3.2.
-0.5 noustessani. Marja-Leena kävi viemässä lapset - Emilian ja Danielin - kouluun. Aamupalaa ja kahvia/hopeateetä. Luin Ilmestyskirjaa. M-L luki kohdan hartauskirjasta tälle päivälle. Rukoilimme yhdessä keittiön pöydän ääressä.
Kävin 8.3 km rauhallisella "tavallisen kävelyn" lenkillä Tarvaalan suunnassa - aikaan 1h 40 min. Varovasti - kun tuntuu edelleen tuo kuumeen jälkeinen olotila jotenkin olevan päällä. Kuitenkin koetan koettaa liikkua jaloillani, ettei ihan unohdu sekään - ja ihan sokeriarvojen takia on käytävä. Ne kun ovat koko ajan koholla, johtuen - ainakin niin arvelen - elimistössä olevasta jonkinlaisesta tulehdustilasta. Flussakin sellaisen aiheuttaa.
M-L kävi hakemassa Danielin koulusta meille - Emilia taisi mennä kaverilleen, mennäkseen sitten tyttökerhoon kun äiti tulee töistä.
Syötiinkin.
Kävin hakemassa puut ja sytyttelin piisiin valkean. Daniel "otti vauhtia" tehdäkseen kelkan, jolla voisi vedellä kotona puita liiteristä puunkantotelineissä. vei jo tarvikkeitakin pihalle, mutta luopui sitten hommasta. Pitäisi tehdä hänen kanssaan yhdessä jonkinlainen "vesikelkka".
Aloittelin vähän konkreettisemmin ajattelemaan ensi keskiviikon seurakunnallisen raamattukoulun opetusta - se kun sattuu olemaan minulla. Kyllähän sitä aiemminkin on halunnut ajatella. Aika on lyhyt ja aihe laaja. On löydettävä sopiva katsantokanta aiheeseen. Eiköhän se Herra auta. Mitäpä sitä muuten takametsien mies osaisi.
Daniel laittoi repun selkään ja lähti kävellen kotiin. Jossain hetkessä tuli kuva järveltä verkkomiehistä. Autokin siellä jäällä seisoskeli - sillä menneet. Denis ja J-P siellä ainakin - liekkö ollut Danielia.
Kävin pimeässä uudelleen 8.3 km kävelylenkillä Tarvaalan suunnassa. Varovasti, kuulostellen. Hieman nopeammin menin kuin muut käyskentelyt tähän mennessä kuumeen jälkeen - 1h 16 min. Osia kävelin jo ihan oikeasti oikealla tekniikalla - kokeillakseni kuinka se luonnistaa. Ei niin pahalta tuntunut. Kuitenkin on arvoitus tuon Venäjän reissun jälkeen ja kuumeen jälkeen asettua kohtapuoliin lähtöviivalle SM-halleissa - Jääkö heti lähdössä "kuin se kuuluisa nalle kalliolle". Minua muuten sanottiin poikana nalleksi - ei kuitenkaan siksi, että olisin ollut pyöreä poika. Mistä lie sellainen nimi tullut. Lähdin kävelylenkille siksi, että sokeri oli niin korkealle - laski kyllä paljon lenkin aikana.
Söimme iltapalaa ja joimme teetä. "Timojen" suunnasta tuli mukavia kuvia - suorastaan tuoksuivat juuri paistetulle leivälle. Uunin suuluukku - puu-uunin - oli auki ja siellä arinalla nökötti komioita leipiä. Mikäpäs on paistellessa, kun osaa ja viitsii - niin, ja kun on kunnon leipälapio. Se on lahjana meiltä saatu joskus kymmenen vuotta sitten - niin sieltä leiväntekotalosta kerrottiin. Mukavahan se on paistella siksikin, kun on viikonloppu edessä ja rento olotila.
"Eräs mies ajoi autollaan Los Angelesin katua viisivuotiaan poikansa kanssa ja oli juuti ohittamaisillaan erään sen monista kirkoista, kun poika huudahti: "Isi, pysähdy" Mennään kirkkoon katsomaan, mitä Jumalalle kuuluu tänään." Mikä mainio kysymys. Mitä Jumalalle kuuluu?
Mitä sinulle kuuluisi, jos sinun rakkaimpia lapsiasi kidutettaisiin?
Lähivuosina kymmeniä tuhansia kristittyjä ja buddhalaisia on kulkenut nk. uudelleenkoulutusleirien läpi Vietnamissa. Monet ovat yhä siellä. Eräällä näistä leireistä on erikoisen lahjakas pieksäjä Tu Cao. Hän kerskuu hakanneensa 2000 vankia, joista 500 kuoli.
Noin viisikymmentä vankia on kokoontunut vankilan pihalle. Eräs heistä, Tran Tien Tai, on määrätty saamaan kolmekymmentä ruoskaniskua. Kun hänet on tuotu alastomana sellaistään, hänen täytyy käydä maahan pitkäkseen kasvot maata päin. Tu Cao leikkii ruoskallaan. Hän koskettaa uhrinsa lanteita arvioidakseen lihan vastustusta ja mitatakseen sen mukaan iskujensa voiman. Hänellä ei ole lupa tappaa.
Vangit on määrätty katsomaan koko ajan, mitä tapahtuu. On kielletty kääntämästä katsetta syrjään. Viidennen iskun jälkeen, pystymättä olemaan hiljaa kauemmin, Tai huutaa: "Oi, Jumalani." Ruoskiminen lopetetaan. Vankilan johtaja sanoo: "Ei ole luvallista huutaa ruumiillisen kurituksen aikana. Annettua viittä iskua ei oteta lukuun. Alkakaa uudelleen."
Laskeminen alkaa uudelleen. Yksi, kaksi, kolme.... kaksikymmentä,... kaksikymmentäviisi... Tai ei huuda enää. Näyttää siltä, kuin hän olisi pyörtynyt... Kolmekymmentä. "Ylös", määrää upseeri. Vanki ei liiku. "Kieltäydytkö tottelemasta?" Ei vaikutusta. Upseeri kumartuu ruumiin ylle ja sanoo voitonriemuisesti: "Hän on tehnyt itsemurhan. Hän on purrut kielensä irti ja niellyt sen. Omapa on syynsä. Vallankumous ei tapa ihmisiä, se rankaisee niin kuin isä lastaan."
(The Vietnamese Gulag, Doan van Toai, Laffont-kustantamo, Ranska)
Kristusta kidutetaan yhä.
(Richard Wurmbrand, Missä Kristus yhä kärsii, Stefanus-lähetys r.y. 41660 TOIVAKKA, Herätysseuran kirjapaino Suolahti 1987).
Siunausta!
Ps. "Älkää peljätkö; pysykää paikoillanne, niin te näette, minkä pelastuksen Herra tänä päivänä antaa teille" (2. Moos. 14:13).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti