20171209

9.12.

Hyvää nimipäivää siskolleni Pirjo, Annikille, Haapalan Annelille, Hämäläisen Annelille ja tädilleni Anni Kyröläiselle!

Lauantai ja myöhäisempi herääminen siihen. 2.4 astetta lämmintä. Lumet olivat sulaneet aikalailla - ei kuitenkaan kokonaan. Harmaa taivas.

Söimme aamupalaa ja joimme kahvia/teetä. Luin Jesajan kirjaa. Marja-leena luki kohdan hartauskirjasta ja muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kävin hiihtelemässä Kusiaismäessä 12 km. Ensimmäiset 6 km hissukseen ja viimeiset 6 km huomattavsti vauhdikkaammin. Satoi vettä. Hiihtoalueen mittari näytti 0.5 astetta lämmintä. Kotona oleva yli 2.

Hiihtämästä menin suoraan syömään HH:iin - M-L ehdotti, kun leipoi koko päivän.

18:ksi menimme M-L:n kanssa Joulukonserttiin Vapaakirkkoon. Oli hyvä. Maisa & Originals Sound esiintyi. Rautalankaa ja rauhallisempia. Pastorinvartissa puhui Martti Takalo kuvien kera. Kahville emme jääneet, vaan tulimme kotiin.

Palattuamme konsertista sytyttelin tulen takkaan. Laitoin saunan lämmite.

Tein VHH-puuroa (vähähiilihydraattista): Sekoitin kaksi kananmunaa (voi laittaa vain pelkän valkuaisenkin) 1 dl:aan maitoa (voisi laittaa myös kermaa tai kookosmaitoa) ja siihen 1 ruokalusikallisen kookosjauhoa. Pidin puolilämmöllä liedellä ja sekoittelin, kunnes tuli puuromaiseksi. Maustoin suolalla. Sirottelin päälle karppisokeria ja kanelia. Söin maidon kanssa. 

Kävin saunassa makailemassa ja hikoilemassa.

Huomenna on sellainen mukava tilaisuus - perhekunnan ja perhekuntien juhla. Voi jopa olla meidän perhekunnan viimeinen omien lastemme kohdalla - tai mistäpä tuota tietää. Lastenlasten kohdallahan niitä sitten ilmeisesti tulee lisää.

Siunausta!

Ps. "Ja apostolit sanoivat Herralle: Lisää meille uskoa: Niin Herra sanoi: Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen, ja se tottelisi teitä" (Luuk. 17:5-6).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti