19.12.2020.
HYVÄSTÄ JA MUKAVASTA VOI TULLA PARHAAN VIHOLLINEN
Elämä voi muodostua kiireiseksi - tai sen voi tehdä itse sellaiseksi. Voi jopa tuntua siltä, että on kova kiire, mutta kun oikein pysähtyy asiaa pohtimaan, niin tuleekin siihen tulokseen, että tuo kiireen tuntu ei olekaan "viimeinen totuus." On tullut tavaksi vain tehdä monenlaisia asioita, jotka täyttävät elämän. Silloinkin kun olisi aikaa pysähtyä, kokee sitä kiireen tuntua.
Mihin se "Vuolija" nyt oikein tähtää? Siitä "muutampi" rivi.
Mielestäni - siis minun mielestäni, mutta toivottavasti myös sinun - seurakuntamme lapsityöntekijällä, Sven Loosenilla, on oikea ja terveellinen linja, kun hän on usein tuonut julki seurakunnan edessä - ja jopa s-postin kautta seurakuntalaisille - seuraavanlaisen asian:
Vanhempien pitäisi koota lapsensa yhteisiin hetkiin Raamatunluvun ja rukouksen merkeissä, ettei hengellinen opetus jäisi vain seurakunnassa tapahtuvaksi. Ajatus on tämä, vaikka ei ehkä ihan tarkasti näillä sanoilla.
Voi, kuinka totta edellä sanottu onkaan - ja kuinka luonnollista ja normaalia sen tulisikaan olla Jeesukseen uskovien vanhempien perheissä.
Minkäänlaiset (teko)syyt eivät saisi viedä tuollaista mahdollisuutta perheitten elämästä. Ei työ, eivät harrastukset, ei älypuhelin, peleineen, elokuvineen, "vatsappeineen", fasebookeineen, ynnä muine sellaisineen, ei kotityöt, ei seurakuntavastuut, ei shoppailut, ei kyläilyt, ei ajanvietteet, ei mitkään asiat.
Kaikki tiedämme sen, että ellemme pidä tärkeimpiä asioita tärkeimpinä, niin monista muista asioista - joiden ei tulisi sitä olla - tulee tärkeimpiä asioita.
Yhteisestä hetkestä, Sanan ja rukouksen merkeissä, olisi tultava keskeinen osa perheen yhteistä elämää, jolloin muut asiat laitetaan sivuun ja keskeytetään. Niin kiire ei saa olla, ettei sille ole aikaa. Ei sinänsä hyvien, eikä mukavien asioiden saa antaa viedä mahdollisuutta yhdessä oloon Herran edessä.
Vastuu edellä puhutussa asiassa on vanhemmilla. Heidän tulee koota "pesueensa" tällaisiin yhteisiin hetkiin. Vanhemmat eivät saa suostua lastensa kohdalla siihen, että antavat heidän olla tekemässä muita asioita silloin, kun on yhteisen Sana- ja rukoushetken aika. Vanhemmilla on vastuu lapsistaan myös hengellisesti. Lapsuuden aika kulkee ohi nopeasti. Kuitenkin Jumala on tarkoittanut, että pienestä pitäen lasten sydämiin istutetaan Jumalan Sanan siemeniä ja heitä opetetaan rukouksen kautta turvautumaan Häneen. Sillä on valtavan suuri merkitys heidän tulevaan elämäänsä.
Perheen yhteisillä Sanan- ja rukouksen hetkillä on suuri merkitys myös perheen keskinäiseen yhteyteen - siihen yhteyteen tulee voimakas hengellinen ulottuvuus. Tällaisten hetkien tulisi olla jatkuvia, mutta ei "näännyttäviä." Iloisia hetkiä taivaallisen Isän edessä. Niissä voidaan yhdessä kantaa kunkin perheenjäsenen yhteisiä rukousaiheita, mutta myös rukoilla esirukouksia toisten ihmisten puolesta, seurakunnan ja Jumalan valtakunnantyön puolesta.
Ottakaamme perheiden elämään yhteiset Sanan- ja rukouksen hetket! Se tuo turvallisuutta perheen elämään ja viitoittaa tietä lapsillemme Jumalan yhteydessä elettyyn elämään.
Antakaamme lastemme ja lastenlastemme nähdä ja tietää, että jatkuva elämä Sanan ja rukouksen yhteydessä, on tärkeä asia uskovan elämässä.
Siunattuja ja tärkeitä hetkiä yhdessä perheenä, aviopuolisoina ja yksilöinä Jumalan kasvojen edessä! Siellä luodaan pohja johdatukselle ja Jumalan palvelemiselle elämässämme. Opetellaan ja harjoitellaan sitä!
Siunausta!
Jouko Kuusjärvi
Rajalantie 12. B.
43100 SAARIJÄRVI
jouko.kuusjarvi@gmail.com
Puh. 040-0206858.
xxxxxx
Lauhkeata lauantaita. Meijjän huushollin "vanhat ihmiset" - meitä on täällä kaksi, eikä muita sitten olekaan - eivät kiirehtineet ylösnousun kanssa. Mitäpä sitä, valmiissa maailmassa. Nousun aikaan 0.7 astetta plussalla.
Aamupalaa ja kahvia. Luin Roomalaiskirjettä. Rukousta.
Kahvia.
Lueskelin kirjaa.
Katselin hiihdon mc-sprinttejä.
Tulipa kaunis jouluinen kuva mummin "älykkääseen" puhelimeen. Siinä oli Milenan piirtämä kuva, jossa oli kuvattuna koko perhe ja kaunis joulukuusi. Millainenhan taiteilija siitä tytöstä vielä tuleekaan?
Söimme. Ilta ei ollut vielä tullut, mutta pimeää jo oli. Kahvia.
Kävin urheilukentällä 8 km kävely/rukouslenkillä. Taisi olla 1 aste plussalla. Oikein oli mukava ilma olla "jalanviljassa."
Ajellessani lenkiltä kotiin, oli meillepäin kävelemässä kaksi ihmistä. Luulin kauempaa, että heillä oli koira talutuksessaan, mutta lähempänä huomassin, että ei se ollut koira, koska sillä oli "kissansilmät" takapuolellaan - takavalot - ja kaksi valoa eteenkinpäin. Se kieppui neljällä pyörällä. Olisiko ollut puolisen metriä pitkä. Se oli auto, jota Daniel ohjaili otsalamppu päässään. Olivat äidin kanssa lähteneet iltakävelylle.meille käväisemään. Daniel tuliu suoraan liiterin nurkan kautta meijjän pihaan - sillä auto menee lumessakin ja on aika voimakas peli, jolla ajellaankin metsäratoja. Jonkin aikaa olivat, äiti ja poika meillä, ennen kuin lähtivät takaisin kotia kohti. Vielä lähtiessään Daniel näytti minulle valoa otsalampullaan, kun hain puita pimeästä liiteristä.
Laitoiun tulen takkaan.
Kävin saunassa.
M-L paisteli VHH-piirakan - taas uudenlaisen - jota iltapalaksi söimme. Hyvälle maistui sekin. Kyllä tuli taas hyvä "resetti" Timoa varten!
Seurasin uutiset.
Kirjoittelin tämän jutun alyussa olevan kirjoituksen, kun se tuli sydämelle.
Siunausta!
Ps. "Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea" (Sananl. 22:6).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti