20190213

13.2.

Sitä tavaonomaista päivää, täältä Vuolijan suunnalta! 9 astettahan sitä oli pakkasta noustessani. Aamupalaa ja kahvia. Kävin viepäsemässä Danielin ja Emilian kouluun 8:ksi. Taivaanrannassa värisuoria auringonnousun puolella. Valostuu aina aikaisemmin. Kevättä tulossa - kun en tuota pukkaa-sanaa nyt käyttänyt.

Palailtuani koulukyyditykseltä jatkoimme aamupalasia ja -kahvisia kaikessa rauhassa.

Rukousta ja torkkuilua.

Jonkin verran myöhemmin lujin 2. Korinttolaiskirjettä. Marja-Leena luki kohdan hartauskirjasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Korvien huuhtelua ja "pään ajelua" toimitteli M-L minulle.

Ennen 13 menimme M-L:n kanssa Halpa-Halliin puraisemaan lounaan. Sieltä menimme tk:lle. M-L meni viemään Emilian kavereineen koululta koulukaverin synttäreille. Minä kävin tk:ssa kuulotestissä - sellaisessa, jossa kuuluu korviin erikorkuisia piippauksia. Jos kuulee, niin painaa aina sellaista nappia. Kuulemma minun kuulo oli alentunut 2010 vuodesta, jolloin olin saman ihmisen testattavana. Työterveyslääkäri esitti (jo) silloin kysymyksen: Haluatko kuulolaitteen? Tuli niin yllättäen, että vastasin: Antaa nyt vielä olla. Siitä on kulunut vuosia aikalailla. Kuuloni on nyt - sasnoi testaaja - neljännessä "katekoriassa". Tuo viimeinen sana oli nyt minun keksimä, kun en muista mikä se oikea ilmaisu olikaan. Onhan se aika hankalaa ollut tuon kuulemisen kanssa jo aikaa. Joidenkin puheen kuulen oikein hyvin. Joidenkin toisten en. Kunhan lääkäri katsoo nuo tulokset, niin eiköhän hän passita Keskussairaalaan jatkotutkimuksiin - ja kuulolaitettahan sieltä sitten vuolijalle pukkaa. 

Haettuaan Danielin koulusta 15, tulivat he yhdessä hakemaan minut tk:sta, jossa odottelin. Hurruuttelimme meille. 

Tein lettutaikinan. Laitoin tulen takkaan. M-L alkoi paistelemaan niitä lettuja. Denis tuli töistä tullessaan hakemaan Danielin meiltä. Kun oli lettuja ja kahvia, niin porukalla syötiin ja juotiin.

Kävin käpöttelemässä 8.3 km Tarvaalan suunnalla. Siinä 1 asteen paikkeilla kylmän puolella. Ennen lähtöä leijaili lunta hetken isoilla hiutaleilla, mutta ei kauan.

M-L oli lenkkini aikana "antamassa naapuriapua."

19:ksi menimme M-L:n kanssa Rukousiltaan helluntairukoushuoneelle - 15 henkeä. Haimme mennessä Salmen mukaan. Vesa Rautasaari johti kokouksen.

Tulimme tilaisuudesta kaupan kautta kotiin.

Iltapalaa ja teetä.

"Howard Carter sanoo: "Terveeksitekemisen lahjat ilmentävät Jumalan voimaa sairauden alueilla."

Nämä lahjat virtaavat hengestä uskovan kautta parantumisen tarpeessa oleville ihmisille. Parantamisen lahjat annetaan niitä tarvitseville. Ne ilmenevät uskovien kautta. Näin ollen ei ole hyvä sanoa, että jollakin uskovalla on parantamisen lahja. On parempi sanoa, että Pyhän Hengen ja Hengellä täyttyneen uskovan kautta paranemisen lahjat ilmenevät seurakunnassa" (Robert L. Brandt, Hengen lahjat, Kansainvälinen Kirjeopisto, Ristin Voitto 1981, s. 167).

Siunausta!

Ps. "...toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä samassa Hengessä..." (1. Kor. 12:9).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti