27.2.
Vähiin menee, ennenkuin loppuu - helmikuu. Pakkasella 9.1 noustessamme. Söimme aamupalaa ja joimme kahvia/hopeateetä. Luin Matteuksen evankeliumia. Marja-Leena luki hartauskirjasta kohdan tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä - omalla tavallamme. Kukinhan taaplaa tyylillään - eikä rukouksessa ole kaavoja. Kaavat kuuluvat lähinnä ompelijalle.
Valmistelin KYLÄILTAA.
Tehin jonkinlaisen - lähinnä sellaisen, että ei oikein tiedä itkisikö vai nauraisi - pohjan, josta olisi tarkoitus monistaa kutsuja pe. 3.3. klo 18.30 olevaan KYLÄILTAAN, joka on Pylkönmäellä, Yrittävän talolla. Tervetuloa! Infoa tuossa vieressä.
Kävin Rantalan Jussin luona - skannasimme nettiin laitettavaksi ilmoitusta KYLÄILLASTA - no, kyllä siitä asia kuiten selviää. Ja onhan se inhimillisemmän oloinen, kun ei ole niin täydellinen - se kun tuo ihmiselokin on niin inhimillistä.
Tälle päivälle olimme sopineet hiihtolomalaisten - Emilian ja Danielin - kanssa hiihtoreissun. 13:ksi ajelimme mummin kää suksinemme heitä hakemaan. Eikun sukset autoon ja ajelimme neljisin tuonne Majakosken levennykselle. Siitä vain suksille ja sivakoimaan. Sitä Tarvaalan latua - jota kävin eilen katsastamassa - kahlutimme. Mukavahan se on vaarin ja mummin lastenlasten kanssa. Aurinkokin paistoi kuni keväällä ja ohuet hanget hohtelivat. Mukavata. Tämän ladun varressa on kauriiden ja peurojen ruokintapaikka - siinähän niitä pellolla olikin kauempana. Ruokintapaikan vieressä on myös laavu. Tehimme tulet ja istuskelimme laavulla - emme kuiten kuivvin nassuin. Repussa oli termoksissa kaakaota ja kahvia. Oli myös makkaroita, joita kärtsäilimme. Ja muutakin evästä. Sitten taas hiihto jatkui. 15 jälkeen olimme autolla. Sukset autoon ja veimme Emilian ja Danielin kotiin, jonne äitikin kohta töistä huristeli. Kiitos Emilialle ja Danielille mukavasta hiihtoretkestä! Onhan meillä niitä muitakin suunnitelmia vielä olemassa hiihtolomalle. Pakkanne n. 6 asteessa.
Palailtuamme vuokramökillemme alkoi M-L laitella ruokaa. Minä sytkäytin tulet takkaan. Kohtapa puoliin söimmekin kuhaa, joka oli uunissa paistettua ja hyvää, tykötarpeineen.
17 jälkeen lähdin 8.3 km "kävelynomaiselle" lenkille Tarvaalan suuntaan. Menomatkalla vein Danielin linkkarin heille - luulimme sen jääneen laavulle, mutta oli se kuiten repussa. Oli mielestäni ihan hyvä lenkki. Paluumatkalla kävelin - mielestäni - suht hyvällä tekniikalla vähän reippaammin. Viime lauantain yli 30 km hiihtelyn jäljiltä ovat etureidet aika kireät - koetin kaikilla kierroksilla mennä yhden pitkähkön nousun aina vapaalla tyylillä. Se on uusi liike lihaksille - yleensä kun perinteellisellä tyylillä hiihtelen - siksi net kipeytyivät. Ovat vieläkin. Ei kovin uskalla nyt sillä tavalla hiihdelläkään, kun on kisojakin tulossa kohdakkoin. Pakkasta 6.7 tullessani lenkiltä.
Laitoin saunan lämmite kun saavuin lenkiltä. Kohtapa istuimme M-L:n - "muorin", niinkuin jotkut sanoisivat - kanssa lauteilla löylyä ottelemassa.
Iltapalloo ja teetä. Otin viipaleen myös Timon leipomaa ruisleipää, jota toi viimeksi kun kävi. Maistelin sitä jo aikaisemminkin. On erinomaisen hyvän makuista. En oikein paljon uskalla syödä - vaikka mieli tekisi - kun ruisleipäkin nostelee noita verensokeriarvoja.
Eipä se kummosta. kuiten mukavata olla elämässä elämää Jeesuksen omana - sitä elämää sydämestäni suosittelen jokaiselle.
"Sanotko sinä Jeesukselle: "Lähde luotani"?
Gerasalaiset pyysivät Jeesusta poistumaan heidän alueeltaan (Mark. 5:17). Heillä oli hyvät syyt tehdä niin. Hän oli ajanut riivaajat ulos eräästä miehestä käskemällä niiden mennä sikalaumaan, joka sitten syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui. Tämän takia gerasalaiset menettivät omaisuutensa ja ruuan itseänsä ja lapsiansa varten. Kuinka sinä olisit toiminut, jos Jeesuksen tulo elämääsi olisi merkinnyt kotisi, autosi, pankkitilisi tai työpaikkasi menetystä? Ehkä sinä edelleenkin käyttäisit puheessasi pyhiä fraaseja, mutta et tarkoittaisi mitä sanoisit. Gerasalaiset lausuivat rukouksen, joka oli ainakin vilpitön: "Lähde luotamme, Jeesus."
Jeesus oli tottunut siihen, että Hänet ajettiin pois. Holman Huntin kuuluisassa maalauksessa "Maailman Valo" Herra kuvataan kerjäämässä talon ovella. Hänen jalkansa eivät osoita ovea, vaan maantietä kohti. Hänet useimmiten torjutaan kuin otetaan vastaan, koska Hänen vastaanottamisensa maksaa niin paljon.
Apostoli Paavali kirjoittaa: "Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen" (Fil. 3:8). Pidämmekö mekin uusia kauniita huonekalujamme, uutta autoamme, juuri saamaamme parempaa työpaikkaa, omistamaamme rahaa vastenmielisenä roskana? Hän tahtoi päästä siitä eroon - mitä nopeammin sitä parempi. Onko tämä meidänkin asenteemme maallisen omaisuutemme suhteen? Joka haluaa voittaa omakseen kristuksen, hänen täytyy kadottaa kaikki muu. Ystävyys Jeesuksen kanssa maksaa. Usko yksin pelastaa, mutta usko ei pysy elossa yksin. Siihen kuuluu aina suuret uhraukset Kristuksen tähden" (Richard Wurmbrand, Missä Kristus yhä kärsii, Stefanus-Lähetys, herätysseuran kirjapaino Suolahti, s. 180-181).
Siunausta!
Ps. "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myössinun sydämesi" (Matt. 6:19-21).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti