10.12.
Maanantaissa. 0.9 astetta plussalla nousun aikaan - joka oli hyvissäajoin. Vähän kahvia ja aamupalaa. Luin Apostolien tekoja. Kävin viemässä Marja-Leenan - ja kinkun - Majakalle ennen 8. Palasin kotiin.
Kävin viemässä Danielin ja Emilian kouluun 9:ksi.
10:ksi menin Majakalle, jossa oli tänään jouluruokailu - M-L siellä muiden mukana "tiskin takana" ruokia jakelemassa. Lauluryhmä lauloi - ja laulatti - jouluisia lauluja. Pidin puheen laulujen välissä. Evankelioivan sellaisen jouluevankeliumin ensin luettuani. En julistanut Jeesuslasta, joka "taas syntyy uudelleen mieleen hiljaiseen" - vaan evankeliumia.
Minäkin söin jouluaterian - joka kyllä maistui.
12:ksi menin Majakalta tk:een, diabeteshoitajan juttusille, aika kun oli varattuna. Hiilihydraattien määriä ja insuliinipistosten määrien suhdetta niihin siinä puheltiin. Ja jatkosta sovittiin.
Kävin vielä Majakalla kahvikupposen ryyppäämässä ja M-L:n ottamassa kyytille. Tulimme kotiin.
14 kävin hakemassa Emilian ja Danielin koulusta heille. Kaksi koulukaveria tuli myös kyydissä.
Laitettuani tulen takkaan lähdin 10 km kävelylenkille urheiluikentälle.
18:ksi menimme M-L:n kanssa katsomaan lapsenlapsen tanssiesitystä Vanhalle kansakoululle. Terhi-Marja ja Danielkin siellä olivat Emilian - ja muiden - esityksiä katselemassa. Kansalaisopiston toimintaa.
Kotona sitten iltapalaa ja teetä.
SYDÄMELLENI SAANEENA:
Se, mitä aion seuraavassa tuoda esille, on ollut mielessäni pidempään. Kirjoitellutkin olen asiasta aikaisemminkin. Kun uskon, että se mitä esille tuon, on Jumalan Sanan mukaista, niin voin olla "hyvällä omallatunnolla". Turhahan tällaista edes on selitellä, mutta sanon kuitenkin, että ei ole "pahaa mieltä" mihinkään suuntaan - joten on "puhtahat jauhot pussissa". Luulen ja oletan, että puheena oleva asia on samalla tavalla useissa seurakunnissa. Ainakin se on ollut totta niissä seurakunnissa, joissa olen itse ollut työntekijänä. En nyt ole "lakaisemassa kaikkien seurakuntien porraspieliä", vaan ainoastaan vanhimmistojohtoisia seurakuntia.
Seurakuntamalli, jonka olen löytänyt Uudesta testamentistä, on Jeesukseen uskovista ihmisistä koostuva seurakunta. Huom! Sanon tässäkin yhteydessä, että tämä asia ei tarkoita sitä - ainakaan minun kohdallani - etteikö minulla olisi Hengen yhteys niiden Jeesukseen uskovien ihmisten kanssa, jotka kuuluvat toisenlaisen seurakuntanäkemyksen seurakuntiin.
Henkilökohtaisessa uskonsuhteessa Jeesukseen olevien ihmisten muodostamassa seurakuntamallissa voi tietenkin olla monenlaisessa hengellisessä tilassa elväviä ihmisiä.
Tällaisen seurakunnan johtajia ovat vanhimmat. Heitä on useampia. Näin olen UT:sta lukenut. Siihen en ole tarvinnut muuta kuin, että omaan sisälukutaidon. Tämä ei sinänsä ole se asia, joka on sydämelläni.
Kyse on seurakunnan vanhimpien - vanhimmiston - toimenkuvasta ja tehtävästä. Tässä puutun vain kahteen - mielestäni - tärkeimpään, jotka nousevat Ut:sta
Vanhimman tehtävä on paimentehtävä. Se on hänen kaikkein tärkein tehtävänsä. Se on jokaisen vanhimman tärkein tehtävä..
Perusteluja Sanasta:
Paavalin sanat Efeson seurakunnan vanhimmille (Apost. teot 20:17):
"Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut" (Apost. teot 20: 28).
Pietarin sanat vanhimmille:
"Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös itse olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen" (1. Piet. 5:1-4).
- Pyhä Henki on pannut vanhimmat paimentamaan Herran seurakuntaa.
- Sana kehoittaa vanhimpia kaitsemaan heille uskottua Jumalan laumaa.
Paimentehtävä on jokaisen vanhimman perustehtävä ja tärkein tehtävä - ja vanhimmiston yhteistehtävä. Tämä ei kuitenkaan toteudu. Syitä on tietenkin monia. Uskoisin kuitenkin, että suurin syy on siinä, että ei ole sellaista "toimintakulttuuria" - on jouduttu sivuraiteelle pääraiteesta. Syynä taitaa olla myöskin se, ettei haluta hoitaa paimentehtävää. Paimentehtävän hoitamista ei ensisijassa - pelkästään - ole vanhimmiston kokousten pitäminen, Toimintamuotoihin osallistuminen, tilaisuuksien johtaminen ja ehtoollisen jakaminen. Syynä paimentehtävän laiminlyömiseen voi olla myös pelko kohdata ihmisiä erilaissa elämän asioissa - tai kokemuksen puute sellaisessa. Voi olla niinkin, että on odotus, että "virkapapisto"; pastori, työntekijä, huolehtii siitä, mitä kullekin lauman jäsenelle kuuluu. Vähemmän enää kuulee arvosteltavan "isoa kirkkoa" siitä, että heillä on virkapapisto (ei kait sellaista arvostelua tarvitakaan, mutta aiemmin sitä kuitenkin oli), kun meilläkin nyt on. Yhtenä syynä paimentehtävän laiminlyöntiin lienee myös ajanpuute - on niin kiire. Tietenkin joutuu kysymään, että ollaanko jossain asiassa silloin toimimassa väärin, jos ei ole aikaa seurakunnan kannalta tärkeimpään asiaan? Olisiko tehtävä karsintaa asioissa, joilla vuorokautensa tunteja täyttää? Onko esim. politiikassa mukana olo niin tärkeä asia, jos sekin vie mahdollisuutta hoitaa paimentehtävää, joka Sanan mukaan näyttää olevan biin tärkeä tehtävä? Jne.
Tietääkö lammaspaimen mitä hänen lampailleen kuuluu? Haluaako hän tietää, missä. ja minllaisessa olotilassa on se yksikin lammas?
Jeesus on Ylipaimen. Kaitseeko Hän lampaitaan? Tietääkö Hän sen yhdenkin laumansa jäsenen olotilan ja elämäntilanteen?
Onko ylipäätään mahdollista toteuttaa tuollaista paimenuutta vanhimpien taholta lauman suhteen? Kyllä. Muuten Raamatussa ei olisi kehotusta ottaa vaari kaikesta laumasta.
Kyse ei ole kuitenkaan mistään urakoinnista. On ajateltava, että paimenuutta toteutetaan pitkällä tähtäimellä, jatkuvasti. Itse olen ehdottanut - parempiakin ehdotuksia ja toteuttamistapoja voi olla - useamman kerran vanhimmille, kasvoista kasvoihin, yhteisen pöydän ääressä, seuraavanlaista toimintatapaa:
Olin jakanut kaikki seurakuntalaiset yhtä moneen ryhmään, kuin on vanhimmiston jäseniä - ihan sitä silmälläpitäen, että kunkin veljen kohdalla - "ryhmään" - tulisi hänelle - eri syiden perusteella - hyvin sopivia seurakunnan jäseniä. Kyse ei olisi ollut siitä, että pitäisi "niska limassa" olla näihin seurakuntalaisiin yhteydessä. Ei, vaan pitkäjänteisesti. Näin voitaisiin olla käytännön tasolla - ei teoriassa - paimenia laumalle. Silloin tiedettäisiin mitä seurakuntalaisille kuuluu. Tällaiseen ehdotukseen ei ole tartuttu kertaakaan. Minulla ei ole mitään muuta syytä tuoda tätä esille, kuin sen paimenuuden toteutuminen seurakunnassa, josta Raamattu puhuu.
Jos ei seurakunnan vanhimpien paimenuus ole jotain edellä kuvatun kaltaista, niin seurakunnan jäsenten todellisesta elämästä ei tiedetä mitään - tai tiedetään hyvin sattumanvaraisesti - tai tiedetään vain "sunnuntaituntemisen/vilaustuntemisen" perusteella - tai kuulopuheiden perusteella. Ei tiedetä lankeemuksista kuin pidemmän ajan kuluttua, kun asia "jotenkin ajautuu" vanhinten tietoon. Seurakunnan jäsen voi elää pitkän ajan synnissä, ilman että vanhimmat sitä tietävät. Hänellä voi olla sairauksia, ahdistuksia, vaikeuksia monessa muodossa. Vanhimman yhteys voi rohkaista luopumassa olevaa, uskossaan kylmennyttä - voi olla niin monenlaisia asioita. Vaikkei olisi sen kummemmin erityisiä asioita, niin kyllä se vanhimman - paimenen, joka jokainen vanhin on - huolenpito lämmittää ja antaa potkua elämään. Ja kun se kuuluu seurakunnan elämään, että vanhimmat näin hoitavat paimentehtävää - eikä vain silloin (jos silloinkaan = usein ei silloinkaan) kun on kyseessä seurakuntakuriin liittyvä asia - niin se on todella hyvä asia seurakuntalaisten kannalta.
Diakonille/diakoneille eivät vanhimmat voi paimentehtäväänsä delegoida, sillä heidän toimenkuvansa on toisenlainen.
Se toinen asia. josta alussa mainitsin, nousee myös alussa olevista Sanan paikoista.
Samassa yhteydessä, jossa vanhimpia kehotettiin ottamaan vaari kaikesta laumasta, kehotettiin ottamaan vaari myös itsestään. Tämä on erittäin tärkeä asia siihen, mitä toisessa raamatunpaikassa sanottiin - siinähän vanhimpia kehotettiin olemaan laumalle esikuvina. Jokaista heistä. Tämänhän hyvin ymmärrämme, sillä paimen/paimenet johtavat laumaa edestä omalla esimerkillään - kyse on esikuvajohtamisesta. Paimenen/paimenten tehtävänä on johdattaa laumaa hyville ruokamaille, virvoittaville vesille ja varjella sitä pedoilta, vaaroilta ja vääriltä asioilta. Hän/he eivät johda laumaa kaukaa. He elävät lauman keskellä. He huolehtivat yksilölampaista. He ottavat itsestänsä vaarin, ollakseen paimen/vanhimman tehtävään vaadittavassa kunnossa itse.
Vajavaisin sanakääntein, kuitenkin harkinnalla, Sanan äärellä ja kaikella rakkaudella tämän kirjoitin. Pyydän meitä kaikkia: Rukoillaan jatkuvasti sydämen rukousta vanhintemme puolesta kaikissa seurakunnissa!
Siunausta!
Ps. "Mutta yli suurten, voimallisten vetten pauhinan, yli meren kuohujen on Herra korkeudessa voimallinen" (Ps. 93:4).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti