16.5.2023.
SEURAKUNTIEN PAIMENTEN PAIMENTEHTÄVÄSTÄ:
Seurakuntien vanhimmat tarvitsevat halua, näkyä ja varustamista paimentehtäväänsä 7.
Edellisessä kirjoituksessani puhuin Ylipaimenesta, Hyvästä paimenestä, Jeesuksesta, esikuvanamme. Jostain sen suuntaisesta olisi tarkoitus nytkin jotain "saada näkyville."
"Niin hän (Jeesus) puhui helle tämän vertauksen sanoen: Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää? Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten. Jakun hän tulee kotiin, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: Iloitkaa minun kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut. Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse" (Luuk. m15:3-7).
Raamattu kertoo meille, että publikaanit ja syntiset tulivat Jeesuksen luokse ja halusivat kuunnella Häntä. Fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat, kun Jeesus tällä tavalla otti syntisiä vastaan ja söi heidän kanssaan. Sen vuoksi Ylipaimenemme puhui heille lukemamme vertauksen; ja jatkaa vielä kahdella vertauksella samasta aiheesta. Kaikissa kolmessa vertauksessa on kyse siitä, että sytinen ihminen löytyy; tekee parannuksen ja tulee Jumalan yhteyteen.
Hyvä paimenemme, Jeesus, tuli maailmaan antamaan henkensä lammasten edestä, että he pääsisivät Jumalan yhteyteen. Taivaassa on aina ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.
Jeesus sanoi itsestään:
"...sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on" (Luuk. 19:10).
Jos Hyvän paimenen mieli valtaa meidän sydämemme, niin tästä, mistä edellä lukemamme raamatunpaikat puhuvat, tulee meidänkin elämäämme keskeinen asia. Tämän ei tulisi koskea vain joitakin, vaan meitä jokaista, jotka olemme saaneet tulla Jeesuksen löytämiksi. Eihän maan päältä löydy sen arvokkaampaa asiaa, kuin se, että syntinen ihminen löytää yhteyden Jeesuksen kautta Jumalaan; ja aloittaa matkan kohti iankaikkista elämää Hänen taivaassaan. Kuinka olemme tässä Jumalan "pelastusoperaatiossa" mukana, riippuu suhteestamme Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen.
Kun siirrymme hetkeksi katsomaan asiaa seurakuntaan kuuluvien, jo löytyneiden/löydettyjen, ja seurakunnan vanhinten, paimenten, näkökulmasta, niin tiedämme, että seurakuntien jäsenten elämään voi tulla monenlaisia tilanteita. Hekin voivat eksyä, "jäädä kiinni" erilaisiin huonoihin asioihin; tai hyviin, joista tulee heille turmiollisia asioita. Sielunvihollinen saa uskovan lankeamaan syntiin. Tämän maailman rakkaus voi vallata sydämen. Lihamme on aina herkästi lähtemässä mukaan sellaisiin asioihin.
Mitä silloin tehdään jos/kun näin käy?
Kuka silloin tekee jotakin?
Vai tekeekö kukaan mitään?
Unohtamatta, että meillä kaikilla uskovilla on oma vastuumme, emme voi/saa sivuuttaa sitä tosiasiaa, että seurakuntalauman paimenilla, kaitsijoilla, on erityinen vastuu, pitää huolta, "ottaa vaari", kaikesta laumasta, joka tarkoittaa: jokaisesta seurakunnan jäsenestä. Paimenet ovat niitä, jotka tietävät, mitä lauman lampaille; seurakunnan jäsenille, kuuluu.
Jäikö hän, jolla oli sata lammasta, ja joka kadotti yhden niistä, odottelemasan päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksi, että lampaasta jotain kuuluisi? Ei, vaan hän jätti ne yhdeksänkymmentä yhdeksän lammasta, jotka olivat turvassa ja lähti heti etsimään sitä yhtä.
Toteutuuko tämä seurakunnissamme?
Jos ei, niin miksi ei?
Jos ei toteudu, niin tarvitsevatko seurakuntien paimenet halua, näkyä ja varustamista paimentehtäväänsä?
Jatkan - jHs.
_____________________
Sydämelliset onnittelut - vielä tässäkin - yhdelle lapsenlapsellemme, Aarolle, täyttäessäsi tänään 22 vuotta! Ovat ne vaan huipputyyppejä nuo lapsien lapsoset - joita on 9 kappaletta!
Tiistai. 18.2 astetta lämmintä ylösnousussa. Harmaahko taivas, mutta aurinko kuumotteli.
M-L kävi viemässä Danielin kouluun - kun ei löytänyt avainta ulkorakennukseen, jossa oli pyörä.
Aamupalaa ja kahvia.
Rukousta. Luin Malakian kirjaa.
Kahvia. M-L leipoi VHH-juustoleipiä, pullaa ja jonkin vuokapaistoksen.
Karräilin verkkohäkistä puita liiteriin pinoon.
Kahvia
Jatkoin kärrittelyä.
Kävin hakemassa Danielin koulusta - olivat luonnossa.
Kävin syrjäkylällä kotikäynnillä.
Ruokaa ja kahvia.
Kärräilin loput puut liiteriin. Kun työnsin viimeisen kottarillisen liiteriin, niin vähän tipotteli vesiä. Myöhemmin sitten satoikin. Puut olivat niin kuivia, että ne eivät vain mukavasti kalahtaneet, vaan suorastaan kilahtivat. Sielläpä ovat nyt katon alla. Ei ainakaan puiden puutteessa käy meille, niin kuin hyttyselle, joka vain nautiskeli ja hyrisi virttään kesän aikana ja sitten kävi huonosti talvella. Niin, sille muurahaisellehan kävi hyvin...
Kahvia.
Kirjoitin.
Luin vähän kirjaa.
Kyykkyjä 3o kpl.
Iltapalaa.
Seurasimme uutisia - minä myös Israelista.
Kirjoitin.
Siunausta!
Ps. "Älkää eksykö. Huono seura hyvät tavat turmelee" (1. Kor. 15:33).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti