20181101

1.11.

Alkoi vuoden toiseksi viimeinen kuukausi - ihan vaan tiedoksi. Hyvissä ajoin nousin. 7.2 astetta lämpimällä. 8:ksi kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun. Palattuani aamupalaa ja kahvia. Luin Luukkaan evankeliumia ja rinnalla vanhaa selitysteosta siihen. Eipä siitä juuri mitään uutta aukene. Loikoilin vielä sohvalla rukouksen hengessä - ja torkuin.

Aamupäivävälipalaa ja kahvia. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. 

Haravoin pihasta lehtiä. M-L haki Emilian 12 koulusta. Kävivät samalla reissulla kylällä kaupassa. Minä kävin hakemassa Danielin koulusta meille. Emilia oli paistamassa lettuja. Hyvälle kahvin kanssa maistuivat. Jatkoin lehtien haravointia ja kottikärräämistä. Kärräsin my.ös yhden verkkokehikon pohjalla olleet puut liiteriin. Söimme

Lapista oli Vaaralan Sulo - yli 90 v - soitellut Pelkosenniemeltä, kun olin ulkona. Soitin sinnepäin. Mukava oli kuulla ääntä ja jutella.

Denis kävi hakemassa lapset meiltä. Menevät koululle illalla olemaan "pimistä".

Kävin pimeällä urheilukentällä 10 km kävelylenkillä - 1 km siitä juostahissuttelin. N. 7 astetta lämpimällä. Tähtiä näkyi silmissä - siis taivaalla.

Tullessani kotiin leijailivat vastaan leipomisen tuoksut - M-l leipoi. Iltapalaa ja teetä.

"Perheyhteisön heikkeneminen

1960-luvulta alkaen meillä Suomessakin avioliiton ja perheen statusta on pyritty johdonmukaisesti heikentämään. Yhteiskuntamme on samalla kokenut monenlaisia muutoksia kuten maaseudun tyhjenemisen ja kyläyhteisöjen heikkenemisen, työelämän monenlaiset muutokset jotka lisääntyvä teollistuminen ja palveluyhteiskunnan kehittyminen sekä tietokoneiden käyttö on tuonut tullessaan. Ehkäisyvälineiden kehittyminen ja niiden käytön yleistyminen, aborttien laillistaminen, naisten aseman muutokset, sukupuolimoraalin heikkeneminen, elokuvien ja filmien vaikutuksen lisääntyminen, sekä maahanmuutto- ja monikulttuurisen yhteiskunnan synty ovat tärkeitä muutostekijöitä, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin.

Huomattava määrä lapsia syntyy avioliiton ulkopuolella. Pelkästään tällä asialla on voimakkaasti epätasapainottava vaikutus koko yhteiskuntaan" (Esirukoilijoiden Ystäväkirje, Lemlandin Rukous- ja kurssikeskuksen yhteiskristillinen julkaisu, syksy 2018. s. 1).

Siunausta!

Ps. "Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo" (Joh. ilm. 2:29).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti