Kiehisen vuolijan Blogi

7.7.2021.

SEURAKUNTIEN VANHIMMAT TARVITSEVAT HALUA, NÄKYÄ JA VARUSTAMISTA PAIMENUUTEEN

2.7 kirjoitti Kati Rautasaari facebook-seinällään seuraavasti: "Kun joku on pois seurakuntayhteydestä, kyseleekö kukaan perään, kaipaa, pyytää mukaan? Kysyykö, miten voit, missä olet ollut? No, tämmöisiä mietin kun ajattelin yhteyttä perhe, seurakuntaperhe."

Edellä luettu sai minut kirjoittamaan fb-seinälleni (Jouko Kalervo Kuusjärvi) kirjoituksen, jonka julkaisen nyt myös tässä.

Isosta asiasta on kysymys. Ilman "sarvia ja hampaita" - no, ihan ilman viimemainittuja en kylläkään ole, sillä vielä on suu niitä täynnä - on ensimmäiseksi todettava, että vaikka seurakuntien johtajat - vapaissa suunnissa usein vanhimmiksi/vanhimmisto kutsutut (niin kuin Uusi testamenttikin tekee) - eivät olekaan mitään "yli-ihmisiä", niin suurin vastuu on heillä. Väärinymmärrysten välttämiseksi haluan sanoa, että nyt ei puhuta siitä, ovatko seurakuntien vanhimmat huonoja taikka hyviä, vaan siitä, että heidän tehtäväkuvassaan on paimenuus jäänyt "lapsipuolen" asemaan. Tämä on vallitseva tilanne, ei vain teoriassa esille tuotuna, vaan käytännön elämässä selvästi nähtävänä ja koettavana todellisuutena. Tämän puutteen näkevät vanhimmat myös itse toimintaansa tarkastellessaan.

Efeson seurakunnan vanhimmille - haikeassa tapaamisessa heidän kanssaan - Paavali antoi seuraavanlaisen kehoituksen:

"Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta,  johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut"

(Apt. 20:28).

Tämä on hyvin yksiselitteistä tekstiä, josta on luisuttu pois. Seurakunnan vanhinten, paimenten, kaitsijoiden, ensisijainen tehtävä on paimentehtävä. Kuvittele, sielusi silmillä, eteesi lammaslauma ja paimen sen keskellä toimenpiteineen. Ajattele myös mitä Uusi testamentti sanoo Jeesuksesta Hyvänä Paimenena. 

Paimentehtävän laiminlyönti - johtui se mistä syystä tahansa - on seurakuntien keskellä ilmeinen. Vapaissakin suunnissa on siirrytty "virkapapistoon" tämänkin asian hoitamisen suhteen. Jos pastori ei hoida paimentehtävää, niin se usein jää hoitamatta.

Joissakin seurakunnissa oletetaan diakoneiden - tai sen yhden diakonin - hoitavan asian. Siihen on sanottava, että diakonien toimenkuva on toisenlainen, joskin hän ihmisiä kohdatessaan - heidän kohdallaan - voi hoitaa myös paimenuuteen liittyviä asioita.

Yksi syy siihen, että vanhimmat laiminlyövät ykköstehtävänsä, on "vähemmän tärkeiden" asioiden "haaliminen" itselleen, tai yleensä "monien juttujen" tekeminen.

Paimenuutta ei vielä ole - joskin sekin siihen kuuluu - kerran kuussa kokoontuminen päättämään erilaisista asioista, tai erilaisten toimintamuotojen ja tilaisuuksien johtaminen.

Siitä johtuen, että edellä kuvatun laista paimenuutta ei seurakunnassa ole, saadaan tietää "pitkällä viiveellä" siitä, mitä ihmisille kuuluu. Eikä ainoa kysymys ole esim. uupuminen. Menetykset voivat olla - ja ovat olleet - monella tavalla kohtalokkaita, johtuen siitä, että paimentehtävä on laiminlyöty.

Kun seurakunnassa on useampia vanhimpia, voidaan paimentehtävän hoitoa järjestää monella tavalla. Vanhimmat voivat, esim. jakaa laumansa ihmiset niin, että kullekin tulee tietty määrä ihmisiä - tietyt ihmiset - joista hän tietää, mitä heille kuuluu. Tämä ei merkitse liian suurta taakkaa, sillä tarkoitus on hoitaa asiaa pitkäjänteisesti. Usein vanhimmat ovat suuren osan seurakuntalaisten elämästä, ja heidän tilanteistaan, ulkona "kuin lumiukot" (tällainen hauska ilmaisu sallittakoon). 

Lisäksi voidaan seurakunnassa jakaa näkyä siitä, että pidämme huolta toisistamme; haluamme tietää, mitä toisille kuuluu. Siihenhän Sana meitä kehoittaa.

Efesolaisille lähettämässään kirjeessä Paavali - Pyhän Hengen inspiroimana - antaa seuraavanlaisen opetuksen, joka niin helposti unohdetaan, jos ollenkaan tiedostetaankaan - ja joka koskee jokaista tämän päivänkin paikallisseurakuntaa:

"Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen" 

(Ef. 4: 11, 12).

Tämä opetus kuuluu sovellettavaksi myös paimenuuskysymykseen. Paimenet ja opettajat varustavat seurakuntalaisia "paimenuusajatukseen", palvelemaan siinä omalta osaltaan, Kristuksen ruumiin rakentamisessa - olemaan ei-välinpitämättömiä toinen toistensa suhteen.

Pienryhmät ovat hyviä tässäkin mielessä; niissä tulemme helposti tietämään, mitä kullekin kuuluu. Niiden synnyttäminen seurakuntiin ei näy olevan niin "helppo juttu", kuin luulisi "puusta katsottuna." Siihenkin tarvitaan näky ja näyn jakaminen - ja sen jälkeen toimeen tarttuminen. Jos seurakunta on toiminut pitkään ilman pienryhmiä, tarvitaan ajatuksenmuutos, että aletaan haluta pienryhmiä. Sama pätee vanhimmiston työskentelyyn: Jos on pitkään toimittu niin, että vanhimmat eivät ole ottaneet/pitäneet paimentehtävää tärkeimpänä-, ykköstehtävänään, niin tarvitaan ajatuksenmuutos. Heidänkin keskuudessaan voi olla tuollaista ajatusta kohtaan muutosvastarintaa. Asia jää helposti entiselleen. Ja edelleen laumassa ei ole paimenuutta, joskin johtajia kylläkin. Vain paimenet tietävät mirtä laumalle kuuluu. Paimenet tietävät, onko joku lammas jäänyt kiinni johonkin, tai loukkaantunut.

Seurakunnan vanhimpia ajatellen, kyseessä on heidän kohdallaan myöskin ajankäyttökysymys. Mutta, esim. maallisella työllä, jota vanhimmat tekevät, heidän vastuutaan paimentehtävästä "pois luisumiseen" (luettava varmaan usein: pois luistamiseen) ei voi/saa selittää. Miksi? Siksi, että se kuuluu vanhimman tehtävään tärkeimpänä tehtävänä. On hyvä tarkastella omaa ajankäyttöään suhteessa vapaa-aikaansa - olemmehan me ihmiset niin helposti elämässä itsellemme mukavuusvyöhykkeillämme. Tällaisesta tulee este paimentehtävän tärkeimmän asian - paimenuuden - hoitamiselle. Vähemmän tärkeistä asioista on karsittava, että voidaan olla toteuttamassa sitä, mikä on tärkeää.

Lopuksi lainaan Pietarin kautta vanhimmille - tämänkin päivän seurakuntien vanhimmille - annettua huomionarvoista kehoitusta:

"Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen"

(1. Piet. 5:1-4).

Kehoitus kuuluu: Kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, jotka ovat teidän osallenne tulleet! Paimenuusasiassakin vanhimmat voivat olla laumalle esikuvina; johtavat esimerkillään. Vanhimmat voivat olla esikuvia myös toinen toisilleen - sekä rohkaista toisiaan - paimenuusasiassa.

Paimenuusasiasta kannattaa keskustella vanhimmistoissa - totuutta silmiin katsoen. Kyseessä on perustavaa laatua oleva seurakunnallinen kysymys, jota ei kannata sivuuttaa olankohautuksella, tai selittää olemattomiin vanhimpien toimenkuvasta.

Muistakaamme seurakuntiemme vanhimpia rukouksin! Heidän tehtävänsä on arvokas ja kallis - eikä se aina ole helppo.

Siunaavin keskikesän terveisin!

Jouko Kuusjärvi

past. eläkeläinen

Rajalantie 12. B.

43100 SAARIJÄRVI

jouko.kuusjarvi@gmail.com

Puh. 040-0206858

______________________

Keskiviikko. Ylösnousun aikaan lämmintä 29.1. Eihän se kovin varhainen ollut tuo ylöspääsy.

Aamupalaa ja kahvia takapihan puolella. Siellä luin Psalmien kirjaa ja myös rukoilin.

Ruokaa ja kahvia - takapihan puolella.

Kävin urheilukentällä 8 km kävelylenkillä. 100 metrin "vetoja" tein jokaisen viimeisen 15 kmn aikana. Tarkeni. 1 litra vettä meni sisuksiin - tosin join vähän ylimääräistä.

Kahvia.

Lueskelin hetken kirjaa takapihalla.

19:ksi menin Rukousiltaan helluntairukoushuoneelle. mennessä hain Salmen ja Iiriksen kyytiin. 6 henkeä oli paikalla.

M-L:lla oli pizza paistumassa kun tulin kotiin. Kyllähän se maistui.

Saimme videon ja kuvia tänään. Milena oli kisoissa Kyynämöisillä. Heitti palloa ja juoksi - kipeällä jalalla. Yhdessä kuvassa oli tytöllä riippumassa kaksi mitalia kaulassa. Saa nähdä tuleeko tyttö Pylkönmäelle Pentin olympialaisiin? Kuvia tuli myös Norjan kävijöiltä, Terhi-Marjan  perheeltä.

Uutisetkin tuli taas seurattua.

Siunausta!

Ps. "Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme" (Ps. 68:20).