20171227

27.11.
 
Sydämelliset nimipäiväonnittelut Mäkisen Hannulle, Häkkisen Hannulle ja Parkkosen Hannulle!
 
Elämme nyt niitä ns.välipäiviä - "uuvven joulun ja vanhan joulun" välillä. Sitä kun tuota Uuden vuoden vaihdetta kutsuttiin meilläpäin "uuvveksi jouluksi." Nukuttiinkin ensimmäisenä välipäivänä pitkään. Nousun aikaan - ja kellohan oli jo rientänyt - oli miinuksella 1.9 astetta. Luntakin oli taas tullut aikamoinen kerros. Taivas oli harmaa.
 
Jouluiset valot palamaan ja syömään aamupalaa ja kahvia/teetä. Luin Jesajan kirjaa. Marja-Leena luki meille paikat hartauskirjasta ja Muroman aamun ensimmäisestä. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
 
Marja-Leena teki ulkona lumitöitä. Minä valmistauduin vuoden alun puhumisiin erilaisissa tilaisuuksissa.
 
Söimme jouluruokia. Tunnelmallinen kaamospäivä, jossa jouluiset valot pääsivät oikeuksiinsa. Linnut ikkunan takana jatkoivat ruokailujaan - eikä syömisissä paljon vaihteluita.
 
Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 21 km. Puut olivat kenties vieläkin kauniimpia, kun niihin oli tullut uutta lunta lisää. Kusiasmäen rinteellä kiertelevän hiihtobaanan valot tekivät niistä oikeinkin kauniita. Välillä satoi pikkasen luntakin, niin kuin aikaisemminkin päivällä. Pitkästä aikaa näkyi myös kuu taivaalla puolikkaana - välillä pilviverhon takaa, välillä ihan kirkkaana. Luojan luoma luonto antoi parastaan. Sää oli hyvä - miinus 1 mennessä ja lähtiessä nollassa. Latu oli liukas - ja kiilteli valoissa kuin reen anturan jälki kuutamossa. Passasi siellä vuolijankin luikutella hissukseen menemään - ja raitista ilmaa piisasi.
 
Marja-Leena kävi hiihtelyni aikana Terhi-Marjaa ja Emiliaa tapaamassa.
 
Palattuani hiihtolenkiltä lähdinkin heti helluntairukoushuoneelle Rukousiltaan 19:ksi. Vesa Rautasaari johteli. 5 henkeä.
 
Laitoin jo rukoushuoneelta tekstarin M-L:lle, että voisiko keittää riisipuuroa. Hiihtelyn jälkeen pukkasi näläntunnetta. Niinpä puuro oli valmista kun tulin kotiin. Hyvälle maistui.
 
Siunausta!
 
Ps. "Vanhurskaalle sinä talletat rauhan; rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra on iankaikkinen kallio" (Jes. 26:3, 4).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti