20151004

3.10. Syktyvkarissa heräilimme uuteen, harmaaseen ja tuuliseen päivään. Syötyämme aamupalaa ja juotuamme "suomalaiset kahvit", luin Hesekielin kirjaa. Rukoilimme yhdessä Veikon kanssa. Valmistautumista huomiseen puhumiseen. Kävin 1 h 30 min hiljaisella - hikoilemattomalla - kävelylenkillä. Kylmäistä oli. Samalla kävin kaupassa. Sydämelliset nimipäiväonnittelut Katajamäen Raimolle vielä tässäkin! "... Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." (osa Johannes Kastajan sanoista, Joh. 3:27-30). "Se mitä toivon, kun kuuntelen Johanneksen puhetta, on sen ilon saaminen, jonka hän oli saanut kun sinä Jeesus olit tullut suuremmaksi ja hän oli tullut pienemmäksi, vähäpätöisemmäksi. Voisitko Jeesus antaa minulle tuon Johanneksen saaman ilon samasta syystä kuin Johannes sen sai? Jeesus, voisinko minäkin pienentyä, tulla vähäisemmäksi? Voisitko sinä tulla minun ja muiden mielissä suuremmaksi, merkityksellisemmäksi ja keskeisemmäksi? Jeesus, yritän ajatella, minkälaista sinun suureksi tulemisesta ja minun vähenemisestä tuleva ilo voisi olla. Millaista olisi saada iloa siitä, että ihmiset näkisivät sinut niin suurena ja arvokkaana, että minä huomaisin olevani syrjässä ilman huomiota? Se antaisi minulle syvemmän ja aidomman ilon kuin mitä saan, kun minut huomataan ja ihmiset pitävät minua jonakin. Tule suuremmaksi Jeesus, vähennä minua, Jeesus! Jeesus, minkälaista olisi sellaisen asian näkeminen, että sinun nimeäsi rakastettaisiin niin paljon, että sinua haluttaisiin puolustaa? Minkälaista olisi sinun äänesi kuuleminen sen sijaan että kuulisin ihmisten kiittävän minua? Mikä ilo tulisikaan siitä, että sinua kiitettäisiin joka hetki. Jeesus, minkälaista olisi tuntea suurempaa murhetta siitä, kun ihmiset torjuvat sinut kuin se murhe jota koen, kun minut torjutaan? Minkälaista olisi, jos "saamiset" ja "luopumiset" elämässä olisivat samanarvoisia ja kaikki osoituksia sinun hallinnastasi maailmassa ja osoituksia sinun suuresta armostasi minua kohtaan? Antaisiko sellainen luottamus sinuun mahdollisuuden palvella sinua riippumatta siitä, miten paljon tai vähän menettäisin palvellessani? Jeesus, anna minulle Johanneksen tuntemaa iloa ja vie minua varovasti sitä tietä, jolla minä vähenen ja sinä tulet suuremmaksi itselleni ja muille" (Scotty Smith (suom. POM), Armo riittää. Vanhaa ja uutta armon valtakunnasta nykyajan ihmiselle. Numero 3. 30.6.2014. S. 15. Julkaisija Evankeliumin opintoyhdistys ry.). Siunausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti