20171201

1.12.

Joulukuuksihan se muuttui tämä kuukausien juoksu. Pian on Joulu. Toiset saavat, toiset eivät - lahjoja. Iloitaan siitä suurimmasta - taivaan lahjasta! Jeesuksesta, Pelastajasta. Istukoon Hän sydämemme valtaistuimella.

Tänään vanhukset täältä menetetyn metsikön reunamilta tahtovat antaa sydämelliset syntymäpäiväonnittelut Tanjalle - tuonne Kotkan suuntaan! Tanjakin oli aika pieni tyttö silloin kun tulimme tuntemaan Enontekiöllä. Nyt on tullut täyteen pyöreitä. Siunausta!

Vaari ja mummi lähettävät vielä tässäkin nimipäiväonnittelut Aaro, Oskarille, Tampereelle! Ja siunausta!

Mukava oli herätä hyvissä ajoin tähän joulukuun alkuun. Plussalla 0.3 astetta. Harmaata. Maa oli saanut lumivaippaa hieman ylleen. Keiteltyäni ja juopaistuani mantelileipäkahvit kävin viemässä koulukkaat, Emilian ja Danielin kouluun.

Söimme aamupalaa ja joimme kahvia/teetä. Luin Saarnaajan kirjaa. Marja-Leena luki kohdat hartauskirjasta ja Muromasta. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.

Kotiparturini ajeli lyhyemmäksi päässäni olevaa sänkeä - ne, joilla sitä on enemmän, kutsuvat sitä tukaksi.

M-L leipoi koko päivän - pitkälle iltaan - seurakunnan myyjäisiin.

Viimeisiä "säätöjä" ja yhteydenottoja Kristuspäivämatkaan liittyen - huomennahan sitä olisi tarkoitus Turkuun autonnokka - ja mukana olleidenkin - suunnata.

Kuuntelin - pitkästä aikaa - Scandinavian Metal Praise -yhtyeen musiikkia you tubesta. Hyvältä se kuulostaa - tykkään edelleen! Ihan siitäkin huolimatta, että mein kuopus soittaa siinä ensimmäisellä levyllä kitaraa - ja vieläpä hyvin. Uudempi äänite on siellä myös kuunneltavana. Sen nimi on Glory & Power.

12 hain Danielin koulusta meille. 13 Emilian.

Syötyäni ja kahvia juotuani menin hiihtelemään "muurahaismäkeen" - Kusiaismäki - 12 km hissukseen. Jossakin kohdassa "hohelsi" tuulikin. 2 astetta pakkasen puolella hiihtoalueella pois lähtiessäni.

Palattuani kotiin kävin vielä kylällä kauppa-asioilla.

Laitoin takkaan tulen. 

Iltapalaa ja teetä hyvissäajoin - M-L vain leipoi.

Eilen seurasin netin kautta vaikuttavaa - ja vaikutusvaltaisen yleisön läsnäollesssa tapahtuvaa - talvisodan muistopatsaan paljastusta Helsingin Kasarmitorilla. Olihan se koskettavakin juhla - ja patsas oli tietenkin kallis. Olisi kuitenkin voinut joissakin puheenvuoroissa muistaa myöskin Jumalan osuutta talvisodan ihmeessä! Eihän mitään ihmettä ilman häntä olisi ollutkaan.

Eilen - torstaina 30.11.2017. oli erinomaisen hyvä kirjoitus Keskisuomalaisessa, Mielipide -sivulla, s. 52.: Sen oli kirjoittanut Kari Hämäläinen, Vapaaseurakunnan pastori, Jyväskylästä. Jo otsikko oli hyvä: "Kristinusko teki Suomesta Suomen." Ja mitäpä Kari sitten kirjoittikaan: "Tänä vuonna juhlimme 100-vuotiasta itsenäistä Suomea. Suomalaisten tie kansojen joukkoon ja yhdeksi maailman parhaimmista yhteiskunnista elää ja asua on ollut pitkä ja kivinen. Ja siihen on tarvittu enemmän kuin vain inhimillisiä ponnistuksia ja suomalaista sisua. Monet asiat ovat vaikuttaneet siihen.

Uskallan kuitenkin väittää, että kaikkein suurin vaikuttaja Suomen kansaan ja siihen hyvään, mistä me nyt saamme nauttia, on ollut kristinusko ja Raamattu. 500 vuotta sitten uskonpuhdistus laittoi liikkeelle Raamatun kääntämisen suomen kielelle, joka johti lukutaidon syntymiseen ja koululaitoksen kehittymiseen. Ev. lut. kirkko vastasi pitkän aikaa lukutaitotyöstä, ja mm. suomenkielisen kansakoululaitoksen isä oli Uno Cyngnaeus, öuterilainen pappi ja lähetystyöntekijä.

Raamatun arvot vaikuttavat edelleen laajasti käsityksiimme ihmisarvosta, heikompiosaisista huolehtimisesta ja oikeudenmukaisuudesta, vaikka monet eivät tunne niiden alkuperäistä lähdettä. Samoin anteeksiantamus, rehellisyys ja nöyryyden arvostaminen ylpeyden sijaan nousevat Raamatusta. Lainsäädäntömme pohjalla ovat Jumalan kymmenen käskyä.

Suomalaiset ovat maamme johtoa myöten vaikeina aikoina turvautuneet rukouksessa Jumalaan. Talvisodan alettua 6.12.1939. presidentti Kyösti Kallio aloitti rukouksen radiossa näin: "Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suuremmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua." Kuinka monet miehet rintamalla ja naiset kodeissaan rukoilivatkaan silloin Jumalan apua kansallemme." Näin Kari Hämäläinen. Kiitos "Veke!" Jatkan myöhemmin kirjoituksen loppuosan.

Siunausta!

Ps. "Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, om tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa" (Saarn. 12:13-14).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti