14.4.
Marja-Leena se kävi aamulla laittamassa/viemässä Emilian kouluun - daniel tuli meille kun oli vähän kipeä. Niinpä pieni mies pötkötteli meillä täkin alla. Aamupalaa ja kahvia miekii söin ja kahvia taas join. Luin Psalmien kirjaa. M-L luki hartauskirjasta kohdan - ei mikään uskonnollinen kirja, eikä suorituskaan. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä. Maa oli valkoinen kun miekii nousin - uuttakin sateli.
11:ksi ajelin helluntairukoushuoneelle Päivärukoushetkeen - ei ollut ketään ja ovet lukossa. No, niinhän ne tieten pitää ollakin, jos ei ole ketään - eihän sitä ovia lukitsematta.
Kävin 12 maissa hakemassa iloisen tokaluokkalaisen - Emilian - koulusta meille.
12.30 ajelin kylälle, Majakalle, jonne olin sopinut tärskyt Rantalan Jussin kanssa - monistelimme julisteita Kolkanlahden Kyläiltaa varten. Se on siellä koululla, to. 23.4. klo 18.30. Tervetuloa mukkaan! Samalla reissulla vein ilmoituksia kymmenkunta Kolkanlahteen eri paikkoihin. Seuraavaksi on tarkoitus mennä sinne kylälle ihmisten oville juttelemaan hengellisistä asioista ja kutsumaan ihmisiä kokoukseen, sekä jakamaan "Jumalalla on sinulle asiaa"-vihkosia. Yleisen kokouksen kanssa samaan aikaan on lapsille tilaisuus eri tilassa.
Palattuani kotiin oli Emilia paistamassa lettuja ja keitteli myös kahvit. Hyvin se homma kävi. Minäkin pääsin osille. Leikkivät Emilia ja Daniel sellaista, että Emilia oli mummi ja Daniel oli vaari. Mummi oli Emilia ja minä olin Daniel.
Kahvin jälkeen lähdin karsittujen ja kasattujen rankojen luo - tuohon Tarvaalaan. Aurinkokin oli alkanut paistelemaan. Eilen toin Timolta peräkärryn käydessämme. Nyt kasailin rankoja kyytiin. Haapalan Tero - Timon Pian veli - ajeli ohitse ja kääntyi ympäri tullen luokseni. Alkoi tekemään kanssani rankakuormaa. Viilasipa moottorisahan ketjunkin, kun oli viila autossa. Laittoipa ketjunkin paikalleen, kun se oli liian löysällä ja lipesi päältä - hänellä kun oli sellainenkin avain. Minä en ottanut mitään avaimia mukaan, kun ei ollut tarkoitus muuta kuin katkoa kärryssä liian pitkiä rankoja lyhyemmiksi. Tulipa siihen juttusille Paavo ja Jaskakin, sekä yksi tuntematon mies, jota kutsuin perjantain KUNNIA ON HERRAN-iltaan, 17.4.klo 19 työväentalolle. Ei sanonut kiinnostavan. Kysyin, että ovatko hengelliset asiat koskaan kiinnostaneet, sanoi, ettei ole. Sanoin uskovani, että vielä tulevat kiinnostamaan.
Kävin viemässä rankakuorman Höytiälle, Timolle.
Palattuani kotiin söin ja join kahvia.
17.30 jälkeen ajelin kylälle. Kävin urheilukentällä 10 km "kävelynomaisella" lenkillä, km-ajoin:7.43., 7.35., 7.37., 7.58., 7.42., 7.09., 6.58., 6.54., 6.28., 7.29. Lämmintä 3.5 astetta. Vettäkin on sadellut tänään. Lenkin aikana paistoi aurinkokin.
Lenkin jälkeen söin iltapalaa.
"Eräs herätyssaarnaajana olemisen eduista on vapaus siirtyä eteenpäin ja jättää muille - ja Jumalalle - työn hedelmien hoivaaminen. Watchman työskenteli apostolina perustaen seurakuntia ja pitäen huolta seurakuntalaisten uskossa kasvamisesta, ja näin hän oli ottanut kantaakseen huomattavasti painavamman hengellisen taakan, joka jätti häneen syviä jälkiä näinä poliittisen kriisin ja yhteyksien katkeamisen vuosina. Kaikkein vakavimpana hän tunsi moraalisen vastuunsa niistä nuorista kokoaikaisista työntekijöistä, jotka olivat vailla varmuutta palkasta levittäytyneinä ympäri maata ja tekivät uskollisesti evankeliumin työtä. Watchman oli itse kokenut, millaista on olla päivittäisten tarpeiden osalta Jumalan varassa, ja varsinkin hänen ensimmäiset kokemuksensa auttoivat häntä ymmärtämään, millaisia koetuksia nämä työntekijät joutuivat läpikäymään arvokkaassa tehtävässään Jumalan palvelijoina. Seurattuaan, miten eräs nuori työntekijä oli ankarassa uskonkoetuksessa Watchman sanoi: "...pitää kättään aurassa ja pyyhkiä samalla kyyneleitä - - - sitä on kristinusko." Niinpä hän kirjoitti eräälle samanlaista työtä tekevälle: "Seurakuntien asiat ja tämän maailmankolkan kysymykset rasittavat minua kovasti. En ole iloisella mielellä, mutta kuljen eteenpäin Herraan luottaen."
Voidaan kysyä, miten tämä nopeasti laajeneva työ sai taloudellisen kannatuksen. Sen piirissä oli parisataa kokoaikaista työntekijää - työ vaati paljon matkoja - oma kirjankustannusohjelma, toimintaa vuokratiloissa ja suunnitelmia omien huoneistojen hankkimisesta. Pääperiaatteena oli kymmenysten antaminen henkilökohtaisista tuloista. Tämän periaatteen noudattamista ei missään vaiheessa valvottu lainomaisesti, koska "kymmenesosa" nähtiin merkkinä siitä, että asianomainen oli antanut kaikkensa Jumalalle. Antamisen periaatetta sitä vastoin opetettiin ja toteutettiin uupumattomasti, ja tämän tuloksena kaikki toiminnan piiriin kuuluvat paikallisseurakunnat olivat taloudellisesti itsenäisiä. Kun he olivat aloittamassa evankeliumin työtä jollakin uudella alueella, he saattoivat perheensä elatuksen ohella joutua selvittämään
muitakin kustannuksia, esimerkiksi kokoussalien väliaikaista vuokraamista ja raamatunosien ja traktaattien painatuskuluja. He saivat lahjoja seurakunnilta ja yksityisiltä kristityiltä, heille opetettiin uskon varassa elämistä, mutta hengellisen ja aineellisen tuen saamisessa he olivat jossain määrin Watchman Neen vastuulla. Käytännössä hänen vastuullaan oli suoranaisesti nelisenkymmentä työntekijää..." (Agnus I. Kinnear).
Siunausta!
Ps. "Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa" (Matt. 9:38).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti