
Tämä näkökulma Jumalan osuudesta työnteossa eroaa huomattavasti yleisestä ajattelutavasta. Useimmiten ihmiset sulkevat Jumalan työasioiden ulkopuolelle ja uskovat, että menestys ja ylennykset ovat yksin heidän vallassaan. Ne, jotka tuntevat Raamatun opetuksen, lähestyvät työtä täysin toisesta viitekehyksestä. He osaavat välttää tämän merkittävän stressiä ja turhautumista aiheuttavan seikan, koska he ymmärtävät, mikä on Jumalan osuus suhteessa työhömme.
Lopeta lukeminen hetkeksi ja mieti asiaa. Jumala on antanut sinulle taitosi, ja Hänen vallassaan on menestyksesi ja urallasi eteneminen. Mieti, miten tämä näkökulman muutos vaikuttaa sinuun ja tapaasi työskennellä" (Howard Dayton, Rahoillasi on merkitys, Kuva ja Sana 2011, s.105-106).
Siunausta!
Ps. "Älkää eksykö! Huono seura hyvät tavat turmelee" (1. Kor. 15:33).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti